Maailmanhallitus on käsite, jolla kuvataan maailmanlaajuista valtiota, joka kattaisi koko ihmiskunnan. Siitä, miten maailmanhallitus käytännössä toteutettaisiin, on vaihtelevia mielipiteitä. Yksi perinteinen ajatus on väkipakolla luotu imperiumi, jolla olisi maailmanherruus. Toinen taas on rauhanomaisesti luotu valtio sopimuksien kautta. Nykytilanteessa ei ole maailmanlaajuista toimeenpanevaa hallitusta, lainsäädäntöä, oikeuslaitosta, armeijaa, poliisia tai perustuslakia, jolla olisi toimivaltaa koko planeetalla. Yhdistyneet kansakunnat on enimmäkseen neuvonantajan asemassa, ja sen todettu tarkoitus on edistää olemassa olevaa valtioidenvälistä yhteistyötä.
Historiaa Taustaa Idea maailmanhallituksesta on ollut esillä historian alkuhämäristä saakka. Pronssikauden Egyptin kuninkaiden tarkoituksena oli hallita ”kaikkea minkä ympäri aurinko kiertää” ja Mesopotamian kuninkailla ”kaikkea auringonnoususta auringonlaskuun”.
Dante Alighieri Teoksissaan De Monarchia (n. 1312–1313) ja Convivo (n. 1309) italialainen Dante ehdotti ajatusta maailmanhallituksesta. De Monarchia käsittelee aikakauden politiikkaa ja hän kannatti valtion ja kirkon hallinnon erottamista ehdottamassaan universaalissa valtiossa (super omnes in tempore). Hän myös ehdotti kirjassaan yhtenäistä lainsäädäntöä niissä asioissa, jotka ”ovat yhteisiä kaikille ihmisille ja millä on merkitystä kaikille ihmisille” (secundum sua comunia, que omnibus competunt). Teoksessaan Convivo hän ehdottaa yhtenäistä maailmanhallintoa:
Francisco de Vitoria Yksi kansainvälisen oikeuden edelläkävijöistä, espanjalainen Francisco de Vitoria (1483–1546), jota pidetään yhtenä globaalin poliittisen filosofian perustajista, kehitteli ideaa maailman tasavallasta (res publica totius orbis). Tämä tapahtui aikana, jolloin Salamancan yliopistossa tutkittiin paljon ajatuksia ihmisoikeuksista, kansainvälisestä oikeudesta ja varhaisia kansataloustieteen perusteita pohjautuen Espanjan imperiumin kokemuksiin.
Immanuel Kant
Immanuel Kant kirjoitti esseen Ikuiseen rauhaan (1795), missä hän kertoo kolme perusvaatimusta ihmistoiminnan järjestämiseen niin, että nykyiset ja tulevat sodat saataisiin pysyvästi estettyä.
Maailmankommunismi Maailmankommunistien pitkäaikainen tavoite on luoda valtioton kommunistinen yhteiskunta, mikä korvaisi minkä tahansa hallituksen tarpeen. Monet antikommunistit (etenkin kylmän sodan aikana) ovat pitäneet tätä naiivina ajatuksena, sillä heidän mukaansa maailmanvallankumous (jotka kansainväliset kommunistit usein ajavat) johtaisi käytännössä totalitaarisen valtio tai valtioiden liittouman maailmanherruuteen. Myös sosialidemokraattien piirissä esitettiin maailmanhallitusta 1900-luvun alussa.
Kansainvälisen kommunismin suosion lakipiste oli ensimmäisen maailmansodan lopusta aina 1950-luvulle ennen Kiinan ja Neuvostoliiton välirikkoa.
Natsi-Saksa Natsi-Saksaa vuosia 1933–1945 hallinneella kansallissosialistisella puolueella oli visio maailmanhallinnon perustamisesta, mikä toisi koko maailman kolmannen valtakunnan hegemonian alaisuuteen. Puolue alkoi nakertaa ensimmäisen maailmansodan Versailles’n sopimusta vetäytymällä Kansainliitosta, eikä sillä ollut aikomusta liittyä samankaltaiseen kansainväliseen järjestöön tulevaisuudessa. Adolf Hitlerin ilmaisemassa poliittisessa tavoitteessa raivata elintilaa (Lebensraum) saksalaisille karkottamalla tai tuhoamalla "alemmat rodut" on voinut olla tavoitteena luoda ideologinen järjestelmä, joka pohjautuisi valtakunnan jatkuvaan laajenemiseen. Tämä taas johtaisi taas edelleen väestönkasvuun ja johtaisi uusiin valloituksiin. Rudolf Hess välitti vuonna 1927 Walter Hewelille Hitlerin vakaumuksen, että ”maailmarauha saavutettaisiin vain kun yksi suurvalta ja yksi parhain rotu saavuttaisi kiistattoman ylivallan”. Kun tämä asema olisi saavutettu, tämä suurvalta toimisi maailmanpoliisina ja turvaisi itselleen ”tarpeellisen elintilan… Alemmat rodut saisivat tyytyä asemaansa”.
Harry S. Truman Yhdysvaltain presidentti Harry S. Truman kommentoi: ”Meidän täytyy tehdä Yhdistyneet Kansakunnat jatkamaan toimintaansa sillä tavoin, että valtioiden väliset kiistat voidaan sopia samoin tavoin kuin meillä osavaltiot Yhdysvalloissa tekevät. Kun Kansas ja Colorado riitelevät Arkansas-joen vesistä, ne eivät aloita sotaa siitä: ne vievät asian Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen ja asia ratkaistaan oikeudenmukaisella ja rehellisellä tavalla. Ei ole sellaisia vaikeuksia koko maailmassa, ettei niitä ei voitaisi sopia täsmälleen samalla tavalla maailman tuomioistuimessa.” 1940-luvun loppu oli federalistiliikkeen huippuaikaa amerikkalaisten keskuudessa.Harry S. Trumanin puhe Memorial Park -muistomerkillä Omahassa, Nebraskassa 5.6.1945.
Maailman federalistiliitto pienoiskuva|Kaaviokuva, joka esittää maailman liittotasavallan peruspilareita. Tyypillinen federalistien kannattama hanke. (Democratic World Federalists). Ajanjakso toisen maailmansodan lopusta 1950-luvun alkuun saakka, jolloin Korean sota alkoi ja kylmän sodan mielenlaatu tuli vallitsevaksi kansainvälisessä politiikassa, oli maailman federalistiliikkeen (World Federalist Movement) kultakautta. Wendell Wilkien kirja One World julkaistiin ensimmäisen kerran 1943 ja se myi kaksi miljoonaa kappaletta. Emery Revesin kirja The Anatomy of Peace (1945) argumentoi YK:n korvaamista maailman liittotasavallalla, ja kirjasta tuli pian maailman federalistien ”raamattu”. Ruohonjuuritasolla toiminta järjestäytyi yhdistystoiminnaksi. Yhdistysten kattojärjestöksi perustettiin maailman federalistiliito (World Federalist Movement) vuonna 1947 Montreux’n kaupungissa Sveitsissä.
Liberaalinen kansanpuolue
Suomalaisten eduskuntapuolueiden joukosta entisen Liberaalinen kansanpuolueen nuorisosiipi Liberaali Nuorisoliitto kannatti maailmanhallitusta vuonna 1970. Seuraava lainaus on katkelma kirjasta ”Mitä puoluetta äänestäisin, 1970":
Toteuttaminen Yleensä maailmanhallituksen puolestapuhujat esittävät maailmanhallitukselle kansainvälistä armeijoiden hallintaa, etenkin ydinaseiden kohdalla, sekä valtaa toimia sovittajana valtioiden välisissä kiistoissa ja pakottaa päätöslauselmat selkkausten lopettamiseksi. Kriitikot pitävät ideaa maailmanhallituksesta epäkäytännöllisenä. Heidän mukaansa se vaatisi valtavat hallinnolliset kustannukset ja pakkovallan perustamisen. Vääjäämättä tämänlainen hallinto tuhoaisi valtioiden itsenäisyyden ja yksilönvapauden.
Vuonna 1988 julkaistussa kirjassa Planethood, The Key to Your Survival and Prosperity esitellään kolme tapaa toteuttaa maailmanhallitus. Planetaarisen järjestelmän tulee olla muodostettu siten, että se ei ole liian voimakas (tyrannian estäminen) eikä liian heikko (tehottomuuden estäminen). Eri vaihtoehdot ovat:
Nykyisiä olemassa olevia maailmanlaajuisia hallintojärjestelmiä Ei ole olemassa globaalia hallitsemisjärjestelmää. Maapallo on jaettu maantieteellisiin ja väestötieteellisiin toisiaan poissulkeviin alueisiin ja poliittisiin rakenteisiin, joita kutsutaan valtioksi, jotka ovat enimmäkseen itsenäisiä ja suvereeneja. On monenlaisia instituutiota, unioneja, koalitioita ja sitoumuksia näiden valtioiden välillä, mutta tämä pois luettuna kaikki sopimukset riippuvat valtion suostumuksesta jatkaa sitoumusta tai ei.
Kansainväliset järjestöt, jotka jonkin verran säätelevät toimintaa, ovat muun muassa:
Afrikan unioni (AU) Arabiliitto Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestö (ASEAN) Karibian yhteisö (CARICOM) Keski-Amerikan integraatiojärjestelmä (SICA) Itsenäisten valtioiden yhteisö (CIS) Kansainyhteisö Persianlahden arabimaiden yhteistyöneuvosto (CCASG) Itä-Afrikan yhteisö (EAC) Taloudellinen yhteistyöjärjestö (ECO) Euraasian talousunioni (EAEU) Euroopan unioni (EU) Pohjois-Atlantin liiton (NATO) Amerikan valtioiden järjestö (OAS) Etelä-Aasian alueellinen yhteistyöjärjestö (SAARC) Turkkilaisten maiden neuvosto (TurkKon) Etelä-Amerikan valtioiden unioni (UNASUR) Arabiliitto Karibian yhteisö (CARICOM) Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus (NAFTA) Tyynenmeren saarten foorumi Lisäksi on kansainvälisiä järjestöjä, kuten Afrikan unioni, Euroopan unioni, Caricom ja Etelä-Amerikan valtioiden unioni, jotka pyrkivät sääntelemään enemmän tai vähemmän menestyksellisesti jäsenvaltioitaan. Myös monikansallisilla yrityksillä on vaikutusvaltaa kansainvälisissä asioissa. Maailmanlaajuinen reaaliaikainen viestintä, kuten internet, matkapuhelimet, radio ja televisio, ovat mahdollistaneet ideoiden, tiedon ja mielipiteiden levitä nopeasti, mikä mahdollistaa kansainvälisen yhteistyön.
Maailmanparlamentti Maailmanparlamentti on käsite, jolla tarkoitetaan maailmanlaajuisesti valittua parlamenttia. Osassa ehdotuksissa sen parlamentaarikot valittaisiin henkilö – ja ääni periaatteella. Toisessa taas sallittaisiin kansallisten parlamenttien päättää omista edustajista, eli ne olisivat epäsuorasti valittuja. Kuinka paljon toimintavaltaa parlamentilla pitäisi olla on kirjavia mielipiteitä. Osassa ehdotuksissa se olisi keskustelukerhon asemassa ja toisella laidalla keskitetty liittovaltio, kuten maailmanhallituksen kannattajien keskuudessa.
Osassa esityksiä YK:n yleiskokouksen muuttamista parlamentiksi pidetään liian kankeana onnistuakseen. Käytännön ongelmana YK:n yleiskokouksen muuttamisessa on sen peruskirjan artikla 108, jonka mukaan yleiskokouksen määräenemmistön päätökset astuvat voimaan vasta, kun kaikki turvallisuusneuvoston jäsenet ovat hyväksyneet muutokset. Ne siis pystyvät torppamaan veto-oikeudellaan halutessaan kaikki muutokset. Sen sijaan 20–30 valtiota voisi tehdä sopimuksen tällaisen parlamentin perustamisesta. Ajan mittaan parlamentti voisi kattaa koko maailman.{Patomäki, 2013, s. 149
Vuodesta 1992 alkaen maailmanfederalistit ovat ehdottaneet YK:n demokratisoimiseksi maailmanparlamenttia. Heidän ehdotuksissaan tämä muodostaisi liittovaltion ja sitä johtaisi maailmanhallitus, jolla olisi vahva toimeenpanovalta. Toisaalta kansanedustuslaitoksen perustaminen ei välttämättä keskittäisi valtaa, mikäli sen jakaminen noudattaisi läheisyysperiaatetta. Tällä tarkoitetaan sitä, että parlamentti olisi toimivaltainen vain maailmanlaajuisissa asioissa, jotka ovat sen toiminta-aluetta. Läheisyysperiaatteen mukaan päätökset pitää tehdä mahdollisimman tulisi aina tehdä mahdollisimman lähellä niitä ihmisiä joita päätökset koskevat. Tämä on periaatteena Euroopan unionissa tarkoittaen, että se tekee päätöksiä vain asioissa, jotka tarvitsevat Euroopan laajuista säätelyä.Patomäki, Heikki & Teivainen, Teivo 2003, s. 148–149 ja 155
Osassa ehdotuksista maailmanparlamentilla olisi ylähuone ja alahuone eli se olisi kaksikamarinen. Alahuoneen jäsenet valittaisiin väestömäärän perusteella ja ylähuoneen jäsenet maakohtaisesti. Lakialoitteet käsiteltäisiin ensin alahuoneessa, ja ne menisivät sitten ylähuoneeseen hyväksyttäviksi.
Maailmanparlamentti olisi samalla vastaus tähtitieteilijä Carl Saganin kuuluisaan kysymykseen: kuka voisi puhua planeetta Maan nimissä? Yleisillä vaaleilla valittu maailmanparlamentti olisi elin, joka voisi oikeutetusti esiintyä koko ihmiskunnan puolesta ja puhua sen nimissä – paljon paremmin kuin nykyinen YK.Patomäki, 2013, s. 152
Rahoitus Maailmanparlamentin rahoituksesi on ehdotettu kolmenlaista rahoitustapaa:
Nykyisenkaltaisia jäsenmaksuja jäsenvaltioilta, jolla nykyinen YK rahoitetaan. Verotusoikeus esimerkiksi World Constitution and Parliament Association -yhdistyksen esityksessä. Kolmantena vaihtoehtona ovat muun muassa seuraavatPatomäki, Heikki, 2011, s. 14–15:
Päästöverot (globaali hiilidioksidivero fossiilisten polttoaineiden kaupalle). Asekaupan vero (verotetaan tiettyjen aseiden kansainvälistä kauppaa). Matkustusvero (tasavero kaikille matkustajalennoille). Päivittäisen tietoliikenteen verottaminen. Merenpohjan kaivostoiminnasta saatujen tuottojen vero, joka säädettiin vuoden 1982 YK:n merioikeusyleissopimuksessa. Maailmanloton perustaminen. Kansallisten lottojärjestelmien kerätyt prosentuaaliset tuotot. Maailmanparlamentin hallinnoima luottokortti.