pienoiskuva|pysty=1.1|Attaloksen stoa, uudelleenrakennettu antiikin aikainen stoa eli pylväshalli Ateenassa. Stoalaisuus oli hellenistisen filosofian koulukunta, joka vaikutti useiden vuosisatojen ajan antiikin Kreikan ja Rooman yläluokan moraaliseen ajatteluun. Stoalaisuuteen yhdistetään mielenrauhan (ataraksia) tavoittelu ja tunteiden hillintä (apatheia).
Stoalaisuuden perusti Zenon Kitionilainen Ateenassa 300- ja 200-lukujen eaa. vaihteessa. Stoalainen oppi oli suosittu ja eri oloihin mukautuva, ja sillä oli paljon seuraajia kautta Kreikan ja Rooman valtakunnan. Keisari Justinianus I:n aikana Ateenan kristityt viranomaiset lakkauttivat Ateenan filosofikoulujen julkisen rahoituksen vuonna 529, jolloin ne sulkivat ovensa.Agathias: Histories, 2.31.Sedley, David: "Ancient philosophy". Teoksessa Tahkokallio 2019, s. 94–95
Stoalaiset katsoivat intohimoisten tunteiden olevan seurausta virheellisistä arvostelmista. Viisaalla (sofos), moraalisesti ja intellektuaalisesti täydellistyneellä ihmisellä, ei olisi tällaisia tunteita, koska hänellä olisi vain tosia arvostelmia. Metafysiikassa stoalaiset kannattivat sekä kosmista determinismiä että ihmisen tahdon vapautta, ja katsoivat, että ihmiselle on hyveellistä omata sellainen tahto (prohairesis), joka on luonnon mukainen. Tämän vuoksi stoalaiset esittivät filosofiansa elämäntapana, jossa oleellista ei ollut se, mitä henkilö sanoi, vaan se, miten hän eli. Myöhemmät roomalaiset stoalaiset, kuten Seneca ja Epiktetos, painottivat hyveen olevan ainoa asia, joka on tarpeen ihmisen onnellisuudelle. Näin stoalainen viisas oli immuuni ulkoa päin kohtaaville onnettomuuksille. Tästä on seurausta ajatus stoalaisesta mielentyyneydestä onnettomuuksien edessä, vaikkakaan yleensä ei oteta huomioon, että stoalaisuudessa vain viisaan saatettiin nähdä olevan todella vapaa, ja että kaikki moraalin huonous oli yhtä paheellista.
Stoalaisuus asetetaan usein vastakkain epikurolaisuuden kanssa. Tähän ovat syinä muun muassa päinvastaiset näkemykset onnellisuuden olemuksesta sekä se, että stoalaiset uskoivat kohtaloon ja Jumalan läsnäoloon tässä maailmassa, kun taas epikurolaiset kielsivät kummankin.
Historia pienoiskuva|pysty|Stoalaisuuden perustaja Zenon Kitionilainen (n. 350–267 eaa.).
Tutkijat jakavat stoalaisuuden historian yleensä kolmeen kauteen:
Varhaisstoa, Zenon Kitionilaisesta Antipatros Tarsoslaiseen Keskistoa, mukaan lukien Panaitios ja Poseidonios Myöhäisstoa, mukaan lukien Musonius Rufus, Seneca, Epiktetos ja Marcus Aurelius
Stoalaisuus syntyi Ateenassa noin vuonna 301 eaa. Sen perustajana pidetään Zenon Kitionlaista. Päinvastoin kuin esimerkiksi epikurolaiset, Zenon valitsi opetuspaikakseen julkisen tilan. Hän opetti Ateenassa maineikkaassa Stoa poikilessa eli Kirjavassa pylväshallissa, joka sijaitsi Ateenan Agoran laidalla. Niin hänen filosofiansa sai nimensä pylväshallin (stoa) mukaan.
Zenonin ja muiden ensimmäisten stoalaisten ajatukset pohjautuivat kyynikoiden ajatuksiin. Kyynisen koulukunnan perustaja Antisthenes oli ollut Sokrateen oppilas. Toinen merkittävästi stoalaisuuteen vaikuttanut kyynikko oli Diogenes. Hän, kuten Sokrateskin, suosi yksinkertaista elämää ilman ylellisyyksiä, ja pyrki palauttamaan elämän pelkkiin välttämättömyyksiin. Hän asui tynnyrissä, söi raakaa lihaa ja masturboi julkisesti osoittaakseen riippumattomuuttaan muusta yhteiskunnasta.
Vastaavasti stoalaisten opetusten keskeinen sisältö oli moraalissa, jonka Zenon opetti olevan sama kuin luonto. Alkuvaiheessa stoalaisuus nähtiinkin lähinnä "takaisin luontoon" -tyyppisenä liikkeenä, joka kritisoi taikauskoa ja tabuja. He opettivat myös irtisanoutumista kivusta ja sairauksista, hyvästä tai huonosta onnesta, sekä elämästä ja kuolemasta. Zenon haastoi usein totunnaiset kiellot, perinteet ja tavat.
pienoiskuva|vasen|Stoalaisuudelle nimensä antaneen Stoa poikilen raunioita Ateenan Agoran pohjoispuolella. Stoalaisuus opetti, että epäitsekkyys on suurin hyve elämässä ja ainoa, mitä tarvitaan onnellisuuteen. Hyveelliset ihmiset voivat olla riippumattomia yhteiskunnasta, mutta heidän täytyy auttaa muita. He voivat tulla paremmiksi ainoastaan ottamalla hyveensä käyttöön suhteessaan toisiin ihmisiin. Hallitsemalla intohimonsa ja tunteensa he voivat voittaa ulkopuolisen maailman ja löytää rauhan itsensä kanssa. Stoalaisuus opetti myös rakastamaan kaikkia muita eläviä olentoja.
Zenonin merkittävin seuraaja oli Khrysippos, jonka aikaansaannosta on suurin osa siitä mitä nykyään kutsutaan stoalaisuudeksi. Muita stoalaisuuden merkittäviä edustajia olivat Khrysippoksen opettaja Kleanthes, roomalaiset Seneca ja Marcus Aurelius, sekä Epiktetos, joka syntyi ja kuoli Kreikassa, mutta eli suurimman osan elämästään Roomassa. Myös roomalaisen Ciceron ajattelu sai paljon vaikutteita stoalaisilta, vaikka yleisesti häntä voidaankin pitää eklektikkona.
Stoalaisilta filosofeilta ei valitettavasti, kuten A. A. Long on todennut, ole säilynyt yhtään kokonaista teosta koulukunnan kahden ensimmäisen kauden ajalta. Varhaisstoan ajalta on säilynyt lähes kokonaisena vain Kleantheen Hymni Zeukselle. Muutoin teoksia on säilynyt ainoastaan roomalaiselta myöhäisstoan ajalta. Näihin lukeutuvat muun muassa Epiktetoksen teokset Käsikirja ja Keskusteluja sekä Marcus Aureliuksen teos Itselleni.
Roomalaiselta kaudelta tunnetaan kolmen ”stoalaisen marttyyrin” kohtalo keisari Neron käsissä. Musonius Rufuksen oppilaat Rubellius Plautus, Thrasea Paetus ja Barea Soranus olivat kaikki merkittäviä poliitikkoja ja stoalaisuuden kannattajia. He eivät syyllistyneet rikoksiin hallitsijaa vastaan, mutta loukkasivat tätä pelkästään korkealla moraalillaan. Nero surmautti ensin Plautuksen, ja alkoi tämän jälkeen vainota tämän kahta ystävää. Heidän kerrotaan kohdanneen kuolemansa tyynesti.Tacitus: Annales 15-16.
Filosofien ja poliitikkojen lisäksi stoalaisia vaikutteita voidaan havaita useilla tiedemiehillä ja kirjailijoilla. Tällaisia ovat muun muassa Geminos, Kleomedes, Strabon, Flavius Josephus, Areios Didymos, Apollonios Dyskolos ja Klaudios Ptolemaios.
Filosofia
Stoalaiset muotoilivat yhtenäisen todellisuuskäsityksen, joka koostui muodollisesta logiikasta, monistisesta materialistisesta fysiikasta ja naturalistisesta etiikasta. Näistä stoalaiset korostivat etiikkaa tärkeimpänä tiedonalana ja inhimillisen tiedon varsinaisena päämääränä, mutta he myös kehittivät logiikan ja luonnontieteen teorioita tukemaan eettisiä oppejaan.
Myöhemmät roomalaiset stoalaiset korostivat elämistä sopusoinnussa todellisuuden kanssa, jonka tapahtumia ihmiset eivät kykene suoraan hallitsemaan. Uuden ajan filosofeille stoalaisten logiikan teoriat ovat puolestaan olleet stoalaista etiikkaa kiinnostavampia.
Stoalaisten mukaan hyve on ainoa todella hyvä asia. Hyveellinen on se, joka on saavuttanut onnellisuuden tiedon avulla. Hyveellinen ihminen löytää onnellisuuden itse ja on riippumaton ulkomaailmasta. Riippumattomuus ulkomaailmasta saavutetaan hallitsemalla omia tunteita. Stoalaiset opettivat itsekontrollin ja mielenlujuuden kehittämistä keinona voittaa haitalliset tunteet.
Stoalaiset korostivat rationaalisuutta eli järjenmukaisuutta. He näkivät, että kaikille asioille löytyi jokin selitys: esimerkiksi kuolema oli luonnonlakien sanelema selvyys. Stoalaisuuden mukaan objektiiviseksi ajattelijaksi tuleminen mahdollistaa sen, että ihminen ymmärtää universaalin järjen (logos). Hyve koostuu tahdosta, joka on sopusoinnussa luonnon kanssa.Russell, Bertrand: A History of Western Philosophy, s. 254.
Khrysippos kehitti useita vertauksia filosofian eri osa-alueiden välisistä suhteista. Erään vertauksen mukaan filosofia on kuin eliö: logiikka vastaa luita ja hermoja, etiikka lihaa ja fysiikka sielua. Toisen vertauksen mukaan filosofia on kuin muna: logiikka vastaa kuorta, etiikka valkuaista ja fysiikka keltuaista. Kenties tunnetuimman vertauksen mukaan filosofia on kuin puutarha: puutarhan alueen rajaava aita vastaa logiikkaa, sen tuottamat kasvit etiikkaa ja sen maaperä, jonka pohjalta etiikan kasvusto nousee, fysiikkaa.
Logiikka
Logiikassa stoalaiset kehittivät ensimmäisenä propositiologiikkaa eli lauselogiikkaa. Näin he laajensivat Aristoteleen kehittämää syllogistiikkaa lisäämällä siihen konnektiivit ja (konjunktio), tai (disjunktio), jos (implikaatio) ja ei (negaatio), ja keskittymällä termien sijasta kokonaisten väitelauseiden välisiin suhteisiin.
Stoalainen logiikka sai vaikutteita dialektisesta koulukunnasta. Zenon oli dialektikko Diodoros Kronoksen oppilas. Myöhempää Khrysipposta voidaan pitää antiikin toisena suurena loogikkona Aristoteleen ohella. Stoalainen propositiologiikka, jonka keskeisenä osana oli deduktiivinen järjestelmä, on hänen kehittämänsä.
Stoalainen logiikka mahdollisti seuraavan kaltaisten uudenlaisten päätelmien esittämisen:
Premissi 1: Jos on päivä, on valoisaa. Premissi 2: Ei ole valoisaa. Johtopäätös: Siis ei ole päivä.
Antiikin aikana sanottiin, että jos jumalat käyttäisivät logiikkaa, se saattaisi olla Khrysippoksen logiikkaa.Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit VII.180. Diogenes Babylonialainen ja Antipatros Tarsoslainen systematisoivat Khrysippoksen logiikkaa ja tekivät siihen vähäisiä laajennoksia. Myöhemmän antiikin aikana aristoteelista ja stoalaista logiikkaa yhdisteltiin usein.
Tietoteoria
Tietoteoriassa stoalaiset uskoivat siihen, että varmaa tietoa voidaan saavuttaa järjen avulla. Totuus voidaan erottaa virhepäätelmistä, vaikka käytännössä onkin usein mahdollista päästä vain likiarvoihin. Stoalaisten mukaan aistit ottavat jatkuvasti vastaan aistimuksia: sykähdyksiä, jotka siirtyvät aistimisen kohteista aistien kautta mieleen, johon ne jättävät vaikutelmansa (fantasia). Mielellä on kyky tehdä arvostelmia (synkatathesis), eli hyväksyä tai hylätä vaikutelma. Näin se saattoi erottaa todellisuuden oikeellisen representaation väärästä.
Jotkut vaikutelmat voidaan hyväksyä välittömästi, mutta joillekin voidaan antaa vain eritasoinen empivä hyväksyntä, joka voidaan nimittää uskomukseksi tai mielipiteeksi (doksa). Voimme saavuttaa ainoastaan järjen avulla selvän ymmärryksen ja vakaumuksen (katalepsis). Varmaan ja toteen tietoon (episteme), jonka ainoastaan stoalainen viisas voi saavuttaa, voidaan päästä vain vahvistamalla vakaumus vertaisten kokemuksia ja ihmiskunnan kollektiivisia arvostelmia vastaan.
Fysiikka ja kosmologia
Stoalainen "järki" ei tarkoittanut ainoastaan logiikan käyttöä, vaan se liittyi myös luontoon ja käsitykseen kaikkeudesta. Stoalaisten uskonnolliset käsitykset olivat panteistisia: kaikkeus käsitettiin jonkinlaisen maailmanjärjen ohjaamaksi. Stoalaisen kosmologian mukaan kaikkeus on aineellinen ja järjellinen substanssi, joka oli itse Jumala, tai luonto. Stoalaiset jakoivat sen kahteen osaan, aktiiviseen ja passiiviseen. Passiivinen substanssi oli aine. Aktiivinen substanssi, jota voidaan kutsua Kohtaloksi tai universaaliksi järjeksi (Logos), oli järjellinen eetteri tai alkutuli, joka toimii passiivisen aineen kautta.Cicero: de Natura Deorum, I.
Näkemys tulesta luonnon perusosana, mikä oli keskeinen osa stoalaista aineellista todellisuuskäsitystä, on sukua Herakleitoksen ajattelulle. Stoalaiset katsoivat kaikkeuden toistuvan sykleissä ja tuhoutuvan jokaisen syklin lopussa maailmanpalossa (ekpyrosis), eli palautuvan jälleen tuleen.
Herakleitokselta oli peräisin myös käsite logos, jonka stoalaiset yhdistivät kaikkialta luonnosta löytyvään energiaan, lakiin, järkeen ja kaitselmukseen. Logosta pidettiin rationaalisena jumalallisena voimana, joka ohjasi kaikkeutta. Logos oli yhtä kuin Jumala, luonto tai kohtalo.