Abessinialainen on leikkisä ja hieman pienikokoista puumaa muistuttava kissarotu. Se on yksi vanhimmista tunnetuista kissaroduista, ja sen tunnusmerkki on turkin ticking-kuviointi. Abessinialaiskissasta käytetään lempinimeä aby. Sen alkuperästä on esitetty monia versioita, mutta kirjoitettu historia alkaa 1800-luvun lopun Isosta-Britanniasta.
Maailmanlaajuisesti abessinialainen on yksi suosituimmista lyhytkarvaroduista. Suomessa rekisteröintimäärät ovat pysyneet melko tasaisina viimeiset 10 vuotta, vaikka rotukissojen määrä on kasvanut. Luonteeltaan abessinialainen on aktiivinen sekä ihmisrakas, ja se useimmiten rakastaa huomiota. Rakenne on keskikokoinen, jäntevä ja siro. Korvat ja silmät ovat suurikokoiset ja ilmeikkäät, häntä pitkä ja turkki vartalonmyötäinen.
Luonne ja olemus
Abessinialainen on touhukas ja lempeä kissa. Abessinialaisen rodun suosion syynä mainitaan villin ulkonäön lisäksi useissa vanhoissa kirjoituksissasen eloisa luonne. Tyypillinen rodun edustaja on kodin puuhiin osallistuva, älykäs, helposti motivoitava, sydämellinen perheenjäsen ja ystävä. Abessinialainen on hyvin nopea liikkeissään ja yllättävän voimakas. Sillä on suuri ponnistusvoima, joten se voi helposti pongahtaa vaikka ovenkarmille tai kirjahyllyn päälle.
Abessinialaisen ääni on pehmeä ja hiljainen, ja abessinialaiset kommunikoivat usein omistajilleen kujertavalla äänellä. Kovaäänisiä ne ovat yleensä vain kiihtyessään. Abessinialainen sopii kaikille, jotka haluavat aktiivisen ja huomiota rakastavan lemmikin. Abessinialainen nukkuu tyypilliseen kissojen tapaan n. 16 tuntia vuorokaudessa, mutta ollessaan hereillä sen nopeus ja aktiivisuus tulevat esille. Moni abessinialainen istuu mielellään omistajansa sylissä ja leipoo jaloillaan. Kaikki kissat ovat kuitenkin yksilöitä, joten pennusta on vaikea ennustaa, kasvaako siitä aikuisena sylikissa. Abessinialaiset oppivat nopeasti, niin hyvässä kuin pahassa. Omistajan täytyykin olla tarkkana, ettei vahingossa opeta kissalleen pahoja tapoja palkitsemalla huonosta käytöksestä. Sosiaalinen abessinialainen saattaa kyllästyä ilman lajitoveriensa seuraa, joten ainoana kissana se vaatii omistajaltaan paljon. Huomionkipeytensä vuoksi se ei välttämättä sovellu suuriin kissapopulaatioihin, jossa se joutuu kamppailemaan ihmisen huomiosta.
Utelias abessinialainen innostuu lapsenomaisella tavalla uusista asioista ja keksii keinonsa ottaa ihmiset mukaan leikkeihinsä. Leikkien lisäksi omistaja voi aktivoida kissaansa lukuisin tavoin. Agility, valjasulkoilu ja naksutinkoulutus ovat monelle abylle mieleisiä virikkeitä ja hyvä tapa järjestää yhteistä aikaa.
Ulkonäkö thumb|Riistanvärinen abessialainen kissanäyttelyssä. Abessinialainen on rakenteeltaan keskikokoinen, siro, mutta jäntevä ja lihaksikas atleetti. Sen tunnusmerkki on turkin ticking-kuviointi: jokaisessa selkäpuolen karvassa on kaksi tai kolme kissan päävärin mukaista raitaa. Joidenkin yksilöiden takajalkoja koristavat tummat saappaat. Turkin tulee olla vartalonmyötäinen ja lyhyt. Pohjaturkin tulee olla sävyltään lämmin, ja kissan pitäisi olla mahdollisimman raidaton.
Pää on kiilamainen, sopusuhtainen ja yläosasta leveä. Pään ja korvien ääriviivojen tulee olla pehmeät. Korvat ovat suurikokoiset, tyvestä avoimet ja kärjistä hieman pyöreät. Joillakin yksilöillä korvien päissä voi olla pienet tupsut. Abyn kuonon tulee olla linjoiltaan pehmeä, joten selkeästi erottuva kuono-osa eli pinch on myös ei-toivottu ominaisuus. Abyn profiili on pehmeä: silmien ja otsan yhtymäkohdassa on suositeltavaa olla loiva painauma, ei kuitenkaan otsapengertä eli stopia. Silmät ovat suuret ja ilmeikkäät. Mantelinmuotoisten silmien väri voi olla joko voimakas meripihka, kellertävä tai vihreä, ja niitä reunustaa tickingin väri.
Vartalonsa mittasuhteilta aby on tasapainoinen. Se on keskikokoinen ja keskipituinen, ja tunnusteltaessa vartalo on kiinteä, notkea ja jäntevä. Jalat ovat melko korkeat ja elegantit, mutta kuitenkin vartaloon nähden sopusuhtaiset. Tassujen tulee olla pienet ja ovaalinmuotoiset. Abyn häntä on melko pitkä, tyvestä leveä ja päätä kohti kapeneva.
Ulkomuotovirheiksi näyttelyissä katsotaan muun muassa katkeamaton kaulanauha eli kissan kaulan yli menevä selvä yhtenäinen raita, raidat kaikissa jaloissa tai mahassa ja valkoinen medaljonki tai muu valkoinen merkki. Raskastekoinen vartalo tai itämaistyyppinen pää katsotaan myös virheiksi. Nykypäivänä rotu on niin vakiintunut, että suurin osa syntyvistä pennuista täyttää rotumääritelmän.
Rotustandardit thumb|Sininen abessialainen kissanäyttelyssä.
Rotustandardit eroavat hieman rotukissoja rekisteröivien kattojäjärjestöjen välillä.
Pääpiirteiltään rotu on helposti tunnistettavissa, mutta ominaisuuksien painotukset vaihtelevat. Usein sanotaan, että todella hyvä kissa pärjää kaikkien kattojärjestöjen näyttelyissä. Suomessa kasvatetut abessinialaiset rekisteröidään enimmäkseen Fife:n alaisuudessa toimivaan Suomen Kissaliittoon. Kissojen rodunomaisuutta mitataan kissanäyttelyissä.
Värit Kaikki kattojärjestöt hyväksyvät neljä perusväriä: riistanvärinen ja punainen sekä edellä mainittujen diluutiot sininen ja beige. Osa järjestöistä, mukaan lukien Fife, hyväksyvät perusväreille lisäksi hopeamuunnokset, joissa kissan pohjaväri on kylmän valkoinen. Muutamissa järjestöissä hyväksytään edellä mainittujen värien lisäksi suklaa ja sen diluutio lila. Sukupuolisidonnainen punainen, creme sekä kilpikonnaväritys kaikille edellä mainituille rekisteröidään joissakin järjestöissä ilman näyttelyoikeutta.
Maailmanlaajuisesti suurin osa kasvattajista jalostaa neljää perusväriä ja pitää niitä rodun aitoina väreinä, koska muut värit ovat peräisin myöhemmistä roturisteytyksistä ja niitä ei hyväksytä kaikissa järjestöissä . Uusien värien kasvatus on melko marginaalista, ja monet perusvärien kasvattajat pitävät näitä kissoja epätoivottuina jalostuskissojensa sukutauluissa. Sen sijaan perusvärisiä kissoja käytetään parantamaan uusien värien tyyppejä.
Terveys ja perimä thumb|left|Abessinialaisen turkin ainutlaatuinen ticking-kuviointi. Rotukissamaailmassa abessinialaisen historia on huomattavan pitkä, joten myös sen terveydestä tiedetään paljon. Yleisesti ottaen abessinialainen on terve ja pitkäikäinen rotu. Rodulla esiintyy kaksi tunnettua perinnöllistä sairautta, kissan vähittäiseen sokeutumiseen johtava PRA ja kuolemaan johtava PK-anemia, jotka ovat geenitestien avulla ehkäistävissä.
Rodun tunnusmerkki, ticking-kuviointi, periytyy dominoivasti, ja pitkällisen jalostuksen tuloksena kuviointi on sama kaikilla rodun edustajilla. Tyypillinen pentuekoko rodulla on 3–4 pentua.
Ensimmäinen kissa, jonka genomi kartoitettiin, oli punainen abessinialainen nimeltään Cinnamon, joka oli yksi PRA-tutkimusohjelmassa jalostetuista kissoista.
PRA Vuosina 1979–1980 abessinialaisilta löydettiin muiltakin lajeilta tunnettu silmän verkkokalvon rappeumasairaus PRA (Progressive Retina Atrophy). Sairaus periytyy resessiivisesti, eli positiivisen yksilön on perittävä sairauden aiheuttava geeni molemmilta vanhemmilta . Syntyessään pennut näkevät normaalisti, ja sairaus puhkeaa vasta myöhemmin. Ensimmäiset merkit näkyvät silmäpeilauksessa yleensä n. 1–4 vuoden iässä, minkä jälkeen näkö alkaa heikentyä. Sairauden edetessä kissa lopulta sokeutuu.
PRA:n ehkäisemiseksi on kehitetty geenitesti. Vastuulliset kasvattajat testauttavat kissat, jolloin positiivisia eli sairastuvia yksilöitä ei enää synny. Suomen Kissaliiton sääntöjen mukaan kasvatukseen käytettävien kissojen testaus on pakollista, ellei vanhempien testitulosten perusteella voida osoittaa, että kissa ei kanna geenimuunnosta.
PK-anemia PK-anemia on perinnöllinen anemia, joka saattaa johtaa kissan ennenaikaiseen kuolemaan. PK-anemia periytyy resessiivisesti, ja se voidaan testata DNA-testin avulla, jolloin sairaiden yksilöiden syntyminen voidaan estää kokonaan tarkan testausohjelman avulla. Suomen Kissaliiton sääntöjen mukaan testaus on suositeltavaa. Kaikki vastuulliset kasvattajat kuitenkin testauttavat kasvatuskissansa, jos kasvatukseen käytetään muita kuin aiempien sukupolvien testitulosten perusteella negatiivisiksi todistettuja kissoja. PK-anemiaa on löydetty myös muilta abessinialaisperimää kantavilta roduilta, kuten ocicateilta ja bengaleilta.
Historia Alkuperä thumb|300px|Zula Gordon Staplesin kirjassa. Abessinialaisen historiaan liitetään usein romanttisia tarinoita Egyptin mytologiasta, sillä aby muistuttaa ulkoisesti vanhojen taideteosten kuvaamia kissoja, joita muinaisessa Egyptissä palvottiin pyhinä. Joissakin luonnonhistoriallisissa museoissa on nähtävillä täytettyjä kissoja menneiltä vuosisadoilta . Yhdysvalloissa Washingtonissa on esillä "egyptiläinen kissa" ja Alankomaissa Leidenissä 1830-luvulta peräisin oleva näyte "Petrie, Intialainen kissa", joilla on useita yhteneviä piirteitä nykypäivän abessinialaisen kanssa.
Suosituin tarina abessinialaisen alkuperästä kertoo, että kapteeni Barrett-Lennard olisi tuonut rodun kantaemon, naaraan nimeltä Zula, 1860-luvulla Abessiniasta. Hän saattoi tuoda toisenkin kissan, joka ei kuitenkaan selvinnyt matkasta. Toisen version mukaan sodan loputtua 1868 kotiin palaavat sotilaat olisivat tuoneet mukanaan useampia kissoja. Ensimmäinen kirjallinen maininta abessinialaisesta kissasta julkaistiin brittiläisessä Harper's weekly -sanomalehdessä 21.1.1872, jossa on kuvitus alatekstillä "abessinialainen".
Harper's weekly julkaisi 27.1.1872 artikkelin "Iltapäivä kissojen kanssa", joka oli raportti Britanniassa Lontoossa 16. joulukuuta 1871 järjestetystä Kristallipalatsin kissanäyttelystä. Kolmanneksi näyttelyssä sijoittui kissa, joka oli artikkelin mukaan tuotu Abessinian sodasta. 1874 ilmestyneessä Gordon Staplesin kirjassa on värillinen litografia abessinialaisesta nimeltään Zula, joka on kirjan mukaan sama kissa kuin Harper's Weeklyn artikkelissa. Kirjan mukaan Zula olisi tuotu Abessiniasta vuonna 1868.
Harrison Weir raportoi 1889 julkaistussa kirjassaan "Our Cats and All About Them", että Abessiniasta tuotiin useita kissoja, jotka olivat ulkoisesti samanlaisia ja hänen mukaansa todistivat näin ollen yhteyden Egyptissä palvottuihin kissoihin. Geenitestit ovat kuitenkin osoittaneet, että abessinialaisen alkukoti on todennäköisimmin Intian valtameren rannikolla, josta ne ovat mahdollisesti kulkeutuneet siirtomaa-aikoina kauppalaivojen mukana Eurooppaan. Varmaa on, että rotu ei olisi selviytynyt ilman Ison-Britannian paikallisen kesykissakannan vaikutusta ja rodun saavuttamaa suurta suosiota. Koska abessinialaisen varhaisen historian aikaan ei pidetty tarkkaa rekisteriä kissojen sukutauluista ja alkuperästä, ei voida varmasti osoittaa, mikä on esimerkiksi Abessiniasta tuotujen kissojen rooli ja saivatko ne ylipäätään pentuja.
Varhainen kasvatustoiminta pienoiskuva|Manx ja abessinialainen Alussa rotu tunnettiin hyvin monilla nimillä, mm. venäläinen, espanjalainen, abessinialainen, pupukissa, jäniskissa ja brittiläinen tick. Kasvatukseen käytettiin saatavilla olevia kissoja, ja varhaisimmaksi vaatimukseksi rajautui turkin ticking-kuvio. 1896 National Cat Club rekisteröi ensimmäiset abessinialaiset, nimeltään Sedgemore Bottle (s. 1892) ja Sedgemore Peaty (s. 1894). Alun perin abessinialaisilla ei ollut määrättyä väritystä, vaan useat kissat olivat hopeanvärisiä ja niillä oli selvästi erottuva tabbykuviointi. Brittiläisessä "Fur and Feather" -lehdessä julkaistiin 19.3.1891 näyttelytuloksia, joiden mukaan sininen abessiniaisuros sijoittui kolmanneksi. Kissaa kuvailtiin seuraavasti: "Lyhyt turkki, loistava väri ja silmät". Frances Simpson kuvaili kirjassa "The Book of The Cat" (1903) abessinialaisten muistuttavan hämmästyttävästi egyptiläisiä kissoja. Toisaalta monien lähteiden mukaan afrikanvillikissaa pidetään kaikkien nykypäivän kotikissojen esi-isänä. Kirjan kuvassa esiintyvällä abessinialaisella oli raidallinen häntä ja jalat, joten se ei muistuttanut merkittävästi nykypäivän abessinialaista.