Napoléon Bonaparte (alkujaan Napoleone di Buonaparte; 15. elokuuta 1769 Ajaccio, Korsika, Ranska – 5. toukokuuta 1821 Longwood, Saint Helena, Iso-Britannia) oli korsikalaissyntyinen aatelinen, ranskalainen kenraali ja poliitikko, joka kaappasi vallan Ranskan vallankumouksen jälkimainingeissa vuonna 1799 ja hallitsi Ranskaa itsevaltaisesti, aluksi ensimmäisenä konsulina ja vuosina 1804–1814 ja 1815 keisarina nimellä Napoleon I. Napoleonin koko valtakautta leimasivat jatkuvat hyökkäyssodat, ja laajimmillaan hän hallitsi laajoja osia Länsi- ja Keski-Eurooppaa. Tällöin hänen valtakuntansa oli kooltaan, armeijaltaan ja väkiluvultaan Euroopan suurin sitten Rooman valtakunnan.Lindqvist s. 9 Hänet vangittiin hävityn Waterloon taistelun jälkeen vuonna 1815 ja karkotettiin Saint Helenan saarelle.
Suku ja koulutus pienoiskuva|Napoléon 16-vuotiaana Briennen sotilaskoulussa, koulutoverin piirtämänä. Napoleon syntyi Ajaccion kaupungissa Korsikan saarella vuoden kuluttua siitä, kun Genovan tasavalta oli myynyt Korsikan Ranskalle velanmaksuna. Hänen alkuperäinen nimensä oli Napoleone (Nabullione) Buonaparte, mutta hän vaihtoi sen ranskalaisemmalta kuulostavaan Napoléon Bonaparteen vuonna 1796. Nimi Nabullione oli ollut myös hänen sedällään sekä vuonna 1765 kuolleella veljellään.Lindqvist s. 13–23
Napoleonin vanhemmat kuuluivat alhaisaateliseen sukuun. Asenteeltaan perhe oli Ranska-vastainen ja he toimivat Korsikan vastarintaliikkeessä Ranskan valtakauden alkaessa saarella. Pian kävi kuitenkin selväksi, ettei vastarinnalla ollut menestysmahdollisuuksia ja perheen isä, italialaissyntyinen asianajaja Carlo Buonaparte, muutti suhtautumistaan.Geoffrey Ellis (1997): Napoleon. Pearson Education Limited. . Hänet jopa nimitettiin vuonna 1778 Ludvig XVI:n hoviin, jossa hän vietti useita vuosia. Napoleonin äiti Letizia Ramolino kylvetti kahdeksaa lastaan joka toinen päivä, kun tavallisesti yläluokkakaan ei kylpenyt kuin ehkä noin kerran kuussa. Napoleonin perheessä vallitsi kova kuri ja nuori Napoleon saikin usein selkäänsä. Viisivuotiaana Napoleonia alettiin opettaa nunnien pitämässä tyttökoulussa, joka oli avoin myös pojille. Muutamaa vuotta myöhemmin pojan kasvatus uskottiin abbé Reccolle, joka opetti Napoleonin lukemaan ja kirjoittamaan italiaa.
Napoleonin äiti synnytti yhteensä 13 lasta, joista viisi kuoli jo pieninä. Kahdeksan eli aikuisikään asti, ja heistä tuli kaikista korkea-arvoisia aatelisia. Napoleonista tuli Ranskan keisari ja Italian kuningas, vanhemmasta veljestä Josephista Napolin ja myöhemmin Espanjan kuningas, sisar Élisasta Toscanan suurherttuatar, veli Lucienista Caninon ja Musignanon prinssi, veli Louisista Hollannin kuningas, sisar Paulinesta Borghesen ruhtinatar sekä Guastallan herttuatar ja sisar Carolinesta Napolin kuningatar ja veli Jérômesta Westfalenin kuningas sekä Ranskan toisen keisarikunnan perintöprinssi.
Napoleon ihaili vahvaluonteista äitiään koko elinikänsä. Kruunajaisiinsa hän maalautti valtavan kuvan äidistään, vaikkei tämä edes osallistunut tilaisuuteen.Lindqvist s. 15
Koulutus Isä järjesti poikansa koulutuksen Ranskassa, ensin Collège d' Autuniin ja Brienne-le-Châteaun sotilaskouluun vuonna 1779. Napoleonia pidettiin maalaisena ja moukkana, sillä hän oppi ranskaa vasta 10-vuotiaana ja puhui sitä italialaisittain. Ensimmäiset sotilasopintonsa hän suoritti Briennen sisäoppilaitoksessa, joka oli siihen aikaan vasta perustettu eikä saavuttanut suurta arvostusta. Koulussa opiskeli useita muita vähäosaisimpien aatelisten lapsia. Napoleon oli kuitenkin ainoa korsikalainen opiskelija,Lindqvist s. 24–35 minkä vuoksi muut oppilaat pitivät häntä sivistymättömänä barbaarina.
Vaikka Napoleonilla ei ollut ainuttakaan kunnon ystävää Briennessa, hän menestyi silti hyvin opinnoissaan. Varsinkin matematiikassa hän oli todella lahjakas ja oli niiden harvojen oppilaiden joukossa, jotka koulu esitteli ulkopuolisille vieraille. Tällöin Napoleonille povattiin loistavaa uraa meriupseerina, mutta myöskään pääsy tykistöön ei ollut pois suljettu. Vaikka koulu oli vielä muutamia vuosia aiemmin ollut luostarioppilaitos, ei uskonnonopetukseen panostettu kovinkaan paljon ja pappien saarnat saattoivat kestää vain muutaman minuutin. Napoleon itse kertoo menettäneensä kristillisen uskonsa erään koulun opettajan sanoessa, että Napoleonin ihailema sotapäällikkö Julius Caesar paloi yhä helvetissä, koska ei ollut kristitty.
Syyskuussa 1784 Napoleon valittiin Briennen lopputenttien perusteella niiden viiden oppilaan joukkoon, jotka lähetettiin École Militairen eliittikouluun, Ranskan arvostetuimpaan sotilasakatemiaan. Koulu erosi huomattavasti Briennestä, jossa Napoleonin huone oli muistuttanut lähinnä selliä.Lindqvist s. 27 ja 32–33 École Militairessa hänen huonettaan lämmitti kaakeliuuni, hänen mukinsa ja pesuvatinsa olivat tinaa, hänelle annettiin tyylikäs sininen univormu ja kaiken lisäksi koulussa tarjoiltiin viittä eri ruokalajia ja välillä oppilaat saivat valita mieleisensä kolmesta eri jälkiruoasta. Napoleon tunsi kuitenkin olevansa yhä ulkopuolinen, sillä École Militairessakin saattoi yhä huomata sääty-yhteiskunnan olevan voimassa. Monet koulun oppilaista valmistuivat ainoastaan siksi, että sattuivat olemaan ylhäistä syntyperää.Lindqvist s. 34
Napoléon valmistui sota-akatemiasta 28. lokakuuta 1785 kurssin häntäpäässä, hän oli 42. kurssin 58 oppilaasta. Hän sai itse valita mihin tykistörykmenttiin hänet sijoitettiin, minkä vuoksi hän valitsi La Fèren rykmentin. Napoléon oli nyt 16-vuotias ja ylennyt tykistön vänrikiksi.
Hänen isänsä Carlo Buonaparte kuoli mahasyöpään vain 38-vuotiaana helmikuussa 1785, joten 16-vuotias Napoléon oli nyt myös perheen pää. Lisäksi isä oli tuhlannut kaikki rahansa uhkapeleissä, joten perhe oli puilla paljailla.
La Fèren rykmentti oli eräänlainen nuorten tykistöupseerien koulutuskoulu. Valencen varuskunnassa Napoléon jatkoi opintojaan lukemalla paljon, erityisesti strategiaa ja taktiikkaa käsitteleviä teoksia. Hän kirjoitti myös teoksen Lettres sur la Corse ("Korsikan kirjeet"), jossa hän paljastaa tunteensa kotisaartaan kohtaan. Hän palasi Korsikalle syyskuussa 1786 eikä liittynyt rykmenttiinsä ennen kesäkuuta 1788. Siihen mennessä Ranskan vallankumoukseen huipentunut levottomuus oli jo alkanut. Voltairen ja Rousseaun lukijana Napoléon uskoi, että poliittinen muutos oli välttämätön, mutta uraupseerina hän ei näytä nähneen tarvetta radikaaleille yhteiskunnallisille uudistuksille.
Sotilasuran alku, vänrikistä kenraaliksi Ranskan vallankumouksen puhjettua vuonna 1789 Napoléon palasi Korsikalle, jossa nationalistit kapinoivat irtautuakseen Ranskasta. Buonaparten perhe pakeni sisällissotaa Ranskaan. Napoléon tuki vallankumouksellisia ja nousi nopeasti arvoasteikossa. Vallan saanut kansalliskokous päätti, että korsikalaiset, mielipiteidensä vuoksi karkotetut henkilöt saivat rauhassa palata kotisaarelleen. Heidän joukossaan oli korsikalainen vapaustaistelija Pasquale Paoli, jota Napoléon piti esikuvanaan. Napoléon otti lomaa rykmentistään ja matkusti Korsikalle tapaamaan Paolia. Paoli suunnitteli muuttavansa Korsikan itsenäiseksi absoluuttiseksi monarkiaksi, jota hän johtaisi, ja Napoleon toivoi pääsevänsä saaren joukkojen komentajaksi.Lindqvist s. 48
Tapaaminen Paolin kanssa oli kuitenkin katastrofi ja Napoléonin onnistui suututtaa Paoli huomauttamalla, että tämä oli sijoittanut joukkojaan väärin Korsikan itsenäisyyssodan aikana. Paoli raivostui, ja siitä lähtien hän teki kaikkensa jarruttaakseen Napoléonin uraa. Napoléon ei kuitenkaan lannistunut vaan perusti saarelle jakobiiniklubin. Klubin kautta hänen veljensä Joseph valittiin Bonaparten perheen kotikaupungin Ajaccon kaupunginvaltuustoon. Napoléonin itse oli palattava Ranskaan, koska hänen lomansa oli lopussa, mutta kehnon sään vuoksi yksikään alus ei päässyt poistumaan Korsikalta. Napoléon palasi rykmenttiinsä vasta tammikuussa 1791, kolme kuukautta myöhässä. Hänet olisi saatettu erottaa, mutta Ajaccion kaupunginvaltuuston hänelle kirjoittamat asiakirjat todistivat, ettei Korsikalta olisi voinut lähteä aikaisemmin talvimyrskyjen (sirocco) vuoksi.
Napoléon ylennettiin pian luutnantiksi ja hän sai sata livreä lisää kuukausipalkkaansa. Samalla hänet siirrettiin takaisin Valencen kaupunkiin. Samoihin aikoihin kuningas Ludvig XVI yritti perheineen paeta Ranskasta, mutta jäi kiinni Varennes'ssa. Tapauksen seurauksena kaikki upseerit joutuivat vannomaan uuden uskollisuudenvalan, josta kuninkaan osuus oli poistettu. Kolmekymmentäviisi Napoléonin virkaveljeä kieltäytyi, mutta 22-vuotias Napoléon totteli.
Itsenäinen Korsika? Napoléon palasi syyskuussa 1791 takaisin Korsikalle, koska saarella oli päätetty muodostaa kansalliskaarti, jonka johtajat valittaisiin vaaleilla. Napoléon ilmoittautui mukaan, ja hänen pahin vastaehdokkaansa oli Bonaparten suvun perivihollinen Pozzo di Borgo. Napoléon ja veli Joseph lahjoivat sotilaita, järjestivät Napoléonia kannattavia tilaisuuksia ja jopa kaappasivat erään de Borgoa kannattaneen vaalivirkailijan.Lindqvist s. 51 Vaali pidettiin kirkossa, johon de Borgo saapui pitämään puheen Napoléonin perhettä vastaan. Tämä käynnisti kirkossa mellakan, jossa de Borgo oli saada surmansa. Napoléon voitti kuitenkin vaalit, mutta samalla Bonaparten ja de Borgon sukujen välillä alkoi vendetta eli verikosto, joka jatkui aina 1800-luvun loppuun asti.
Samaan aikaan Pariisin kansalliskokous päätti sulkea kaikki Korsikan luostarit. Munkit kieltäytyivät tottelemasta, ja suurin osa korsikalaisista oli heidän puolellaan. Napoléon joutui kansalliskaarteineen puuttumaan tilanteeseen. Ajaccion kaupungin linnoituksen komentaja kieltäytyi tottelemasta, jolloin Napoléonin oli pakko hyökätä ranskalaisia joukkoja vastaan. Napoléon haastettiin sotaoikeuteen. Lisäksi hänen oli lähdettävä Korsikalta, koska hänen loma-aikansa rykmentistä oli kulunut loppuun ja hänet oli pyyhitty palkansaajien luettelosta.
Pariisissa häntä ei kuitenkaan enää haluttu syyttää sotaoikeudessa. Ranskassa oli huutava pula tykistöä tuntevista upseereista, koska suurin osa heistä oli ollut aatelisia ja paennut vallankumouksen myötä ulkomaille. Napoléonin yli viidestäkymmenestä kurssitoverista enää kuusi oli Ranskassa. Muut valtiot olivat julistaneet sodan Ranskalle. Taitavia upseereja kaivattiin, ja Napoléon nimitettiin kapteeniksi. Samalla hänelle alettiin taas maksaa palkkaa ja hänen taloudellinen tilanteensa parani. Pian kuitenkin puhkesi levottomuuksia, ja vuonna 1792 Tuileries’n palatsi vallattiin ja kuningasperhe vangittiin.
Napoléon pakeni Ranskassa olevien sisartensa kanssa jälleen Korsikalle, koska uskoi tulevaisuutensa olevan siellä. Hänestä tuli jälleen Korsikan kansalliskaartin toisen pataljoonan everstiluutnantti. Hän ehdotti saaren johtajalle Paolinille Sardinian valtausta, ja lopulta tämän oli pakko suostua. Napoléon toteutti maihinnousun, mutta samassa joukot perääntyivät ja Napoléon jäi Sardiniaan vain oman pataljoonansa kanssa. Hän uskoi Paolinin pettäneen itsensä ja palasi Korsikaan. Tieto joukkojen paosta kulkeutui Ranskaan, joka alkoi tutkia Paolinin toimia. Napoléon katsoi voivansa yrittää vallankaappausta, mutta epäonnistui ja joutui perheineen pakenemaan Korsikasta. Samalla brittijoukot miehittivät Korsikan, ja Napoléonin unelma itsenäisestä Korsikasta oli mennyttä.
Takaisin Ranskaan Ranskassa Napoléon kirjoitti tasavaltaa tukevan romaanin, josta diktaattori Maximilien Robespierren veli Augustin Robespierre kiinnostui suuresti ja halusi tavata Napoléonin. Tapaaminen toteutui, ja Napoléon siirrettiin pian Toulonia piirittäviin joukkoihin. Toulon vallattiin takaisin rojalisteilta ja näitä tukeneilta brittijoukoilta vuonna 1793. Silloisella tykistöupseerilla oli ollut merkittävä osa Toulonin vapauttamisessa, minkä johdosta hänen arvoasteikossa ylenemisensä jatkui entistä nopeammin ja hän nousi 24-vuotiaana aina prikaatikenraaliksi asti.