Molly Hatchet on yhdysvaltalainen rockyhtye, jota pidetään yhtenä southern rockin suurimmista vaikuttajista yhdessä Lynyrd Skynyrdin kanssa. Molly Hatchetin suurin kaupallinen menestys sijoittui vuosien 1978 ja 1984 välille, jolloin yhtye levytti platinamyyntiin yltäneet albumit Molly Hatchet (1978), Flirtin' with Disaster (1979), and Beatin' the Odds (1980). Molly Hatchet on levyttänyt ja esiintynyt aina 2020-luvulle asti, mutta myöhemmät albumit eivät ole menestyneet kaupallisesti.
Yhtyeen perustivat Dave Hlubek ja Steve Holland vuonna 1971. Molly Hatchet on erityisen tunnettu hittikappaleestaan ”Fall of the Peacemakers”. Huolimatta suuresta menestyksestään Yhdysvalloissa Molly Hatchet ei ole saanut kovinkaan suurta huomiota muualla maailmassa.
Molly Hatchetin musiikkityyli muodostuu pitkälti raskaiden kitarariffien säestämistä kappaleista, joihin kuuluu yleensä yksi tai useampi kitarasoolo. Varsinkin nopeat ja erittäin tekniset kitarasoolot (kuten kappaleessa ”Flirtin’ With Disaster”) ovat muodostuneet yhtyeen tavaramerkiksi. Toinen tavaramerkki ovat studioalbumien kansikuvat, jotka ovat yleensä fantasia-aiheisia maalauksia. Yhtyeessä ei ole nykyään jäljellä ainuttakaan alkuperäisjäsentä, ja jokainen alkuperäisjäsen on kuollut. Molly Hatchetin tavaramerkin omistaa nykyisin pitkäaikainen kitaristi Bobby Ingram.
Historia
Perustaminen ja kaupallinen menestys (1971–1980)
Molly Hatchetin perusti kitaristi Dave Hlubek Floridan Jacksonvillessä vuonna 1971. Yhtye jakoi vaikutteita toisen southern rock -yhtye Lynyrd Skynyrdin kanssa, jonka jäsenten lähipiiriin Molly Hatchet kuului. Toinen suuri vaikuttaja Molly Hatchetille oli The Allman Brothers Band.
1960-luvun lopulla Hlubek (laulu, kitara), Skip Lake (rummut), Tim Lindsey (basso) ja Chris Caruso (koskettimet) muodostivat psykedeelisen rock-yhtyeen Mind Garden. Lindseyn erottua Hlubek ja kitaristi Steve Holland perustivat Molly Hatchetin, johon Skip Lake ja laulaja Bobby Maddox liittyivät. Holland erosi yhtyeestä vuonna 1973, jolloin mukana oli kitaristi Donald Hall.
Nimensä yhtye otti ilotytöltä, joka legendan mukaan surmasi asiakkaansa maksun saatuaan.
Basisti Banner Thomas liittyi vuonna 1973 ystävänsä Donald Hallin kutsusta. Tänä aikana yhtye jopa esiintyi nimellä Bandit, mutta palasi pian Molly Hatchet -nimeen. Maddox ja pian myös Hall lähtivät, jolloin yhtyeeseen liittyivät Duane Roland (kitara) ja Fred Bianco (rummut). Thomas oli tavannut Biancon työskennellessään musiikkiliikkeessä. Roland oli mukana vain kuukauden ennen lähtöön ja Kenny Niblick liittyi tilalle. Hän ja Bianco erosivat vuoden 1975 puolivälissä, jolloin Steve Holland palasi takaisin ja Bruce Crump liittyi rumpaliksi. Roland palasi yhtyeeseen ja otti paikkansa kolmantena kitaristina myöhemmin seuraavana vuonna 1976. Bobby Maddoxin lähdön jälkeen Hlubek lauloi, kunnes entinen Rum Creek -yhtyeen laulaja Danny Joe Brown liittyi mukaan keväällä 1976.
38 Special-yhtye oli tutustunut Molly Hatchetiin ja esitteli heidät manageri Pat Armstrongille, joka oli Alan Waldenin kanssa työskennellyt Lynyrd Skynyrdin kanssa. Molly Hatchet matkusti Armstrongin avustamana äänittämään ensimmäisen demonauhansa Lynyrd Skynyrdin omistamassa studiossa. Ronnie Van Zantin oli tarkoitus tuottaa Molly Hatchetin debyyttialbumi, mutta tämä ei toteutunut Van Zantin kuoltua lento-onnettomuudessa lokakuussa 1977. Warner Bros. Records kiinnostui yhtyeestä demonauhan kuultuaan. Molly Hatchetin pettymykseksi se valitsi kuitenkin Van Halenin jonka demonauha saapui postissa samaan aikaan Molly Hatchetin nauhan kanssa. Yhtye ei lannistunut takaiskusta, vaan jatkoi levy-yhtiön etsimistä. Lopulta he kirjoittivat levytyssopimuksen vuonna 1978 Epic Recordsin kanssa ja saivat Tom Wermanin tuottamaan ensimmäisen albuminsa.
Debyyttialbumi Molly Hatchetin ilmestyttyä yhtye sai heti kuulla syytöksiä Lynyrd Skynyrdin tyylin kopioimisesta ja sen maineella ratsastamisesta, eikä tämä leima ole täysin lähtenyt sen jäsenten otsasta. Albumilla yhtye yhdistelee boogieta ja bluesia hard rockiin. Albumin hitit olivat ”Gator Country”, ”Bounty Hunter” ja ”Dreams I'll Never See”, joista viimeksimainitun levytti ensimmäisenä The Allman Brothers Band. ”Dreams I'll Never See” sai erityisesti radiosoittoa Yhdysvalloissa.
Seuraava studioalbumi Flirtin' with Disaster julkaistiin vuonna 1979, jonka nimikkokappaleesta tuli yhtyeen suurin hitti. Myös ”Whiskey Man” -kappale nousi hitiksi. Molly Hatchetista tuli southern rockin kärkinimiä. Yhtye oli vauhdikas ja suosittu lavaesiintyjä. 1970- ja 1980-lukujen taitteessa he tekivät yli 250 keikkaa vuodessa ja esiintyivät tunnettujen rock-yhtyeiden kanssa.
Miehistönmuutoksia ja hajoaminen (1980–1990)
Laulaja Danny Joe Brown jätti Molly Hatchetin toukokuussa 1980 diabeteksen ja muiden terveydellisen syiden vuoksi, mutta palasi takaisin kaksi vuotta myöhemmin. Brown perusti oman yhtyeen Danny Joe Brown Band, jossa soittivat myöhemmät Molly Hatchetin jäsenet Bobby Ingram ja John Galvin.
Brownin tilalle liittyi laulaja Jimmy Farrar Raw Energy -yhtyeestä. Tuolloin Molly Hatchetin musiikki alkoi etääntyä southern rock -vaikutteista. Kolmas studioalbumi Beatin' the Odds ilmestyi syyskuussa 1980. Sen suurin hitti oli nimikappale. Vuonna 1981 ilmestynyttä Take No Prisonersia pidetään yhtenä yhtyeen vahvimmista levykokonaisuuksista. Albumilta julkaistiin singlenä kappale ”Power Play”.
Pitkäaikainen basisti Banner Thomas jätti yhtyeen marraskuussa 1981, ja hänen tilalleen tuli Riff West. Keväällä 1982 yhtye ajautui henkilöriitoihin, jotka johtivat Jimmy Farrarin ja rumpali Bruce Crumpin erottamiseen. Danny Joe Brown palasi laulamaan ja Crumpin korvasi B.B. Borden.
Maaliskuussa 1983 ilmestyi No Guts...No Glory -albumi. Sen suurin hitti oli ”Fall of the Peacemakers”, joka oli Molly Hatchetin yritys tehdä Lynyrd Skynyrdin ”Free Birdin” kaltainen mahtipointinen voimaballadi. ”Fall of the Peacemakers” oli kunnianosoitus tunnetuille rauhantekijöille, jotka olivat kuolleet väkivaltaisesti. No Guts...No Gloryn jälkeisellä kiertueella Molly Hatchet kiersi Yhdysvaltoja Blackfootin kanssa. Juuri ennen konserttia Kansas Cityssä, Kansasissa Brown, Holland ja Roland päättivät yllättäen lähteä ja palata kotiin, jolloin vain Hlubek, West ja Borden jäivät esittämään konsertin. Nopean kulissien takana harjoittelun jälkeen Blackfootin Rickey Medlocke otti Brownin paikan keulahahmona ja heidän toinen kitaristinsa Charlie Hargrett soitti kitaraa Hlubekin ohella. Brown ja muut jäsenet palasivatkin takaisin seuraavana päivänä ja Molly Hatchet jatkoi kiertämistä. Holland jätti yhtyeen kuitenkin lopullisesti vuonna 1984, jolloin yhtyeeseen liittyi Danny Joe Brown Bandin entinen kosketinsoittaja John Galvin, joka vieraili jo No Guts..No. Gloryn levytyksissä vuotta aiemmin.
Seuraava albumi The Deed Is Done oli Terry Manningin tuottama ja se julkaistiin marraskuussa 1984. Molly Hatchetin musiikki alkoi muuttua radioystävälliseksi aikuisrockiksi. Bruce Crump oli palannut rumpaliksi. The Deed Is Done ei kuitenkaan menestynyt hyvin.
The Deed Is Donen jälkeisellä kiertueella äänitettiin livealbumi Double Trouble Live, joka ilmestyi marraskuussa 1985. Albumilla oli cover-versio Lynyrd Skynyrdin kuuluisasta ”Free Bird”-kappaleesta, jonka esittäminen on myös tehnyt Molly Hatchetia tunnetuksi. Livealbumin jälkeen Epic Records irtisanoi levytyssopimuksensa yhtyeen kanssa. Yhtye pohti mahdollisuutta uudistaa musiikkiaan yhä enemmän pop rockin suuntaan, mutta päätyivät pitämään southern rock -tyylinsä.
Dave Hlubek erosi Molly Hatchetista vuoden 1987 alussa vakavan huumeongelman vuoksi. Hänen tilalle liittyi Bobby Ingram, joka oli ollut yhtyeen lähipiirissä pitkään: hän oli osallistunut Double Trouble Liven jälkikäsittelyyn, oli soittanut kitaristina Danny Joe Brown Bandissa yhdessä John Galvinin kanssa ja soittanut myös 1970-luvulla Brownin kanssa Rum Creekissä. Ingramista tuli nopeasti yhtyeen kantava voima ja musiikillinen johtaja.
Kesällä 1988 Scott Zsymoski soitti rumpuja Bruce Crumpin sijaan, joka oli kotona vaimonsa synnytettyä heille lapsen.
Molly Hatchetin seuraava studioalbumi viiteen vuoteen, ja ainoa Capitol Recordsin julkaisema albumi, Lightning Strikes Twice julkaistiin vuonna 1989, ja se ei noussut myyntilistoille. Yksi sen singleistä, "There Goes the Neighborhood", pääsi kuitenkin Hot Mainstream Rock Tracks -listan 30 parhaan joukkoon. Yhtye lähti jälleen vuoden mittaiselle levynjulkistuskiertueelle, mutta esiintyi nyt pienemmillä klubeilla ja teattereissa, toisin kuin aiemmilla kiertueilla joilla he kasvattivat suosiotaan stadioneilla ja areenoilla.
Capitol Records hylkäsi yhtyeen Lighting Strikes Twicen kaupallisen epäonnistumisen jälkeen. Heinäkuussa 1990 Molly Hatchet ilmoitti Toledossa, Ohiossa esiintyessään hajoavansa konsertin jälkeen. Epic Records julkaisi syksyllä 1990 kokoelman Greatest Hits, joka sisälsi myös kaksi uutta kappaletta. Kokoelman myynti saavutti kultalevyrajan. Tuolloin Duane Rolandista, joka lähti viimeisenä, tuli Molly Hatchet -nimen omistaja. Yhtyeen kesken oli aina puhuttu, että viimeiseksi jäänyt sai oikeudet nimeen.
Uudelleenperustaminen ja vaihtuvat kokoonpanot (1990–2005)
thumb|Molly Hatchet vuonna 2003.
Danny Joe Brown ja Bobby Ingram päättivät kuitenkin jatkaa Molly Hatchetin toimintaa vuoden 1990 lopulla ja lisensoivat yhtyeen nimen käyttöönsä Duane Rolandilta ja Armost Managementilta. Heillä oli epäonnistuneita yrityksiä pyytää entisiä jäseniä takaisin. Lopulta mukaan liittyi uusia jäseniä: Rik Blanz (kitara), Rob Scavetto (koskettimet), Eddie Rio (basso) ja David Feagle (rummut). 1990-luvulla miehistönmuutoksia tapahtui jatkuvasti. Rion tilalle tuli vuonna 1991 Rob Sweat ja hänen jälkeen Kevin Rian. Feaglen seuraajaksi tuli samana vuonna rumpali Kenny Holton. Blanz lähti vuoden 1991 puolivälissä. Phil McCormack toimi lyhyesti Brownin sijaisena vuonna 1992. Vuoteen 1993 mennessä kokoonpanon muodostivat Brown, Ingram, Erik Lundgren (kitara), Mac Crawford (rummut) ja takaisin palannut Banner Thomas (basso) sekä Mike Kach (koskettimet), jonka korvasi vuonna 1994 Andy Orth. Wild Cherryn entinen kitaristi Bryan Bassett liittyi toiseksi kitaristiksi vuonna 1994. Outlawsin ja ja Danny Joe Brown Bandin entinen basisti Buzzy Meekins liittyi basistiksi Thomasin erottua jälleen vuonna 1995. 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla Molly Hatchet keikkaili useasti, mutta palasi levytysstudioon vasta vuonna 1995, jolloin he alkoivat työstää uutta studioalbumia saksalaisen tuottaja Kalle Trappin kanssa.
1990-luvun alussa Molly Hatchet vieraili ensi kerran Suomessa esiintymässä Helsingin Kaivohuoneella, Oulussa ja Virtasalmella.
Huhtikuussa 1995 Brown joutui jälleen jättämään yhtyeen pahentuneiden terveysongelmiensa vuoksi. Jimmy Farrar palasi takaisin muutamaksi viikoksi, mutta hänen henkilökemiat uusien jäsenien kanssa eivät toimineet. Ingram ja Brown tekivät yhdessä päätöksen valita Brownia aiemmin tuuranut Phil Cormack viralliseksi laulajaksi. Molly Hatchetin kokoonpanossa ei lähes vuosikymmeneen ollut enää ketään alkuperäistä jäseniä.
Täysin uudistuneen Molly Hatchetin seuraava albumi Devil's Canyon julkaistiin kesäkuussa 1996. Tässä vaiheessa yhtyeeseen kuuluivat laulaja Phil McCormack, kitaristit Bobby Ingram ja Bryan Bassett, takaisin palannut kosketinsoittaja John Galvin, basisti Andy McKinney ja rumpali Mac Crawford. Tämä kokoonpano äänitti myös toisen albumin Silent Reign of Heroes, joka ilmestyi kesäkuussa 1998. Samana vuonna kosketinsoittaja Tim Donovan alkoi tuurata Galvinia konserteissa ja Sean Shannonista tuli seuraava rumpali Crawfordin lähdön jälkeen. Vuonna 1999 yhtye oli mukana Charlie Danielsin Volunteer Jam -kiertueella. Tuolla kiertueella myös Hlubek ja Holland vierailivat kokoonpanossa.