Silvio Berlusconi (29. syyskuuta 1936 Milano, Italia – 12. kesäkuuta 2023 Milano, Italia) oli italialainen poliitikko ja liikemies. Berlusconi oli Italian pääministeri vuosina 1994–1995, 2001–2006 ja 2008–2011. Vuonna 2019 hänet valittiin Euroopan parlamenttiin ja vuonna 2022 Italian senaattiin.
Berlusconi perusti vuonna 1993 oikeistolaisen Forza Italia -puolueen. Vuonna 2009 se yhdistyi hänen aloitteestaan keskusta-oikeistolaisten puolueiden kanssa Vapauden kansa -puolueeksi, jota Berlusconi johti. Marraskuussa 2013 Vapauden kansan toiminta siirrettiin uuteen Forza Italia -puolueeseen, joka oli myös Berlusconin johtama.
Poliittisen toiminnan ohella Berlusconi oli Fininvest-yhtymän suuromistaja. Konserni omistaa muun muassa suuren osan Italian viestimistä, pankeista ja muusta yritysmaailmasta sekä osan jalkapallojoukkue AC Milanista. Forbes-talouslehden mukaan Berlusconi oli vuonna 2005 Italian rikkain ja koko maailman 25. rikkain henkilö yli kymmenen miljardin euron omaisuudellaan. Vuonna 2011 Berlusconin sijoitus Forbesin listalla oli pudonnut sijalle 118 ja hänen omaisuutensa 7,8 miljardiin dollariin. Vuonna 2012 Berlusconi tuomittiin talousrikoksista vankeuteen.
Koulutukseltaan Berlusconi oli oikeustieteen maisteri.
Varhaisvaiheet thumb|left|150px|Berlusconin syntymäkoti Milanossa Via Volturno 34:ssä Berlusconi syntyi Milanossa 29. syyskuuta 1936. Hän kasvoi keskiluokkaisessa perheessä. Hänen isänsä Luigi työskenteli Banca Rasini -pankissa ja äitinsä oli aluksi kotona lasten kanssa, mutta meni myöhemmin töihin sihteeriksi Pirellin rengasyhtiöön. Berlusconin sisar Antonietta syntyi 1943 ja veli Paolo vuonna 1949.Friedman 2016 s. 22
Perheen isä Luigi vastusti Italian fasistihallintoa ja joutui pakenemaan Milanosta Sveitsiin. Pian muu perhe joutui pakenemaan Milanosta maaseudulle liittoutuneiden aloitettua kaupungin suurpommitukset. Milanon tehtaissa valmistettiin sotatarvikkeita akselivalloille. Äidillä oli vaikeuksia perheen elättämisessä ja Silvio joutui tekemään töitä koulun jälkeen. Hän avusti maatiloja sadonkorjuussa.Friedman 2016 s. 24
Rauhan palattua isä tuli maanpaosta ja perhe muutti takaisin Milanoon. Berlusconi laitettiin 11-vuotiaana katoliseen, Don Boscon salesiaanikouluun. Don Boscon kasvatusajattelu perustui kovaan kuriin, joukkueurheiluun ja klassisiin kieliin ja kirjallisuuteen. Klassisen kirjallisuuden tarinoiden ajateltiin kehittävän poikien moraalia. Salesiaanikoulu oli tyypillinen keskiluokkaisten poikien koulu, varakkaammat perheet laittoivat poikansa jesuiittakouluun. Friedman 2016 s. 27–29
Salesiaanikoulussa Berlusconi ystävystyi Fedele Confalonierin kanssa. Ystävyydestä tuli elinikäinen ja Confalonieri on toiminut Berlusconin neuvonantajana, televisioyhtiön johtajana ja hänen holding-yhtiönsä Fininvestin puheenjohtajana.Friedman, 2016, s. 29
Sekä Confalonieri että Berlusconi harrastivat musiikkia. Saadakseen opiskelurahaa he perustivat yhtyeen joka esitti italialaisia iskelmiä, ranskankielisiä lauluja ja muotiin tulleita yhdysvaltalaisia sävelmiä. Alle 20-vuotiailla nuorilla miehillä oli kova kysyntä Milanon tanssiravintoloissa ja keikkoja oli myös yksityistilaisuuksissa.Friedman, 2016, s. 31–32
Berlusconi meni 20-vuotiaana opiskelurahaa saadakseen töihin risteilylaivalle. Hänet oli hyväksytty opiskelijaksi Milanon yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Työnä risteilylaivalla oli laulaa laivan yhtyeessä ja hoitaa kasinoa. Koska Berlusconi tuli toimeen matkustajien kanssa, hänet värvättiin johdattamaan kiertokävelyitä ja kertomaan nähtävyyksistä niissä kaupungeissa joihin laiva poikkesi. Useimmissa kaupungeissa Berlusconi kävi toimiessaan oppaana ensimmäistä kertaa. Palattuaan maihin hän työskenteli häävalokuvaajana sekä pölynimureiden ovelta ovelle myyjänä. Sekä laivatöissä että pölynimurimyyjänä tulivat esille Berlusconin luontaiset kyvyt tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, kuunnella heitä ja solmia sitten kauppoja. Omasta mielestään hän oli "luontainen hurmuri".Friedman, 2016, s. 32–34
Kun Berlusconi oli laulajana Pariisin kabareessa, hänen isänsä tuli tapaamaan häntä huolestuneena. Hän vaati poikaansa lopettamaan laulamisen ja jatkamaan opintojaan. Poika totteli ja valmistui Milanon yliopistosta maisteriksi 25-vuotiaana vuonna 1961 korkeimmalla arvosanalla.Friedman, 2016, s. 34
Kiinteistöalalla 1960-luvun alussa Italia vaurastui nopeasti. Maahan alkoi muodostua uusi kuluttava keskiluokka. Milano oli uuden nousevan Italian keskus. Teollisuus tarvitsi paljon uutta työvoimaa ja maaseutu alkoi tyhjentyä nuorista aikuisista. Uudet kaupunkilaiset tarvitsivat paljon uusia asuntoja. He haaveilivat joko kerrostaloasunnosta tai pienestä omakotitalosta. Friedman, 2016, s. 35.
Berlusconi siirtyi kiinteistöalalle heti valmistuttuaan Milanon yliopistosta 25-vuotiaana vuonna 1961, sillä hän aavisti Milanon kiinteistömarkkinoiden olevan tilaisuus tehdä rahaa. Hän perusti liikekumppaninsa Pietro Canalin kanssa kiinteistöyhtiön Cantieri Riuniti Milanesin. Canali suhtautui aluksi uuteen nuoreen ja tuntemattomaan liikekumppaniinsa epäillen ja ehdotti, että tämä saisi 5 % voitosta. Berlusconi osoitti heti taitonsa neuvottelijana ja voitto päätettiin jakaa puoliksi. Sopimuksen mukaan Berlusconi toimi myyntineuvottelijana sekä yhdyshenkilönä arkkitehdeille.Friedman, 2016, s. 37.
Yhtiö otti pankkilainaa kaikkiaan 500 miljoonaa liiraa ja osti lähes korttelin laajuisen tontin Milanon keskustan länsipuolelta Via Alciatilta. Berlusconin isä nosti eläkesäästönsä, 30 miljoonaa liiraa ja sijoitti ne poikansa yritykseen. Yhtiö rakennutti tontille asuntoja ja Berlusconi ryhtyi itse myymään niitä. Hän joutui toimimaan myös maalarina, sisustajana ja puutarhurina sillä henkilöstökulut oli pakko pitää mahdollisimman pieninä. Milanossa oli tuolloin voimakas rakennusbuumi, ja Berlusconi sai myytyä tontilta satakunta asuntoa.Friedman 2016, s. 35–39.
Vuonna 1963 Berlusconi perusti yrityksen nimeltä Edilnord ja alkoi rakennuttaa Milanon pohjoiseen lähiöön Brugherioon 4 000–5 000 asukkaan pienoiskaupunkia. Kiinteistömarkkinat olivat romahtaneet, mutta Berlusconin onnistui myydä asunnot isolle roomalaiselle yritysjohtajien eläkerahastolle.Friedman 2016, s. 39–46.
Pietro Canali tuli Edilnordin vähemmistöosakkaaksi ja Banca Rasini tuli mukaan rahoittajaksi. Projektissa vallitsi monimutkainen ristiinomistusten verkosto, joissa Berlusconin sukulaisilla oli toimitusjohtajuuksia erilaisissa holding-yhtiöissä. Osa rahoituksesta tuli sveitsiläiseltä Luganossa sijaitsevalta trustilta. On epäilty, että projektin kautta on kierrätetty hämäristä lähteistä peräisin olevaa sveitsiläistä pääomaa. Sen Berlusconi on aina kieltänyt. Sen sijaan hän on myöntänyt että oli maksanut lahjuksia paikallispoliitikoille erilaisista rakentamiseen liittyvistä toimiluvista.Friedman, 2016, s. 39-40.
Edilnord-projektin jälkeen vuonna 1968 Berlusconi perusti yrityksen nimeltä Edilnord Centri Residenziali rakennuttaakseen Milanon itäpuolelle modernin satelliittikaupungin, Milano 2:n eli Milano Duen. Rahoituksen hän sai italialaisilta ja kansainvälisiltä sijoittajilta. Berlusconi toimi itse projektissa rakennuttaja-urakoitsijana ja omistaja-johtajana. Kaupungin ensimmäinen vaihe vihittiin käyttöön vuonna 1973, ja sinne oli muuttanut kymmenen tuhatta asukasta.Friedman 2016, 46-48.
Projektin loppuvaiheessa Berlusconin onnistui lobata lentoyhtiön ja Italian hallituksen kääntämään läheisen lentokentän koneiden lentoradat pois Berlusconin alueiden yltä, mikä nosti asuntojen arvoa. Tässä operaatiossa hänen kumppanikseen tuli katolinen pappi Don Luigi Verzé. Papin työnsä ohella hän oli rakennuttaja ja liikemies ja oli saavuttanut paikallista kuuluisuutta. Berlusconin hän oli tavannut 1970-luvun alussa. Eräiden mielestä Don Verzé oli hyväntekijä ja sairaaloiden rakennuttaja, eräiden mielestä häikäilemätön roisto.Friedman 2016, 48-49.
Lentokenttäoperaatiossa miesten edut olivat yhteiset; Berlusconi ei halunnut lentomelua asuinalueelleen eikä Don Verzé sairaalansa ylle. He antoivat sairaalan potilaiden ja Milano 2:n asukkaiden nimissä julistuksen jolla haluttiin vähentää lentomelua. Herkeämättä he lobbasivat Italian ilmavoimia, Alitalia-lentoyhtiötä, paikallis- ja terveysviranomaisia ja saivat haluamansa. Pian projektin jälkeen Don Verzé kuoli yllättäen. Berlusconin yritykseen tuli nyt töihin hänen vanha koulukaverinsa, Fedele Confalonieri.Friedman 2016, 49-50.
Milano 2 -projekti osoittautui suurmenestykseksi. Berlusconi oli rikastunut ja saavuttanut kansallista mainetta aidosti modernin ja ylellisen puutarhakaupungin rakennuttajana. Häntä vaivasivat kuitenkin pitkään projektin jälkeen syytökset lahjoman antamisesta lentoreittien siirtämiseksi, mutta Berlusconi itse kiistää syytökset. Pian hän alkoi laajentaa rakennusprojektiaan Milano 3 -projektillaan ja kauppakeskusten rakentamisella. Hän aloitti mediaomistuksensa ostamalla paikallislehden sekä teatterin.Friedman 2016, s. 46–51.
Mediamogulina Kiinteistökaupoilla rikastunut Berlusconi osti Arcoren kunnasta ylellisen Villa San Martinon kartanon.Friedman 2016, s. 50–51. Kun vuonna 1974 Italian peruslakituomioistuin myönsi eräälle paikalliselle televisiokanavalle luvan välittää ohjelmia kaapelin kautta valtiollisen televisiomonopolin maassa, Berlusconi näki tilaisuuden haastaa valtion monopolin. Hän otti Milano 2:ssa toimivan vakiintuneen kaapeli-tv-palvelun, osti vuonna 1978 pienen tv-kanavan taajuuden ja lanseerasi paikallisen, kaupallisen tv-kanavan nimeltä Telemilano 58.Friedman 2016, s. 52. Kun kanava oli aloittanut toimintansa, Berlusconi alkoi houkutella mainostajia hyvin aktiivisesti.Friedman 2016, s. 56. Hän osti joukon muita asemia ympäri Italiaa, yhdisti ne ja ryhtyi julkisen tv-yhtiö RAI:n kilpailijaksi.Friedman 2016, s. 57. Vuonna 1978 Berlusconi muodosti mediaan erikoistuneen holdingyhtiö Fininvestin, joka kokosi hänen tv-asemansa.Friedman 2016, s. 60. Berlusconi ryhtyi näyttämään samaa ohjelmaa samanaikaisesti koko maassa ja loi näin illuusion kansallisesta tv-kanavasta ja suorista lähetyksistä, jotka laki kaupalliselta kanavalta vielä kielsi. Tämän ansiosta hänen onnistui saada useita merkittäviä mainostajia.Friedman 2016, s. 57–58.
Berlusconi perusti vuonna 1979 Rete Italia -yhtiön ja alkoi ostella Hollywoodin menestyselokuvien, saippuaoopperoiden, peliohjelmien ja tilannekomedioiden televisiointioikeuksia. Berlusconin kanavalla esitettiin muun muassa Dallasia, Dynastiaa, Kauniita ja rohkeita sekä Onnenpyörää. Hän osti myös lukemattomia jalkapallo-ottelujen esitysoikeuksiaFriedman 2016, s. 69.. Oman mainosyhtiönsä Publitalian kautta hän pystyi ottamaan suoraan yhteyttä mainostajiin joutumatta käyttämään kalliita mainostoimistoja. Hänen strategiset menetelmänsä, maanlaajuinen tv-toimintansa ja uudenlainen, kauniisiin naisiin ja toimintaan painottuva sisältö mullistivat Italian tv-markkinat.Friedman 2016, s. 58–59, 62.
Italiassa oli tuolloin tilaus uudelle, viihdyttävällä televisiokanavalle. Valtion televisiokanavan lähetysaika täyttyi opetusohjelmista, ohjelmat olivat tosikkomaisia ja korostivat vanhakantaisia, katolisia perhearvoja. Ohjelmisto loppui joka ilta Rossinin Wilhelm Tell -oopperan alkusoittoon, jonka jälkeen ruutuun ilmestyi testikuva ja vastaanottimesta kuului särisevää ääntä. Harvat mainokset olivat nekin opettavaisia ja kömpelöitä. Kaupungistuneet ja nykyaikaista elämää eläneet italialaiset tunsivat, että eivät saa ohjelmistosta irti juuri mitään.Friedman 2016, 53- 55,. Tätä tausta vasten ei ole ihme, että Berlusconin kanavat kasvattivat jatkuvasti suosiotaan.
Berlusconi perusti vuonna 1980 Canale 5 -televisiokanavan, joka oli Italian ensimmäinen kaupallinen televisioverkko. Hän osti vuosina 1981–1983 kanavansa pääkilpailijat Italia 1:n ja Rete 4:n, mikä antoi hänelle kolmen kanavansa kautta yhteensä 45 prosentin osuuden lähetysmarkkinoista.