Cicero

Marcus Tullius Cicero ([kikero:]; 3. tammikuuta 106 eaa. – 7. joulukuuta 43 eaa.) oli roomalainen poliitikko, puhuja, filosofi, lakimies ja kirjailija. Häntä pidetään yleisesti latinankielisen proosan mestarina, ja klassinen latina määritellään yleensä Julius Caesarin ja Ciceron teosten pohjalta. Ciceron teoksia on säilynyt poikkeuksellisen paljon. Hänen vaikutuksensa myöhempään kirjallisuuteen ja kielenkäyttöön on ollut merkittävää. Häntä pidetään myös eräänä eurooppalaisen humanismin perustajahahmoista.Freeman: 21., The aftermath of Caesar

Cicero eli aikana, jolloin Rooman tasavalta oli väistämättä murenemassa pala palalta. Hän pyrki poliittisen uransa aikana idealistisesti puolustamaan tätä harvainvaltaa, muttei kyennyt vaikuttamaan sen korvautumiseen yksinvallalla. Hän oli poliittisessa toiminnassaan pragmaattinen, vaikka hänen toimintaansa sisältyi monia ristiriitaisuuksia ja mielenmuutoksia.

Elämä

Alkutaival pienoiskuva|upright=1.2|Nuori Cicero lukee, Vincenzo Foppan maalaus noin vuodelta 1464.

Cicero syntyi Arpinumissa Latiumissa hyväosaiseen ritarisäätyiseen perheeseen, jolla ei kuitenkaan ollut yhteyksiä hallitsevaan aristokratiaan. Hän muutti nuorena Roomaan ja sai tasokkaan koulutuksen. Plutarkhoksen mukaan hän oli pystyvä oppilas, joka herätti huomiota kyvyillään. Cicero sai tilaisuuden opiskella lakia Quintus Mucius Scaevolan johdolla. Filosofiaa hänelle opettivat aluksi epikurolainen filosofi Faidros sekä akatemialainen filosofi Filon Larissalainen.Radford 2002, s. 1 Cicero oli kiinnostunut monista aloista, erityisesti runoudesta. Hän oli ihastunut kaikkeen kreikkalaiseen ja toivoi jopa tulevansa haudatuksi Kreikkaan.

Vuosina 89 eaa.–88 eaa. seitsemäntoistavuotias Cicero palveli liittolaissodassa Gnaeus Pompeius Strabon ja Lucius Cornelius Sullan joukoissa. Ciceroa sotiminen ei liiemmin huvittanut ja hän suuntautui asianajajan uralle. Vuonna 80 eaa. hän matkusti veljensä kanssa Kreikkaan, kun hän oli ärsyttänyt diktaattori Sullaa puolustamalla oikeudessa tämän vastustajaa. Kyseessä oli sekä varotoimenpide että mahdollisuus vierailla häntä kiehtoneessa maassa. Osatekijänä oli myös se, että Cicero oli menettänyt äänensä, oletettavasti ainakin osittain siihen asti käyttämänsä retorisen tyylin takia. Ateenassa Ciceron opettajana toimi keskiplatonilainen filosofi Antiokhos Askalonlainen.Radford 2002, s. 23. Reettori Apollonios Molon opasti Ciceroa kurkunpäälle sopivamman puhetyylin löytämisessä.

Palattuaan Roomaan Cicero meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Hän jatkoi työtään asianajajana, sekä opiskeli filosofiaa. Roomassa Ciceron opettajana toimi hänen talossaan asunut Diodotos,Radford 2002, s. 1, 19. joka opetti hänelle stoalaista filosofiaa ja logiikkaa. Cicero valittiin kvestoriksi Sisiliaan vuonna 75 eaa., vaikkei hän ollutkaan suorittanut virkaa normaalisti edeltänyttä kymmenen vuoden armeijapalvelusta.Freeman: 19., Cicero and the Catiline Conspiracy Ciceron mukaan Sisiliassa ollessaan hän näki Arkhimedeen hautakiven, johon oli kaiverrettu tämän lempilause geometriasta.

Palattuaan Roomaan Cicero jatkoi menestyksekkäästi asianajajana. Hän tuli kuuluisaksi korruptoituneen Sisilian maaherran Gaius Verreksen syytöspuheesta elokuussa 70 eaa. Sisilialaiset olivat pyytäneet häntä asianajajakseen, koska heillä oli muistissa Ciceron oikeudenmukainen toiminta kvestorina. Verrestä puolusti kuuluisa asianajaja Hortensius Hortalus. Cicero voitti jutun, mikä lisäsi hänen mainettaan. Hän jakoi palkkioksi saamansa viljan kansanjoukoille.

Nousukas

Ciceron edistymistä politiikassa kuitenkin häiritsi hänen sukutaustansa. Hän oli homo novus (uusi mies, ”nousukas”Homo novus terminä tunnetaan itse asiassa Cicerolta, samoin esimerkiksi termi curriculum vitae, elämänkulku. Henrikson: s. 616.), ensimmäinen senaattiin noussut suvussaan, ja siksi elämänsä loppuun asti jossain määrin ulkopuolinen. Edellinen konsuliksi asti edennyt homo novus oli ollut Marius, joka oli selvinnyt niin pitkälle lähinnä voimalla. Tämän vuoksi Ciceron luontainen kannatuspohja oli kapea ja liittolaisten etsintä vaikeaa. Uransa aikana hän ajautui samaan rintamaan niinkin erilaisten hahmojen kuin Pompeius ja Octavianus kanssa. Tasavallan tila oli jo varsin epävakaa Mariuksen ja Sullan kiistojen jäljiltä. Tämä kaikki edelleen vaikeutti hänen yrityksiään ajaa ohjelmaansa tasavallan pelastamiseksi.

Cicero valittiin vuonna 69 eaa. ediiliksi ja 66 eaa. preettoriksi. Tällöin hän piti ensimmäistä kertaa merkittävän poliittisen puheen, jolla tuettiin Pompeiukselle myönnettäviä valtuuksia. Usein valtaeliitin ulkopuolelta tulleiden poliitikkojen ura päättyi tähän, mutta Cicero päätti pyrkiä tasavallan korkeimpaan virkaan konsuliksi. Vuoden 64 eaa. syksyllä käydyssä vaalissa häntä vastaan asettuivat senaattorisäätyiset Catilina ja Gaius Antonius Hybrida. Ensimmäisellä oli ongelmia julkisuuskuvansa kanssa, jälkimmäistä ei liiemmin arvostettu. Vaalikampanja sisälsi runsaasti loanheittoa, johon myös Cicero osallistui innolla. Osa hänen vaalipuheestaan senaatissa on säilynyt. Cicero voitti, Antonius oli toinen.

Näin Cicerosta tuli vuoden 63 eaa. konsuli. Hän oli tuolloin juuri saavuttanut konsulinvirkaan vaaditun, 42 vuoden minimi-iän. Konsulivuonnaan hän sai muun muassa kaadettua Servilius Rulluksen esittämän maalain, joka olisi lisännyt Crassuksen ja Caesarin vaikutusvaltaa. Lisäksi hän puolusti oikeudessa useita henkilöitä etenkin Caesarin syytöksiltä.

Kuinka kauan, Catilina? pienoiskuva|upright=1.2|Cicero hyökkää Catilinaa vastaan senaatissa, Cesare Maccarin maalaus noin vuodelta 1888.

Konsulivuoden merkittävin tapahtuma kuitenkin oli, kun hän paljasti senaatissa Catilinan salaliiton tasavallan kaatamiseksi. Catilina oli edellisen vuoden vaalitappiosta sisuuntuneena päättänyt pyrkiä uudelleen konsuliksi. Hänen taloudellisesti järjetön vaaliohjelmansa lupasi muun muassa yleistä velka-armahdusta. Ilmeisesti tarkoituksena oli saada velkaantuneet senaattorit käskemään klienttejään äänestämään tätä. Tämä lupaus itsessään oli tarpeeksi horjuttamaan kaupungin taloutta. Lisäksi ilmassa leijui väkivallan uhka, kun kaupunkiin saapui veteraaneja Catilinan tueksi. Cicero päätti ryhtyä toimiin. Hän pyysi lykkäystä konsulinvaaliin. Senaatti päätti lykätä vaalia muutamalla päivällä. Cicero antoi ymmärtää Catilinan valinnan olevan uhka muun muassa hankkimalla suojakseen vaalipäiväksi näyttävän turvajoukon. Lopulta, kun vaali heinäkuussa järjestettiin, Catilina jäi taas valitsematta.

Catilina oli saanut tarpeekseen ja päätti turvautua laittomiin keinoihin. Ciceron oli kuoltava. Murhan oli määrä tapahtua 28. lokakuuta. Catilina suunnitteli hiipivänsä joukkoineen yöllä Roomaan, jossa tapettaisiin Ciceron lisäksi myös lukuisia muita senaattoreita. Tieto kuitenkin vuosi salaliittolaisten piiristä ja Cicero sai kuulla suunnitelmasta. Hän paljasti tiedot senaatille. Tässä yhteydessä Ciceron aloitteesta senaatti antoi uhkavaatimuksen (senatus consultum ultimum) salaliittolaisia vastaan. Salaliittolaiset päättivät lykätä toimiaan ja lokakuu sujui rauhallisesti. Heitä ei voitu kuitenkaan pidättää, sillä pitäviä todisteita ei ollut. Marraskuussa salaliittolaiset päättivät ryhtyä uuteen, entistä laajempaan yritykseen.

Cicero kuuli näistäkin suunnitelmista. Todisteita ei kuitenkaan edelleenkään ollut, joten hän päätti turvautua vahvimpaan aseeseensa: sanoihin. Cicero piti senaatissa useita syytöspuheita Catilinaa vastaan. Näistä ensimmäinen oli suunnattu suoraan Catilinalle, muut enemmän senaatille ja kansalle. Näitä puheita on pidetty retoriikan mestariteoksina.

Ensimmäinen puhe oli jokseenkin suora uhkavaatimus Catilinalle. Hänen tuli häipyä kätyreineen välittömästi. Ensimmäisestä puheesta tunnetaan laajalti sen alku. Cicero aloitti kysymällä retorisesti: ”Kuinka kauan, Catilina, aiot käyttää hyväksi kärsivällisyyttämme?” (”Quousque tandem abutere Catilina patientia nostra?”). Elämään on jäänyt myös lause ”Oi aikoja, oi tapoja!” (”O tempora, o mores!”). Catilina pakeni Roomasta Etruriaan ilmeisesti tarkoituksenaan kerätä lisäjoukkoja. Hänen jälkeensä jäi kuitenkin useita hänen kannattajiaan, jotka Cicero sai tunnustamaan aikeensa senaatille. Catilinan tukijat olivat olleet salaisessa yhteydessä galliheimo allobrogien kanssa. Gallit eivät kuitenkaan olleet suostuneet kapinoimaan.

Hätätilavaltuuksien nojalla joitain salaliittolaisia teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä. Julius Caesar kannatti lievempiä rangaistuksia, Cato nuorempi sen sijaan tuki kuolemanrangaistusta. Cicero vei salaliittolaiset pahamaineiseen Tullianumin vankilaan ja oli henkilökohtaisesti läsnä, kun pyöveli kuristi heidät. Oikeudenkäynnin unohtaminen raivostutti kansaa, mutta tarinan mukaan Cicero vastasi pitämällä kokonaisuudessaan yhden sanan pituisen puheen: ”Fuerunt” (”He olivat”).Henrikson: Catilinan salaliitto, s. 569 tai ”Vixerunt” (”He elivät”). Tämän formulantyyppisen ilmauksen taustalla oli mahdollisesti pyrkimys välttää huonoa onnea välttämällä suora kuolemasta puhuminen.

Isänmaan isä maanpaossa

Cicero palkittiin salaliiton paljastamisesta arvonimellä pater patriae (isänmaan isä). Hän joutui kuitenkin pakenemaan Roomasta 58 eaa., kun kohu kansalaisten tuomitsemisesta ilman oikeudenkäyntiä ei ottanut laantuakseen. Karkottamislain oli esittänyt kansankiihottaja, kansantribuuni Clodius, jonka huligaanikannattajat vainosivat Ciceroa herkeämättä. Clodius oli katkera Cicerolle muun muassa aiemmin sattuneesta Bona Dea -skandaalista, jonka yhteydessä Cicero oli vaatinut rangaistusta pyhäinhäväistyksestä palvontamenoissa naisten vaatteissa heiluneelle Clodiukselle. Cicero yritti saada myötätuntoa itselleen jopa kulkemalla kadulla surupuvussa, mutta mikään ei auttanut. Kenelläkään ei ollut voimia tai halua Clodiuksen pysäyttämiseen.

Kun Cicero oli lähtenyt, Clodius antoi polttaa tämän huvilat ja tuhota tämän talon. Myös Ciceron omaisuus takavarikoitiin. Ciceron oman näkemyksen mukaan senaatin antama ultimaatumi oli antanut hänelle tarvittavat valtuudet tapahtuneisiin teloituksiin. Toukokuussa 58 eaa. Cicero lähti maanpakoon Thessalonikaan Adrianmeren rannalle. Maanpako oli Cicerolle todella kova isku, hänen auctoriasinsa menetys. Hän vaipui syvään masennukseen sekä epätoivoon ja suunnitteli itsemurhaa, josta hänen tyttärensä Tullia ja ystävänsä Atticus onnistuivat kuitenkin puhumaan hänet ympäri. Hän kirjoitti ystävälleen Atticukselle: ”Sinun pyyntösi ovat estäneet minua tekemästä itsemurhaa. Mutta minkä vuoksi kannattaa elää? Älä syytä minua valittamisesta. Minun kärsimykseni ovat pahemmat, kuin kenkään muun, joista olet aikaisemmin kuullut.”Haskell, H.J.:"This was Cicero" (1964) s. 201

Kun seuraavana vuonna eräs tribuuni yritti kutsua Ciceron kotiin maanpaosta, Clodius pyrki estämään päätöksen väkivalloin. Titus Annius Milon kilpaileva rähinäjengi kuitenkin esti Clodiuksen suunnitelman. Cicero sai siis palata syyskuussa 57 eaa. kansankokouksen päätökselläFreeman: 19., Consulship and Command ja hänet vastaanotti riemuitseva väkijoukko, hieman samoin kuin kreikkalaisen Demostheneen aikoinaan, kuten Appianus myöhemmin huomioi. Paluulla oli nyt myös Caesarin hyväksyntä, joka oli suostunut siihen saatuaan Pompeiukselta vakuudet, että puhujan kieli pysyisi kurissa.