Keimolan moottorirata oli Vantaan Keimolassa sijainnut moottorirata ja -stadion. Radan perusti kilpa-autolegenda Curt Lincoln vuonna 1965, ja se avattiin 12. kesäkuuta 1966. Rata oli noin 3,3 kilometriä pitkä, ja sen pääsuora oli kilometrin mittainen. Radan leveys oli vaihdellen 9–15 metriä.
Keimolan radalla järjestettiin usein F2-kilpailuja. Tapahtumiin osallistui useita tunnettuja F1-kuljettajia, kuten Jim Clark, Graham Hill, Jack Brabham, Jochen Rindt ja Denny Hulme. Radalla aloittelivat uraansa myös myöhemmät suomalaiset F1-kuljettajat Keke Rosberg, Jyrki Järvilehto, Mika Häkkinen ja Mika Salo, kolme viimeksi mainittua mikroautoilla, Rosberg myös suuremmilla ajokeilla.
Keimolan moottoriradan omisti aluksi Curt Lincolnin oma yhtiö. Vuonna 1968 sen osti Wihuri-yhtymä,Siltala ym., 1999, s. 86. jonka toimitusjohtaja Antti Aarnio-Wihuri oli innokas autourheilun harrastaja. Wihuri perusti radan toiminnan pyörittämistä varten tytäryhtiön, jonka toimitusjohtajana oli Wihuri-yhtymän Volkswagen-osaston markkinointipäällikkö Lasse Laakso. Jouduttuaan talousvaikeuksiin Wihuri myi radan vuonna 1982 Sanoma Oy:lle, jonka omistuksessa rata oli 2010-luvulle asti. Rata joutui vaikeuksiin 1970-luvulla öljykriisin, rata-autoilun saaman vähäisen arvostuksen, lähistön asukkaiden valitusten sekä kunnostamattomuuden vuoksi. Keimolan moottoristadion suljettiin lopulta syksyllä 1978. Rata hylättiin, ja se sai rapistua sekä hautautua metsän sisään. 1980-luvun lopulla se tuhottiin ajokelvottomaksi.
Radan paikalle alettiin vuonna 2015 rakentaa Keimolanmäen asuntoaluetta. Sen kadut noudattavat moottoriradan ratalinjauksia. Radan entinen valvontatorni suojeltiin ja sisällytettiin osaksi asuinalueelle rakennettua aukiota. Muut ratarakennelmat on purettu.
Historia Perustaminen ja rakennustyöt Ratkaiseva tekijä Keimolan moottoriradan perustamiseen oli suomalaisten suuri kiinnostus autourheilua kohtaan. Helsingissä oli vuodesta 1932 alkaen järjestetty vuosittaiset Eläintarhanajot, mutta niitä ei vuonna 1963 sattuneen onnettomuuden jälkeen voinut enää järjestää. Eläintarhan radalle alettiin etsiä korvaajaa Tikkurilasta, Tattarisuolta ja Seutulasta. Hanketta ajoi Curt Lincoln, Eläintarhanajoistakin tunnettu suomalainen kilpa-autoilija. Hän löysi ratahankkeelle tukijoiksi Yleisradion, Nesteen ja Sanoma Oy:n.Siltala ym. 1999, s. 6–7
Keimolan 3,3 kilometrin pituista rataa alettiin rakentaa metsäiseen maastoon Vantaalle eli silloiseen Helsingin maalaiskuntaan elokuussa 1965. Radan maamerkiksi ja tunnetuimmaksi rakennukseksi kohosi 16 metriä korkea valvontatorni. Kolmekerroksisesta tornista oli esteetön näköala koko radalle. Radan rakentaminen maksoi noin kolme miljoonaa markkaa.Siltala ym. 1999, s. 6–7 Rakennustöitä viivästyttivät ankara talvi ja useat vastoinkäymiset. Esimerkiksi terveystarkastaja uhkasi kieltää avajaiset, koska radalle ei ollut rakennettu tarpeeksi WC-tiloja. Katsojia alueelle mahtui 50 000.
Radan tietyt osat nimettiin mainostajien mukaan. Tunnetuimmat mutkat olivat Currenkurvat, VW- ja BP-kaarteet sekä makkaramainoksen mukaan nimetty Saunalenkki. Osa radanvarrella sijainneista mainoksista tulivat myös tunnetuiksi, kuten suuri North State -tupakkaa mainostanut savukeaski sekä Nestettä mainostanut radan yli kulkenut kaari. Radalla oli kahdeksan kaarretta ja selviä korkeuseroja. Rata-alueen kokonaispinta-ala oli 52 hehtaaria. Se voitiin tarvittaessa jakaa valvontatornin kohdalta kahteen osaan. Radan reunoilla oli alun perin 15 metrin levyiset tasoitetut turva-alueet, ja katsomot oli eristetty radasta panssariverkkoaidoin.Siltala ym. 1999, s. 6–7.
Ensimmäiset vuodet thumb|right|Rata ilmakuvassa vuodelta 1966. Keimolan moottoriradan avajaispäivä oli 12. kesäkuuta 1966,Siltala ym. 1999, s. 10. vaikka rata olikin vielä hieman keskeneräinen. Avajaiset järjestettiin nimellä Helsingin Vauhtikisat. Radalla järjestettiin kisoja viritetyillä vakioautoilla ja moottoripyörillä, ja lisäksi ajettiin 500 kilometrin kestävyysajoja. Avajaiskisojen kohokohta oli F3-luokan lähtö, jonka voittivat englantilaiset Fenning ja Davis. 1960-luvulla radalla järjestettiin kisoja enimmäkseen talkootöillä, ja järjestelyt olivat sen mukaiset. Liikenne radalle ruuhkautui aina. Järjestyksenvalvojiksi pestattiin varusmiehiä.
Curt Lincolnista tuli moottorirataa pyörittäneen yhtiön ensimmäinen ja ainoa omistaja. Keimola vuokrattiin maanomistajalta kymmeneksi vuodeksi, mutta jo vuonna 1968 moottoriradan osti Wihuri-Yhtymä, joka hankki itselleen koko maa-alueen. Antti Aarnio-Wihuri oli ollut mukana moottoriradan kehittämisessä alusta alkaen.
Autourheilun sääntökirjan mukaan kilpailun järjestäjillä oli oikeus evätä kenen tahansa kilpailuun ilmoittautuneen osallistuminen syytä ilmoittamatta. Tämän perusteella Keimolan avajaiskilpailuun ilmoittautuneen ruotsalaisen Freddy Kottulinskyn ilmoittautuminen hylättiin, eikä syytä tähän hänelle kerrottu. Dagens Nyheter arveli tämän johtuneen siitä, että Kottulinskyn katsottiin yleisesti aiheuttaneen maanmiehensä Örjan Atterbergin kuolemaan johtaneen onnettomuuden viimeisiksi jääneissä Eläintarhanajoissa vuonna 1963, eikä Kottulinskyä olisi tämän vuoksi kaivattu Keimolaan. Myöhempinä vuosina Kottulinsky kuitenkin nähtiin Keimolassa kilpailemassa useita kertoja.Siltala ym. 1999, s. 13.
1960-luvun lopulla Keimolassa kokeiltiin myös drive-in-elokuvateatteria, mutta sen toiminta loppui lyhyeen syysmyrskyn tuhottua valkokankaan.
Kulta-aika Formula 1 -kisaa radalla ei koskaan nähty, vaikka radan profiili soveltui sellaiseen käyttöön hyvin, mutta F2-kilpailuja Keimolassa järjestettiin usein. Keimola sai huomiota siellä järjestetyistä Formula Vee-kilpailuista. Rata ikuistettiin loiston päivinään Risto Jarvan elokuvaan Bensaa suonissa, jonka kohtauksista osa kuvattiin Keimolassa vuonna 1969. Radan historian kohokohta oli prototyyppien EM-sarja, Interserien osakilpailu. Ne ajettiin Keimolassa vuosina 1970-1972. AAW-tallin Leo Kinnunen ajoi täyden sarjan kausina 1971-1973 ja voitti mestaruuden joka vuosi. Leo Kinnusella on hallussaan myös Keimolan moottoriradan kierrosennätys, jonka hän ajoi viimeisessä Keimolan Interserie-osakilpailussa 1972 Porsche 917/10 TC:lla. Kinnusen kierrosaika oli 1 min ja 11,74 sek. Se vastaa keskinopeutta 165,4 km/h.Siltala ym., 1999, s. 35–41.
Voittajat Keimola Interserie -kilpailuissa Vuosi Voittaja Auto Kierrokset Aika 1970 Gijs van Lennep Porsche 917 50 1:04:27.750 1971 Leo Kinnunen Porsche 917 70 1:26:07.190 1972 Leo Kinnunen Porsche 917 70 1:34:23.350
Keimolan moottoriradan osti Wihuri-yhtymä vuonna 1968. Curt Lincolnille radan pyörittäminen oli käynyt taloudellisesti liian raskaaksi. Wihuri laajensi radan toimintaa, ja siellä alettiin järjestää juhlia sekä festivaaleja. Vuonna 1969 järjestettiin juhannusjuhlat, joilla esiintyi The Beach Boys. Toiminta tuotti tappiota joka vuosi 1968–1978.
Suomalainen kilpa-autoilija Kauko Eriksson, 30, kuoli onnettomuudessa Keimolan moottoriradalla 19. kesäkuuta 1971. Harjoitusajojen aikana Eriksson nousi autostaan tutkimaan puhjennutta rengastaan ja jäi Kalle Mäkelän ohjaaman auton alle.Keimolan ensimmäinen uhri – Kauko Eriksson sai surmansa harjoituksissa. Helsingin Sanomat, 20.6.1971, s. 27. Artikkelin maksullinen verkkoversio Viitattu 16.4.2023.
Keimola EM-osakilpailun voittajat Vuosi Voittaja Auto Divisiona 1974 Björn Waldegård Porsche Carrera RSR 1975 Dick Riefel VW 1303S (Porsche Carreran moottori) 1976 Franz Wurz Lancia Stratos 1977 Herbert Grünsteidl Alpine A310 V6 1978 Per-Inge Walfridsson Volvo 343 TC Olle Arnesson Porsche Carrera GT
Keimola Rock Kun Turun Ruisrock vuonna 1972 supistettiin yksipäiväiseksi, Keimolaan alettiin suunnitella uutta rock-tapahtumaa: Keimola Rock -niminen kolmipäiväinen musiikkitapahtuma järjestettiin moottoriradalla elokuussa 1972 ja heinäkuussa 1973. Vuoden 1972 esiintyjiä olivat muiden muassa Supertramp, Juicy Lucy, Chicken Shack ja irlantilainen Tír na nÓg sekä suomalaiset Tasavallan Presidentti, Wigwam ja Jussi Raittisen yhtye. Vuonna 1973 lavalle nousivat Fairport Convention, Edgar Broughton Band, Hookfoot ja The Pretty Things sekä kotimaisista muun muassa Pepe & Paradise. Molemmissa Keimola Rockeissa esiintyneen Hurriganesin lavashow teki vaikutuksen Love Recordsin tuotantopäällikköön, minkä jälkeen syntyi levytysopimus, ja yhtye nousi Suomen rockin eturiviin.Siltala ym. 1999, s. 46–48.
Keimola Rock menestyi odotettua heikommin. Huonoon menestykseen vaikutti muun muassa sääolosuhteet, sillä kesän 1972 tapahtumaa edelsi kaatosade, joka muutti koko alueen kurakentäksi. Tapahtuma sai pilkkanimen ”mutafestarit”. Myös lipun hintaa suhteessa ohjelmaan ja tapahtumajärjestelyihin pidettiin kalliina. Tapahtuman mainetta heikensi myös heinäkuussa 1973 lähistöllä sattunut nuoren miehen surma. Tapahtuman järjestäjät vedättivät alihankkijoita vuonna 1973 niin, että äänentoistosta vastannut Matti Sarapaltio on kertonut jääneensä MS-Audiotron-yhtiöineen ilman sovittua 4 000 markan palkkiota.
Kartingrata Moottoristadionin yhteyteen rakennettiin vuonna 1971 mikroautorata, jota kutsuttiin Mini-Keimolaksi. Se oli niin Mika Häkkisen, Mika Salon kuin Keke Rosbergin kotirata, jossa tulevat autourheilun mestarit aloittelivat uraansa. Radan viimeisinä vuosina Keimolassa ajettiin myös uudenlaisia kisoja, kuten kiihdytysajoja ja rallicrossia. Ensimmäinen rallicross-osakilpailu, Keimolan RC, ajettiin 9. kesäkuuta 1974. Kyseessä oli EM-osakilpailu. Seuraavana kisana EM-osakilpailun lisäksi ajettiin myös suomalainen Teboil-cross-kilpailu. Vuonna 1974 ajettiin täysimittaisella radalla, mutta jo vuodeksi 1975 rataa oli lyhennetty.Siltala ym. 1999, s. 54–58. Keimolan mikroautoilu vakiintui satojen nuorten vapaa-ajantoiminnaksi.
Kiihdytyskilpailut
Suomen ensimmäinen kiihdytyskilpailu ajettiin Keimolassa vuonna 1975, ja sen järjesti Finnish Hot Rod Association. Varttimailin pätkä rakennettiin Keimolan radan pääsuoralle mutta sitä ajettiin eri suuntaan kuin normaalisti, lähtöviiva oli radan eteläpäässä ja maaliviiva normaalin starttiviivan kohdilla. Tämä pilasi radan pinnoituksen, eikä sitä korjattu koskaan. Nopeimman ajan kilpailussa ajoi Jorma Päivärinta Kawasaki 750 -moottoripyörällä (11,16 s). Nopein katurekisterissä oleva auto oli Urpo Lahtisen ohjaama Mercedes-Benz Waxenberger automaatti (14,42 s) ja nopein jenkkiauto Kai Svenssonin Dodge Charger (14,89 s).Siltala ym. 1999, s. 64–65. Vuonna 1974 toimineen kilpa-autotalli AAW Racing Teamin koeajot ajettiin Keimolassa.
Viimeiset vuodet Vuoden 1973 öljykriisi vaikeutti voimakkaasti koko autourheilua. Lisäksi paikalliset omakotitaloyhdistykset valittivat melurajat ylittäneestä moottoriratatoiminnasta koko 1970-luvun ajan. Samaan aikaan tupakkamainonnan kieltäminen kadotti monta sponsoria. Toiminta Keimolassa ei ollut enää kannattavaa. Wihuri-Yhtymä joutui lopettamaan investoinnit, koska autokilpailutoiminnalla ei saatu tarpeeksi tuottoja radan ylläpitoon eikä kunnostamiseen. Sittemmin ilmoitettiin ratatoiminnan painopisteen siirtyvän pois autourheilusta muun muassa koeajotoimintaan, ajoharjoitteluun sekä esittelyihin.Siltala ym. 1999, s. 66. Uusi Hämeenlinnaan rakennettu Ahveniston moottorirata menestyi Keimolaa paremmin.
Kesäkuussa 1978 Keimolassa järjestetyt Autourheiluliiton Vauhtikisat olivat viimeiset viralliset Keimolassa ajetut kisat. Radan kunto oli huonontunut. Alun perin radan ympäristö oli soraa, jota ei siistitty avajaisiin vaan jätettiin viimeistelemättä. 1970-luvulla alueella alkoi kasvaa heinää ja pajukkoa. Katsomoita purettiin yleisökadon ja niiden huonon kunnon vuoksi.