Taisto Kalevi Sorsa (21. joulukuuta 1930 Keuruu – 16. tammikuuta 2004 Helsinki) oli suomalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko ja Suomen pitkäaikaisin pääministeri. Hän toimi Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) puoluesihteerinä vuosina 1969–1975 ja puheenjohtajana vuosina 1975–1987, neljän hallituksen pääministerinä vuosina 1972–1975, 1977–1979 ja 1982–1987 sekä ulkoministerinä vuosina 1972, 1975–1976 ja 1987–1989. Hän oli myös eduskunnan puhemies vuosina 1989–1991 ja Suomen Pankin johtokunnan jäsen vuosina 1987–1996. Sorsa vetäytyi politiikasta pyrittyään huonolla menestyksellä SDP:n presidenttiehdokkaaksi vuoden 1994 vaaleissa.
Kaikkiaan Sorsa oli pääministerinä 3 653 päivän eli noin 10 vuoden ajan.
Elämäkerta Lapsuus ja nuoruus Taisto Kalevi Sorsa syntyi 21. joulukuuta 1930 Keuruulla. Kansakoulun Sorsa kävi Joutsassa, keskikoulun hän aloitti Jyväskylässä ja suoritti loppuun Lappeenrannassa. Koulut vaihtuivat, sillä tiemestari-isän työn takia perhe joutui muuttamaan aika ajoin paikkakunnalta toiselle. Koulunkäynnin ohella Sorsa kävi uitto- ja metsätöissä.Kalevi Sorsan nuoruusajan päiväkirjat 1940-luvulta. Kalevi Sorsan arkisto, Työväen arkisto
Kirjalliset harrastukset johtivat Sorsan harjoittelijaksi sanomalehteen, ja vuonna 1949 hän aloitti sanomalehtitutkinnon opinnot Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa Helsingissä. Sanomalehtitutkinnon Sorsa sai valmiiksi vuonna 1957. Sorsa rahoitti opintonsa työskentelemällä toimittajana Työväen Sanomalehtien Tietotoimistossa, Suomen Sosialidemokraatissa ja Työläisnuorisossa (myöhemmältä nimeltään Vihuri). Lisäksi hän kävi töissä rakennustyömailla, ja hän oli rakentamassa muun muassa Olympiakylää, Kisakylää ja Salmisaaren voimalaitosta.”Pääministeri muisteli Pääkaupungille: Opiskelijakortteerista vintille ja Merihakaan”. Pääkaupunki 1983. Sorsa suoritti vuonna 1963 yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinnon Tampereen yliopistossa pääaineenaan kotimainen kirjallisuus.Kalevi Sorsan arkisto: Henkilötiedot, Työväen Arkisto Sorsan pro gradu -tutkielman aiheena olivat sisällissodan syyt Joel Lehtosen Putkinotko-romaanin valossa.Blåfield & Vuoristo: Kalevi Sorsan suuri rooli, s. 20.
Asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen Sorsa sai vuonna 1956 Kustannus Oy Tammesta kirjallisen toimittajan paikan. Sorsa toimitti muun muassa entisen sisäministerin Yrjö Leinon muistelmateoksen Kommunisti sisäministerinä sekä torjui Kalle Päätalon yrityksen julkaista ensimmäinen romaaninsa Tammella. Kalle Päätalo: Hyvästi, Iijoki, s. 558.
Sorsa oli ”vanhan työväenliikkeen” ja Suomen sosialidemokraattisen nuorisoliikkeen kasvatti. Hän oli aktiivisesti mukana nuoriso-osastojen toiminnassa aina sillä paikkakunnalla, jolla asui.
Pariisin vuodet 1959–1965 Tammen kauden jälkeen Kalevi Sorsa muutti vuosiksi 1959–1965 puolisonsa Irenen kanssa Pariisiin YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCOn virkamieheksi. Tutkija Simo Laaksovirran mukaan Pariisissa vietetty aika oli Sorsalle erittäin merkittävä ajanjakso: hän oppi tuntemaan hyvin Ranskan kulttuurin ja kielen, tutustui ranskalaisiin poliitikkoihin sekä solmi läpi elämän jatkuneita ystävyyssuhteita. Ranskassa asuessaan Sorsa sai etäisyyttä kotimaan politiikkaan ja pysyi sosialidemokraattisen puolueriidan ulkopuolella. Pariisista hän siirtyi Suomen Unesco-toimikunnan pääsihteeriksi ja opetusministeriön kansainvälisten asiain osaston apulaisosastopäälliköksi.Laaksovirta, Simo: Kalevi Sorsa – Kansainvälinen valtiomies, julkaisematon käsikirjoitus pienoiselämäkerraksi, 2006. Käsikirjoitus on osa Kalevi Sorsan arkistoa, Työväen Arkisto.
SDP:n puoluesihteeriksi ja puheenjohtajaksi Sorsan elämä sai uuden suunnan vuoden 1969 puoluekokouksessa, jossa hänet valittiin Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen puoluesihteeriksi. Jo hyvissä ajoin ennen puoluekokousta oli ollut tiedossa, että siihenastinen puoluesihteeri Erkki Raatikainen ei jatkaisi tehtävässä, koska hän oli siirtymässä Yleisradion pääjohtajaksi kiistellyn Eino S. Revon tilalle. Sorsaa ei alun perin ollut valittu edes puoluekokousedustajaksi, vaan hän oli jäänyt SDP:n Helsingin piirin jäsenäänestyksessä 104 ehdokkaasta 54. sijalle. Hän oli kuitenkin läsnä kokouksessa, koska hänet oli valittu siihen Erkki Tuomiojan johtaman kansainvälisten asioiden valiokunnan sihteeriksi.Blåfield & Vuoristo: Kalevi Sorsan suuri rooli, s. 10. Vaikka Sorsa oli ollut sosialidemokraattisen puolueen aktiivijäsen jo nuoruusvuosistaan lähtien, oli puoluesihteeriksi valinta yllätys hänelle itselleenkin. Valinnan takana oli puolueen puheenjohtaja Rafael Paasio, joka etsi kielitaitoista, puolueriidassa ryvettymätöntä, uutta kasvoa. Puoluesihteerin paikalle oli suorastaan tungosta ja tarjolla oli useita jo nimekkäitä ehdokkaita, muiden muassa Suomen Sosialidemokraatin päätoimittaja Pauli Burman, pääministerin sihteeri Seppo Lindblom, valtakunnansovittelija Keijo Liinamaa, kansanedustaja Esko Niskanen, Työväen Sivistysliiton pääsihteeri Olavi Hurri ja valtiotieteen ylioppilas Erkki Tuomioja.
Sorsan valinnan yllätyksellisyyttä kuvasi osaltaan se, että SDP:n puoluekokouksesta kertoneen uutisensa yhteydessä Ilta-Sanomat julkaisi tuoreeltaan kuvan uuden puoluesihteerin sijasta väärästä miehestä, Helsingin Suursuon sairaalan talouspäällikkönä toimineesta täyskaimasta Kalevi Sorsasta. Lehti pääsi julkaisemaan kuvan oikeasta Kalevi Sorsasta vasta seuraavan viikon tiistain numerossaan.Timo Kilpi: Uutisia, historiaa ja puheenaiheita: Ilta-Sanomat 75 vuotta, s. 178–179. Porvoo-Helsinki: WSOY, 2007. .Viiden kielen Sorsa. Ilta-Sanomat 7.6.1969.Sorsan kuva oli ankka. Ilta-Sanomat 10.6.1969.
Historioitsija Jukka Seppisen mukaan Sorsan nousu tuntemattomuudesta SDP:n puoluesihteeriksi ei tapahtunut sattumalta tai yllättäen. Seppisen mukaan Sorsan nousun takana olivat muiden muassa Neuvostoliiton kommunistinen puolue ja KGB. NKP oli uhannut katkaista suhteet SDP:hen, jos puoluesihteeriksi valittaisiin joku puolueen oikeistoon kuuluva henkilö. Komsomolskaja Pravda julkaisi hieman ennen puoluekokousta artikkelin, jossa leimattiin neuvostovastaisiksi Suomen Sosialidemokraatin päätoimittaja Pauli Burman, SDP:n järjestöpäällikkö Anssi Karkinen ja SDP:n kansainvälisten asioiden sihteeri Pekka Korvenheimo. Rafael Paasio kertoi muistelmissaan, että Korvenheimo oli ollut varma nimityksestään puoluesihteeriksi ja oli Sorsan valinnan jälkeen erittäin pettynyt syrjäyttämisestään.Rafael Paasio: Kun aika on kypsä, s. 320–321. Helsinki: Tammi, 1980. .
Uudessa asemassaan Sorsa sai nopeasti paljon kannatusta. Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa hän sai tukiryhmänsä ja suosittelijoidensa (muun muassa pääministeri Mauno Koivisto, kouluhallituksen pääjohtaja R. H. Oittinen ja valtakunnansovittelija Keijo Liinamaa) avulla suuren äänisaaliin, 17 311 ääntä. Kannatusta kertyi sosialidemokraattisen puolueen perusjäsenistöltä. SDP oli selvästi suurin puolue, ja Sorsa valittiin heti ensimmäisen kauden kansanedustajana ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi. Hän toimi SDP:n Helsingistä valittuna kansanedustajana tasan 20 vuotta, vuodet 1970–1990.
Sorsasta tuli Paasion ”pari piirua vasemmalle” -linjan toteuttaja, mutta aluksi hän joutui kuitenkin selvittämään rajalinjoja puolueen vasemmistosuuntauksen eli pälkäneläisten kanssa. Puoluejohto ja Sorsa puuttuivat liikkeeseen tiukoin ottein puolueen yhtenäisyyden palauttamiseksi. Toinen uuden puoluesihteerin koetinkivi oli EEC– vapaakauppasopimuksen läpivieminen, mutta voimakkaasta vastustuksesta huolimatta presidentti Urho Kekkonen ja Sorsa ajoivat sopimuksen läpi. EEC-sopimuksen solmimiseen kytkeytyi tiiviisti Zavidovo-vuoto, sekä presidentti Urho Kekkosen toimikauden jatkaminen poikkeuslain avulla.
Puoluesihteerin paikalta Sorsa valittiin puolueen puheenjohtajaksi vuonna 1975, ja tässä toimessa hän oli vuoteen 1987 eli yhteensä 12 vuotta http://www.eduskunta.fi/thwfakta/hetekau/hex/hxent.htm.
Pääministerinä neljässä hallituksessa Kalevi Sorsa toimi pääministerinä neljässä hallituksessa: Sorsan I hallitus istui vuosina 1972–1975, Sorsan II hallitus vuosina 1977–1979, Sorsan III hallitus vuosina 1982–1983 ja Sorsan IV hallitus vuosina 1983–1987. Samaan aikaan suomalaista yhteiskuntaa kehitettiin hyvinvointivaltioksi, maa muuttui perinteisestä maatalousyhteiskunnasta teollisuus- ja palveluyhteiskunnaksi, julkisia palveluja kehitettiin ja sosiaaliturvaa parannettiin. Muita suuria yhteiskunnallisia ratkaisuja olivat peruskoulun toteuttaminen, päivähoidon kehittäminen ja kansanterveyslain laatiminen. Lisäksi yhteiskunnan ohjailua varten perustettiin uusia virastoja, muun muassa Työsuojeluhallitus. Suomi muuttui sosiaalisesti ja koulutuksellisesti tasa-arvoisemmaksi ja vaurastui. Erityisesti Sorsan I hallitus harjoitti voimallista reformipolitiikkaa johtokaksikkonaan pääministeri ja varapääministeri, valtiovarainministeri Johannes Virolainen. Öljykriisin jälkeisestä lamasta noustiin Sorsan II hallituksen elvytyksellisin toimin. Kansallista talkoohenkeä nostatettiin vuonna 1977 kokouksessa, joka ”Korpilammen hengessä” eli konsensuksen hengessä kokosi yhteen elinkeinoelämän, työnantajien, ay-liikkeen ja julkisen vallan edustajia. Ympäristöministeriön perustaminen valmisteltiin ja käynnistettiin Sorsan 1980-luvun hallitusten aikana.
Sorsan ensimmäisen ja toisen hallituksen kausilla Sorsan ja Johannes Virolaisen keskinäiset suhteet muodostuivat hyvin läheisiksi ja luottamuksellisiksi. Tämän vuoksi osa Keskustan kannattajista arvosteli Virolaista siitä, että tämä oli Sorsan kanssa tekemänsä yhteistyön vuoksi valmis tinkimään keskustaväelle tärkeiden asioiden ajamisesta.Karina Jutila, Matti Simula ja Heikki Vento: Johannes Virolainen 1914–2000, s. 220. Helsinki: Otava, 2013. .
Vuosina 1977–1979 istuneen Sorsan toisen hallituksen toimikausi oli vaikea. Talouselämän elvyttäminen vuosikymmenen puolivälin lamasta vaati toimia, jotka aiheuttivat laajaa arvostelua julkisessa sanassa ja joiden vaikutus näkyi hitaasti.Blåfield & Vuoristo: Kun valta vaihtui, s. 35. Syksyllä 1977 julkisuuteen tuli niin kutsuttu Salora-juttu. Televisiotehdas Saloran todettiin myyneen televisioita ohi kirjanpidon, salanneen näin saamansa tulot verottajalta ja tämän peittääkseen lahjoneen veroviranomaisia. Lisäksi Salora oli maksanut puolueiden vaalikuluja ja lahjoitellut tuotteitaan muun muassa ministereille, myös Kalevi Sorsalle.Blåfield & Vuoristo: Kalevi Sorsan suuri rooli, s. 132. Lisäksi syksystä 1978 alkaen Sorsa joutui ankaran ryöpytyksen kohteeksi Valcon, valtion kuvaputkitehtaan hallintoneuvoston puheenjohtajan ominaisuudessa tehtaan heikon tuotannon takia. Kiistan taustalla saattoi näkyä myös heijastuma sosialidemokraattisen teollisuuspolitiikan ja yksityisen elektroniikka-alan yritystoiminnan välisestä kamppailusta.Kalevi Sorsan arkisto: Valcoa koskeva asiakirjakokonaisuus, Työväen Arkisto. Talven 1979 aikana alkoi olla selvästi näkyvissä, että Suomen talous oli Sorsan hallituksen elvytyspolitiikan ansiosta kääntynyt nousuun. Sorsan mielestä tämän olisi pitänyt olla lehdistön etusivujen aiheena, eivätkä suinkaan hänen televisionsa tai Valcon vaikeudet.Blåfield & Vuoristo: Kalevi Sorsan suuri rooli, s. 133.
Sorsan toisen hallituksen talouspolitiikan menestys oli keskeisesti sen valtiovarainministerin Paul Paavelan ansiota. Vuoden 1978 alussa tehdyn markan devalvaation jälkeen hän sopi ammattiliittojen kanssa jo sovittujen palkankorotusten lykkäämisestä.Rekola: Viran puolesta, s. 235. Paavelan talouspolitiikkaa tukivat niin pääministeri Sorsa kuin vaikeaan työministerin tehtävään suostunut SKDL:n Arvo Aalto.Rekola: Viran puolesta, s. 227.