pienoiskuva|Eversti Reino Hallamaa, Stella Polariksen johtaja ja suunnittelija. Operaatio Stella Polaris (lat. ’Pohjantähti’) oli operaatio, jossa pyrittiin turvaamaan Suomen puolustusvoimien tiedustelutoiminnan edellytyksiä, jos Neuvostoliitto miehittäisi Suomen jatkosodan päätyttyä aselepoon syksyllä 1944. Tiedusteluvälineistöä, tiedusteluosaston henkilöstöä perheineen ja arkistoja siirrettiin operaatiossa Ruotsiin. Ruotsiin luotujen varastojen tarkoitus oli suojata tiedustelutiedot ja tukea mahdollista sissisotaa Suomessa.Lewing 1988, s. 14–15. Operaatioon osallistuneita on myöhemmin kutsuttu stellisteiksi.
Vaikka Suomea ei olisi miehitetty, olisi tiedusteluosaston arkiston tietojen joutuminen ”punaisen Valpon” ulottuville, ja edelleen Neuvostoliittoon, aiheuttanut hankaluuksia arkiston tiedoissa mainituille tiedusteluosaston avustajille. Stella Polariksen johtoon kuulunut eversti Reino Hallamaa on nimittänyt tätä humanitaariseksi näkökulmaksi operaatioon.Karhunen 1980, s. 246.
Suunnittelua pienoiskuva|Operaatio käynnistettiin tiedustelupäällikkö, eversti Aladár Paasosen käskystä. Operaation suunnittelu on Erkki Palen mukaan todennäköisesti aloitettu maaliskuun 1944 tienoilla. Aikaisempi ajankohta olisi vaikuttanut tiedusteluosaston toimintojen hajasijoituspäätökseen helmikuussa 1944.Pale 1994, s. 30
Stella Polaris -suunnitelman keskeisiä arkkitehteja olivat Aladar Paasonen ja Reino Hallamaa. Hallamaan alustava Ruotsin-kontakti oli hänen vanha ystävänsä Försvarets radioanstalt -radiotiedustelupalvelun (FRA) salasanomien avauspäällikkö Åke Rossby, joka esitti hänelle ajatuksen Hallamaan organisaation turvaamisesta, jos sota päättyisi Neuvostoliiton voittoon.Pale 1994, s. 30.
Erkki Pale sai tietää suunnitelmasta Hallamaalta 19. toukokuuta 1944. Kuukautta myöhemmin, 25. kesäkuuta, Hallamaa selosti suunnitelmaa Mikkelissä. Tässä välissä Neuvostoliiton suurhyökkäys oli alkanut 10. kesäkuuta. Mahdollisen Ruotsiin siirtymisen helpottamiseksi alettiin valmistella operaation piirissä olevien yksiköiden siirtoja kauemmas selustaan ja merikuljetusten lähtöpaikoille. Esimerkiksi diplomaattikuuntelua hoitava 5./PM RadP siirrettiin Kauniaisista Uuteenkaupunkiin 7. heinäkuuta.Pale 1994, s. 36–37.
Suomesta marsalkka Mannerheim otti yhteyttä Ruotsin puolustusesikunnan päällikkö Carl August Ehrensvärdiin, jonka jälkeen Ruotsin hallituksen pääministeri Per Albin Hansson ja puolustusministeri Per Edvin Sköld sekä puolustusvoimain komentaja, kenraali Helge Jung tulivat asiasta hyvin tietoisiksi heinäkuusta 1944 alkaen.
Myöhemmin operaatioon kytkeytyivät Ruotsissa Ehrensvärdin lisäksi FRA:n päällikkö komentaja Torgil Thoren. Ehrensvärd on Palen (1994, 40) mukaan ilmaissut yksin kantaneensa operaation vastuuta Ruotsissa. Operaation yhteyshenkilöitä olivat Suomen puolelta luutnantti Veikko Snellman (myöhempi Virkkunen) ja Ruotsin puolelta kapteeni Stig Axelson.Pale 1994,s. 17, 27. Pale kirjoittaa nimen muotoon ”Axelsson”, mutta Parikka Altensted (2010, s. 272 et passim) käyttää muotoa ”Axelson”.
Operaation käynnisti lopullisesti tiedon saaminen rauhanehdoista päämajaan 14. syyskuuta. Hallamaa kysyi Paasoselta operaation tilanteesta. Paasonen vastasi: ”Antaa mennä!” 17. syyskuuta Ruotsin puolustusesikunnan päällikkö Ehrensvärd ilmoitti, että aiemman kannan vastaisesti myös henkilöitä sai tulla pieniä ryhmiä.Parikka Altenstedt 2010, s. 44.
Laivoilla Ruotsiin pienoiskuva|oikea|Matkustajia Närpiöstä lähteneessä aluksessa. Merimatka Ruotsiin alkoi 22. syyskuuta 1944 Närpiössä, Nämpnäsin kylässä sijaitsevasta Österfjärdin satamasta laivoilla S/S Maininki (kuljetuksen johtaja Lauri Pöyhönen, 10–14 henkilöä), S/S Osmo (Erkki Pale, 240 henkilöä) ja S/S Georg (Rolf Laurén, 240 henkilöä) sekä Uudenkaupungin satamasta S/S Lokki -laivalla (Ragnvald Lautkari, 250 henkilöä).Brandtberg 2007, s. 90; Parikka Altenstedt 2010, s. 52. Kolme ensin mainittua alusta suuntasi Härnösandiin ja S/S Lokki Gävleen.Pale 1994, s. 23.
Lähtijöitä oli Palen mukaan noin 750 henkilöä.Pale 1994, s. 17. Laivoihin pakattiin satoja laatikoita, joissa oli teknisiä laitteita ja arkistomateriaaleja. Lisäksi tulivat matkustajien tavarat. Operaatiosta tietoinen rajavartioaseman päällikkö ilmoitti esimiehilleen laivojen lastina olevan sairaalatarvikkeita. Radiotiedustelun autoja ei voitu kuljettaa laivoilla, vaan ne ajettiin Ruotsiin Tornion kautta.Brandtberg 2007, s. 90–92.
Ruotsin puolella stellistien tilannetta selvittelivät sekä radiotiedustelun sotilaat että maahantuloviranomaiset, joilla oli hankala tehtävä, sillä suomalaisilla ei ollut vaadittuja matkustusasiakirjoja (tuolloin Ruotsiin vaadittiin suomalaisilta myös viisumi). Myös hankkeen yhteyshenkilöitä Ruotsissa oli vaihtunut. Lopulta suomalaiset pääsivät maihin ilman tullitarkastusta ulkoministeri Christian Güntherin poikkeusluvalla.Parikka Altenstedt 2010, s. 31; Brandtberg 2007, s. 95; Lewing 1988, s. 14–15
Laivoja vastaan tuli muun muassa FRA:n toimistopäällikkö Sven von Porat. Hän kysyi suomalaisilta tunnussanaa. Nämä vastasivat: ”Stella Polaris”.Brandtberg 2007, s. 91.
Stellistit internoituina Ruotsiin sotilaina saapuneet stellistit internoitiin karanteeniin kahdeksi viikoksi ja muita käsiteltiin pakolaisina.Lewing 1988, 14-15, Brandtberg 2007, 92, 99, Pale 1994, 53 Vastaanottajat olivat varautuneet operaation muutamaan kymmeneen johtohenkilöön, nyt saapuneita oli 750. Gävlessä perustettiin tilapäinen pakolaisleiri teknilliseen korkeakouluun. Härnösandissa stellistejä oli majoitettuina useassa paikassa, kuten Missionskyrkan Härnösand -kirkon tiloissa.Parikka Altenstedt 2010, s. 37; Pale 1994, s. 22; vrt. Lewing 1977, s. 63.
Stellistien yhteyshenkilönä ruotsalaisiin päin toimi erityisesti kapteeni Erkki Pale, joka oli matkalla vastannut S/S Osmolla matkustaneista. Omasta keskuudestaan stellistit organisoivat toimikunnan, johon kuului yksi edustaja kustakin majoituspaikasta. Toimikunnan tehtävänä oli pitää yhteyttä ja vaihtaa tietoja rivistellistien ja Palen välillä. Näin löytyi jonkinlainen purkautumiskanava kehittyvälle tyytymättömyydelle.Brandtbert 2007, s. 91; Pale 1994, s. 50.
Ruotsin tiedustelupalveluun ja siviilitöihin Stella Polaris -operaation tarkoitus oli mahdollistaa tiedustelutoiminnan jatkaminen Ruotsista käsin. Hallamaa oli asiassa aktiivinen ja toiveikas vielä syyskuun loppupuolella 1944. Tämä osoittautui kuitenkin mahdottomaksi, Ruotsin puolueettomuutta ei saisi vaarantaa. Tämän Carl Ehrensvärd ilmoitti Hallamaalle 30. syyskuuta.Brandtberg 2007, s. 95; Pale 1994, s. 51.
Ruotsin tiedustelupalvelu sen sijaan oli kiinnostunut suomalaisten osaamisesta. Torgil Thorén ilmoitti lokakuussa 1944 FRA:n olevan halukas ottamaan palvelukseensa 20 stellistien ”parasta spesialistia” kuuntelutoiminnan eri alueilta. Valituissa oli muun muassa eri kielten ”avaajia”, kuuntelijoita, liikennetutkijoita ja analyytikoita sekä kuuntelun organisaattoreita. Monet värvätyistä ottivat ennen pitkää Ruotsin kansalaisuuden.Pale 1994, s. 56–57.
pienoiskuva|Suomalainen Kyynel-radio. Suurelle osalle stellisteistä ei siis löytynyt tiedustelutyötä. Miehet hankkivat myöhemmin toimeentuloa muun muassa metsätöissä. Näin teki esimerkiksi kuuntelijana toiminut Einari Hänninen. Naiset saivat ensimmäisiä töitä siivoojina ja muissa kotitöissä ruotsalaisperheissä jo ensimmäisinä pakolaispäivinään.Parikka Altenstedt 2010, 63, 55
Oma lukunsa oli Kyynel-radioiden valmistus ruotsalaisten tilauksesta. Siitä vastasi Ragnvald Lautkari. Hän ja Hallamaa olivat jo Suomesta käsin solmineet sopimuksen sadan radion kaupasta hintaan 700 kruunua kappaleelta ja 25 ensimmäistä oli toimitettu Suomesta. Loppujen radioiden kokoamista varten Lautkari vuokrasi vuoden 1945 alussa työtilan Lidingöstä ja otti sinne töihin seitsemän Kyynelen tekniikkaan perehtynyttä stellistiä. Valpo syytti myöhemmin Lautkaria radioiden tekemisestä puolustusvoimain kalustosta ja myymisestä omaan lukuunsa. Pale kutsuu toimintaa ”Lautkarin verstaaksi”.Pale 1994, s. 74; Parikka Altenstedt 2010, s. 178.
Operaation purku ja paluu Suomeen Puolustusministeri Rudolf Waldén antoi lokakuussa 1944 määräyksen purkaa Stella Polaris.Lewing 1988, s. 15. Paluuseen halukkaita stellistejä ja heidän perheitään alettiin palauttaa Suomeen. Tukholmaan ja Haaparannalle järjestettiin paluuta varten avustajat. Ensimmäinen ryhmä lähti Härnösandista 18. lokakuuta 1944.Pale 1994, s. 58, 56. Myös osa kalustosta palautettiin Suomeen, jossa oli meneillään Lapin sota saksalaisia vastaan.Lewing 1988, 15 Asiakirjojen palauttamista sekä vaadittiin että vastustettiin useilla tahoilla. Niiden käsittely jatkui Tukholmassa hotelli Astonin kellarissa.
Operaation purkamiseen liittyen kenraaliluutnantti Harald Öhquist ja insinöörieversti Runar Bäckström neuvottelivat kenraalimajuri Ehrensvärdin kanssa teknisen kaluston myynnistä ja salakirjoitusmateriaalin tosiasiallisesta lahjoittamisesta Ruotsille. Myyjänä oli ”Suomen Puolustusvoimien Päämaja” ja ostajana ”Kuninkaallisen Armeijahallinnon Vaateosasto”. Kokonaisuus käsitti yksilöidyn luettelon radiokalustoa sekä Stella Polaris -arkiston tiettyjä osia. Yhteensä kauppahinta 250 000 kruunua. Erkki Palen mukaan kaupan päälinjat oli jo sovittu ja hänen tehtäväkseen jäi neuvotella yksityiskohdista.Pale 1994, s. 70.
Arkistojen kuvaaminen ja myöhempi kohtalo Ruotsiin tuodut 350 aineistolaatikkoa varastoitiin ensin Härnösandissa ilmeisesti rannikkopuolustuksen kalliosuojaan. Sieltä ne siirrettiin lokakuussa 1944 Tukholmaan hotelli Astonista vuokrattuun Gillessaleniin. Marraskuussa saatiin aikaan sopimus aineiston säilyttämisestä.Manninen & Liene (toim.) 2002,427 Materiaalin tallettivat suomalaisten toimeksiantajien Rudolf Waldenin, Harald Öhquistin ja eversti Bäckströmin valtuuttamina sotilasasiamies Hans Olof von Essen ja Erkki Pale. Sen säilyttämisestä ottivat vastuun ruotsalaisina toimeksisaajina hovitallimestari kreivi Carl Bonde ja tehtailija Svante Påhlson.Pale 1994, 79
Aineistoa alettiin inventoida ja poistaa siitä kaksoiskappaleita marraskuussa 1944 sekä mikrofilmata säilytettyä osaa tammi- helmikuussa 1945. Kuvaus tuotti 900–950 metriä filmiä ja käsitti noin 34 000 sivua. Mikrofilmit kehitettiin Suomessa ja palautettiin takaisin Ruotsiin.
Ruotsissa filmit katosivat ja niiden aineistoa on myöhemmin löydetty esimerkiksi Yhdysvalloista NSA:n ”historiallisesta salakirjoituskokoelmasta” (Historical Cryptographic Collection).Manninen & Liene (toim.) 2002, 443-454 Lauri Lehtonen tiivistää filmien kohtalon: ”Radiotiedustelun asiakirjat pääosin mikrofilmattiin Tukholmassa ja myytiin sen jälkeen eri vaiheissa Ruotsin, Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Japanin tiedusteluedustajille Tukholmassa, ainakin osittain sama materiaali kopioina useille ostajille. Varoja käytettiin Tukholmassa asioita hoitavan suomalaishenkilöstön ylläpitoon.”Lehtonen 2007, 197
Stella Polariksen loppuvaiheet ja nykyisyys Suomeen palanneista stellisteistä 33 joutui valtiollisen poliisin kuulusteluihin operaation johdosta. Syytteitä heitä vastaan ei koskaan nostettu, koska eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi heidän toimineen esimiestensä eli Aladar Paasosen ja Reino Hallamaan käskystä.Heiskanen 1988, 283 Nämä taas poistuivat maasta kevään 1945 aikana saatuaan vihjeen korkeimmalta taholta, ylipäällikkö Mannerheimilta.Heiskanen 1988, 285
Operaatio Stella Polarikseen liittyy huhu kadonneista miljoonista. Reino Hallamaa ja Björn Kontiopää, Suomen silloinen sotilasasiamies Tukholmassa, pitivät huhua käytännössä jopa mahdottomana tarkan kirjanpidon takia.Karhunen 1980,244
Närpiön kotiseutuyhdistys avasi vuonna 2023 Stella Polaris -museon, jossa on esillä sota-ajan radiotiedustelulaitteita, digitoituja valokuvia sekä PowerPoint-esityksiä.
Stella Polariksen muistokivi sijaitsee laivojen lähtöpaikalla Närpiön Nämpnäsissä. Kivessä on laatta, jossa lukee: ”Stella Polaris här i sept 1944 'Frihet är det bästa ting som sökas kan all världen kring.”