thumb|300px|Rooman tasavalta 100-luvulla eaa. Pydnan taistelu käytiin Rooman tasavallan ja Makedonian valtakunnan välillä 22. kesäkuuta 168 eaa. Taistelussa Lucius Aemilius Paulluksen johtama Rooman armeija voitti kuningas Perseuksen komentaman makedonialaisarmeijan. Sen tuloksena kolmas makedonialaissota päättyi, ja Makedonia sekä myöhemmin koko Kreikka päätyivät roomalaisten haltuun.
Perseus kärsi tappion Pydnassa lähinnä Rooman taktisen järjestelmän vuoksi. Osasyy oli myös taistelun hajanainen alku, jonka johdosta makedonialaiset eivät pystyneet ryhmittäytymään kunnolla taistelujärjestykseen. Se osoittikin, että roomalaisten manipuli-taktiikka oli joustavampi kuin kömpelömpi falangi.Goldsworthy s. 108, 111 Taistelua onkin sanottu klassiseksi esimerkiksi legioonan ja falangin kohtaamisesta.
Taustaa
Toisen makedonialaissodan jälkeen Makedonian ja Rooman välit olivat edelleen kehnot, eikä niitä ollut yritettykään parantaa.
Filippos V:n poika Perseus nousi valtaistuimelle vuonna 179 eaa. Isänsä tavoin hän vihasi Roomaa ja alkoikin heti haastaa roomalaisten arvovaltaa eri alueilla. Perseus otti vaimokseen Seleukidien valtakunnan kuninkaan Seleukos IV Filopatorin tyttären Laodiken ja teki liittolaissopimuksia muun muassa Kreikan, Epeiroksen, Seleukidien, Rhodoksen sekä useiden roomalaisvastaisten traakialais- ja illyrialaisheimojen kanssa. Hän marssitti armeijansa sekä Pohjois-Makedoniaan että etelään Kreikkaan ja rikkoi siten Makedonian aiempia sopimuksia Rooman kanssa. Lopuksi Perseus muodosti liiton Akhaian liiton ja muiden Kreikan kaupunkivaltioiden kanssa uhaten roomalaisten määräysvaltaa Makedoniassa ja Kreikassa.
Vuonna 172 eaa. Rooman uskollinen liittolainen ja Makedonian vihamies, Pergamonin kuningas Eumenes II tuli epäluuloiseksi ja kertoi roomalaisille Perseuksen toimista syyttäen tätä Pergamonin rajojen loukkaamisesta. Rooman senaatti ei kuitenkaan vielä kiinnittänyt asiaan paljon huomiota, koska roomalaisten huomio oli Illyriassa, missä he joutuivat toistuvasti taistelemaan paikallisia heimoja vastaan. Mielipiteet kuitenkin muuttuivat, kun Illyrian ongelmat ja Eumeneen salamurhayritys yhdistettiin Perseukseen. Senaatti päätti sotilaallisista toimista Perseusta vastaan, ja Rooma lähetti legioonalaisia ja lähettiläitä Epeirokseen ja Kreikkaan turvaamaan hyökkäysreitit Makedoniaan ja varmistamaan kreikkalaisten kaupunkien tuen Roomalle.
Sota julistettiin keväällä 171 eaa. Ensimmäisinä viikkoina roomalaiset onnistuivat saamaan lukuisia pieniä voittoja makedonialaisista, mutta Perseus voitti myöhemmin samana vuonna roomalaisen konsuli Publius Licinius Crassuksen johtaman roomalaisarmeijan Kallinikoksen taistelussa Larissan lähettyvillä. 250 roomalaista kaatui ja 6 000 jäi vangeiksi.Plutarkhos, Aemilius Paulus 9.2Liviuksen mukaan roomalaiset menettivät 2200 miestä kaatuneina ja 600 vankeina. Livius 42.60 Crassus ja hänen seuraajansa eivät osoittaneet kovinkaan suurta kyvykkyyttä taistelussa, ja heidän joukkojensa liikkeet olivat huonosti koordinoituja.Goldsworthy s. 96 Samana vuonna taistelun jälkeen preettori Lucretius Galluksen ja myöhemmin L. Hortensiuksen joukot ryöstivät useita makedonialaismielisiä kaupunkeja, mikä lietsoi vihaa kreikkalaisissa.
Seuraavina vuosina sota juuttui paikoilleen eikä kumpikaan puoli saanut strategista etua. Roomalaiset päätyivät lähinnä ryöstelemään makedonialaisia ja kreikkalaisia kaupunkeja. Perseus taas siirtyi puolustuskannalle ja keskittyi linnoittamaan asemiaan Makedonian rajalla. Vuonna 169 eaa. konsuli Quintus Marcius Philippus otti Makedoniassa olevan armeijan komentoonsa, muttei pystynyt pakottamaan makedonialaisia ratkaisevaan taisteluun, vaikka hänen onnistuikin murtautua äärimmäisen vaikeakulkuisen vuoristoalueen yli Olymposvuoren lähellä olevalle tasangolle ja vallata Herakleion, Dion sekä muut rannikkoalueen kaupungit.Goldsworthy s. 97
Lucius Aemilius Paullus valittiin uransa toisen kerran konsuliksi 15. maaliskuuta 168 eaa., ja hänestä tuli Makedoniassa olevan armeijan komentaja.Livius 44.19 Kesäkuun alussa 168 eaa. Paullus saapui Rooman armeijan leiriin lähellä Filan kaupunkia.Goldsworthy s. 97–98
Joukot Rooman armeija thumb|300px|Yksityiskohta Gnaeus Domitius Ahenobarbuksen alttarista 100-luvulta eaa. Kuvassa näkyy kaksi raskasaseista legioonalaista 200- ja 100-luvulle eaa. tyypillisessä varustuksessa. Miesten varusteina on Montefortino-tyypin kypärä, rengashaarniska ja soikea kilpi (scutum).
Roomalaisilla oli noin 35 000–40 000 miestäLivius 42. 31John Foss: THE THIRD MACEDONIAN WAR and THE BATTLE OF PYDNA (168 BC). musesnet.gr 2001. Viitattu 5.8.2008, mukaan lukien kaksi legioonaa. Näissä legioonissa oli poikkeuksellisesti 6 000 jalkaväkimiestä ja 300 ratsumiestä, kun normaalivahvuus oli 5 200 miestä. Ne olivat myös kokeneita, koska niihin kuului toisen puunilaissodan ja sitä seuranneiden konfliktien veteraaneja. Toisaalta legioonat olivat myös jossain määrin ikääntyneitä.Goldsworthy s. 92
Armeija, jonka vahvuus oli 14 000 jalkaväki- ja 600 ratsumiestä, kutsuttiin palvelukseen ja lähetettiin Makedoniaan Paulluksen mukana täydentämään legioonat määrävahvuuteensa. Joukot olivat pääasiassa roomalaisia ja latinalaisia. Liittolaisjoukkoja oli Makedoniassa jo ennestään: itaaleja, kreetalaisia, marrukiineja, pelignejä, traakialaisia ja samnilaisia. Numidialaiset olivat antaneet roomalaisille myös sotanorsuja,Goldsworthy s. 95 ja maavoimien tukena oli preettori Gnaeus Octaviuksen komentama laivastoeskaaderi.Goldsworthy s. 100
Pydnassa legioonat olivat keskustassa, Rooman liittolaiset niiden vieressä, ratsuväki sivustoilla ja 22 norsua oikealla sivustalla.Goldsworthy s. 107
Makedonian armeija thumb|300px|Makedonialainen falangi Perseuksen armeijan taktiikka, varustus ja kokoonpano periytyi Aleksanteri Suuren ja Filippos II:n sotavoimista. Armeijaan kuului makedonialaisten värväämiä ulkomaalaisia palkkasoturijoukkoja, mutta sen iskukykyisin voima oli 21 000 miehen suuruinen peitsifalangi, jonka aseena oli sarissa, noin 6,3 metriä pitkä keihäs. Sarissaa piti käsitellä kahdella kädellä, joten käsivarteen oli kiinnitetty pyöreä kilpi (pelta). Lisäksi miehillä oli pronssinen kypärä, kovetetusta pellavasta tehty rintapanssari ja säärisuojat.Goldsworthy s. 92–93
Falangin iskuvoima suuntautui eteenpäin eikä se voinut puolustautua sivustasta tulevia hyökkäyksiä vastaan, joten sen kylkiä piti suojata muilla jalkaväki- tai ratsuväkiyksiköillä.Livius 42. 51 Falangisotilailla oli tosin miekka, mutta heitä ei ollut yleensä koulutettu miekkamiehiksi. Falangin valio-osasto Pydnassa oli kuninkaallinen kaarti eli agema, johon kuului 2 000–3 000 miestä ja jota komensivat Leonnatos ja Thrasippos. Loput makedonialaisten falangista oli jaettu pronssikilpiin (khalkaspides), jotka taistelivat vasemmalla puolella, ja valkokilpiin (leukaspides) oikealla puolella.Goldsworthy 105–107
Tiheä keihäsmuuri pelotti useampia vastustajia, ja falangi oli vaikea voittaa edestä päin, kunhan se vain pysyi linjassa. Paullus ei ollut aikaisemmin nähnyt falangia taistelussa, ja myöhemmin hän myönsi, että hänen elämänsä kauhistuttavin näky oli ollut makedonialaisten falangi etenemässä kohti hänen miehiään.Polybios, 29.17
Paionialaisten, agrianien ja muiden liittolaisten joukoissa oli 3 000 miestä. Armeijassa oli myös 2 000 galatialaista, 3 000 traakialaista, 3 000 kreetalaista ja jonkin verran kreikkalaisia Leonideksen komennossa. Perseus oli myös kerännyt Makedoniasta 3 000 ratsumiestä, ja lisäksi Odrysian kuningas Kotys VI oli antanut hänelle 1 000 ratsumiestä ja 1 000 jalkaväkimiestä, joten hänen armeijassaan oli yhteensä noin 40 000 jalkaväki- ja 4 000 ratsumiestä.
Ennen taistelua Roomalaisten leiri sijaitsi Filan alueella, mistä sai hyvin huonosti vettä, joten Paullus käski aluksi kaivaa kaivoja vedensaannin turvaamiseksi. Tämän jälkeen hän tiedusteli upseeriensa kanssa Elpeus-joen (nyk. Mavrólongo) aluetta, ja eteni sitten muutaman kilometrin pohjoiseen ja käski armeijan leiriytyä joen etelärannalle. Tiedusteluissa oli saatu selville, että Perseus oli linnoittanut Olymposvuoren ja merenrannan välisen alueen ja kaikki miehet ja naiset oli määrätty rakentamaan linnoituslaitteita. Valleilla oli erikokoisia heittokoneita, joten puolustuslinja oli erittäin vahva ja hyökkäys olisi ollut vaarallinen yritys.Goldsworthy s. 99
Samaan aikaan Paulluksen leiriin tuli tieto Perseuksen liittolaisen tappioista Illyriassa. Se rohkaisi roomalaisia, mutta vielä oli päätettävä, miten hyökkäys toteutettaisiin. Paullus kutsuikin upseerinsa consiliumiin keskustelemaan tilanteesta. Jotkut kannattivat suoraa hyökkäystä makedonialaisten puolustuslinjoja vastaan, kun taas toiset ehdottivat, että Octaviuksen laivat hyökkäisivät makedonialaisten kimppuun mereltä kauempana pohjoisessa, jolloin Perseus joutuisi vetämään joukkonsa pois asemista.Goldsworthy s. 100–101
Paullus ei kuitenkaan innostunut näistä ehdotuksista, ja kokouksen päätyttyä hän kutsui puheilleen kaksi Perrhaibiasta kotoisin olevaa kauppiasta, jotka tunsivat alueen hyvin. He kertoivat, ettei maasto ollut erityisen vaikeaa mutta Perseus oli asettanut osastoja puolustamaan vuoristoreittejä.Livius 44.35 Paullus päätti näiden tietojen perusteella lähettää tribuuni Publius Cornelius Scipio Nasican komentaman marssiosaston Herakleionista vuorten yli vihollisen selustaan kauppiaiden opastamina. Paullus toivoi yllättävänsä vihollisen ja valtaavansa sen asemat, jolloin pääjoukko voisi tunkeutua puolustuslinjan lävitse. Taisteluosaston koosta ei ole varmaa tietoa, mutta Livius ja Polybios kertovat siinä olleen 5 000 miestäPolybios, 29.14 ja Plutarkhos 8 000 jalkaväki- ja 320 ratsumiestä.
thumb|365px|Paulluksen, Nasican ja Milon liikkeet ennen taistelua Paullus päätti harhauttaa Perseusta, joten hän käski Octaviuksen laivojen purjehtia Herakleioniin ja kerätä sen jälkeen muonavaroja kymmenen päivää. Myös Nasican osaston piti matkata aluksi Herakleioniin ja antaa näin Perseuksen uskoa, että iskuosaston oli määrä nousta laivoihin ja suorittaa maihinnousu pohjoisessa, makedonialaisten selustassa. Mutta kun osasto oli Herakleionissa, Nasica marssikin oppaiden avulla länteen kohti Pythionin lähellä olevaa solaa, aikeenaan hyökätä makedonialaisten kimppuun selustasta.
Seuraavana päivänä Paullus teki harhautushyökkäyksiä makedonialaisten asemia vastaan Elpeus-joella. Tavoitteena oli kiinnittää Perseuksen huomio pois Nasican osastosta. Vaikean maaston takia taisteluita käytiin pääasiassa kevyen jalkaväen kesken. Makedonialaiset olivat vahvoilla, ja roomalaiset kärsivät tappioita vihollisen heittoaseiden takia. Parin päivän taisteluiden jälkeen Paullus kutsui joukkonsa takaisin.
Tällä välin Nasica oli päässyt määränpäähänsä ja hyökännyt aamuyöllä. Makedonialaisten asemat vallattiin kiivaassa lähitaistelussa, jossa roomalaiset olivat selvästi vahvempia. Tämän jälkeen osasto laskeutui Petran solan kautta tasangolle, lähelle Dionin kaupunkia.Goldsworthy s. 102–103
Eräs roomalaisten riveissä taistellut kreetalainen siirtyi Perseuksen puolelle ja kertoi, että roomalaisten taisteluosasto oli makedonialaisten selustassa. Perseus kokosi 10 000 palkkasotilasta ja 2 000 makedonialaista ja lähetti nämä Milon komennossa roomalaisia vastaan.Hammond s. 546 Osasto kuitenkin lyötiin, ja Perseus päätti vetäytyä lähelle Katerinin kylää Pydnasta etelään. Tämä maasto sopi myös paremmin falangille. Paullus ylitti joukkoineen Elpeus-joen kohtaamatta lainkaan vastarintaa ja liittyi Nasican osastoon.
Perseus oli vaikeassa tilanteessa, sillä hänen täytyi kohdata vihollinen taistelussa, jotta hänen arvovaltansa ei kärsisi. Hän ryhmitti 21. kesäkuuta armeijansa Pydnan eteläpuolella olevalle tasangolle. Paullus hämmästyi vihollisen päättäväisyydestä, mutta ei hyökännyt, vaikka monet hänen miehistään olivatkin eri mieltä. Nasica kehotti Paullusta hyökkäämään viipymättä, koska Perseuksen armeija oli nyt avoimella kentällä, mutta Liviuksen mukaan Paullus oli vastannut: