Eno

Eno on entinen Suomen kunta Pohjois-Karjalassa Pielisjoen varrella. Eno yhdistyi Joensuun ja Pyhäselän kanssa vuoden 2009 alussa muodostaen uuden Joensuun kaupungin, jossa on noin 76 000 asukasta. Nimi Eno tulee karjalan kielen sanasta eno, joka tarkoittaa joen keskikohtaa, jossa vesi virtaa voimakkaimmin.

Enossa on kaksi taajamaa, 2 182 asukkaan Enon kirkonkylä ja 1 375 asukkaan teollisuuskeskus Uimaharju. Koko kunnan väkiluku oli vuoden 2008 lopussa 6 508. Enon kirkonkylästä Joensuun keskustaan on matkaa 36 kilometriä.

Enon kirkonkylästä käytettiin aiemmin nimeä Kaltimo. Postitoimipaikan ja rautatieaseman nimet muutettiin Enoksi vuonna 1973.

Historia

Enon alueelta on löydetty esihistoriallisia ja kivikautisia asuinpaikkoja,Björn 1991, s. 83–85 mutta varhaisimmat muistiin merkityt tiedot asutuksesta ovat vuodelta 1500, Novgorodin vatjalaisen viidenneksen verokirjasta.Björn 1991, s. 111–114 Tuolloin asutusta oli Enonkylän, Kuusjärven, Luhtapohjan, Löytöjärven, Nesterinsaaren (nykyisen Enon kirkonkylän alue) ja Revonkylän kylissä. Monet kylät autioituivat, mutta asutus palasi niihin vuosien 1656–1658 ruptuurisodan jälkeen. Lauri Nuutisen vuonna 1743 tekemä Suomen ensimmäinen tunnettu järvenlasku, joka kuivatti Sarvingissa sijainneen Alimmaisen Sarvinginjärven, on esimerkki maanviljelystä edistämään tarkoitetuista keinoista 1700-luvulla.

Eno kuului vuoteen 1858 saakka laajaan Ilomantsin pitäjään, ja Enonkylä oli sen pohjoisosien keskus. Vuonna 1856 Eno erotettiin keisarin päätöksellä Ilomantsin käräjäkunnasta ja muodostettiin uusi Enon käräjäkunta. Seurakunnallinen ero Ilomantsista toteutui vuonna 1857, jolloin Enon kappelista muodostettiin itsenäinen kirkkoherrakunta senaatin päätöksellä.Björn 1991, s. 590–591 Kuntahallinnon perustaminen oli hidasta, mutta viimein vuonna 1871 perustettiin "kuntahallitus" kuvernöörin päätöksellä. Kunnanvaltuuston perustamistakin yritettiin vuosina 1909–1913, mutta yritykset kaatuivat äänestyksissä.Björn 1994, s. 146–148

Enon ensimmäiset kunnallisvaalit pidettiin 15.–16. heinäkuuta 1918 ja kunnanvaltuusto kokoontui ensimmäisen kerran 24. elokuuta samana vuonna. Tuolloin äänioikeutettuja oli 3 693, mutta äänestysprosentti oli vain 5,6. Oikeistolaiset saivat 18:sta valtuustopaikasta 15. Vuonna 1920 äänestysprosentti oli jo 40 ja SDP:stä tuli suurin puolue yli 65 prosentin ääniosuudella. Vuoteen 1925 asti vaaleja järjestettiin vuosittain, kulloinkin vaihtui kolmasosa valtuustosta. 1930-luvulla Lapuan liike näkyi myös Enossa. Vuonna 1930 kunnanvaltuuston puheenjohtajaa Emil Sutista uhkailtiin ja vuonna 1935 Luhtapohjan työväenyhdistyksen talo yritettiin räjäyttää. 1930-luvulla poliittinen rikkonaisuus näkyi myös siinä, että suuret puolueet menettivät kannatustaan pienemmille ryhmittymille.Björn 1994, s. 263–277

Ensimmäinen kunnantalo, kunnantupa rakennettiin vuosina 1897–1899. Uutta kunnantaloa ryhdyttiin suunnittelemaan vuonna 1918. Vanhasta lastenkodista kunnostettiin kuitenkin kunnantalo 1920-luvulla. Kunnantalossa istuttiin käräjät ja pidettiin kutsunnat.Björn 1994, s. 351 Vuonna 1944 valtuustoon toimitettiin luonnos uudesta kunnantalosta, mutta sitä pidettiin liian pienenä. Lopulta vuonna 1955 uuden palolaitoksen yhteyteen rakennettu kunnantalo vihittiin käyttöön.Björn 1994, s. 462–463

Enossa toimi Suomen pienin kunnallinen liikennelaitos. Se syntyi vuonna 1953 koululaisten kuljetustarpeesta, mutta lakkautettiin kesäkuussa 2005 kannattamattomana.

Enoon sijoitettiin viime sotien jälkeen Pälkjärven siirtoväkeä.

Kuntaliitos

Enon kunnanvaltuusto päätti 29. tammikuuta 2007 osallistua Joensuun seudun kuntaliitosselvitykseen. 27. elokuuta 2007 valtuusto hyväksyi yksimielisesti Joensuun kaupungin sekä Enon, Kontiolahden, Polvijärven ja Pyhäselän kuntien yhdistymisselvityksen loppuraportin ja päätti jatkaa kuntaliitosselvitystä toiseen vaiheeseen. Toinen vaihe alkoi 7. syyskuuta 2007, ja sinne jatkoivat Joensuun kaupunki sekä Enon ja Pyhäselän kunnat, Kontiolahden ja Polvijärven kuntien jättäytyessä pois. Kuntaliitoshankkeen selvitystoimikunta hyväksyi 18.10.2007 toiseen vaiheeseen jatkaneiden kuntien hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksen sekä järjestämissuunnitelman kuntien käsiteltäväksi.

17. joulukuuta 2007 Enon kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti yhdistyä Joensuun ja Pyhäselän kanssa muodostaen uuden Joensuun kaupungin, jossa on noin 72 000 asukasta. Kuntaliitos astui voimaan vuoden 2009 alusta.

Väestö

Väkiluvun kehitys

Ensimmäiset tiedot Enon väkiluvusta löytyvät Ilomantsin seurakunnan kirkonkirjoista, joita kirkkoherrat määrättiin pitämään jo 1600-luvulla. Enon kappelin kirkonkirjat alkavat vuodesta 1797, mutta vuosilta 1781–1794 on säilynyt kappelin matkapäiväkirja, johon on merkitty kastetut, kuolleet ja vihityt. Vuosisadan vaihteessa enolaisia oli 1 580. Vuonna 1860 enolaisia oli jo 3 927.Björn 1991, s. 147–154

Vuonna 1867 Enossa oli 4 111 asukasta, mutta seuraavan vuoden nälänhätä ja taudit laskivat väkilukua 690 hengellä yhdessä vuodessa. Nälkävuotta edeltänyt väkimäärä saavutettiin kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1876 Enossa oli 4 186 asukasta. Väkiluku kasvoi 1920-luvun lopulle asti. Vuonna 1889 Enossa oli 5 055 asukasta, ja vuonna 1903 jo 6 073 asukasta. Vuonna 1920 Enossa oli 7 503 asukasta.Björn 1994, s. 25

1930-luvulla Enon väkiluku pysyi lähes muuttumattomana. Talvisodan jälkeen vuonna 1940 Enon väkiluku oli 9 514, josta karjalaista siirtoväkeä oli 446 henkeä. Karjalaisten palattua kotiseudulleen väkiluku laski 9 293 henkeen vuonna 1944, kunnes lähti Jatkosodan jälkeen jälleen nousuun, sekä Enoon asutettujen karjalaisten että voimakkaan syntyvyyden takia. Kymmenentuhannen asukkaan raja rikkoutui vuonna 1946 (10 286 asukasta) ja yhdentoistatuhannen asukkaan raja vuonna 1951 (11 234). Enimmillään kunnan väkiluku oli vuonna 1958, jolloin kunnassa oli 12 043 asukasta.Björn 1994, s. 239–240

Muuttoliike ja vähentynyt syntyvyys käänsivät väkiluvun laskuun. Vuonna 1960 Enossa oli 11 422 asukasta, ja vuonna 1968 enää 10 868 asukasta. Vuonna 1980 kunnassa oli 8 754 asukasta. Vuonna 1990 asukkaita oli 7 689, ja vuosituhannen vaihteessa 7 116. Enon yhdistyessä Joensuuhun sen väkiluku oli 6 508.

Työttömyys

Vuonna 1990 työttömien osuus työvoimasta oli Enossa 9,4 %. 1990-luvun alun laman jälkeen vuonna 1995 Enon työttömyysaste oli peräti 28,3 %, mikä oli Pohjois-Karjalan suurin työttömyysaste. Sen jälkeen työttömyysaste pääasiassa laski, vuonna 2000 se oli 24,1 %, vuonna 2005 20,2 % ja vuonna 2006 enää 17,5 %. Enon työttömyysaste oli koko vertailujaksolla suurempi kuin Pohjois-Karjalassa keskimäärin.

Elinkeinoelämä

1800-luvulla elanto saatiin useimmin kaskiviljelystä. 1870-luvulta alkaen kaskenpolttoa pyrittiin rajoittamaan ja vähitellen siirryttiin rehunviljelyyn ja enenevissä määrin myös karjanhoitoon. Kalastus on Enossa ollut merkittävämpi elannonlähde kuin metsästys.Björn 1994, s. 37, 64

Teollisuuden tulo Enoon perustui Pielisjoen koskiin ja hyviin uittoreitteihin. Aluksi kukin metsäyhtiö uitti omat puunsa ja rakensi omat uittolaitteistonsa. Vuonna 1873 annettiin asetus metsätuotteiden lauttaamisesta (uitosta) ja Pielisjoen lauttaussääntö vahvistettiin vuonna 1880. Uittomäärät kasvoivat ja Pielisjoen lisäksi myös mm. siihen laskeva Koitajoki oli tärkeä uittoväylä. Koitajoen suulle Rahkeenniemeen rakennettiin vuonna 1911 kaksiaukkoinen erottelu. Rahkeen erottelua laajennettiin ja uusittiin useita kertoja, viimeisimmän kerran vuosina 1946–1947, kunnes lopulta Pamilon väylän valmistuminen teki sen tarpeettomaksi.Björn 1994, s. 73–86

Vuonna 1897 perustettiin Kaltimon Puuhiomo Osakeyhtiö ja rakennettiin pahvitehdas Keski-Kaltimon alapuolelle, nykyisen Kanavarannan kohdalle.Björn 1994, s. 87–93 Vuonna 1916 Kaltimon Puuhiomo myytiin Kaukaalle ja myöhemmin se fuusioitiin Kaukaaseen. Vuonna 1952 yhtiö päätti rakentaa Kaltimon voimalaitoksen ja räjäyttää tehtaan. Pielisjoen rannalla on sijainnut myös lukuisia sahoja.Björn 1994, s. 311–333

Nykyään teollisuus on keskittynyt Uimaharjuun. Enon suurimmat yksityiset työllistäjät olivat Stora Enson Enocellin sellutehdas ja tehtaan yhteydessä toimiva Uimaharjun saha. Vuonna 2004 Enon 2 182 työllistetystä työntekijästä 8,9 % työskenteli alkutuotannossa, 37,6 % jalostuksessa ja 51,6 % palveluissa.

Koulutus ja kulttuuri

Enon koulu on Enon kirkonkylällä toimiva alakoulu, jossa annetaan myös esikouluopetusta. Koulun pihapiirissä sijaitsee Enon kirjasto. Näistä noin 15 kilometriä koilliseen sijaitsevassa Uimaharjun taajamassa toimii luokka-asteiden 0-9 yhtenäiskoulu Uimaharjun koulu ja Uimaharjun kirjasto. Myös Uimaharjun kylän vieressä Ukkolan kylällä toimi (alakoulu) vuoteen 2010 asti. Lisäksi Enon kirkonkylän länsipuolella Louhiojan kylässä toimi Louhiojan koulu (alakoulu) vuoteen 2025 saakka.

Ruokakulttuuri Enon pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla sirveli eli sianlihakastike, sulakkavoileipä ja kokkelimaito.

Urheilu

Enossa toimii vuonna 1945 perustettu Enon Kisa-Pojat, jonka lajeina ovat ampumahiihto, hiihto, kuntoliikunta, suunnistus ja yleisurheilu, sekä vuonna 1975 perustettu Eno Jets, joka on lähinnä jääkiekkoon keskittynyt urheiluseuraEno Jets, Seura; enojets.com.

Nähtävyydet

Luonnonnähtävyyksiä

thumb|300px|Näkymä Helvetinportilta

Ahveninen on tunnettu kauniista maisemistaan ja hiekkarannoistaan. Ahvenisella ei ole varsinaista leirintäaluetta, mutta sen rannat ovat suosittuja leiriytymispaikkoja. Ahvenisen maisemia voi ihailla Ahvenisen sillalta. Helvetinportti on kalliojyrkänne, josta aukeaa näkymä suolammelle. Polku kulkee kalliolla seuraten alhaalla olevaa puroa, jonka toisella puolellakin kalliot nousevat paikoitellen lähes kohtisuoraan ylös. Herajoen ja Herajärven alue on Kolin kansallispuistoon kuuluvaa Enon puoleista aluetta. Kolin kansallispuisto on Natura 2000 -kohde. Kalliolammen metsä on valtakunnallisesti merkittävä vanhojen metsien alue, jossa on laajoja boreaalisen luonnonmetsän alueita sekä lähteitä ja lähdesoita. Kalliolammen metsä on Natura 2000 -kohde. Kolvananuuro on maisemallisesti ja luonnonsuojelullisesti erittäin arvokas rotkolaakso. Alueella on monia eri suojeluohjelmiin kuuluvia osia ja se on myös geologisesti mielenkiintoinen. Kolvananuuro on Natura 2000 -kohde. Enon alueella kulkee myös luonto- ja retkipolkuja, kuten Karjalan kierros, Ala-Koitajoen erä- ja retkeilyreitti, Kolvananuuron luontopolku sekä Kolinpolku.

Historiallisia nähtävyyksiä

thumb|300px|Enon luterilainen kirkko

Enon kirkko on vuosina 1816–1818 rakennettu puukirkko. Rahkeen ja Kaltimonjärven lentoturmien muistomerkit ovat paikoilla, joille pommikoneet DN-53 ja DN-65 putosivat 19.2.1943. Törnin–Männistön asekätkö on mielenkiintoinen pohjoiskarjalainen matkailunähtävyys Suomen sotahistoriasta kiinnostuneille. Mannerheim-ristin ritari Lauri Törni ja hänen komppaniansa asealiupseeri, alikersantti Arvo Männistö rakensivat kätkön kalliohalkeamaan vuonna 1944. Kuuluisin kätkössä ollut esine on presidentti Mauno Koiviston käyttämä pikakivääri. Uimaharjun rautatieasema on Museoviraston suojeluohjelmassa. Rautatieaseman seutu ja sitä ympäröivä puisto edustavat ainutlaatuista julkista arkkitehtuuria. Vornan maantien rakennuttivat venäläiset pikkuvihan aikana 1741–1743. Tien varrella sodittiin Suomen sodan yhteydessä vuonna 1808 ja se liittyy maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti vahvistettuun suojelualueeseen. Vornan tie hyväksyttiin museotieksi vuonna 1982. Kaltimon pahvitehtaan (1897–1953) tehdasperinnepolku sijaitsee entisen pahvitehtaan ympäristössä, Enon rautatieaseman lähellä. Itse tehtaasta on jäljellä enää rapistuva verstasrakennus. Polku syntyi Enon kansalaisopiston tehdasperinnepiirissä, ja polku valmistui 1990-luvun alussa.

Kylät

thumb|300px|Louhiojan kylätalo ja kesän taideleirin teos 2007.

Kahden päätaajaman, Enon kirkonkylän ja Uimaharjun, lisäksi Enossa on useita kyliä. Suurimpia näistä ovat Louhiojan ja Ukkolan kylät.