Sosialismi

Sosialismi on vasemmistolainen poliittinen aatesuunta, jossa pyritään tuotantovälineiden yhteisomistukseen ja työläisten aseman parantamiseen.Wiberg 2011, s. 500: ”Sosialismin kannattamaan yhteiskuntamalliin kuuluu tuotantovälineiden ja talouden voimavarojen yhteisomistus sekä valtion tai yhteisön vahva kontrolli taloudessa markkinoiden sijaan. Taloudellisella tasa-arvolla on sosialistien oikeudenmukaisuuskäsityksessä keskeinen osa. – – Monet sosialistipuolueet ja liikkeet ovat muokanneet historiallista tavoitettaan ja siksi sosialismi-sana liittyy nykyään myös useisiin sellaisiin puolueisiin ja ryhmiin, jotka hyväksyvät markkinatalouden.” Sosialistisen liikkeen monimuotoisuuden vuoksi sille ei ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää.Geoghegan 2014, s. 74–75: ”The key problem in defining socialism, as with all ideologies, is that of adequately capturing similarity and difference; showing what unites socialists without minimising the tremendous differences which separate them.” Historiallisesti sen keskeisin tavoite on ollut tuotannontekijöiden yhteisomistus.

Sosialismi syntyi Euroopassa teollisen vallankumouksen aikana 1800-luvulla vastareaktiona varallisuuserojen kasvulle ja tehdastyötä tekevien ihmisten heikolle asemalle. Sosialismin nimitystä käytettiin ensimmäisenä utopiasosialisteista, jotka 1800-luvun vaativat yksityisomistuksen lakkauttamista ja perustivat kommuuneja. Tunnetuimman sosialistisen oppirakennelman esittivät Karl Marx ja Friedrich Engels 1800-luvun puolivälissä. Marxin ja Engelsin mukaan kapitalistinen tuotantotapa oli väistämättä ajautumassa kriisiin, jolloin tuotantovälineet siirrettäisiin yhteisomistukseen ja markkinat korvautuisivat suunnitelmataloudella.

Marx ja Engels uskoivat sosialismin syntyvän vallankumouksessa, kun köyhälistö nousisi kapinaan ja tuhoaisi kapitalismin. 1800-luvun lopulla syntynyt revisionistinen liike hylkäsi vallankumouksen ja edisti tavoitteitaan parlamentarismin keinoin. Maltillisesta sosialismista tuli kapitalismin sisäinen uudistusliike. Sosiaalidemokratia luopui 1900-luvulla yhteisomistuksen tavoittelusta ja pyrkii edistämään tasa-arvoa markkinatalouden sääntelyllä ja sosiaaliturvalla.

Sosialisteja yhdistää kielteinen suhtautuminen ihmisten väliseen kilpailuun ja häikäilemättömään oman edun tavoitteluun. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden ihanteita pyritään edistämään yhteisomistuksella, yhteistyöllä ja tasaisella tulonjaolla. Sosialismi on kollektivistista eli siinä korostetaan yhteisöä yksilön sijasta. Talouden julkinen säätely voi sosialistisissa opeissa toteutua valtion keskusjohtoisella suunnittelulla (kuten reaalisosialismissa), ruohonjuuritason demokratialla (kuten anarkismissa ja anarkosyndikalismissa) tai edustuksellisen demokratian avulla (kuten demokraattisessa sosialismissa).

Etymologia

Sana sosialismi palautuu latinan sanaan socialis (’yhteiskuntaa koskeva’, ’liittolais-’, ’aviollinen’), joka puolestaan on johdos sanasta socius (’liittolainen’, ’kumppani’, ’yhteinen’). Yhteistyön ja -omistuksen merkityksessä sosialismi ja sosialisti tulivat käyttöön 1820- ja 1830-luvuilla ensin ranskassa (socialisme, socialiste) ja hieman myöhemmin englannissa (socialism, socialist). Ranskassa sosialismilla viitattiin aluksi Henri de Saint-Simonin opetuksiin ja Englannissa Robert Owenin perustamiin utopiakommuuneihin. Suomeen sana lienee lainautunut lähinnä ranskasta. Se esiintyi ensi kertaa Kirjallisessa Kuukauslehdessä 1. tammikuuta 1866, kun nimimerkki K.B. kirjoitti Ranskan toisesta keisarikunnasta ja sen kirjallisuudesta.

Määritelmä

Sosialismin keskeiset tavoitteet ja käsitteet

Sosialismi on yhteisnimitys poliittisille suuntauksille ja ideologioille, joita yhdistää kriittinen suhtautuminen kapitalismiin sekä ”ehdoton vaatimus tasa-arvosta ja usko ihmisten veljeyteen tulevaisuudessa”. Sosialistinen liike syntyi reaktiona teolliseen vallankumoukseen ja 1700–1800-lukujen tehdastyöläisten heikkoon asemaan.Wiberg 2011, s. 500. Liikkeen keskeisimmät tavoitteet ovat historiallisesti liittyneet työläisten aseman parantamiseen ja tuotannontekijöiden yhteisomistukseen. Sosialismi on perinteisesti luettu osaksi poliittista vasemmistoa.

Sosialistisen näkemyksen mukaan yksilöt eivät elä tai työskentele eristyksissä vaan yhteistyössä toistensa kanssa. Tässä mielessä se, mitä ihmiset tuottavat, on myös osin yhteiskunnan tuottamaa, ja kaikkien, jotka osallistuvat hyödykkeiden tuottamiseen, pitäisi olla oikeutettuja osuuteen niistä. Sosialistien parissa näiden tavoitteiden toteutuskeinoista on suuriakin näkemyseroja. Joidenkin mielestä sosialismi syntyy tuotantovälineiden ja luonnonvarojen yhteisomistuksella. Toisten mielestä riittää, että omistamista säädellään kaikkien yhteiseksi hyväksi.

Sosialismia pidetään usein vastakohtaisena kapitalismille, joka perustuu tuotantovälineiden yksityisomaistukseen ja tavaroiden ja palveluiden jakoon vapaalla kilpailulla markkinatalouden kautta. Sosialistisen näkemyksen mukaan kapitalismi johtaa omaisuuden ja vallan kasaantumiseen harvoille, mistä seuraa epätasa-arvoa ja heikompiosaisten hyväksikäyttöä. Tällaisessa yhteiskunnassa mahdollisuuksien tasa-arvo ei toteudu, vaan vauraus määrittelee ihmisten edellytykset tehdä valintoja ja pärjätä kilpailussa. Sosialistit katsovat, että pelkkä yksilönvapaus ei luo aitoa tasa-arvoa, vaan tarvitaan myös yhteiskunnallisesti kontrolloitua talouselämää, joka takaa kaikille yhtäläiset mahdollisuudet vaurauteen.

Sosialistit ovat erimielisiä siitä, miten laajalle yhteisomistus pitäisi ulottaa. Maltilliset näkevät tavoitteena sekatalouden, jossa eräät hyvinvoinnin kannalta keskeiset osa-alueet (koulutus, terveydenhuolto) ovat yhteiskunnan järjestämiä, mutta talous muutoin on pääosin markkinatalous. Äärimmäisimmät haluavat poistaa yksityisomistuksen kokonaan tai ainakin kansallistaa tuotantovälineet. Jotkut sosialistit kansallistaisivat suurteollisuuden mutta sallisivat yksityisten maatilojen sekä pienten ja keskikokoisten yritysten toiminnan. Sosialistit ovat myös kiistelleet siitä, hallitaanko julkista omaisuutta keskitetysti vai paikallistasolla. Jälkimmäisessä tapauksessa päätöksiä tekevät samat ihmiset, joita päätökset suoraan koskettavat.

Sosialismi jakautuu kahteen pääsuuntaukseen: Karl Marxin 1800-luvulla esittämiin ajatuksiin perustuvaan marxilaisuuteen sekä revisionistiseen liikkeeseen, joka syntyi marxilaisuuden maltillistuessa 1800–1900-lukujen vaihteessa. Marx katsoi, että sosialismi voitaisiin saavuttaa vain luokkataistelun kautta. Lisäksi monet marxilaiset pitävät sosialismin lopullista voittoa lainomaisena prosessina, johon historiallinen kehitys vääjäämättä johtaa. Revisionistit kiistävät sekä vallankumouksen tarpeellisuuden että sosialismin lainomaisuuden ja kannattavat vähittäistä rauhanomaista siirtymää demokratian ja koulutuksen kautta. Lisäksi on olemassa lukuisia pienempiä sosialismin suuntauksia, jotka ovat marxilaisesta perinteestä riippumattomia. Anarkismi luetaan yleensä sosialismin piiriin lukeutuvaksi suuntaukseksi.

Sosiologi Zygmunt Bauman esitti 1970-luvulla, että sosialismi on luontojaan utopistista. 2000-luvun sosialistit ovat kuitenkin keskittyneet nyky-yhteiskunnan ongelmien arvostelemiseen eivätkä utopististen vaihtoehtojen hahmottelemiseen. Susan Mayhew’n mukaan sosialististen liikkeiden tärkein tavoite on perinteisesti ollut tuotantovälineiden ja tuotteiden jakelun yhteisomistus, mutta nykyään keskeisempiä ovat tasa-arvo ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus.

Sosialismi ja kommunismi

Encyclopædia Britannican mukaan sosialismin ja kommunismin keskeisin ero on marxilaisen kommunismin vallankumouksellisuus. Marx itse käytti sanoja sosialismi ja kommunismi synonyymeinä. Samoin menettelivät lähes kaikki 1800-luvun yhteiskuntatieteilijät ja -filosofit.

Vuonna 1875 julkaistussa esseessä Gothan ohjelman arvostelua Marx esitti, että siirtymä kapitalismista kommunismiin tapahtuisi kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen on siirtymävaihe, jossa työväenluokka hallitsee valtiota ja talouselämää sosialistisella tuotantotavalla. Ihmisille maksetaan palkkaa heidän tekemästään työstä, ja kova uurastus palkitaan paremmalla korvauksella. Omaisuuden tasajako ei vielä ensimmäisessä vaiheessa toteudu. Eräät kapitalistisen yhteiskunnan piirteet siis säilyvät välivaiheen aikana. Tasa-arvo etenee kuitenkin monessa muussa asiassa: perintöoikeus lakkautetaan, tuotantovälineet otetaan valtion haltuun, ilmainen koulutus tulee kaikkien saataville, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus otetaan käyttöön ja päätöksiä tekevät työväenluokan piiristä valitut edustajat. Toinen vaihe olisi täydellinen kommunismi eli kommunistinen tuotantotapa. Se olisi yhteiskunta ilman luokkajakoa tai valtiota. Kommunismin toisessa vaiheessa ihmisten vapaus on täydellinen. He eivät työskentele pakosta vaan omasta tahdostaan ja oman luovuutensa ajamina. Työntekijät hallitsevat tuotannontekijöitä itse. Jokainen ihminen tekee työtä kykyjensä mukaan, ja jokaiselle annetaan tarpeidensa mukaan.

Kommunismin jakaminen kahteen vaiheeseen yleistyi Marxin kannattajien keskuudessa, ja erityisesti marxismi-leninismissä se on keskeinen. Teoksessaan Valtio ja vallankumous (1917) Vladimir Lenin alkoi nimittää siirtymävaihetta sosialismiksi, kun taas kommunismin nimi jäi jälkimmäiselle, lopulliselle vaiheelle. Kommunismi onkin sittemmin voimakkaasti samaistettu lähinnä Neuvostoliiton taloudelliseen ja poliittiseen järjestelmään, joka myöhemmin omaksuttiin myös Kiinan kansantasavallassa ja muissa kommunistipuolueiden hallitsemissa valtioissa. Kommunismin käsitteeseen liittyy nykyään mielikuva totalitarismista, kun taas sosialismin piirissä toimii maltillisempia, liberaaliin demokratiaan sitoutuneita liikkeitä.

Määritelmien ristiriitaisuudesta

Sosiologi Szonja Szelényi huomauttaa, että ”sosialististen aatteiden yhteistä ydintä on vaikea määritellä”. Yhdistävänä tekijänä pysyy kielteinen suhtautuminen kapitalistisen yhteiskunnan kilpailulliseen ja epätasa-arvoiseen luonteeseen sekä haave yhdenvertaisemmasta ja oikeudenmukaisemmasta tulevaisuudesta. Sosialistit ovat kuitenkin esittäneet hyvin ristiriitaisia näkemyksiä siitä, miten nämä tavoitteet käytännössä saavutetaan.

Szelényi esittää seuraavat esimerkit sosialismin monimuotoisuudesta:

Yhteisomistus (yleinen mielikuva sosialismin tavoitteista), luonnonvarojen kansallistaminen (Eduard Bernstein) vai yksityisomistuksen säilyttäminen (Henri de Saint-Simon)? Muuttuuko valtio sosialismin myötä tarpeettomaksi (Pierre-Joseph Proudhon) vai onko valtio välttämätön yhteisten asioiden hallinnoimisessa (Étienne Cabet)? Onko yksilön vapaudet taattava kaikin keinoin (Joseph Fourier) vai voidaanko niitä rajoittaa tasa-arvon ja taloudellisen tehokkuuden nimissä (Mao Zedong)? Saavutetaanko sosialismi vähittäisten uudistusten kautta (Eduard Bernstein) vai tarvitaanko tähän vallankumous (Vladimir Lenin)?

Tieteen termipankin mukaan ”sosialistisia aatesuuntia on ollut historiassa monia, mutta periaatteessa niitä jaotellaan useimmiten akselilla sosialidemokratiasta kommunismiin.”

Vuoteen 1924 mennessä yhteiskuntatieteellisessä kirjallisuudessa oli esitetty yli 260 erilaista sosialismin määritelmää, ja sittemmin sosialistisen liikkeen piirissä on syntynyt yhä uusia suuntauksia. Szelényin mukaan erot ovat niin suuria, että ”yksittäinen sosialismin määritelmä todennäköisesti piilottaa enemmän kuin valaisee”. Hän suositteleekin tarkastelemaan sosialismin erilaisia suuntauksia aatehistoriallisesta näkökulmasta.

Sosialismin historiaa

Sosialismi ennen nykyaikaa

pienoiskuva|pysty|vasen|Utopian saari, josta kertovassa kirjassa (1516) Thomas More hahmotteli ihanneyhteiskuntaa.