Mohandas Karamchand Gandhi (, IAST: mohandās karamcand gāndhī, 2. lokakuuta 1869 Porbandar, Intia – 30. tammikuuta 1948 New Delhi, Intia), tavallisesti kutsuttu nimellä Mahatma Gandhi oli Intian itsenäisyysliikkeen johtaja. Hänet tunnetaan väkivallattoman vastarinnan satyagrahan kehittäjänä.
Gandhi kasvoi Intiassa hinduperheessä ja opiskeli lakimieheksi Lontoossa. Hän aloitti yhteiskunnallisen toimintansa Etelä-Afrikassa, missä hän työskenteli asianajajana 17 vuoden ajan. Hänen kansalaistottelemattomuuteen perustuvan vastarintansa ansiosta maan intialaisten syrjintä lopetettiin. Gandhi palasi Intiaan 1915 ja ryhtyi kamppailuun Intian itsenäistymiseksi Brittiläisestä imperiumista. Gandhi käytti tavoitteidensa ajamiseen väkivallattomia keinoja kuten puheita, kirjoja ja artikkeleita sekä paastoja, lakkoja ja marsseja. Hän joutui toistuvasti brittien vangitsemaksi. Paljolti Gandhin ansiosta Intia itsenäistyi vuonna 1947. Koska Pakistan samalla irtautui Intiasta, Gandhi joutui hinduradikaalin salamurhaamaksi jo seuraavana vuonna.
Gandhin elämä ja opetukset ovat innoittaneet monia kansalaisaktivisteja. Intiassa Gandhia kutsutaan yleisesti "kansakunnan isäksi", ja hänen syntymäpäivänsä on kansallinen juhlapäivä.
Varhainen elämä Mohandas Karamchand Gandhi syntyi 2. lokakuuta 1869 hinduperheeseen Porbandarin kaupungissa Kathiawarin niemimaalla Länsi-Intiassa Bombayn ja Karachin puolivälissä. Porbandar oli pieni kaupunkivaltio, jota hallitsi paikallinen pikkuruhtinas, ja Mohandasin isä Karamchand palveli sen ja muiden samanlaisten pikkuvaltioiden radžoja pääministerinä. Perhe oli varakas, ja isä omisti kolme taloa. Isä kuului kauppiaskastiin eikä ollut erityisen uskonnollinen. Äiti Pulitbai oli sen sijaan luonteeltaan hyvin uskonnollinen ja myös taikauskoinen, ja hän kasvatti poikansa sen mukaisesti.Tähtinen 2013, s. 18. Gandhi kertoi riidelleensä äitinsä kanssa usein siitä, miten kastittomia tulisi kohdella. Äiti piti kastittomien koskettamistakin syntinä, mitä Mohandas ei hyväksynyt.Aula 1967, s. 47.
Mohandas oli perheen neljäs lapsi. Hän kertoi olleensa koulussa keskinkertainen oppilas mutta hyvin täsmällinen. Luonteeltaan hän oli hiljainen, tottelevainen ja ujo.Fischer 1983, s. 8–9. Mohandasin läheinen nuoruudenystävä oli muslimipoika nimeltä Sheikh Mehtab. Hänen vaikutuksestaan Mohandas kokeili lihansyöntiä, tupakointia ja bordellissa käyntiä, minkä johdosta Gandhin perhe halveksui Sheikhiä.Clément 1996, s. 31.
thumb|Gandhi ja hänen vaimonsa Kasturba vuonna 1902. Mohandas meni 13-vuotiaana vanhempiensa järjestämään avioliittoon ikätoverinsa Kasturbain kanssa.Fischer 1983, s. 10. Mohandas rakasti vaimoaan intohimoisesti, mutta myös kontrolloi tätä voimakkaasti, minkä seurauksena pariskunta riiteli usein.Clément 1996, s. 30.
Mohandasin isä kuoli vuonna 1885, ja vähän sen jälkeen kuoli myös Mohandasin ja Kasturbain vastasyntynyt esikoinen.Clément 1996, s. 32. Pariskunnan ensimmäinen eloon jäänyt lapsi syntyi kesällä 1888.Fischer 1983, s. 10.
Gandhi suoritti ylioppilastutkinnon vuonna 1887. Sen jälkeen hänet lähetettiin opiskelemaan Bhavnagariin korkeakouluun, missä hän ei kuitenkaan kyennyt seuraamaan englanninkielisen koulun opetusta.Tähtinen 2013, s. 19.
Opinnot Gandhi lähetettiin 18-vuotiaana syyskuussa 1888 Lontooseen opiskelemaan lakitiedettä, sillä englantilaisen tutkinnon arveltiin takaavan paremman toimeentulon kuin intialaisen. Gandhin äiti vastusti poikansa lähtöä uskonnollisista ja ruokavalioon liittyvistä syistä, kunnes Mohandas vannoi äidilleen, ettei koskisi Lontoossa viiniin, naisiin tai lihaan. Porbandarissa Gandhin kastin jäsenet kielsivät Gandhia lähtemästä, koska Englannissa ei voisi harjoittaa hindulaisuutta. Kun Gandhi vastusti, hänet erotettiin kastista.
Lontoossa Gandhi pyrki heti esiintymään mahdollisimman englantilaisena gentlemanina. Hän käytti laadukkaita mittatilauspukuja ja yritti opetella muun muassa tanssimista. Hänestä tuli vakaumuksellinen vegetaari, ja hän liittyi Lontoon vegetaariseen seuraan ja sen johtokuntaan.Tähtinen 2013, s. 19–21.
Gandhi tutustui Lontoossa myös muihin uskontoihin kuin hindulaisuuteen, ja etenkin Uuden testamentin vuorisaarna meni hänen omien sanojensa mukaan ”suoraan sydämeen” kehotuksineen kääntää toinenkin poski. Hän perehtyi Lontoossa myös hindulaisuuteen aiempaa paremmin, ja Bhagavad Gita teki häneen suuren vaikutuksen.Fischer 1983, s. 12–15. Gandhi tutustui myös Buddhan elämäkertaan Sir Edwin Arnoldin teoksesta The Light of Asia.
Gandhi pääsi Lontoon lakimiesseuraan ja Lontoon yliopistoon. Hän vietti Englannissa kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta. Gandhi opiskeli Lontoossa ranskaa, latinaa, fysiikkaa ja kemiaa sekä tutki siviilioikeutta ja roomalaista oikeutta. Hän pääsi asianajajaksi kesäkuussa 1891 ja liittyi ylioikeuteen seuraavana päivänä. Heti sen jälkeen hän lähti paluumatkalle Intiaan.Fischer 1983, s. 19.
Gandhin isä oli kuollut vuonna 1885, ja myös hänen äitinsä kuoli Gandhin ollessa Lontoossa. Palattuaan Intiaan Gandhi ryhtyi harjoittamaan lakimiehen ammattia. Hän ei kuitenkaan menestynyt työssään: hän ei kyennyt kuulustelemaan todistajia oikeudessa, minkä jälkeen hän sai vain rutiininomaisia lakiasioita hoidettavakseen.Tähtinen 2013, s. 21–22. Hän ei myöskään pitänyt työn vaatimasta liehakoinnista ja mielistelystä. Kaksi vuotta Lontoosta paluunsa jälkeen Gandhille tarjottiin vuoden työsopimusta erään muslimiyrityksen lakimiehenä Etelä-Afrikassa. Hän otti työn vastaan ja muutti Etelä-Afrikkaan.Fischer 1983, s. 12–20.
Kansalaisoikeusliikkeen johdossa Etelä-Afrikassa thumb|Gandhi vuonna 1906. Gandhi joutui pian Etelä-Afrikkaan saapumisensa jälkeen junassa rotusyrjinnän kohteeksi välikohtauksessa, jota hän piti myöhemmin yhtenä elämänsä merkityksellisimpänä kokemuksena. Gandhi yritettiin häätää junan ensimmäisestä luokasta, ja kun hän kieltäytyi, hänet poistettiin junasta.Fischer 1983, s. 20–21. Sen lisäksi hänet määrättiin oikeudessa ottamaan turbaani päästään, hänelle kieltäydyttiin antamasta yösijaa hotellissa, ja monet virkailijat löivät häntä. Hänellä ei myöskään ollut mahdollisuutta viedä tapauksia oikeuteen.Tähtinen 2013, s. 22.
Viikon kuluttua junavälikohtauksesta Gandhi järjesti Pretoriassa intialaisille hinduille ja muslimikauppiaille kokouksen, jossa hän piti puheen valkoisesta rotuerottelusta. Gandhin tavoitteena oli oikeudenmukainen kohtelu Etelä-Afrikan intialaisille, ja hän kehotti näitä parantamaan omat tapansa ja opiskelemaan englantia. Englantilaisille Gandhi alkoi korostaa intialaisten luonteen hyviä puolia kuten työteliäisyyttä. Hän uskoi auttavansa ihmisen moraalista kehitystä puhdistamalla niin sortajat kuin sorretutkin.Fischer 1983, s. 22–23.
Intialaisten kasvava määrä huolestutti Etelä-Afrikan valkoista hallintoa. Vuonna 1894 aasialaisilta poistettiin äänestysoikeus ja heidän elämäänsä ja työntekoaan rajoitettiin myös monin muin tavoin. Vuonna 1896 Gandhi valitti Intiassa käydessään, että ”he kohtelevat meitä kuin eläimiä”. Intialaisten asema huononi vuosi vuodelta, ja Gandhi otti asiakseen yrittää pelastaa heidät.Fischer 1983, s. 24. Gandhi organisoi ensimmäisen poliittis-sosiaalisen liikkeensä: hän laati anomuksen ja sen jälkeen vetoomuksen Englannin kuningattarelle, ja keräsi niihin allekirjoituksia Natalin kruununsiirtomaan intialaisilta. Allekirjoitusten keräämisellä Gandhi yhdisti valistustoiminnan ja kaikkien intialaisten yhdistämisen saman asian taakse.Tähtinen 2013, s. 23.
Gandhi haki vaimonsa ja kaksi poikaansa Intiasta luokseen Etelä-Afrikkaan vuonna 1896. Hän oli puhunut intialaisten ahdingosta avoimesti, ja Durbanin satamassa vihainen väkijoukko alkoi syytellä häntä ei-toivottujen intialaisten rahtaamisesta Etelä-Afrikkaan. Gandhi pahoinpideltiin, mutta hän kieltäytyi nostamasta syytettä hyökkääjiään kohtaan.Fischer 1983, s. 25–26.
Seuraavina vuosina Gandhi järjesti lääkintäapua briteille sodissa buureja ja zuluja vastaan. Hänen tavoitteenaan oli laimentaa valkoisten vihamielisyyttä intialaisia kohtaan, mutta hän toimi myös arvostuksesta ja lojaalisuudesta brittiläistä imperiumia kohtaan. Gandhi johti tuhannen intialaisen ambulanssijoukkoja buurisodassa 1899–1901 ja sai briteiltä siitä kaksi sotamitalia. Britit eivät kuitenkaan muuttaneet tämän johdosta suhtautumistaan intialaisiin suopeammaksi.Nicholson 1987, s. 14–17. Gandhi palautti mitalit myöhemmin vuonna 1920 Intiassa brittien surmattua intialaisia mielenosoittajia.Nicholson 1987, s. 30.
Gandhi menestyi Etelä-Afrikassa asianajajana. Hän ansaitsi hyvin, pukeutui eurooppalaisittain ja hankki huvilan Durbanin hienostokaupunginosasta. Hän halusi kuitenkin itsensä ja vaimonsa vastaavan itse kotinsa siivouksesta kasvatuksellisista syistä. Hän myös tietoisesti muutti väkivaltaisen luonteensa tyyneksi ja lakkasi ottamasta vastaan lahjoja intialaisilta kannattajiltaan. Luettuaan John Ruskinin kirjan Unto This Last Gandhi päätti muuttaa maalle ja alkaa elää yksinkertaisesti. Hän asui perheineen vuoroin Johannesburgissa, jossa hänellä oli suuri lakiasiaintoimisto, ja maatilallaan, jossa hän painoi Indian Opinion -viikkolehteään ja viljeli hedelmiä. Hän alkoi paastota, rajoitti ruokavaliotaan ja luopui vuonna 1906 kokonaan seksistä loppuelämäkseen. Selibaattipäätökseen oli vaikuttanut Gandhin tuntema syyllisyys siitä, että isänsä kuollessa Gandhi oli ollut toisessa huoneessa vaimonsa kanssa. Siveän ja ankaran yksinkertaisen elämän Gandhi katsoi vahvistaneen hänen sosiaalisia tunteitaan ja haluaan palvella yhteistä hyvää.Fischer 1983, s. 27–33.
Gandhi otti rotusorron vastustuksessaan käyttöön itse kehittämänsä satyagraha-periaatteen. Sen tarkoituksena on tehdä pahoille hyvää niin kauan, että pahantekijä väsyy pahuuteensa.Fischer 1983, s. 34.
Vuodesta 1907 alkaen jokaisen intialaisen Etelä-Afrikassa täytyi rekisteröityä. Gandhi ryhtyi vastustamaan tätä ja monia muita intialaisia syrjiviä lakeja kansalaistottelemattomuuden keinoin, minkä seurauksena hän ja tuhannet muut intialaiset alkoivat saada muutaman kuukauden vankeusrangaistuksia. Hän matkusti Englantiin 1909 ja sai siellä huomiota asialleen sekä puolelleen liberaaleja ja kuninkaallisia. Gandhin pehmeä vastarinta tuotti tulosta vuonna 1914, kun hän solmi Etelä-Afrikan hallituksen kanssa sopimuksen, joka turvasi intialaisten oikeudet laissa.Fischer 1983, s. 34–46. Gandhin jätettyä Etelä-Afrikan jo samana vuonna väkivallaton suora toiminta maassa kuitenkin laantui, ja intialaiset menettivät tehdyt sopimuksensa. Aate jäi kuitenkin jossain määrin elämään maan mustan väestön keskuudessa.Tähtinen 2013, s. 27.
Intian itsenäisyysliikkeen johdossa Toiminnan alku Gandhi jätti Etelä-Afrikan heinäkuussa 1914, vietti puoli vuotta Englannissa ja palasi Britannian hallitsemaan Intiaan tammikuussa 1915. Hän oli Intiassa jo hyvin tunnettu, ja hänen puheitaan keräännyttiin kuuntelemaan. Häntä alettiin kutsua mahatmaksi, ja Nobel-palkittu intialainen kirjailija Rabindranath Tagore antoi hänelle mahatman arvonimen. Gandhi ja Tagore ihailivat toisiaan: he ajoivat samoja asioita, intialaisten aseman parantamista ja toisaalta kaikkien ihmisrotujen sopusointua. Gandhi alkoi tavoitella Intialle itsenäisyyttä. Vaikka hän arvostikin Länttä suuresti, hän vastusti sen vaikutuksen leviämistä Intiaan. Gandhin toiminta oli samalla vahvasti hindulaista, ja hän pyrki uudistamaan uskontoaan ja luomaan ”uuden, vapaan intialaisen”. Ajatuksensa Intian itsenäisyydestä Gandhi oli julkaissut ensimmäisessä kirjassaan Hind Swaraj (’Intian itsehallinto’, 1909). Sen alkusanoissa Gandhi sanoo periaatteekseen ”jos toimimme oikeudenmukaisesti, Intia on vapaa pikemmin”. Gandhi vastusti niitä nationalisteja, jotka halusivat karkottaa britit Intiasta, sillä hänen mukaansa kyse ei ollut siitä, kuka Intiaa hallitsi, vaan siitä, millä menetelmillä ja moraalilla sitä hallitaan. Gandhi esitti ajatuksensa jo ensimmäisenä vuonna palattuaan Intiaan.Fischer 1983, s. 46, 51–54.