thumb|George Grosz vuonna 1930. George Grosz, synt. Georg Ehrenfried Groß (26. heinäkuuta 1893 Berliini, Saksan keisarikunta – 6. heinäkuuta 1959 Länsi-Berliini, Länsi-Saksa) oli saksalainen taidemaalari. Hän oli näkyvä hahmo Berliinin dada-skenessä ja Neue Sachlichkeit -liikkeessä.
Suku ja koulutus Grosz sai syntyessään nimen Georg Ehrenfried Groß, mutta hän muutti sen nykyisin tunnettuun muotoon vuonna 1916. Hänen vanhempansa olivat ravintoloitsija Karl Ehrenfried Groß ja Maria Schultze.
Hän opiskeli taidetta Dresdenin taideakatemiassa Richard Müllerin johdolla vuosina 1909–1911 ja Berliinin taideakatemiassa Emil Orlikin johdolla vuosina 1911–1913. Vuosina 1909/1910–1912 Grosz myi pilapiirroksia Ulk- ja Lustige Blätter -aikakauslehdille ja oleskeli Pariisissa vuonna 1913.
Taiteilija-ura Hän ilmoittautui vapaaehtoisena vuonna 1914 Saksan armeijaan, mutta sai vapautuksen sotapalveluksesta kesken ensimmäistä maailmansotaa terveydellisistä syistä vuonna 1915. Hän muutti ullakkotyöhuoneeseen Berliiniin. Siellä hän piirsi luonnoksia prostituoiduista, sotaveteraaneista ja muista sodan tuhojen ruumiillistumista. Vuonna 1917 hänet kutsuttiin takaisin armeijaan kouluttajaksi, mutta pian sen jälkeen hänet määrättiin hoitoon mielisairaalaan ja vapautettiin palvelukseen kelvottomana. pienoiskuva|Das Gesicht der herrschenden Klasse, kansilehti 1921. Grosz kuului berliiniläiseen dada-taidesuuntaukseen ystävystyttyään vuonna 1915 saksalaisten dadaistiveljesten Wieland Herzfelden ja John Heartfieldin kanssa. Vähitellen Grosz alkoi yhdistyä Neue Sachlichkeit -suuntaukseen (uusasiallisuus), jossa realismia hyödynnettiin satiirisen yhteiskuntakritiikin välineenä.
Vuonna 1918 Grosz liittyi dada-liikkeeseen ja piti näyttelyn H. Goltzin galleriassa Münchenissä. Vuosina 1919–1924 hän julkaisi Die Pleite -lehteä yhdessä Wieland Herzfelden kanssa ja kuvitti eri kirjailijoiden teoksia. Hän joutui toistuvasti oikeuteen tiettyjen satiiristen piirrostensa vuoksi ja sai sakkoja. Hän matkusti Neuvostoliittoon vuonna 1922 runoilija M. Andersen Nexøn seurassa sekä Ranskaan vuosina 1924 ja 1927.
Hän joutui ensimmäisen maailmansodan jälkeen kahnauksiin viranomaisten kanssa saksalaista yhteiskuntaa parodisoivilla maalauksillaan. Vuoteen 1918 mennessä, sodan päättyessä, Grosz oli kehittänyt omaleimaisen graafisen tyylin, jossa yhdistyivät erittäin ilmeikäs viivan käyttö ja raju yhteiskunnallinen karikatyyri. Hänen sodanaikaisista kokemuksistaan ja sodanjälkeisen Saksan kaaoksesta syntyi piirrossarjoja, jotka hyökkäsivät armottomasti militarismia, sodalla rikastumista, rikkaiden ja köyhien välistä kuilua, yhteiskunnallista rappiota ja natsismia vastaan. Piirroskokoelmissa, kuten Das Gesicht der herrschenden Klasse ("Hallitsevan luokan kasvot", 1921) ja Ecce Homo (1922), Grosz kuvaa lihavia junkkereita, ahneita kapitalisteja, omahyväistä porvaristoa, juoppoja ja irstailijoita, mutta myös kalpeakasvoisia tehdastyöläisiä, köyhiä ja työttömiä.
Ennen Yhdysvaltoihin muuttamistaan Groszia pidettiin Saksan lahjakkaimpana satiirisena piirtäjänä. Hänen kokoelmissa julkaistut piirustuksensa olivat erittäin suosittuja jopa piireissä, jotka eivät jakaneet hänen vasemmistolaisia näkemyksiään ja kommunismi sympatiaa. Hänen saavutuksensa piili aihevalinnoissaan ja omaleimaisen graafisen tyylin keksimisessä. Hänellä ei ollut suoria esikuvia. Vaikka hän ihaili humoristi Wilhelm Buschia ja vanhoja saksalaisia mestareita, hän ei juurikaan muistuttanut Honoré Daumieria, ja hänellä oli enemmän yhteistä William Hogarthin kanssa. pienoiskuva|Voimistelija, 1922.
Muutto Yhdysvaltoihin pienoiskuva|"Taiteilija anarkistina", George Groszin, Kurt Eisnerin, Johannes R. Becherin töitä. Sivu näyttelyoppaasta "Entartete Kunst" -kiertonäyttelyyn, joka avattiin Münchenissä 1937. Fritz Kaiser, Verlag für für Retreichung the Kultur- und Wirtschaftswerbung, Amgandaleit der NSDAP. Grosz kuului kommunistipuolue KPD:hen vuosina 1919–1922. Vuonna 1931 hän sai Watson F. Blair Purchase Prize -palkinnon Art Institute of Chicagolta ja piti ensimmäisen näyttelynsä Yhdysvalloissa Weyhe Galleryssa New Yorkissa. Hän kävi välillä Euroopassa, mutta muutti pysyvästi Yhdysvaltoihin vaimonsa kanssa tammikuussa 1933. Natsi-Saksan aikana hänen taiteensa luokiteltiin vuonna 1937 "rappiotaiteeksi". Natsihallinto riisti häneltä Saksan kansalaisuuden vuonna 1938, ja hän sai Yhdysvaltain passin.
New Yorkissa hän perusti taidekoulun yhdessä M. Sternen kanssa ja opetti ajoittain myös Art Students Leaguessa. Vuodesta 1936 lähtien hän vietti kesäkuukaudet Cape Codissa Yhdysvaltain itärannikolla.
Opettaessaan kutsuttuna Art Students League of New Yorkissa vuonna 1932 Groszin tuotanto muuttui vähemmän ihmisvihamieliseksi; hän piirsi muun muassa lehtikuvituksia, alastonkuvia ja maisemia. Toisen maailmansodan aikana hän toi jälleen esiin aiempaa pessimismiään voimakasvärisissä ja yksityiskohtia pursuavissa maalauksissaan, kuten teoksessa Der Überlebende ("Selviytyjä", 1944). Groszin kuvaukset sodasta ja korruptiosta olivat niin tunnettuja ja uhkaavina pidettyjä, että natsit nimesivät hänet ”kulttuuribolševikki numero yhdeksi”. Eräs ranskalaiskriitikko kuvaili hänen tuotantoaan ”ihmisen turmeltuneisuuden kattavimmaksi luetteloksi koko historiassa”.
Yhdysvalloissa Grosz ei jatkanut satiirista tuotantoaan; sen sijaan hän kehitti vesiväritöidensä ohella aluksi tyylin, joka oli piirustuksellisuudestaan huolimatta maalauksellinen ja luonnonmukainen, ja vuonna 1936 hän alkoi jälleen maalata öljyvärein. Maisemat ja hahmot on kuvattu muodoin, jotka ovat usein klassisia ja heijastavat toisinaan ranskalaisten perinteiden värittämää maalauksellista tyyliä. Vuonna 1939 Cape Codin ympäristössä syntyneet maisemamaalaukset heijastavat autiudellaan taiteilijan sotaa edeltävää pessimismiä. ”Stickmen”-sarja öljy- ja vesivärimaalauksia vuosilta 1947–1949 menee huomattavasti aiempaa satiiria pidemmälle. Nämä maalaukset edustavat hänen luomisvoimansa ja maalauksellisen taitonsa huippua.
Hänen omaelämäkertansa A Little Yes and a Big No ilmestyi vuonna 1946. Vuonna 1946 hän asettui asumaan Hilaire Farmille Huntingtoniin Long Islandille. Vuonna 1952 hän teki sarjan maalauksia ja akvarelleja Dallasissa Texasissa. Hän vieraili Euroopassa useita kertoja vuosina 1935, 1950 ja vuonna 1953 Berliinissä.
Hänet nimitettiin Yhdysvaltain taide- ja kirjallisuusakatemian jäseneksi vuonna 1954.
Paluu Saksaan George Grosz päätti 1950-luvun lopulla palata Saksaan ja asettui Länsi-Berliiniin. Muutama viikko paluunsa jälkeen hän kuoli 65-vuotiaana toukokuussa 1959 tapaturmaisesti, saatuaan sydänkohtauksen ja kaaduttuaan portaissa.
Avioliitto ja lapset Vuonna 1920 Grosz avioitui Eva Louise Peterin (1895–1960) kanssa. Heille syntyi kaksi poikaa: Peter Michael Grosz (1926–2006), saksalaisen ilmailun historioitsija, ja Marty Grosz (s. 1930), jazzkitaristi.
Lähteet
Luokka:Saksalaiset taidemaalarit Luokka:Vuonna 1893 syntyneet Luokka:Vuonna 1959 kuolleet