Pier Paolo Pasolini (5. maaliskuuta 1922 Bologna, Italia – 2. marraskuuta 1975 Ostia, Italia) oli italialainen kirjailija, runoilija ja elokuvaohjaaja.
Pasolini oli kiistelty intellektuelli, filosofi, romaani- ja näytelmäkirjailija, elokuvien käsikirjoittaja, sanoma- ja aikakauslehtien toimittaja, näyttelijä ja myös poliittinen henkilö.
Elämä Nuoruus thumb|right|Nuori Pier Paolo Pasolini äitinsä seurassa vuonna 1925. thumb|Pier Paolo Pasolini (keskellä) ystäviensä kanssa Bolognassa vuonna 1937 Pasolinin isä oli tykistöupseeri Carlo Alberto Pasolini, joka tuli tunnetuksi Benito Mussolinin hengen pelastaneena sotilaana, ja hänen äitinsä oli kansakoulunopettaja Susanna Colussi. Pier Paolo oli heidän esikoisensa. Perhe asui pojan syntymän aikoihin Bolognassa ja muutti sieltä Coneglianoon perheen isän sotilastehtävien takia. Pier Paolon veli Guidalberto syntyi Bellunossa 1925.
Perheen useat muutot lapsuudessa jättivät jälkensä Pasoliniin. Vuonna 1927 perhe muutti uudelleen Coneglianoon, jossa Pasolini ilmoitettiin kunnalliseen alakouluun jo viisivuotiaana. Seuraavana vuonna perhe muutti jälleen, nyt äidin kotikylään Casarsa della Deliziaan, sillä isä oli pidätetty peliveloista. Äiti ryhtyi aiempaan ammattiinsa opettajana saadakseen kohennusta perheen vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen. Äidistä muodostuikin Pasolinin elämän, myös aikuisiän, tärkein henkilö, joka tulee usein esille, niin hänen teoksissaan kuin häntä koskevissa haastatteluissa ja tutkimuksissa. Hänen nuoruuttaan varjostivat perheen isän vankeus ja toistuvat, lähes vuosittaiset muutot.
Nuoruutensa kesät ja lomat Pasolini vietti Friulissa sijaitsevassa Casarsa della Delizian kylässä, jonka hän on tuotannossaan tehnyt kuuluisaksi. Se oli ”vanha kylä... harmaa ja kätkeytyi loputtomaan puolihämärään sateeseen, jotenkin asutettu ikivanhoilla maalaisilla, ja kylän kello antoi sen elämälle ajattoman rytminsä”.«vecchio borgo… grigio e immerso nella più sorda penombra di pioggia, popolato a stento da antiquate figure di contadini e intronato dal suono senza tempo della campana». Teoksesta: Elio Filippo Accroca; Ritratti su misura, Venise, Sodalizio del Libro, 1960.
Vuonna 1929 perhe muutti jälleen isän työn vuoksi Sacilen kaupunkiin, ja samana vuonna Pasolini löysi intohimon piirtämiseen ja runoihin, joiden kohteet olivat Casarsaa ympäröivän luonnon ilmiöt. Tuon nykyisin Sloveniaan kuuluvassa Idrijassa vietetyn ajan jälkeen perhe palasi takaisin Sacileen, jossa Pasolini suoritti lyseon sisäänpääsykokeen, ja Coneglianossa hän aloitti ensimmäisen lyseoluokkansa. Kesken kouluvuotta 1932–1933 perheen isä siirrettiin toiseen tehtävään Cremonaan, ja siellä perhe oli aina vuoteen 1935 saakka, jolloin jälleen muutettiin, nyt Scandianoon, ja seurauksena oli sopeutumisvaikeuksia. Pasolini tutustui uudenlaiseen kirjallisuuteen, ja samalla hänen kiinnostuksensa uskontoon hiipui.
Koulussa Reggio Emiliassa hän kohtasi ensimmäisen todellisen nuoruudenystävänsä Luciano Serran, jonka hän tapasi myös seuraavana vuonna Bolognan Galvanin lyseossa. Hän jäi Bolognaan seitsemäksi vuodeksi (–Kaunis ja suloinen Bologna! Vietin siellä seitsemän vuotta, ehkä elämäni kauneimmat…–)«Bella e dolce Bologna! Vi ho passato sette anni, forse i più belli...» Teoksesta: Elio Filippo Accroca; Ritratti su misura, Venise, Sodalizio del Libro, 1960. Bolognassa Pasolini harrasti uusiakin asioita, joista eräs oli jalkapallo, ja hän jatkoi vahvaa lukemisharrastustaan ja hankki käytettyjä kirjoja Portico della Marten antikvariaateista. Hän luki sekä klassikkoja, kuten Fjodor Dostojevski, Lev Tolstoi ja William Shakespeare, että romanttisia runoilijoita, kuten Samuel Taylor Coleridge ja Novalis.
Galvanin lyseossa hän tapasi myös muita ystäviään, ja Ermes Parinin, Franco Farolfin ja Elio Melin kanssa hän perusti kirjallisen keskusteluseuran samalla kun hän jatkoi hyvin edenneitä opintojaan. Todistuksessa hänellä oli vain erinomaisia arvosanoja, ja vuonna 1939 hän saattoi niiden ansiosta hypätä yhden vuosiluokan ylitse ja osallistua ylioppilaskirjoituksiin saman vuoden syksyllä. Hän oli vasta 17-vuotias. Tämän jälkeen hän kirjoittautui Bolognan yliopiston humanistiseen tiedekuntaan.
Yliopisto ja sen jälkeinen aika Yliopistossa opiskelunsa aikana Pasolini löysi myös uusia intohimoja, romaanisesta filologiasta ja eritoten figuratiivisen taiteen estetiikasta. Hän myös harrasti paljon elokuvien katselemista ja liittyi yliopiston elokuvakerhoon, jossa erityisesti tutustui ranskalaisen René Clairin elokuviin. Kirjallisuuden, kielitieteen ja estetiikan ohella hän harrasti innokkaasti urheilua ja hänet valittiin jopa humanistisen tiedekunnan jalkapallojoukkueen kapteeniksi. Hän harrasti pyöräretkiä ystävien kanssa sekä kesäistä retkeilyä, jota yliopisto järjesti. Ystäviensä kanssa muodostettu ryhmä kutsui itseään ”viriileiksi ja taisteleviksi”, ja se ei toiminut vain urheilusaleissa, vaan kaikissa niissä paikoissa ja toiminnoissa, joita fasistihallitus tarjosi nuorisolle. Tällaisia paikkoja ja toimintoja oli ”Gruppo Universitario D’Fascista (GUF), Milizian järjestämät retkeilyt sekä alueen erilaiset kulttuurihuvit. Tämän kauden aikana hän luki Montalen Occasioni-teoksen kuten myös Ungarettin runoja sekä italiankielisinä käännöksinä Quasimodon kreikkalaista lyriikkaa. Tämän kaunokirjallisen lukemisen ohessa hän tutustui myös Sigmund Freudin tuotantoon.
Kuten jokaisena vuotena aiemminkin, niin Pasolinin perhe vietti kesän 1941 Casarassa, missä Pasolini kirjoitti runonsa, jotka hän lähetti bolognalaisille ystävilleen Serralle, Fancesco Leonettille ja Roberto Roversille. Nämä säkeet kertovat voimakkaasta solidaarisuudesta:
«L’unità spirituale e il nostro modo unitario di sentire sono notevolissimi, formiamo già cioè un gruppo, e quasi una poetica nuova, almeno così mi pare.» Henkinen yhteys on meidän yhteinen tapamme kokea itsemme tärkeiksi, me muodostamme jo ryhmän ja melkein uutta rounoussa, vähintäänkin, niin uskon.(käännös AM)
Nämä neljä nuorukaista suunnittelivat perustavansa kirjallisuuslehden nimeltään Eredi (Perilliset), jonka Pasolini toivoi julistavan sosiaalista ohjelmaa. Lehti ei kuitenkaan koskaan päässyt ilmestymään, sillä sodan tähden hallitus rajoitti voimakkaasti paperin käyttöä.
Juuri tämän saman aikakauden aikana Pasolini ryhtyi kirjoittamaan dialogeja friulin kielellä, hänen ystävilleen lähettämät runot olivat tässäkin vaiheessa italiankielisiä.
Yliopisto-opiskeluissaan Pasolini keskittyi kirjallisuuden opiskeluun ja gradunsa hän kirjoitti Giovanni Pascolista.
Ensimmäiset kirjalliset kokeilut thumb|200px|right|Pier Paolo Pasolini Casarassa 1940-luvun alkupuolella Kun Pasolini palasi takaisin opiskelukaupunkiinsa, hänelle selvisi kuinka paljon hänelle merkitsi Friulin alue Italiassa ja alueella puhuttu kieli. Pasolini kirjoitti runoja, joista on koottu pieni friulinkielinen kirjanen nimeltään ”Poesie a Casarsa”. Kirjanen julkaistiin tekijänsä kustannuksella.
Pasolini osallistui opiskelukaupunkinsa Bolognan vilkkaaseen ja monipuoliseen kulttuurielämään. Hän sai Francesco Arcangelilta erittäin myönteistä kritiikkiä maalauksistaan, ja hän suunnittelikin kirjoittavansa opinnäytetyönsä Italian nykytaiteesta professori Roberto Longhille, jonka avustuksella hän tuon taiteen löysi ja lähtökohtana olivat Masolino, Masaccio, Piero della Francesca sekä Caravaggio. Tämän vaikutuksensa hän siirsi myöhemmin elokuviinsa, ja erittäin hyvin tämä tulee esille Pasolinin viimeisissä elokuvissa. Pasolini ei kuitenkaan kirjoittanut kuin ensimmäisen luvun nykytaidetta käsittelevästä opinnäytteestä, hän siirtyi aivan toiseen aiheeseen, jota hän piti motivoivampana. Näin hän kirjoitti pro gradu -työnsä Giovanni Pascolista. Tämä käsikirjoitus katosi vuonna 1943.
Pasolini liittyi fasistisen nuorisojärjestön, Giovenù Italiana del Littorio, jäseneksi. Järjestö perusti ”Il Setaccio”” –nimisen kulttuurilehden, ja Pasolinista tuli pian sen päätoimittaja. Pasolini joutui melko nopeasti konfliktiin kustantajan kanssa, joka halusi pysyä uskollisena fasismin retoriselle sanomalle. Vain seitsemän numeroa ilmestyi tästä lehdestä, mutta Pasolini sai tästä toiminnasta myönteisen kokemuksen, sillä tämän jälkeen hän ymmärsi fasismin taantumuksellisen sekä provinsiaalisen luonteen ja lähti kehittämään antifasistista ajattelua.
Samana vuonna hän vieraili Saksassa. Kyseessä oli järjestetty vierailumatka ja sen tavoitteena oli lisätä kahden fasistisen maan yliopistonuorison tapaamisia ja yhteistyötä. Palattuaan matkaltaan kotiin, hän kirjoitti artikkelin Gruppo Universitaria Fascistan lehteen. Artikkeli on nimeltään ”Cultura italiana e cultura europea a Weimar”.Italian ja Euroopan kulttuuri Weimarissa.
Sota-aika Sodan pitkittyessä Pasolinin perhe päätti paeta Friuliin ja Casarsaan, jossa he uskoivat olevan turvallisempaa odotella sodan loppumista. Aselevon (8. syyskuuta 1943) alla Pasolini kutsuttiin asepalvelukseen. Näin hänen oli pakko matkustaa Livornoon. Aselevon jälkeen hän jätti kuitenkin tottelematta määräyksen luovuttaa aseet saksalaisille ja pakeni maalaiseksi pukeutuneena Casarsaan. Siellä hän muodosti yhdessä muutamien runoudesta kiinnostuneiden nuorten kanssa kulttuuriryhmän, joka sitoutui käyttämään friulin kieltä torjuakseen Udinen hegemonian. Ryhmä perusti lehden nimeltä ”Stroligùt di cà da l’aga Stroligùt di cà da l’aga”. Lehti mainosti runoutta ja sen ensimmäinen numero ilmestyi toukokuussa 1944.
Casarsan rauhan lopettivat alkaneet pommitukset sekä fasistien jatkuvat väkivaltaiset väenotot perustetun Salòn tasavallan armeijaan, minkä seurauksena alueelle perustettiin sen ensimmäiset vastarintaliikkeet. Pasolini kuitenkin omistautui opiskelulle ja runoudelle sekä avasi yhdessä äitinsä kanssa pienen koulun heidän omassa asunnossaan. Tämä pieni koulu oli tarkoitettu lapsille, jotka eivät voineet enää käydä koulua Pordenonessa tai Udinessa. Lokakuussa 1944 Pasolini ja hänen äitinsä muuttivat Versutaan, joka vaikutti rauhallisemmalta paikalta ja oli kaukana sotilaallisista kohteista. Pasolinin veli Guido oli liittynyt aiemmin Carmia-vastarintaliikkeeseen. Myös Versutassa lapset eivät voineet käydä koulua ja niin Susanna ja Pier Pasolini avasivat sielläkin kotiinsa ilmaisen koulun.
Tämän elämänvaiheensa aikana Pasolini koki ensimmäisen todellisen rakkauden erääseen oppilaaseensa ja tämä näkyi myös hänen runoudessaan. Samaan aikaan nuori slovenialainen viulistityttö rakastui Pasoliniin. Pasolinin rakkaus nuorukaiseen ja nuoren tytön rakastuminen häneen sekoittuivat keskenään ja monimutkaistivat Pasolinin elämää sodan viimeisiä kuukausina.
Friulissa tapahtui 7. helmikuuta 1945 Porzusin verilöyly, jossa kommunisteja sympatisoivien partisaanien miliisit tappoivat Osoppon ryhmän, jotka puolestaan edustivat maltillisia partisaaneja. Verilöylyn uhrien joukossa oli Pier Paolo Pasolinin nuorempi veli Guido. Tieto tapahtuneesta saapui Casarsaan vasta muutama viikko aselevon jälkeen ja aiheutti syvän surun veljelle ja äidille. Opetus jatkui kuitenkin äidin ja pojan perustamassa pienessä koulussa Versutassa, jossa Pasolinia pidettiin aivan oikeana opettajana. Vähän verilöylyn jälkeen 18. helmikuuta 1945 perustettiin «Acadeemiuta du lenga furiana», joka kokosi yhteen pienen nuorten runoilijoiden ryhmän, joka Pasolinin esimerkin mukaisesti perusti tuotantonsa Friulin alueen paikallistunteeseen ja murteeseen.