Anton Eliel Mickelsson (myös Michelsson, 15. toukokuuta 1886 Korppoo – 10. tammikuuta 1963 Korppoo) oli suomalainen merikapteeni ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1919–1922.
Elämä Nuoruus Korppoon Lomin saaren Norrgårdin talossa syntyneen Eliel Mickelssonin vanhemmat olivat luotsivanhin Mikael Anton Michelsson (1850-1926) ja Mathilda Ottelia Mattsson (1860-1934). Hän kävi kolme luokkaa Svenska reallyceum i Åboa, kunnes lähti merille vuonna 1902. Mickelsson suoritti aliperämiestutkinnon 1904, yliperämiestutkinnon 1907 ja merikapteenin tutkinnon 1911. Hän seilasi muun muassa höyrylaiva Uranialla ja nelimastoparkki Fennialla. Vuosina 1912-1917 Mickelsson työskenteli Venäjän meriministeriölle alistetun Luotsi- ja majakkalaitosten ylihallituksen palveluksessa luotsivanhimpana kotisaarellaan Lohmin luotsiasemalla.
Sisällissota Helmikuun vallankumouksen jälkimainingeissa keväällä 1917 Mickelsson oli Turun seudun luotsien edustajana valtakunnallisessa luotsikokouksessa Kotkassa. Yleislakon aikana hänen kerrottiin noutaneen Turusta ampumatarvikkeita Korppooseen perustetulle työväen järjestyskaartille. Sisällissodan sytyttyä Mickelsson sympatisoi punaisia. Mickelssonin mukaan valkoiset yrittivät useita kertoja vangita hänet agitaatiosta syytettynä. Maaliskuun lopussa käydyn Korppoon taistelun jälkeen Mickelsson luotsasi punakaartin hallussa ollutta jäänmurtaja Murtajaa Utööhön suuntautuneella matkalla. Nauvon taistelun aikana alus palasi Lomiin tuoden mukaan vahvistuksia punaisille. Taistelun päätyttyä 5. huhtikuua Mickelsson toimi jälleen Murtajan luotsina aluksen kuljettaessa vetäytyviä punaisia Turkuun. Kuggön edustalla Murtaja kohtasi saksalaisen risteilijän Kolbergin, jonka ampumien varoituslaukausten jälkeen suurin osa punaisista pakeni jäälle. Mickelsson jäi saksalaisille antautuneelle jäänmurtajalle, jonka jälkeen se purjehti Hankoon. Mickelsson kertoi myöhemmin, että hänelle oli luvattu 5 000 markan palkkio aluksen luotsaamisesta Turkuun. Valkoiset teloittivat myöhemmin Murtajan venäläisen kapteenin sekä viisi suomalaista miehistön jäsentä. Mickelsson päätyi vankileirille, josta hänet vapautettiin syksyllä ilman syytettä.
Sodan jälkeen Sisällissodan jälkeen Mickelsson toimi Suomen Luotsiliiton Turun osaston puheenjohtajana ja liittotoimikunnan sihteerina. Kierrettyään ahkerasti puhujamatkoilla Varsinais-Suomen ruotsinkielisillä seuduilla hänet valittiin eduskuntaan vuonna 1919. Mickelssonin taustan johdosta hänen valintansa aiheutti runsasta parranpärinää porvarilehdistössä. Kokoomuksen äänenkannattaja Uusi Aura kyseenalaisti myös Mickelssonin oikeuden sortovuosina Venäjän meriministeriötä palvellelleille ”ryssänluotseille” myönnettyyn eropalkkaan. Mickelsson sai lopulta luotsinviran jälleen 1927 ja 1949-1953 hän oli luotsivanhimpana Lohmin luotsiasemalla. Lisäksi Mickelsson piti 1930-luvulla Korppoon kirkonkylässä toiminutta kestikievaria. Hän oli myös pitkäaikainen Korppoon kunnanvaltuuston jäsen. Mickelsson kuoli 76-vuotiaana tammikuussa 1963. Hänet on haudattu Korppoon hautausmaahan.
Perhe Eliel Mickelssonin ensimmäinen puoliso oli turkulainen Aina Ulrika Lindblom (1885-1918), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1913. Heillä oli kaksi lasta. Leskeksi jäätyään Mickelsson meni vuonna 1922 naimisiin Kokemäellä syntyneen Korppoon kartanon omistajan tyttären Marja Wahen (1902-1971) kanssa. Avioeron jälkeen Mickelssonin kolmas puoliso oli Merikarvialla syntynyt Taimi Aitasalo (1904-1996).
Lähteet
Luokka:Kansanedustajat Luokka:Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot Luokka:Korppoon kunnanvaltuutetut Luokka:Suomalaiset merikapteenit Luokka:Suomen sisällissodan punaiset Luokka:Varsinais-Suomen vaalipiiri Luokka:Vuonna 1886 syntyneet Luokka:Vuonna 1963 kuolleet