pienoiskuva|Joidenkin teorioiden mukaan oppimisprosessin yksilöllisiä eroja voidaan luokitella esimerkiksi aistikanavien mukaan. Oppimistyylit perustuvat valtaosin tieteellisesti kumottuihin teorioihin. Niiden mukaan yksilöllä on yleinen, tiedostamaton taipumus oppia paremmin tietynlaisilla oppimisstrategioilla tai opiskelutavoilla. Teorioiden mukaan oppijat tulee jakaa oppimistyylimallien mukaan eri tavoilla toimiviin ryhmiin. Yksilöllinen oppimistyyli selvitetään kyselylomakkeella tai psykologisella kokeella. Osa malleista perustuu ajatukseen oppimistyylien biologisesta alkuperästä, toisten mukaan oppimistyyli on ajan myötä muuttuva ja kehittyvä ominaisuus. Oppimistyyleihin kategorisointi ja niiden perusteella opettaminen on monissa tutkimuksissa osoitettu jopa haitalliseksi, ja teorioiden suosiota levittävät ennen kaikkea niitä hyödyntävät kaupalliset tahot. Silti oppimistyyliajattelu on merkittävä suuntaus kasvatusalalla, ja sitä tapaa kaikilla tasoilla lastentarhoista yliopistoihin.
Lukuisiin oppimistyylimalleihin liittyvästä laajasta ja pitkäaikaisesta tutkimuksesta huolimatta oppimistyylien olemassaoloa ja diagnosoitavuutta ei ole osoitettu eikä niiden mukaisen opetuksen tehosta ole saatu luotettavaa näyttöä.Coffield, F., Moseley, D., Hall, E., Ecclestone, K. (2004). Learning styles and pedagogy in post-16 learning. A systematic and critical review. London: Learning and Skills Research Centre. PDF. (Web Archive 2005). Tutkimuksissa on päinvastoin havaittu, että kaikenlaiset oppijat hyötyvät enemmän yhden hyvän opetusstrategian käyttämisestä kuin oppijoiden jakamisesta oppimistyyliryhmiin. Tutkijoiden mukaan erityisesti havaintokanavateoriat lukeutuvat opetusalan "neuromyytteihin", joilla ei ole tieteellistä pohjaa, vaikka monet opettajat uskovat niiden pohjautuvan aivotutkimuksiin.
Historia Vaikka erityisesti aistipohjaiset oppimistyylit ovat olleet käytössä jo pitkään, oppimistyylien nykyisen suosion alku voidaan tulkita olleen vuonna 1979, kun yhdysvaltalainen Walter Burke Barbe julkaisi kirjan ”Teaching through modality strengths: concepts and practices”. Barbe kuitenkin huomautti jo vuonna 1982 esitteessään, että oppijoita tulisi rohkaista käyttämään muitankin aistejaan jos he vaikuttavat nojaavan vain vahvimpaan aistiinsa. Barben teorian julkaisun jälkeen oppimistyylien suosio nousi, ja tutkimuksia oppimistyylien tehokkuudesta tehtiin paljon 1980-luvun lopulle asti. Menetelmän suosiosta huolimatta eri oppimistyyleihin diagnosoivat menetelmät osoittautuivat epäluotettaviksi. Esimerkiksi Kavalen ja Fornessin tutkimuksessa 39 tehdystä kokeesta koostettiin meta-analyysi, joka edusti noin 3100 koehenkilöä. Keskimääräisellä efektikoolla 0.14 aistimoodeihin perustuva opetus todettiin yhdeksi tehottomimmista menetelmistä, joita erityisopetuksessa on käytetty. Johtopäätöksenä todettiin, että opettajien kannattaa kiinnittää enemmän huomiota opetettavaan asiaan kuin oppilaiden yksittäisiin oppimistyyleihin. Vuonna 2008 oppimistyylien tutkijoille tarjottiin rahapalkinto. Saadakseen rahapalkinnon, tutkijan tulisi esittää luotettavaa tieteellistä todistusaineistoa oppimistyylien tehokkuudesta. Palkinto on kasvanut vuosien varrella, eikä kukaan ole onnistunut tuottamaan tarpeeksi luotettavaa tutkimustietoa ansaitakseen nyt 5000 dollarin suuruista palkintoa. Tutkimusten tuloksista huolimatta teorioiden totuudenmukaisuus nähdään yhä itsestäänselvyytenä erityisesti kasvatustieteen ammattilaisten keskuudessa ja jopa kasvatustieteen oppikirjoissa Syynä myytin sitkeydelle on ehdotettu esimerkiksi sitä, että erilaisten oppijoiden huomioiminen luokkahuoneessa sopii yhteen länsimaisten individualististen arvojen kanssa.
Oppimistyylien suosio erityisopetuksessa kasvoi 2000-luvun alussa opetushallituksen suositeltua niitä oppimisvaikeuksien hoitoon. Joidenkin oppimistyylimallien tarjoajien mukaan varsinaisia oppimisvaikeuksia ei ole olemassa, vaan oppijoiden kohtaamat vaikeudet johtuvat siitä, ettei heitä opeteta heidän oppimistyylinsä mukaisesti.Oppimistyylien tunnistamisen mahdollisuudet säätötekniikan opetuksessa. Timo Ahola. Oulun yliopisto (Web Archive 2005). Erityisopetuksessa on käytetty varsinkin visuaalista, auditiivista ja kinesteettistä oppimistyyliä (VAK) mukailevaa opetusta, josta on tutkimuksessa käytetty termiä modality-based instruction (aistimoodeihin perustuva opetus).
Oppimistyylimalleja pienoiskuva|VARK-oppimistyylimallissa oppijat jaetaan visuaalisiin, auditiivisiin, kinesteettisiin, sekä niihin, jotka oppivat parhaiten lukemalla ja kirjoittamalla. Laajalti tunnettuja oppimistyylimalleja on noin 80. Näistä on saatavilla materiaalia suomeksi ainakin seuraavista:
D. A. Kolbin kokemuksellisen oppimisen teoriaan perustuva Honey & Mumfordin malli, joka sisältää tyylit osallistuja, tarkkailija, päättelijä sekä toteuttaja.Dlc.fi Mumfordilla on lisäksi tyylit aktivisti, teoreetikko, pragmaatikko ja pohdiskelija.Humanic.fi Käytännössä nämä Suomessa näkyvät eri versiot ovat vain käännös- ja tulkintaversioita alkuperäisistä Peter Honeyn ja Alan Mumfordin kehittämistä neljästä mallista (). Alkuperäisteoksista ja esimerkiksi Peter Honeyn oman yrityksen kotisivuilta löytyvät vain nämä. Honey-Mumfordin oppimistyylikyselyä käyttävät eniten konsultti- ja valmennusorganisaatiot.
Dunn & Dunnin malli, jonka sisältämät pääelementit ovat ympäristötekijät, emotionaaliset tekijät, sosiologiset tekijät, fysiologiset tekijät sekä psykologiset tekijät.Opinopas.net Suomessa suositumpi on Prashnigin malli, joka mukailee Dunn & Dunnin mallia.
Oppimistyylit visuaalinen, auditiivinen ja kinesteettinen (VAK),Tkk.fi joiden tarkasta alkuperästä ei ole varmuutta. Nämä oppimistyylit muistuttavat NLP:n miellejärjestelmiä, mutta sisältyvät myös Dunn & Dunnin malliin.
Monista malleista on olemassa erillinen sovellus, jota käytetään liike-elämän koulutuksissa tai työhönottohaastatteluissa.
Tutkimuksia ja kirjallisuutta Oppimistyylejä tutkittiin eniten 1980-luvulla. Vuonna 2004 brittiläinen tutkimusryhmä arvioi koko siihenastisen tutkimuksen valitsemalla 13 merkittävintä mallia lähemmän tarkastelun kohteeksi:
Gregorcin Mind Styles sekä Style Delineator Dunn & Dunnin oppimistyylimalli Ridingin kognitiiviset tyylit ja CSA Myers-Briggsin tyyppi-indikaattori (MBTI) Apterin motivaatiotyyliprofiili (MSP) Jacksonin LSP Kolbin LSI Honey & Mumfordin LSQ Herrmannin "kokonaisaivomalli" ja HBDI Allinson & Hayesin CSI Entwistlen mallit Vermuntin ILS Sternbergin ajattelutyylit ja TSI, TSA
Yksikään malleista ei ole osoittanut riittävää tehoa. Sen sijaan niihin liittyvästä tutkimuksesta löytyi huomattavia puutteita. Yleisenä ongelmana on riippumattoman tutkimuksen puuttuminen, sillä monissa tapauksissa tutkimusta johtavat samat tahot, jotka markkinoivat menetelmää. Osa menetelmistä, kuten Dunn & Dunnin malli, on tutkimuksissa todettu tehottomiksi, mutta tämä ei ole vaikuttanut tapaan, jolla niitä markkinoidaan. Oppimistyyleistä on tehty lukuisia tutkielmia, joissa on havaittu ihmisten jakautuvan kyselyn perusteella erilaisiin mieltymysryhmiin. Useimmat näistä eivät täytä tieteen laatuvaatimuksia, koska niissä käytetyt menetelmät (esim. diagnosointi) ovat epäluotettavia. Ne harvat kokeelliset tutkimukset, jotka ovat menetelmiltään päteviä, ovat toistaiseksi tuottaneet negatiivisia tuloksia. Oppimistyylien lisäksi on tutkittu episteemisiä eli tiedonhankkimistyylejä sekä kognitiivisia tyylejä.