Dingo (yhtye)

Dingo on suomalainen rockyhtye ja yksi kaikkien aikojen suosituimmista suomalaisista yhtyeistä. Dingon levyjä on myyty Suomessa yli , ja sen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa ”Autiotalo” ja ”Levoton Tuhkimo”.Nazarenko 2017, s. 196–197.

Dingon esikoisalbumin Nimeni on Dingo (1984) aikaiseen kokoonpanoon kuuluivat yhtyeen keulakuva Pertti Nieminen (nykyinen Neumann, laulu), Jonttu Virta (kitara), Juha ”Quuppa” Seittonen (rummut), Jarkko Eve (basso) ja Pete Nuotio (koskettimet). Even tilalle tuli samana vuonna Pepe Laaksonen. Tällä tunnetuimmalla kokoonpanollaan yhtye julkaisi vuonna 1985 menestysalbumin Kerjäläisten valtakunta. Dingon kulta-aika oli vuosina 1984–1986, ja yhtye aiheutti suosionsa huipulla ennennäkemättömän hysterian. Näkyvimmin yhtyettä ihailivat teini-ikäiset tytöt, vaikka yhtyeellä oli kuuntelijoita kaikissa ikäluokissa. Keväällä 1986 Dingo julkaisi kolmannen albuminsa Pyhä klaani, mutta yhtye hajosi saman vuoden syksyllä.

Yhtye on tehnyt kolme paluuta 1980-luvun jälkeen. Ensimmäisen kerran vuosina 1993–1994, toisen vuosina 1998–2002 ja kolmannen vuodesta 2004 eteenpäin. Pertti Neumann on Dingon jäsenistä ainoa, joka on vaikuttanut yhtyeen kaikissa kokoonpanoissa. Vuosina 2004–2016 Neumann esiintyi vaihtelevien kokoonpanojen kanssa Dingon nimellä, mutta monet eivät pitäneet näitä kokoonpanoja niin sanottuna oikeana DingonaSaarela 2022, s. 385.Nazarenko 2017, s. 113.. Dingo palasi tunnetuimpaan kokoonpanoonsa vuoden 2017 ajaksi. Vuoden 2017 jälkeen yhtyeessä ovat olleet mukana perustajajäsenet Neumann ja Jonttu Virta. Yhtyeen nykyisen kokoonpanon muut jäsenet ovat basisti Tom Eklund, rumpali Saska Ketonen ja kosketinsoittaja Leena Peisa.

Historia

Alkuvaiheet (1982–1983)

Neumann alkoi vuonna 1982 koota itselleen uutta yhtyettä hajonneen MAC:n tilalle. Yhtyeen rumpaliksi tuli Juha ”Quuppa” Seittonen ja kitaristiksi Kieltolaki-yhtyeen Jonttu Virta. Laulamisen lisäksi Neumann soitti aluksi bassokitaraa.Levola 1985, s. 79-80. Yhtye nimettiin Sous-Pierreksi, mutta nimi lyhennettiin pian Sohoksi. Englannissa vaikutti kuitenkin jo samanniminen yhtye, joten yhtyeen nimeksi vaihdettiin Dingo. Nimen alkuperästä on erilaisia versioita. Neumann muisteli myöhemmin, että hän keksi nimen luettuaan ulkomaista lehteä kioskilla. Jonttu Virran mukaan nimi keksittiin jo silloin olemassa olleesta kappaleesta ”Nimeni on Dingo”. Keväällä 1983 kokoonpanoon liittyivät kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola ja basisti Jarkko Eve.Levola 1985, s. 79–80. Yhtyeen ensimmäinen harjoituspaikka sijaitsi Porin kulttuuritalolla Anniksella.

Yhtyeen oli aluksi vaikea saada levytyssopimusta. Useamman levy-yhtiön johtaja lähetti yhtyeen demonauhat takaisin todeten, etteivät he nähneet Dingon musiikissa kaupallista potentiaalia. Kieltäytyjien joukossa olivat muun muassa CBS, EMI ja Poko Rekords. CBS:n silloinen tuotannosta vastannut markkinointipäällikkö Hans Rautio on myöhemmin kertonut hylkäyksen syyksi demonauhan huonon laadun ja laulajan omaperäisen tyylin, joka kaipasi hänen mukaansa vielä kehittämistä. Yhtye teki uuden demokasetin nimeltä Hölmöläisten laiva. Kesällä 1983 Finnlevyn edustaja Timo Lindström kiinnostui kykyjenmetsästysmatkalla Dingosta, ja yhtye sai levytyssopimuksen.

Pori oli silloin levy-yhtiön erityisessä tarkkailussa, sillä samasta kaupungista oli samoihin aikoihin tullut läpimurtonsa tehnyt Yö.Saarela 2022, s. 358. Myöhemmin musiikkilehdet pyrkivät luomaan vastakkainasettelua Dingon ja Yön välille, koska molemmat yhtyeet oli perustettu Porissa ja ne olivat julkaisseet esikoisalbuminsa samoihin aikoihin. Neumannin mukaan 1980-luvun vastakkainasettelu oli keinotekoinen ja yhtyeiden jäsenet tulivat hyvin toimeen keskenään.Nazarenko 2017, s. 73. Hänen mukaansa kilpailuasetelma oli silloin pikemminkin porirockin ja manserockin välillä.

Dingo muutti kokoonpanoaan ennen ensilevytystä: kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola vaihtui Pete Nuotioon, johon Eve oli tutustunut aikaisemmin. Neumannin sanojen mukaan Dingo tarvitsi toisenlaisen kosketinsoittajan. Vähä-Pesolan mukaan hänen lähtönsä taustalla olivat yhtyeen sisäiset ilmapiiriongelmat.

Dingon tunnuksen suunnitteli pop-taiteilija Markus Heikkerö.

Menestysvuodet (1984–1986) Dingon single ”Sinä ja minä” oli tammikuussa 1984 mukana Levyraati-ohjelmassa, jonka kappale myös voitti. Huhtikuussa julkaistiin albumi Nimeni on Dingo, joka pysyi myydyimpien levyjen joukossa koko vuoden.Saarela 2022, s. 363. Yhtyeen tuottajaksi valikoitui Pave Maijanen. Toisena vaihtoehtona oli ollut Jimi Sumén, mutta Neumann päätyi vaihtoehdoista Maijaseen. Maijasen roolia Dingolle on luonnehdittu niin merkittäväksi, että hänestä on käytetty jopa nimeä ”kuudes Dingo”.Saarela 2022, s. 358–359.

pienois|pysty|vasen|Dingo esiintyi Helsingin Kaivopuistossa kesällä 1984. Kuvassa Neumann. Dingo tuli 1980-luvulla tunnetuksi myös Neumannin käyttämistä meikeistä ja värikkäästä pukeutumisesta. Pukeutumisessa 1980-luvulla Dingo otti vaikutteita etenkin Hanoi Rocksilta. Yhtyeen jäsenten meikkaaminen ja värikäs pukeutuminen herättivät myös vastustusta joissakin piireissä. Yhtyeen jäsenet saivat kuulla huutelua ja nimittelyä.

Dingon kokoonpano muuttui jälleen juhannuksen 1984 jälkeen, kun basisti Jarkko Eve lähti soolouralle. Syyksi kerrottiin musiikilliset erimielisyydet ja se, ettei Dingoon mahtunut kahta johtajaa. Neumannin tavoin myös Eve halusi olla esillä ja laulaa kappaleita.Norres 2015, s. 15. Neumann kutsui tilalle MAC:n ajoilta tutun Pepe Laaksosen.Levola 1985, s. 90–91.Saarela 2022, s. 360.Nazarenko 2017, s. 67. Samalla muodostui yhtyeen tunnetuin kokoonpano. Saman vuoden syksyllä julkaistiin singlenä kappale ”Autiotalo”, jolla Dingo teki lopullisen läpimurtonsa.Saarela 2022, s. 367. ”Autiotalo” on edelleen Dingon myydyin single.

Vuosi 1985 oli Dingon menestyksekkäin. Helmikuussa yhtyeen toisen albumin kansikuvia kuvattiin Agadirissa MarokossaSaarela 2022, s. 372.Norres 2015, s. 16.. Seuraavassa kuussa albumi Kerjäläisten valtakunta nousi levylistojen kärkeen. Albumia myytiin ennakkoon yli 50 000 kappaletta ja ilmestymisen jälkeen sitä myytiin jopa 10 000–20 000 kappaletta päivässä.Norres 2015, s. 19. Levy nousi nopeasti silloin Suomen kaikkien aikojen myydyimmäksi suomalaiseksi albumiksi.Saarela 2022, s. 371. Vuoteen 2013 mennessä albumia oli myyty yhteensä yli 190 000 kappaletta. Se on kaikkien aikojen neljänneksi myydyin suomalainen albumi. Suuri suosio näkyi myös yhtyeen konserttipalkkioissa. Dingon keskimääräinen palkkio konsertista oli 30 000 markkaa, mikä oli kolme kertaa muita suomalaisia rock-yhtyeitä enemmän. Dingo sai juhannuksena 1985 yhdestä ainoasta konsertista 130 000 markan palkkion, mikä oli ennenkuulumattoman suuri summa sen ajan Suomessa kotimaiselle artistille.Bruun ym. s. 372.

Dingo-hysteria pienois|Dingon jäsenet Jonttu Virta, Pete Nuotio ja Juha Seittonen vuonna 1985. Dingon poikkeuksellisen nopeasti noussut suosio johti myös ennennäkemättömään ilmiöön, ”Dingo-hysteriaan”.Nazarenko 2017, s. 74-75.Norres 2015, s. 13. Hysteria alkoi keväällä 1984 pian sen jälkeen, kun Dingo oli esiintynyt Levyraadissa ja julkaissut ensimmäisen singlensä. Yhtyeen jäsenet saivat ensikosketuksen hysteriasta maaliskuussa 1984, jolloin yhtye aloitti kiertueensa Evijärvellä. Paikalle oli saapunut lipun ostanutta ihmistä, joista monet huusivat ja kirkuivat yhtyeen nähdessään. Dingon jäsenille hysteria tuli yllätyksenä.Nazarenko 2017, s. 72. Kesällä yhtye oli jakamassa nimikirjoituksia Pukevassa Helsingissä. Tilaisuus muuttui nopeasti kaoottiseksi, kun paikalle tulleet hysteeriset fanit kaatoivat tavaratalon hyllyjä. Lopulta Pukevan johtaja määräsi Dingon poistumaan paikalta ennen kuin fanit tuhoaisivat koko myymälän.Levola 1985, s. 93.

Peter von Baghin ja Ilpo Hakasalon mukaan vuosien 1984–1985 Dingo-hysteria oli ainutlaatuinen ilmiö suomalaisen populaarikulttuurin historiassa. Vastaavaa palvonnan ilmapiiriä on von Baghin ja Hakasalon mukaan etsittävä Elvis Presleyn tai The Beatlesin ajoilta 1950- ja 1960-luvuilta.

Dingo-hysterian aikaan Neumannin käyttämät sifonkihuivit yleistyivät hetkellisesti myös katukuvaan. Huiveja jopa markkinoitiin Dingon nimellä, vaikka yhtyeellä ei ollut mitään tekemistä niiden kanssa.Levola 1985, s. 136.

Näkyvimmin Dingoa fanittivat teini-ikäiset tytöt.Levola 1985, s. 118. Fanit pyrkivät idolinsa lähelle, ja kova puristus ihmisjoukossa saattoi aiheuttaa kymmenien tyttöjen pyörtymisen. Dingo-hysteria ulottui yhtyeen jäsenten arkeen. Dingon jäsenet eivät voineet liikkua enää kadulla ilman, että hysteerinen fanijoukko piiritti heidät.

Hysteeriset fanit yrittivät päästä väkisin myös yhtyeen takahuoneisiinNazarenko 2017, s. 86. tai yhtyeen keikkabussiin ja juoksivat sen perässä.Nazarenko 2017, s. 87. Innokkaimmat fanit myös leiriytyivät Dingon jäsenten asuntojen lähelle nimikirjoituksen toivossa. Poriin tehtiin myös järjestettyjä matkoja, joihin sisältyi Dingon jäsenten asuinpaikkojen esittely. Esimerkiksi rumpali Quuppa huomasi eräänä päivänä nurmikkoa ajaessaan, että hänen toimiaan seurasi kadun varrella linja-autolastillinen ihmisiä.

Yhtye alkoi vähitellen turhautua suursuosion aiheuttamiin lieveilmiöihin, ja esimerkiksi haastattelujen määrää rajoitettiin.Norres 2015, s. 19. Turvallisuussyistä myöskään lehtien kuvaajia ei päästetty enää lavalle tai yhtyeen takahuoneisiin. Dingo rajoitti myös nimikirjoitustilaisuuksien järjestämistä, eikä jäänyt jakamaan nimikirjoituksia faneille konserttien jälkeen.Levola 1985, s. 137. Tiedostusvälineissä tiukentuneet linjaukset tulkittiin ylimielisyydeksi ja lehtien kirjoittelu Dingosta muuttui arvostelevaan suuntaan.Levola 1985, s. 128.

Yhtyeen jäseniä kuljetettiin eräässä vaiheessa konserttipaikkoihin laatikoissa, mutta fanit huomasivat tämän muutaman kerran jälkeen. Jäsenet olivat tukehtua laatikkoihin, kun ympäröivät fanit tukkivat ilmareiät. Myös Dingo-vastaisuutta oli ilmassa. Kerran yhtyeen keikka-auton jalkatilasta löytyi dynamiittinalli, joka oli kytketty auton etulamppujen johtoihin.

Juha Vainio julkaisi vuonna 1985 kappaleen ”Mies joka tapasi Dingon”. Kappale perustuu idealtaan tositapahtumiin. Vainio tapasi Neumannin eräässä televisio-ohjelmassa ja neuvoi häntä riimittämisessä. Ohjelman tultua televisiosta ulos nuoret tytöt kysyivät Vainiolta kadulla, oliko hän se, joka tapasi Dingon. Lisäksi he pyysivät nimikirjoitusta. Kappale ei kerro varsinaisesti näistä tapahtumista, vaan kappaleessa henkilö tapaa Dingon bensa-automaatin luona ja tulee sen takia tahtomattaan kuuluisaksi. Kappaleellaan Vainio ottaa humoristisesti kantaa Dingo-hysteriaan ja siitä seuranneeseen yksityisyyden menetykseen.

Oma levy-yhtiö ja uudet levyt

Dingon levytyssopimus Finnlevyn kanssa päättyi vuonna 1986, jolloin Dingo perusti oman levy-yhtiön Bang Traxin yhtyeen manageriksi siirtyneen Lasse Norreksen kanssa.Norres 2015, s. 20. Yhtyeen jäsenet perustivat myös Dingo-osakeyhtiön, jolle palkattiin erillinen toimitusjohtaja.Saarela 2022, s. 373. Myöhemmin sama toimitusjohtaja tuomittiin markan sakkoihin valtiolle.

Levy-yhtiö Sonet julkaisi Dingon englanninkielisen singlen ”The House Without a Name” / ”Tell Me Now” Britanniassa ja muissa Euroopan maissa, joissa sillä oli toimintaa. Englanninkieliset sanat kappaleisiin teki Joseph Meikle. Singlen johdosta Dingo vieraili helmikuussa Lontoossa Music Box -televisio-ohjelmassa. Yhtyeen maailmanvalloitus jäi kuitenkin tekemättä. Myöhemmin Neumann on maininnut suurimmaksi syyksi sen, ettei halunnut vaihtaa laulukieltä suomesta englanniksi.Saarela 2022, s. 374. Hänen mukaansa tilanteeseen vaikutti myös se, että Dingon keikkoja oli myyty Suomessa vuosiksi eteenpäin eikä yhtyeellä ollut aikaa keskittyä ulkomailla kiertämiseen.Nazarenko 2017, s. 80.

Maaliskuussa ilmestyi kolmas albumi Pyhä klaani, joka oli tyyliltään huomattavasti aiempia levyjä synkempi. Albumia myytiin selkeästi vähemmän kuin edellisiä albumeita, noin 80 000 kappaletta. Julkisuudessa Pyhää klaania arvosteltiin epäonnistuneeksi levyksi.

Talousvaikeudet johtavat hajoamiseen