Ernst Barlach (2. tammikuuta 1870 Wedel, Saksan keisarikunta – 24. lokakuuta 1938 Rostock, Saksan valtakunta) oli merkittävä saksalainen kuvanveistäjä ja näytelmäkirjailija.

Hänet tunnetaan erityisesti gotiikan puunveiston innoittamista uskonnollisten ja mystisten hahmojen veistoksistaan ​​sekä vankkarakenteisista talonpoikaishahmoista, jotka saivat innoituksensa vuonna 1906 tehdystä Venäjän-matkasta. Hän käytti voimakkaita eleitä ja kulmikkaita asentoja välittääkseen tunnetta ja liikettä.

Elämä ja ura pienoiskuva|Omakuva, 1928. pienoiskuva|Ernst Barlach: Tanzende Alte ("Tanssiva vanhus"), 1920. Ernst Barlachin vanhemmat olivat Johanna Luise Vollert (1845–1920) ja lääkäri Georg Barlach (1839–1884). Hän oli neljästä pojasta vanhin.

Barlach opiskeli taideopettajaksi ensin taideteollisuuskoulussa Hampurissa vuosina 1888–1891, Dresdenissä Kuninkaallisessa taideakatemiassa (Königliche Akademie der bildenden Künste zu Dresden) kuvanveistäjä Robert Diezin oppilaana vuosina 1891–1895 ja Pariisissa Académie Julian'issa vuosina 1895–1897.

Barlach asui Berliinissä vuodesta 1899 lähtien. Hän piti ensimmäisen oman näyttelynsä Berliinissä vuonna 1904. Uransa alkuvaiheessa saksalaisen Art Nouveau -tyylin eli Jugendstilin vaikutuksen alaisena hän epäröi kuvanveiston ja taidekäsityön välillä.

Hän teki veljensä kanssa kahden kuukauden mittaisen matkan nykyisen Ukrainan alueelle Harkovaan, Pokotilovkaan, Kostjantynivkaan ja Kramatorskiin vuonna 1906, jossa talonpoikien voimakkaat vartalot ja ilmeikkäät kasvot vahvistivat hänen omistautumistaan ​​kuvanveistolle ja kypsän tyylin kehittämiselle; jolle on ominaista massiiviset, monumentaaliset hahmot ja raskaat vaatepoimut. Hän vieraili Firenzessä vuonna 1907 ja asettui sen jälkeen vuonna 1910 kaupunkielämään väsyneenä Güstrowiin Pohjois-Saksaan.

Kokemukset ensimmäisestä maailmansodasta vaikuttivat syvästi hänen myöhempiin töihinsä. Sotainto, joka ilmeni saksalaisten aatteiden vanhurskautta juhlistavina teoksina, sammui nopeasti. Hän tarjoutui vapaaehtoiseksi lääkintämieheksi ensimmäiseen maailmansotaan, minkä jälkeen hänet kutsuttiin jalkaväkeen joulukuussa 1915. Hänet kotiutettiin kolmen kuukauden kuluttua sydänongelmien vuoksi. Sen jälkeen hän loi vaikuttavia puu- ja pronssimonumentteja kirkkoihin ympäri Saksaa, jotka varoittivat sodan traagisista seurauksista.

Noin vuodesta 1910 lähtien Barlach alkoi luoda uraa näytelmäkirjailijana. Hänen merkittävimmät näytelmänsä Der tote Tag (1912; ”Kuollut päivä”) ja Der Findling (1922; ”Löytölapsi”) yhdistävät symbolismia ja realismia kuvaten olemassaolon traagista turhuutta. Hän teki usein puupiirroksia ja litografioita kirjallisten teostensa oheen.

Noin vuosina 1909–1926 hän työskenteli berliiniläisen taidekauppias Paul Cassirerin kanssa solmitun sopimuksen nojalla. Tämä kannusti häntä grafiikan tekemiseen ja julkaisi lähes kaikki hänen vedoksensa. Hän julkaisi ensimmäiset vedoksensa vuonna 1912 ja teki sittemmin yli kaksisataa mustavalkoista litografiaa ja puupiirrosta, kuten kuvitukset viiteen itse kirjoittamaansa kirjaan ja näytelmään. Cassirerin aloitteesta hän teki myös puupiirroksia, jotka kuvittivat muun muassa Johann Wolfgang von Goethen ja Friedrich Schillerin tekstejä. Kustantajan kuoltua vuonna 1926 hän teki enää yksittäisiä vedoksia.

Hänestä tuli Berliinin taideakatemian jäsen vuonna 1919 ja Münchenin kuvataideakatemian kunniajäsen vuonna 1925; hän sai Kleist-palkinnon vuonna 1924, ja hänet nimitettiin Pour le Mérite -ritarikunnan (rauhanluokka) ritariksi vuonna 1933.

Noin vuonna 1930, Barlachin juuri aloitettua ateljeetalonsa rakentamisen, kansallissosialistisen puolueen (NSDAP) ja nationalististen liikkeiden vaikutus Saksan kulttuurielämään voimistui. Barlachin muistomerkit, samoin kuin Lyypekin Pyhän Katariinan kirkkoon suunniteltu ”Pyhien yhteisö” -hahmofriisi kohtasivat voimakasta vastustusta ja torjuntaa. Ensimmäinen Weimarin tasavallan museoista tehty ”epätoivottujen” taideteosten takavarikko toteutettiin jopa otsikolla ”Barlachin taidesuuntaa vastaan ​​– taistelu itäistä ja alempiarvoista ihmisyyttä vastaan”. Barlach työsti ”Kuuntelijoiden friisiä” (Fries der Lauschenden). Friisin kolme ensimmäistä hahmoa tilasi ja rahoitti juutalainen liikemies Ludwig Katzenellenbogen. Kuten monet muutkin Barlachin teosten keräilijät, galleristit ja tukijat, myös hän joutui pian poliittisiin ja taloudellisiin vaikeuksiin ja joutui perumaan tilauksen. Vuodesta 1934 lähtien Barlachin näyttelyitä suljettiin ja teosten myyminen kävi lähes mahdottomaksi. Taiteilija joutui kestämään kovaa taloudellista ja henkistä painetta.pienoiskuva|Magdeburger Ehrenmal, 1929. Madgeburgin tuomiokirkko.

Barlachin ekspressioniset työt leimattiin natsi-Saksan aikana rappiotaiteeksi. Natsit poistivat museoista ja kirkoista 381 hänen teostaan ​​ja tuhosivat osan niistä. Muistomerkit Kielin Yliopistokirkkoon (Kyynelten äiti, 1922 ja Henkien taistelija, 1927), Hampuriin (Äiti ja lapsi, 1931) sekä Magdeburgin tuomiokirkkoon ja Güstrowiin (Leijuva enkeli, 1927). Viimeksi mainitun teoksen kohtalo on hyvin tunnettu. Se luotiin Güstrowin tuomiokirkon 700-vuotisjuhlan kunniaksi, ja se on omistettu ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneille sotilaille. Natsit määräsivät pronssisen enkelin poistettavaksi vuonna 1937 ”loukkauksena jokaista sotilasta kohtaan”, ja se sulatettiin vuonna 1941. Vuonna 1939 Ernst Barlachin ystävä Bernhard A. Böhmer tilasi berliiniläiseltä taidevalimolta pronssivaloksen, joka tehtiin tuolloin vielä olemassa olleen, mutta myöhemmin tuhoutuneen kipsimallin pohjalta. Tämä toinen valos piilotettiin sodan aikana Lüneburgin nummelle, ja se selvisi siten vahingoittumattomana natsien taidepolitiikasta. Vuoden 1953 kolmas valos on nähtävillä Güstrowin tuomiokirkossa, vuoden 1939 toinen valos Kölnissä Antoniter-kirkossa ja yksi valos Schleswigissä Gottorfin linnan museossa.

Barlachilta kiellettiin näyttelyiden pitäminen ja omien näytelmien esittäminen vuonna 1934. Taiteilija kuoli natsien vainon heikentämänä sydänkohtaukseen jo ennen toisen maailmansodan alkua vuonna 1938.pienoiskuva|Schwebender Engel ("Leijuva enkeli") pronssi 1927, poistettu 1937 ja sulatettu 1941. Uudelleen valettu 1953. Güstrowin tuomiokirkko.

Barlach oli mystikko, ja näytelmissään hän kuvasi ajan sisäistä tyhjyyttä ja ihmisen yksinäisyyttä. Näytelmien kuvakohtauksilla ei ole keskinäistä syy-yhteyttä. Proosateoksissa on syvällistä huumoria. pienoiskuva|Schwebender Engel, ("Leijuva enkeli"), pronssivalos 1953.

Kirjallinen tuotanto Näytelmiä Der tote Tag (1912) Der arme Vetter (1918) Die echten Sedemunds (1920) Der Findling (1922) Die Sündflut (1924) Der blaue Boll (1926) Die gute Zeit (1929) Der Graf von Ratzeburg (postuumisti 1951)

Omaelämäkerrallisia teoksia Russisches Tagebuch (1906) Güstrower Tagebuch (1917) Ein selbsterzähltes Leben (1928)

Romaaneja Der gestohlene Mond (postuumisti 1948) Seespeck (postuumisti 1948) Veistoksia ja piirustuksia

Lähteet

Luokka:Saksalaiset kuvanveistäjät Luokka:Saksalaiset kirjailijat Luokka:Ekspressionistit Luokka:Vuonna 1870 syntyneet Luokka:Vuonna 1938 kuolleet