thumb|right|Suomen ja Karjalan lestadiolaisuuden sukupuu joka sisältää myös kuolleet haarat. thumb|right|Venäjän ja Inkerin (ei niinkään Karjalan) lestadiolaisuuden sukupuu joka sisältää myös kuolleet haarat.Kinnunen 2004. s. 348-349Talonen 2012. Luento Laestadius-seminaarissa Oulussa 5. lokakuuta 2012. Virtuaalikirkko on videoinut ja arkistoinut seminaarin luennot Internettiin: http://www.virtuaalikirkko.fi/kirkot/virtuaalikirkkosali/arkisto.html
Narvalaisuus on lestadiolaisuuden haara, joka sai nimensä syntysijastaan Narvasta. Narvalaisuus syntyi Narvan kaupungissa vuonna 1898 alkunsa ja vaikutti 1900-luvun alussa myös Suomessa ja Venäjällä. Narvalaisuus sai paljon kannatusta erityisesti Pietarissa, jossa melkein kaikki lestadiolaiset olivat liittyneet uusheräykseenLohi 2007. s. 395.. Pian kuitenkin valtaosa Pietarin uusheränneistä liittyi narvalaisuuteen. Pietarissa oli lestadiolaisia eri arvioiden mukaan noin 700-1 500 ennen 1890-luvun lopun suurta hajaannustaKinnunen 2004. s. 159. Narvalaisuus levisi myös Helsinkiin.
Narvalaisuus muotoutui erilaiseksi kuin uusheräys, koska kielimuuri johti väärinymmärryksiin ja toivottomuuteen Narvan lestadiolaisten keskuudessa, kun he kuulivat Pietarissa käyneeltä Juri Jegorilta, että Pietarin lestadiolaiset vaativat heiltä uutta heräämistä ja sanoivat, että heidän entinen uskonsa on kuollutta uskoaKinnunen 2004. s. 207. Tuossa hämmennyksen tilassa Narvan lestadiolaisyhteisön opit ja käytännöt muodostuivat omalaatuisiksi "Narvan Katrin" (oik. Katariina Olli) johdolla, joka sai erityisen uskonnollisen heräyksen. Siitä lähtien narvalaisuuden tunnusmerkkejä olivat julkirippi, ilmestykset ja rajut liikutukset.Jussila 1948. s. 102 Ilmestyksistä ja näyistä tuli niin tärkeitä asioita, että Narvan Katri oli huutanut: ”Kirjoittakaa ylös, mitä minä sanon, niin siitä tulee toinen Raamattu”. Narvalaisuus levisi jossakin määrin myös Suomeen, aina Nivalan ja Ylivieskan korkeudelle asti, mutta enimmäkseen Etelä-SuomeenLohi 2007. s. 396.
Suunnat Narvalaisuus jakaantui jo aivan alkuvaiheessa kahteen suuntaukseen. Narvalaisuus ja erityisesti sen kumpulaisuus-niminen haara painotti ns. sisäistä sanaa Raamatun kustannuksella. Hurmoksellisempi ja lainomaisempi kumpulaisuus sai nimensä Lappeenrantalaisen saarnaajan Aleksanteri Kumpulaisen (1861–1926) mukaan, ja toinen maltillisempi narvalaisuuden haara oli nimeltään lindströmiläisyys.Kinnunen 2004, s. 443. Narvalaisuuden kumpulainen haara liittyy Suomen helluntaiherätyksen alkuhistoriaan.Kinnunen 2004, s. 212–215.
Narvalaisuus jakaantui jo aivan alkuvaiheessa kahteen suuntaukseen, joiden nimet ovat lindströmiläisyys ja kumpulaisuus.
Kumpulalaisuus Aleksanteri Kumpulaisen (1861-1926) johtama kumpulaisuus oli niistä hurmahenkisempi ja "lainomaisempi" painottaen ehdotonta julkirippiäKinnunen 2004. s. 138Hepokoski 2002. s. 21Kinnunen 2004. s. 210. Kumpulaisessa narvalaisuudessa ilmeni hurmoksellisuutta ja ekstaattisia ilmiötä ja näkyjä. Seurakuntaan pääsyn edellytyksenä pidettiin varsinkin kumpulaisuudessa julkirippiä, jonka jälkeen ripittäytynyttä ihmistä pidettiin pyhänä. Helsingissä kumpulaisten narvalaisten saarnaajana toimi Johan Johansson (1864–1931).Narvalaisuus
Kumpulaiset narvalaiset kutsuivat Helsingin Rauhanyhdistykselle puhumaan norjalaisen Thomas Ball Barrattin, ja hän saapuikin Suomeen ensimmäisen kerran syksyllä 1911Kinnunen 2001. s. 7..
Lindströmiläisyys Narvalaisuuden maltillisempi suuntaus lindströmiläisyys sai nimensä Pietarissa, Espoossa ja Viipurissa asuneen saarnaajan Karl Teodor Lindströmin (1857-1917) mukaanKinnunen 2004. s. 449-450.Kinnunen 2001. s. 5..
Historia Narvalaisuus syntyi lestadiolaisuuden suuren hajaannuksen yhteydessä Viron Narvassa vuonna 1898, kun Viron Narvasta kävi lestadiolainen Juri Jegor Pietarissa, jossa melkein kaikki lestadiolaiset olivat juuri liittyneet uusheräykseenTalonen 2001. s. 29 Muita lestadiolaisen suuressa hajaannuksessa syntyneitä ryhmiä olivat vanhoillislestadiolaisuus, esikoislestadiolaisuus, uusheräys ja samperilaisuus.
Narvalaisuus hiipui 1910-luvulla, ja sen kannattajia siirtyi mm uusheräykseen, helluntailaisuuteen, esikoislestadiolaisuuteen ja vanhoillislestadiolaisuuteen. Perimätiedon mukaan Pietarissa osa narvalaisista siirtyi paikallisesta lestadiolaisyhteisöstä erkaantuneeseen vapaakirkollisvaikutteiseen itsenäiseen lestadiolaishaaraan hajaannuksessa noin 1912. Pietarin lestadiolaiset kuuntelivat noihin aikoihin paljon Barrattin saarnoja.Kinnunen 2004. s. 214. Viipurissa kumpulaiset narvalaiset tekivät sovinnon uusheräyksen kanssa 1913 eli liittyivät käytännössä uusheräykseen. Viipurissa kumpulalaiset narvalaiset olivat senkin jälkeen kuitenkin uusheräyksen sisällä keskenään paljon kanssakäymisessä ja järjestivät keskenään pieniä kotiseuroja aina talvisotaan asti. Viipurilainen K. T. Lindström jatkoi saarnaamista lindströmiläisten narvalaisten kotiseuroissa aina kuolemaansa asti 1917 luopumatta narvalaisuudesta, jonka jälkeen lindströmiläinenkin narvalaisuuden haara alkoi hiipua. Viimeistä narvalaisten säännöllistä seuratoimintaa esiintyi Terijoella, jossa heillä oli saarnaajana Axel M. Helsingius (1855-1925), joka saarnasi ruotsiksi ja joka toimi lindströmiläisten narvalaisten saarnaajana aina kuolemaansa astiKinnunen 2004. s. 413-414. Kinnunen 2001. s. 8.Kinnunen 2004. s. 213-215
Lindströmiläisyyden säännöllinen seuratoiminta loppui 1920-luvun puolivälin tienoilla Terijoella, vaikkakin yksittäisiä narvalaisia eli vielä vuonna 1945. Kumpulaisuuden jäljelle jääneet rippeet liittyivät käytännössä kokonaisuudessaan uusheräykseen sovintokokouksen seurauksena vuonna 1913, johon päättyi kumpulaisuuden olemassaolo itsenäisenä lestadiolaissuuntana. Tosin vielä talvisotaan asti kumpulainen suuntaus vaikutti uusheräyksen sisällä.
Katso myös Suomen Helluntaiherätyksen historia
Lähteet (2. p. Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistys 1974) (pdf) (pdf)
(pdf-versiossa on sivunumerot)
Viitteet
Luokka:Lestadiolaisuus Luokka:Narvan historia Luokka:Kristinusko Virossa Luokka:Luterilaisuus Venäjällä