Trooppinen sademetsä

thumb|350px|Amazonin sademetsää.

Trooppinen sademetsä on ainavihanta ja tiheä sademetsä tropiikissa, jossa sataa vähintään 1 500 millimetriä vuodessa. Trooppiset sademetsät ovat maapallon monimuotoisin kasvillisuusvyöhyke, ja niissä esiintyy ainakin puolet maapallon eläinlajeista. Hakkuiden ja kaskeamisen seurauksena sademetsät ovat jatkuvasti vähenemässä ja niiden tulevaisuus on uhattuna. Puut voivat kasvaa yli 50 metrin korkuisiksi. Elämä trooppisessa sademetsässä on jakautunut useisiin eri kerroksiin.

Sademetsät sijaitsevat päiväntasaajan ympäristössä, siellä sataa ja on lämmintä ympäri vuoden. Kasvillisuus on todella rehevää ja erilaisia kasvilajeja on paljon enemmän kuin muilla kasvillisuusalueilla.

Levinneisyys thumb|right|420px|Trooppisten sademetsien levinneisyys maapallolla tummanvihreällä ja muiden sademetsien alueet hieman vaaleammalla vihreällä. Trooppista sademetsää esiintyy aivan päiväntasaajan tuntumassa 25. pohjoisen ja eteläisen leveyspiirin välisellä alueella ja korkeintaan 3 000 metrin korkeudella merenpinnasta. Alueella vaikuttaa intertrooppinen rintama, jossa konvergenssin seurauksena lämmintä ja kosteaa ilmaa saapuu ulommilta leveysasteilta muodostaen sinne pysyvän matalapaineen vyöhykkeen, jolla sataa yli 200 päivänä vuodessa. Kaikkien kuukausien keskilämpötila ylittää 18 celsiusastetta ja kuukausittaisten keskilämpötilojen vaihtelu on alle 6 °C.

Amerikka Amerikan sademetsät eli neotrooppiset sademetsät kattavat yli kolmasosan kaikista maailman sademetsistä, ja niiden eliömaailma on ehkä koko maailman rikkain.Valitut Palat, s. 67. Sademetsiä on Amazonin tasangolla sekä vuoristoisemmassa Väli-Amerikassa.Valitut Palat, s. 72. Amazonian sademetsät voidaan jakaa 24 eri tyyppiin, joista jokaisessa on omat puulajinsa ja muut kasvinsa sekä ainutlaatuinen rakenteensa ja maaperätyyppinsä. Sateisinta on kesäkuusta syyskuuhun, jolloin joet tulvivat huomattavan paljon ja synnyttävät tulvametsiä.Valitut Palat, s. 76.

Amerikan sademetsien tunnusomaisia lajeja ovat esimerkiksi morfoperhoset, nuolimyrkkysammakot, jaguaari, laiskiainen, mölyapinat sekä jättikokoiset jyrsijät, kuten kapybara.Valitut Palat, s. 66–69, 81–83. Amazonjoessa elää esimerkiksi lihaa syöviä piraijoja sekä vaaleanpunainen amazoninjokivalas.Valitut Palat, s. 74.

Afrikka Afrikassa Kongon altaan sademetsät ovat vaikeakulkuisia, eikä niitä tunneta vielä kokonaan.Valitut Palat, s. 119. Afrikan häntäapinat ja ihmisapinat, kuten mandrilli ja gorilla, ovat hyvin kookkaita.Valitut Palat, s. 127. Metsänorsut vaikuttavat huomattavasti Afrikan sademetsiin. Ne tallaavat, raivaavat ja syövät aluskasvillisuutta ja taimia niin, että metsiin jää pysyvästi harvoja tai kokonaan paljaita kohtia ja polkuja. Norsut myös mylläävät maata, minkä seurauksena metsään kasvaa tiheitä aluskasvillisuusviidakkoja.Valitut palat, s. 121.

Madagaskarin sademetsien erikoisuuksia ovat kärppämäinen fossa sekä kummallinen sormieläin.Valitut Palat, s. 131–132.

Australia ja Uusi-Guinea Australian ja Uuden-Guinean sademetsien eläimistöt ovat melko samanlaiset, sillä maiden välillä on joskus ollut maasilta. Sademetsissä asuu paljon pussieläimiä, kuten puukenguruita. Häntäapinoita ei ole. Suurin eläin on kasuaarilintu, joka voi kasvaa ihmisen korkuiseksi.Valitut Palat, s. 87–91.

Aasia Etelä- ja Kaakkois-Aasian trooppisissa sademetsissä on erityisen paljon liitäviä eläinlajeja kuten kaguaaneja, liitokäärmeitä ja liitoliskoja. Metsissä on melko vähän liaaneja ja muita köynnöksiä. Puustoa hallitsevat korkeat siipipuukasvien (Dipterocarpaceae) heimon puut, jotka tekevät metsät erityisen avoimiksi. Viidestä kahdeksan vuoden välein suuri osa korkeista puista kukkii yhtä aikaa kolmen kuukauden ajan.Valitut Palat, s. 101–102. Merenrantaa reunustavat mangrovet.Valitut Palat, s. 112. Puissa elää orankeja, gibboneita ja nenäapinoita, ja maassa elävistä nisäkkäistä suurimpia ovat tiikerit ja sarvikuonot.Valitut Palat, s. 108.

Sademetsätyypit Alankosademetsä on trooppisen sademetsän perusmuoto. Sitä kasvaa tropiikin alangoilla, missä sademäärä on vähintään 2000 millimetriä vuodessa ja joka kuukausi vähintään 100 millimetriä. Tällaisia sademetsiä on laajalti Afrikassa, Etelä- ja Keski-Amerikassa sekä Kaakkois-Aasiassa, Australiassa ja Uudessa-Guineassa. Alankosademetsä kasvaa hyvin korkeaksi, ja sen pisimmät puut ovat 45–55 metrin mittaisia. Alankosademetsien puiden runkoja peittävät liaanit ja köynnökset. Karikekerros on ohut.Valitut Palat, s. 7–9. Koskemattomissa alankosademetsissä lajirunsaus on suurimmillaan ja lajit värikkäimmillään.Valitut Palat, s. 14.

Vuoristosademetsät alkavat 900–1800 metrin korkeudessa. Ne ovat viileämpiä ja sumuisempia kuin alankosademetsät, ja puut jäävät 15–30 metrin korkuisiksi. Liaaneja ei ole, mutta muita köynnöksiä sekä kosteassa viihtyviä kasveja on runsaasti, samoin kuin kariketta.Valitut Palat, s. 9. thumb|left|Sumuista pilvisademetsää Borneon Kinabalulla. Pilvi- ja sumusademetsät sijaitsevat vielä korkeammalla kuin vuoristometsät. Ne ovat lähes jatkuvasti hämärän sumuverhon sisällä. Puunrunkoja peittää paksu saniaiskerros ja oksilta riippuu sammalia ja jäkäliä. Keski-Afrikan vuorigorilla elää pilvimetsissä, mutta muuta eläimistöä on vähemmän kuin alankosademetsissä. Yli kolmen kilometrin korkeudessa alkaa kääpiömetsä, jossa puut ovat vain parin metrin korkuisia ja niiden lehdet ovat pieniä ja nahkamaisia. Jäkälät ovat syrjäyttäneet päällyskasvit.Valitut Palat, s. 10.

Savannisademetsiä kasvaa hiekkamailla. Niiden puut ovat lyhyempiä kuin alankosademetsissä köyhän maaperän vuoksi. Puilla onkin usein pintajuuret, jotka imevät ravinteita kuolleista lehdistä. Lihansyöjäkasvit ovat yleisiä, samoin kasvit, jotka käyttävät ravinnokseen muurahaisten ulosteita.

Tulvametsät jäävät aika ajoin tulvan alle, joskus pysyvästikin. Amazonian tulvametsissä menestyvät palmut ja kapokkipuut. Joskus tulvimisesta syntyy turvemetsä, jonka maanpinta kohoaa lopulta tulvarajan yläpuolelle.

Mangrovemetsät kasvavat meren rannalla. Mangrovemetsien puilla on usein pönkkäjuuret. Ne suojaavat rantaa eroosiolta ja suojelevat kalakantoja.Valitut Palat, s. 11.

Kerrokset thumb|Trooppisen sademetsän kerrokset. Ylimmässä latvuskerroksessa kasvaa yksittäisiä suuria puita. Latvuskerros on tasainen kerros, jonka läpi valoa pääsee vain vähän. Keskikerroksessa on puunrunkoja sekä nuoria puita etenkin latvuston aukkokohdissa. Kenttäkerros on hämärä.

Kenttäkerros Kenttäkerros on sademetsän alin kerros, johon kuuluvat aluskasvillisuus, maaperä sekä puiden juuret. Sademetsän pohjassa on hämärää, sillä vain alle yksi prosentti ylimpien latvusten saamasta valosta päätyy kenttäkerrokseen asti.

Sademetsien maaperä on pääosin köyhää ja vanhaa. Maannos on tiilenpunainen lateriitti eli latosoli, ja maan ravinnekerros on vain 10 cm paksu. Ravinteet ovat huuhtoutuneet sadeveden mukana pois, ja laterisaation seurauksena jäljelle on jäänyt rauta- ja alumiinioksidia, jotka värjäävät maaperän punaiseksi. Päällimmäisenä kerroksena on runsaasti kuolleita lehtiä ja muuta kariketta, joka kosteissa ja lämpimissä olosuhteissa hajoaa nopeasti. Matojen sijaan humuksen hajottavat runsaslukuiset bakteerit, sienet ja termiitit, jotka tuovat ravinteet nopeasti takaisin kasvien käyttöön. Lahoaminen tapahtuu muutamassa vuorokaudessa tai viikossa. Näin maaperässä ei pysy ravinteita, kun vesi huuhtoo niitä pois ja kasvit ottavat ne heti omaan käyttöönsä. Sademetsien rehevyys perustuukin ennen kaikkea lehvästöön, minkä takia ne ovat huonoa viljelysmaata. Tuliperäisillä, nuorilla seuduilla maaperä saattaa olla ravinteikastakin, mutta nykyään tällaiset alueet on useimmiten raivattu viljelyskäyttöön.

Kenttäkerroksessa viihtyvät vain hämärään sopeutuneet kasvit, etupäässä lukuisat saniaislajit. Kukkivia kasveja on hyvin vähän, koska kukat ovat hyödyttömiä vähäisestä valosta johtuen. Siellä täällä kasvaa nuoria puiden taimia, jotka ovat hyvin hidaskasvuisia. Myös useita lehtivihreättömiä loiskasveja esiintyy, kuten Kaakkois-Aasian metsissä Rafflesia, joka kasvaa liaanien juuriloisena ja jonka kärpäsiä houkutteleva pahanhajuinen kukka on maailman suurin. Eräät kämmekkäkasvit puolestaan saavat ravintonsa ainoastaan mätänevistä kasvinjätteistä, kuten myös sienet, joita kerroksessa esiintyy runsaasti.

Jotkin puut kasvattavat suuret maanpäälliset juuret, jotka jakavat niiden painon laajalle alueelle ja siten pitävät ne paremmin pystyssä. Näyttävimpiä juurakkoja ovat kiilamaiset lankkujuuret ja kaarevat pönkkäjuuret.Valitut palat, s. 36.

Silloin tällöin myrskyn tai kuolemisen seurauksena latvuskerroksen puu kaatuu. Tällöin latvustoon syntyy aukko, josta pääsee runsaasti valoa aina kenttäkerrokseen asti. Kauan horroksessa alkaneet siemenet itävät, ja nuorten puuntaimien välillä alkaa ankara kilpailu siitä, mikä niistä ehtii täyttämään aukon. Ensimmäisinä täyteen mittaansa kasvavat hennot ja matalat puut. Ne kukkivat, tuottavat hedelmänsä ja kuolevat. Niiden jälkeen vahvemmat ja hitaasti kasvavat puut kuten mahonki ja tiikki ottavat niiden paikan ja kasvattavat runkonsa aina latvuskerrokseen asti.Valitut palat, s. 17–18.

Keskikerros Sademetsän keskikerroksen hämärässä kasvaa nuoria, ohutvartisia ja noin 20-metrisiä puita, jotka odottavat sopivan aukon syntymistä päästäkseen kasvamaan latvuskerroksen tasalle. Lisäksi siellä kasvaa melko harvakseltaan täysikasvuisia pensaita ja palmuja. Kerroksessa esiintyy useita lintuja, perhosia, lepakoita, sammakoita ja käärmeitä sekä vähäiseen valoon sopeutuneita epifyyttejä, kuten saniaisia ja sammalia. Ilma on kerroksessa seisovaa ja erittäin kosteaa.

Aluspuuston ja latvuskerroksen välissä on paljon tyhjää tilaa, sillä aluspuusto ei kasva kovinkaan korkeaksi. Tämä johtuu luultavasti siitä, että aluspuut eivät saisi riittävästi valoa, jos ne kasvaisivat liian lähelle latvuskerrosta.Valitut palat, s. 38.

Latvuskerros thumb|Malesialaisen sademetsän latvuskerros peittää tasaisesti koko alueen, mutta latvusten väliin jää pienet raot. Latvuston alla on avara keskikerros. Latvuskerros muodostaa sademetsän tiheän katon, jonka läpi pääsee vain 10–15 % auringonvalosta. Latvusto pysäyttää myös rankkasateet, jotka muutoin veisivät pian maaperän pintakerrokset mennessään. Latvuskerros ulottuu useimmilla alueilla 20–40 metrin korkeuteen, Kaakkois-Aasiassa ja Australiassa jopa 70 metrin korkeuteen.

Latvuston puiden lehdet voivat uusiutua jatkuvasti, tai puu voi pudottaa kaikki lehtensä kerralla. Lehdet ovat asettuneet niin, että ne varjostavat toisiaan mahdollisimman vähän. Noin 80 prosenttia lehdistä on pitkänsoikeita ja teräväkärkisiä. Tämän ansiosta ne voivat ohjata sadeveden pois lehden pinnalta, jotta ravinteet eivät huuhtoutuisi pois ja sammalet, sienet ja levät eivät kasvaisi lehdellä.Valitut palat, s. 38–39.

Latvuskerroksessa elää ja käy monenlaisia eläimiä, kuten lintuja, apinoita, laiskiaisia, kissoja, puupiikkisikoja, muurahaiskarhuja, sammakoita, liskoja, käärmeitä ja hyönteisiä. Ne ovat kehittäneet erilaisia keinoja liikkua puiden välillä: jotkin hyppivät tai heilauttelevat itsensä oksalta oksalle, toiset liitelevät ilman läpi, ja muurahaiset muodostavat siltoja.Valitut palat, s. 40–42.

Latvusoksilla kasvaa lukuisia epifyyttisiä kasveja, kuten kämmekkä- ja ananaskasveja. Kasvit kilpailevat jatkuvasti pääsystä latvuskerrokseen. Epifyytit eivät normaalisti vahingoita isäntäkasvejaan, jotka antavat niille kasvualustan, mutta on olemassa myös kasveja, jotka ovat valmiita tappamaan päästäkseen osalliseksi auringonpaisteesta. Esimerkiksi kuristajaviikuna haarautuu isäntäpuun ympärille ja lopulta kuristaa sen kuoliaaksi, ja jäljelle jää vain kuristajaviikunan ontto verkkomainen runko.

Ylin latvuskerros