Ahti Kalle Samuli Karjalainen (10. helmikuuta 1923 Hirvensalmi – 7. syyskuuta 1990 Helsinki) oli suomalainen maalaisliittolainen ja keskustalainen poliitikko.
Hän toimi kauppa- ja teollisuusministerinä (1959–1961), kuuden hallituksen ulkoasiainministerinä (1961–1962, 1964–1970 ja 1972–1975) ja kahden hallituksen pääministerinä (1962–1963 ja 1970–1971). Pääministerinä ja ulkoasiainministerinä Karjalainen tunnettiin erityisesti hyvistä idänsuhteistaan. Häntä pidettiin pitkään presidentti Urho Kekkosen todennäköisimpänä seuraajana, mutta hänen myöhempää uraansa varjostivat vaikea alkoholismi ja henkilöristiriidat.
Karjalainen toimi myös Maalaisliiton tiedotussihteerinä 1947–1950, pääministerin sihteerinä 1950–1956 ja presidentin valitsijamiehenä 1962, 1968 ja 1978. Lisäksi hän loi pitkän uran Suomen Pankissa ja oli sen johtokunnan jäsenenä 1958–1983.
Nuoruus- ja opiskeluvuodet
Karjalaisen vanhemmat olivat maanviljelijä Anselm Karjalainen (1875−1943) ja Anna Lyydia Viherlehto (1880−1962). Perheessä oli neljä lasta, joista Ahti oli nuorin. Anselm Karjalainen ei osallistunut aktiivisesti poliittiseen toimintaan, mutta itsenäisyysajan alun repivä valtiomuototaistelu oli johtanut hänet Maalaisliiton kannattajaksi.Virolainen, Johannes: Polun varrelta: merkintöjä ja muistikuvia ihmisistä ja tapahtumista, s. 330. Helsinki: Otava, 1993. . Lyydia Karjalainen oli nuoruudessaan käynyt Otavan kansanopiston, jonka silloisesta johtajasta K. R. Kareksesta tuli huomattava kirkonmies ja Isänmaallisen Kansanliikkeen kansanedustaja. Kareksella oli suuri vaikutus Lyydia Karjalaisen asenteisiin ja arvoihin, mutta politiikasta Lyydia Karjalainen ei ollut kiinnostunut.Kangas 1984, s. 13. Lyydia ja Anselm Karjalainen pitivät kunnia-asianaan, että heidän kaikilla lapsillaan oli mahdollisuus kouluttautua ja päästä elämässään eteenpäin, ja tämän mahdollistamiseksi perheen isä piti pienen maatilansa ohella kotonaan sekatavarakauppaa ja äiti hoiti kylän postitoimistoa.Lasse Kangas: Ahti Karjalainen tasavallan kakkosena, s. 9–10. Helsinki: Kirjayhtymä, 1984. .
Vuonna 1935 Karjalainen aloitti oppikoulun Mikkelin lyseossa. Koulussa ainekirjoitus oli Ahdin lempiaine, ja hän lähetti kirjoitelmiaan myös Nuoren Voiman Liittoon, joka julkaisikin niistä muutamia. Luettuaan Mika Waltarin kirjan Aiotko kirjailijaksi? hän alkoi tosissaan haaveilla kirjailijan urasta, kunnes suunnitelmat muuttuivat. Kouluaikana Karjalaisen lahjakkuus ilmeni siinä, että hän antoi yksityisopetusta luokkatovereilleen ja alempien luokkien oppilaille.Virolainen 1993, s. 329. Mikkelin lyseo oli 1930-luvulla hyvin oikeistolainen, suuri osa opettajista oli natsihenkisiä ja monet pojat pukeutuivat IKL:n pukuun, mustaan paitaan ja siniseen solmioon. Kehotuksista huolimatta Ahti ei liittynyt Sinimustiin eikä suojeluskunnan poikaosastoon, koska hänen kotinsa suhde ajan henkeen oli jyrkän tuomitseva.
Talvisodan alettua Karjalainen meni 16-vuotiaana vapaaehtoisena koulutettavaksi radiotiedustelutehtäviin Evon metsäopistoon Lammille ja suoritti keväällä 1940 aliupseerikoulun Luther-opistossa Tuusulassa.Kangas 1984, s. 16. Välirauhan ajan Karjalainen jatkoi taas koulunkäyntiä, mutta jatkosodan alettua hän palasi radiotiedustelutehtäviin palvellen kuunteluasemilla muun muassa Äänislinnassa ja Karhumäessä. Karjalainen kävi Reserviupseerikoulun jatkosodan aikana Niinisalossa ja myöhemmin hän yleni reservissä kapteeniksi.Jukka Seppinen: Ahti Karjalainen: poliittinen elämäkerta, s. 19. Helsinki: Otava, 1997. .
Karjalainen pääsi sodan aikana vuonna 1942 ylioppilaaksi – muiden tuon vuoden ylioppilaiden tavoin ilman kirjoituksiaSeppinen 1997, s. 20. – ja lähti päästyään siviiliin joulukuussa 1944 opiskelemaan Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Opintoihinsa hän keskittyi niin perusteellisesti, ettei hän lainkaan osallistunut tuon ajan opiskelijapolitiikkaan.Virolainen 1993, s. 332. Opiskeluaikana Karjalaisen ystäväpiiriin kuuluivat muiden muassa myöhempi Yhdyspankin pääjohtaja Mika Tiivola ja myöhempi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Tauno Ranta.Kangas 1984, s. 23. Karjalainen suoritti valtiotieteen kandidaatin tutkinnon 1946 ja myöhemmin lisensiaatin tutkinnon 1958 sekä väitteli valtiotieteen tohtoriksi 1959. Hänen väitöskirjansa otsikkona oli Suomen Pankin rahapolitiikan ja valtiontalouden väliset suhteet 1811–1953 lähinnä likviditeettianalyysin valossa. Vuonna 1945 Karjalainen työskenteli kesätoimittajana Länsi-Savo-lehdessä.Länsi-Savo 6.6.1945
Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professorin Bruno Suvirannan aloitteesta Karjalainen suomensi John Maynard Keynesin pääteoksen The General Theory of Employment, Interest and Money (suom. Työllisyys, korko ja raha) yhdessä Pentti Kivisen kanssa. Suomennos julkaistiin vuonna 1951.HS: Alkuluku – Toukokuussa 1998. Teosta on sittemmin käytetty kansantaloustieteen yliopistollisena kurssikirjana.Kangas 1984, s. 34.
Ahti Karjalainen meni naimisiin 1947 filosofian kandidaatti Päivi Koskisen kanssa. Perheeseen syntyi neljä lasta: Kerkko 1948, Kimmo 1950, Kukka-Maaria 1952 ja Tero 1960.
Poliittinen ura
Karjalainen aloitti poliittisen uransa Maalaisliiton lehtiä palvelleen Sanomakeskuksen uutistoimittajana 1946–1947; tässä tehtävässä hän toimi yhdessä samalla kerralla valitun Knud Möllerin kanssa. Toimiston palveluksia käytti kaikkiaan 17 maalaisliittolaista lehteä. Möller otti itselleen ansion Karjalaisen ryhtymisestä poliitikoksi, koska eräässä toimittajien illanvietossa hän arvioi Karjalaisen olevan luonteeltaan liian varovainen lehtimieheksi.Ikävalko, Reijo – Möller, Knud: Möllerin matkassa, s. 46–48. Jyväskylä: Gummerus, 1990. . Tämän jälkeen Karjalainen siirtyi Maalaisliiton tiedotussihteeriksi vuosiksi 1947–1950; hänen poliittinen kilpakumppaninsa Johannes Virolainen kirjoitti myöhemmin, että avatessaan Maalaisliiton puoluetoimiston oven Karjalainen astui tielle, jolta ei enää paluuta ollut.
K-linja 1940-luvun lopulla sai alkunsa ns. k-linja, kun joukko samanhenkisiä maalaisliittolaisia alkoi kokoontua säännöllisesti. Tähän ryhmään kuuluivat Urho Kekkonen, Ahti Karjalainen, puoluesihteeri Arvo Korsimo, ministeri Kauno Kleemola ja Raision tehtaiden johtaja Eino Kivivuori. Maalaisliiton vasemmistosiipeen kuuluneet k-linjalaiset kannattivat hyvien suhteiden luomista Neuvostoliittoon, ja sisäpolitiikassa he halusivat parantaa pienviljelijäväestön asemaa. Vuoden 1948 eduskuntavaaleihin Korsimo ja Karjalainen sekä tunnettu mainosmies Matti Viherjuuri valmistelivat Maalaisliitolle voimakkaat, kommunismin vastaiset teemat. Vaaleissa Maalaisliitto saavuttikin suurvoiton samalla kun SKDL kärsi raskaan tappion.
Karjalainen ja Kekkonen Ahti Karjalainen ja Urho Kekkonen tapasivat toisensa ensimmäisen kerran Maalaisliiton puoluevaltuuskunnan kokouksessa vuonna 1946. Tällöin heidän välilleen syntyi pieni väittely, kun eduskunnan puhemiehenä toiminut Kekkonen vaati tasavallan presidentin valinnan siirtämistä eduskunnalle. Karjalainen taas puolusti voimakkaasti valitsijamiesjärjestelmää. Kokouksessa mukana olleet hämmästelivät sitä, että nuori maisteri rohkeni asettua jo pitkään politiikassa vaikuttanutta lakitieteen tohtoria vastaan. Kekkonen ei kuitenkaan pahastunut, vaan totesi leppoisasti Karjalaisen "lukeneen kirjansa hyvin".Virolainen 1993, s. 337.
Urho Kekkosen tultua pääministeriksi 1950 Karjalainen nimitettiin tämän sihteeriksi, ja hän hoiti tätä tehtävää kaikkien Kekkosen johtamien hallitusten aikana lähes keskeytyksettä 1950–1956; vuosina 1952–1953 sihteerinä toimi Johannes Virolainen.Virolainen 1993, s. 340. Karjalaisesta tuli tällöin Kekkosen luottomies, ja heidän välinsä säilyivät hyvinä aina 1970-luvun alkuvuosiin saakka. Karjalainen teki myös mittavan uran Suomen Pankissa. Hän toimi sen tutkimuslaitoksen tutkijana vuodet 1953–1957, ja hänet valittiin pankin johtokuntaan seuraavana vuonna. Suomen Pankin varapääjohtaja Karjalainen oli vuodesta 1979, virkaatekevä johtokunnan puheenjohtaja vuosina 1979–1982 sekä pääjohtaja 1982–1983.
Karjalaisen oma ministeriura alkoi, kun hän toimi toisena valtiovarainministerinä Sukselaisen I hallituksessa 1957 ja von Fieandtin virkamieshallituksessa 1957–1958. Hän oli kauppa- ja teollisuusministerinä ja ulkoministerinä Sukselaisen II hallituksessa 1959–1961 ja ulkoasiainministerinä Miettusen I hallituksessa 1961–1962. Karjalainen oli mukana järjestämässä Suomen EFTA-vapaakauppasopimusta 1960 ja osallistui vuoden 1961 noottikriisin jälkeisiin neuvotteluihin.
Karjalaisen yhteistyö ulkoministeriön keskeisessä virassa, poliittisen osaston päällikkönä toimineen Max Jakobsonin kanssa ei sujunut erityisen hyvin. Ulkopoliittisesti erittäin aktiivinen Jakobson piti tiivistä yhteyttä länsimaisiin diplomaatteihin, mikä johti erimielisyyksiin Jakobsonin ja hänen esimiehensä Karjalaisen välillä. Karjalaisen aloitteesta Jakobson siirrettiin vuonna 1965 New Yorkiin Suomen YK-suurlähettilääksi, ja Jakobsonin paikalle ulkoministeriöön tuli Karjalaisen hyvä ystävä, puolustusvoimien palveluksesta eronnut valtiotieteen tohtori, majuri Risto Hyvärinen.Kangas 1984, s. 118–119.
Karjalainen ja yöpakkaset Syksyllä 1958 maalaisliiton eduskuntaryhmä päätti lähes yksimielisesti, että puolue lähtee K.-A. Fagerholmin muodostamaan enemmistöhallitukseen. Myös Karjalainen kannatti puoluehallituksen kokouksessa hallitukseen osallistumista. Kun Urho Kekkonen nimitti hallituksen ja ryhtyi heti sen jälkeen kaatamaan sitä, myös Karjalainen muutti mielensä. Tavatessaan Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystön lähetystösihteerin Viktor Vladimirovin syyskuussa 1958 Karjalainen tiedusteli, eikö Moskova voisi ilmoittaa, ettei se hyväksy tehtyä hallitusratkaisua. Samana syksynä Karjalainen julkaisi Maakansassa pitkän artikkelin, jossa hän katsoi hallituksen epäonnistuneen sen vuoksi, että maalaisliitto päätti mennä hallitukseen yhdessä Neuvostoliiton epäsuosiossa olleiden tannerilaisten sosialidemokraattien eikä SDP:n opposition – niin kutsuttujen skogilaisten – kanssa. Fagerholmin hallitus kaatuikin niin kutsuttuihin yöpakkasiin.Virolainen 1993, s. 343–344.
Karjalaisen ensimmäinen hallitus Karjalainen muodosti 13. huhtikuuta 1962 ensimmäisen hallituksensa, joka istui 615 päivää 18. joulukuuta 1963 asti. 39-vuotias Karjalainen oli Suomen siihen mennessä nuorin pääministeri. Karjalainen ja Kekkonen valitsivat hallituksen ministerit eduskuntaryhmiä kuulematta.Virolainen 1993, s. 344. Syksyllä 1963 hallitus hajosi SAK:ta edustaneiden ministereiden erottua talouspoliittisten erimielisyyksien takia. Karjalainen itse piti työstään pääministerinä ja olisi ollut halukas jatkamaan, ja niinpä hallituksen kaatuminen oli hänelle henkilökohtaisesti raskas pettymys.Kangas 1984, s. 109.
Karjalainen oli pääministerin sijaisena ja ulkoministerinä Virolaisen hallituksessa 1964–1966 ja ulkoministerinä Paasion I hallituksessa 1966–1968 ja Koiviston I hallituksessa 1968–1970. Tämän kauden tärkeitä ulkopoliittisia kysymyksiä olivat Tšekkoslovakian miehitys elokuussa 1968, Suomen OECD-jäsenyys 1969 ja epäonnistunut Nordek-hanke 1969. Kummallakin pääministerikaudellaan Karjalainen teki virallisen vierailun Neuvostoliittoon.
Ahti Karjalainen oli presidentin valitsijamiehenä vuosien 1962, 1968 ja 1978 presidentinvaaleissa. Vuoden 1962 presidentinvaalin valitsijamiesvaalissa Karjalainen valittiin Helsingin vaalipiiristä lähes 20 000 äänellä, mutta parin viikon kuluttua pidetyissä eduskuntavaaleissa hänen äänimääränsä supistui kymmenesosaan, mikä ei riittänyt kansanedustajan paikkaan.