Permin aluepiiri

Permin aluepiiri () on hallintoalue Volgan federaatiopiirissä Venäjällä. Se on yksi Venäjän federaation jäsenistä eli subjekteista. Pohjoisessa se rajoittuu Komin tasavaltaan, idässä Sverdlovskin alueeseen, etelässä Baškortostaniin ja lännessä Udmurtiaan sekä Kirovin alueeseen. Aluepiirin pääkaupunki on Perm. Pinta-ala on 160 237 neliökilometriä ja asukasluku 2,7 miljoonaa (vuonna 2009).

Aluepiiri on muodostettu 1. joulukuuta 2005, jolloin Permin alue ja Permin Komin autonominen piirikunta yhdistettiin vuonna 2003 järjestetyn kansanäänestyksen perusteella.

Maantiede ja luonto Pinnanmuodostus Permin aluepiiri sijaitsee Itä-Euroopan tasangon koillisosassa ja Uralvuoriston länsirinteillä. Pinta-alasta 99,8 % kuuluu Eurooppaan ja 0,2 % Aasiaan.

Suurin osa alueesta on pohjoisesta etelään levittäytyvää kumpuilevaa tasankoa. Idässä kohoavat Keski- ja Pohjois-Uralin reuna-alueet ja harjanteet. Korkein kohta on Uralin pohjoisosassa sijaitseva Tulymski Kamen (1496 metriä). Lännessä on 200–300 metriä korkea Ylä-Kaman ylänkö ja luoteessa Pohjois-Venäjän selänne (200–250 metriä). Kaakkoisosaan ulottuu Ufan laakio. Varsinkin kaakossa on paljon karstimuodostumia, joista kuuluisin on Kungurin jääluola.

Hyötykaivannaiset Seudulla on runsaasti erilaisia hyötykaivannaisia: öljyä ja kaasua, mineraalisuoloja ja kivihiiltä, kultaa ja timantteja, kromiitti- ja rautamalmeja, turvetta, kalkkikiveä sekä erilaisia koru- ja päällystyskiviä ja muita rakennustarvikkeita.

Öljy- ja kaasuesiintymät sijaitsevat etupäässä aluepiirin keski- ja eteläosissa. Suurin osa niistä on melko pieniä. Kizelin kivihiilialueella oli aikaisemmin suuri taloudellinen merkitys. Hiilentuotannon huippu saavutettiin vuonna 1960, minkä jälkeen se on jatkuvasti vähentynyt. Solikamskin lähellä sijaitsee yksi maailman suurimmista kaliumsuolaesiintymistä, josta saadaan myös kivisuolaa. Saranyssa on Venäjän ainoa kromiittikaivos. Rauta- ja kuparimalmeja on louhittu 1700-luvun alusta lähtien. Pohjoisessa Krasnovišerskin piirissä tuotetaan korkeatasoisia timantteja. Aluepiiristä tunnetaan myös kvartsi-, sitriini-, seleniitti-, marmori- ja uvaroviittiesiintymiä. Teollisuudessa ja rakentamisessa käytetään seudulta saatavaa kalkkikiveä, dolomiittiä, kipsiä, savea, anhydriittiä, kvartsihiekkaa ja soraa.

Ilmasto Ilmasto on lauhkean mannermainen. Talvi on luminen ja pitkä. Tammikuun keskilämpötila aluepiirin koillisosassa on −18,5 °C ja lounaassa −15 °C. Kesä on melko lämmin. Heinäkuun keskilämpötila on koillisessa +15 °C ja lounaassa +18,5 °C. Kasvukausi kestää 145–165 päivää.

Vuotuinen sademäärä vaihtelee lounaan 410–450 millimetrin ja koillisen vuoristoseudun 1 000 millimetrin välillä. Suurin osa sateesta tulee touko-syyskuussa. Lumi peittää maan keskimäärin 170–190 päivää vuodessa. Maaliskuuhun mennessä lumipeitteen paksuus on pohjoisessa 80–90 ja etelässä 60–70 senttimetriä. Itäosan vuoristossa on paljon sumuisia päiviä. Kesällä on usein ukkosta, jota esiintyy toisinaan myös talvella. Kevään vaihtelevat lämpötilat, alkukesän yöpakkaset, kasvukauden alun vähäinen sademäärä sekä kesän kaato- ja raesateet vaikeuttavat maanviljelyä.

Vesistöt pienoiskuva|Kamajoen ylittävä rautatiesilta Permin kaupungin lähellä. Sergei Prokudin-Gorskin värivalokuva 1900-luvun alusta.

Koko aluepiiri kuuluu Kaman valuma-alueeseen. Patoaltaiden säännöstelemä Kama virtaa seudun läpi pohjoisesta etelään. Sen suurimmat sivujoet ovat Tšusovaja, Sylva, Višera, Kolva, Jaiva, Kosva, Kosa, Vesljana, Inva ja Obva. Monet niistä ovat rauhallisia ja mutkittelevia tasankojokia. Uralilta alkunsa saavat Kaman itäiset sivujoet ovat yläjuoksullaan tyypillisiä nopeasti virtaavia ja koskisia vuoristojokia, jotka rauhoittuvat laskeutuessaan tasangolle.

Länsi-Uralin jokien virtauksesta yli 60 % koostuu sulamisvesistä. Niille on ominaista kauan säilyvä jääpeite, voimakkaat kevättulvat sekä kesän ja talven matalanveden kaudet. Etelän joet vapautuvat jääpeitteestä aikaisin keväällä, kuivuvat kesällä, mutta voivat tulvia rankkasateiden aikana. Koillisessa Višeran vesistössä virtauksen vaihtelut ovat vähäisempiä. Idän joilla on karsti-ilmiöiden takia maan alle katoavia uomia ja niiden vesi on toisinaan hyvin mineraalipitoinen.

Järviä on vain 0,1 % pinta-alasta. Lukuisista patoaltaista vanhimmat ovat syntyneet rautatehtaiden lähelle 150–200 vuotta sitten. Suurimmat vesialtaat ovat vesivoimalaitosten yhteyteen rakennetut Kaman ja Votkinskin tekojärvet Kaman varrella sekä Kosvan muodostama Širokovskin tekojärvi.

Kasvillisuus Vallitsevia maannostyyppejä ovat niukkaravinteiset ja eroosiosta kärsivät podsoli- ja turvemaat. Pinta-alasta 71 % on metsää, noin 10 % niittyjä ja laidunmaata ja 5 % suota. Kaakkoisosassa sijaitsee Kungurin metsäaro.

Pohjoisosa on parmaksi kutsuttua taigan keskivyöhykettä. Yleisimmät puulajit ovat kuusi ja jalokuusi. Eteläosa kuuluu taigan lehtimetsävyöhykkeeseen, jossa kasvaa lehmusta, vaahteraa, jalavaa ja toisinaan myös tammea. Luoteessa on mäntymetsiä. Suuren osan metsäalasta muodostavat istutetut koivu- ja haapametsät. Koillisessa ja idässä tavataan sembramäntyä ja lehtikuusta. Yli 50 % metsästä on iältään vanhaa ja noin 20 % nuorta.

Eläimistö Eläinkuntaan kuuluu noin 60 nisäkäs-, yli 200 lintu-, lähes 40 kala-, 9 sammakko- ja 6 matelijalajia. Petoeläimistä yleisimpiä ovat näätä, kärppä ja lumikko. Etelä- ja keskiosissa esiintyy mäyriä ja saukkoja, pohjoisessa ahmoja. Harvinaisempia petoja ovat karhu, ilves ja susi. Sorkkaeläimistä yleisin on hirvi. Metsäkauris ja peura ovat suojeltuja.

Lintulajeista yleisimpiä ovat metso, teeri, pyy, käpylinnut ja useat tiaislajit, muuttolinnuista kottarainen, rastaat, mustavaris ja pääskyt. Petolintuja ovat mm. kotkat ja pöllöt.

Luonnonsuojelualueet Aluepiirissä on kaksi valtakunnallista ja 282 alueellista luonnonsuojelukohdetta. Valtakunnallinen status on Višeran ja Basegin luonnonpuistoilla. Alueellisiin kohteisiin kuuluu 20 rauhoitusaluetta, 114 luonnonmuistomerkkiä, 5 historiallis-luonnontieteellistä kokonaisuutta ja kohdetta, 46 reservaattia ja 97 suojeltua maisemaa. Näiden lisäksi on 51 paikallista suojelukohdetta.

Valtakunnalliset luonnonpuistot muodostavat 1,7 % aluepiirin pinta-alasta ja alueelliset kohteet 7,3 %. Jälkimmäisiin kuuluvia rauhoitusalueita on 2,9 % aluepiiristä.

Väestö Asukasmäärä ja -tiheys pienoiskuva|Permin kaupunkia. Etualalla 1900-luvun alussa rakennettu Kristuksen taivaaseen astumisen kirkko.

Vuoden 2009 alussa Permin aluepiirissä laskettiin olevan 2 708 419 asukasta, joista 127 815 (4,7 %) asui Permin Komin piirikunnassa. Koko Venäjän väestöstä aluepiiri muodostaa 1,9 % (16. sija Venäjän alueiden joukossa) ja Volgan federaatiopiirin väestöstä 9,0 % (5. sija).

Vuosien 1989 ja 2002 väestönlaskentojen välillä Permin alueen ja Permin Komin yhteenlaskettu asukasmäärä laski 3,1 miljoonasta 2,8 miljoonaan (8,8 %). Suurin syy väestön vähenemiseen on alhainen syntyvyys ja ikääntymiseen liittyvä korkea kuolleisuus. Yleisimmät kuolinsyyt ovat verenkiertoelimistön sairaudet, onnettomuudet, tapaturmat ja myrkytykset sekä kasvaimet. Myös lapsikuolleisuus on kasvussa.

Asukastiheys on 16,9 henkeä neliökilometrillä (47. sija Venäjällä ja 13. Volgan federaatiopiirissä vuonna 2009).

Kaupunkiväestö Aluepiirissä on 25 kaupunkia ja 36 kaupunkimaista taajamaa. Kaupunkiväestön osuus on 74,6 % (15. sija Venäjällä ja 5. federaatiopiirissä vuonna 2009). Suurimmat kaupungit ovat Perm, Berezniki ja Solikamsk.

Yli 10 000 hengen asutuskeskuksia olivat vuoden 2009 alussa: Perm 985 800 asukasta Berezniki 164 900 Solikamsk 96 200 Tšaikovski 82 600 Kungur 68 100 Lysva 68 100 Krasnokamsk 52 600 Tšusovoi 48 900 Tšernuška 36 300 Dobrjanka 35 800 Kudymkar 30 800 Gubaha 26 600 Vereštšagino 22 800 Osa 22 400 Kizel 20 700 Nytva 20 600 Krasnovišersk 17 300 Aleksandrovsk 15 100 Otšor 15 100 Polazna 13 200 Gornozavodsk 12 400 Gremjatšinsk 11 200 Oktjabrski 10 700 Jaiva 10 400

Etniset ryhmät Aluepiirissä asuu yli 120 kansallisuuden edustajia. Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan suurimpia etnisiä ryhmiä ovat: venäläiset 2 401 659 henkeä (85,2 %) tataarit 136 597 (4,8 %) komipermjakit 103 505 (3,7 %) baškiirit 40 740 (1,4 %) udmurtit 26 272 (0,9 %) ukrainalaiset 25 948 (0,9 %) valkovenäläiset 10 989 (0,4 %)saksalaiset 10 152 (0,4 %) tšuvassit 7033 (0,3 %) azerit 5814 (0,2 %) marit 5395 (0,2 %) armenialaiset 4979 (0,2 %) juutalaiset 2628 (0,1 %) mordvalaiset 2363 (0,1 %)

Tataarit ja baškiirit asuvat aluepiirin etelä-, kaakkois- ja keskiosissa. Erityinen ryhmä ovat Bardan piirissä enemmistön muodostavat Tulvan tataarit ja baškiirit. Baškiirit pitävät äidinkielenään tataaria. Komipermjakkien perinteistä asuinaluetta ovat Permin Komin etelä- ja pohjoisosat. Huomattava osa heistä (22,4 %) on muuttanut muualle aluepiiriin. Pieni erillinen komiryhmä, Jazvan komit, asuu Jazvajoen yläjuoksulla Krasnovišerskin piirissä. Udmurttikyliä on aluepiirin eteläosassa Kujedan piirissä. Kaakkoisosassa asuu mareja. Aluepiirin koillisnurkka kuuluu mansien perinteiseen asuinalueeseen.

Perinteiset vähemmistökansallisuudet ovat tataareja ja baškiireja lukuun ottamatta nopeasti sulautumassa venäläisiin. Juutalaisten ja saksalaisten määrä on vähentynyt voimakkaasti maastamuuton takia. Samaan aikaan seudulle on muodostumassa uusia Keski-Aasian ja Taka-Kaukasian kansoista koostuvia vähemmistöryhmiä.

Uskonto Perinteisiä uskontoja ovat ortodoksisuus ja islam. Vuonna 2007 alueella toimi 414 uskonnollista yhteisöä, jotka edustivat 22 eri suuntausta. Venäjän ortodoksisen kirkon Permin hiippakunnan seurakuntia oli 200, islamilaisia yhteisöjä 89 ja helluntaiseurakuntia 45.

Historia Esihistoria Seudun kantaväestöä ovat suomalais-ugrilaiset ja turkkilaiset kansat. Kaman yläjuoksulla kehittyi 1000-luvun vaihteessa komipermjakkien esi-isien luoma Rodanovon kulttuuri, jonka alue tunnetaan historiallisena Suur-Perminä. Sylva- ja Irenjokien välisellä alueella asui ugrien ja turkkilaisten sekakansaa, joka myöhemmin sulautui Permin tataareihin. Eteläosaan asettui baškiiriheimoja. Harvalukuinen väestö harjoitti karjanhoitoa, metsästystä, kalastusta, mehiläistenhoitoa ja keräilytaloutta, komipermjakit myös maanviljelyä.

Suur-Perm

Novgorodilaiset alkoivat tunkeutua Uralin pohjoisosaan 1000-luvun alusta lähtien. Novgorodin ja Moskovan suuriruhtinaskunnan välinen kilpailu alueen hallinnasta päättyi jälkimmäisen voittoon 1400-luvulla. Vuonna 1451 Moskovan suuriruhtinas Vasili II asetti Suur-Permin (Tšerdynin) ruhtinaaksi Mihail Jermolitšin. Vuosina 1455 ja 1462 ruhtinassuku ja osa Suur-Permin asukkaista käännytettiin ortodokseiksi. Ruhtinaskunnan itsenäinen asema päättyi vuonna 1472, jolloin Iivana III:n lähettämä sotajoukko löi permiläiset. Ruhtinas Mihailin sallittiin jäädä paikalleen Moskovan käskynhaltijana. Itsehallinto lakkautettiin lopullisesti vuonna 1505, jolloin Mihailin poika Matvei korvattiin Moskovasta lähetetyllä käskynhaltijalla. Tämän jälkeen alueesta tuli kiinteä osa Moskovan Venäjää.

Kazanin kaanikunnan kukistumisen jälkeen Kaman seudusta tuli Siperian valtauksen ja asuttamisen sillanpääasema, jonne alkoi muuttaa venäläisiä uudisasukkaita. Alueen keskukseksi muodostui Solikamsk, josta lähti Uralin taakse johtanut Babinovin tie. Kaakkoisosaan perustettiin Kungurin kaupunki. Vuosina 1558–1568 Iivana IV luovutti Kaman seudun Stroganovin kauppias- ja teollisuussuvulle. Alueelle kehittyi suola-, kaivos- ja metalliteollisuutta. Kungurin kihlakunnasta muodostui huomattava maatalousalue. 1700-luvun alkuun mennessä venäläiset muodostivat jo kaksi kolmasosaa ja komipermjakit vain kymmeneksen väestöstä.

Permin kuvernementti Pietarin I:n hallintouudistuksen yhteydessä vuonna 1708 perustettiin Siperian kuvernementti, johon koko Keski-Ural kuului vuoteen 1727 saakka. Sen jälkeen alue kuului Kazanin kuvernementtiin, kunnes Katariina II perusti vuonna 1781 Permin käskynhaltijakunnan, josta vuonna 1796 tuli Permin kuvernementti.