pienois|pysty=1.4|Eurooppalaiset siirtomaavallat, Yhdysvallat ja Japani hallitsivat 1900-luvun alussa 85 prosenttia maailman maapinta-alasta. Imperialismi tarkoittaa suurvallan pyrkimystä laajentaa omaa maa-aluettaan tai taloudellista vaikutusvaltaansa.imperialismi. Kielitoimiston sanakirja, Kotimaisten kielten keskus ja Kielikone Oy 2020. Viitattu 8.7.2021. Aluelaajennukset tapahtuvat tyypillisesti sotilaallisin keinoin ja muiden valtioiden kustannuksella, mutta taloudellinen ja poliittinen vallankäyttö voivat saada myös hienovaraisempia muotoja.Imperialism. Encyclopædia Britannica 26.2.2020. Viitattu 9.1.2021. Laveammassa merkityksessä sanalla voidaankin viitata kaikenlaiseen alistavaan kulttuurivaikutukseen. Kolonialismi on nimitys imperialistiselle siirtomaapolitiikalle. Siinä vahvempi valtio pyrkii saamaan alistamistaan alueista (alusmaista) mahdollisimman paljon hyötyä itselleen.

Määritelmä

Kielitoimiston sanakirjan mukaan imperialismi tarkoittaa ”alue- ja talousvaltauksiin pyrkivää suurvaltapolitiikkaa” tai laajemmin mitä tahansa ”alistavaa kulttuurivaikutusta” eli kulttuuri-imperialismia. Ekologinen imperialismi tarkoittaa eurooppalaisten kasvien, eläinten ja mikrobien levittäytymistä muualle maailmaan Euroopasta tulleiden valloittajien ja uudisasutuksen mukana.ekologinen imperialismi. Tieteen termipankki 16.1.2020. Viitattu 22.7.2021. Propagandassa epämieluisia valtioita ja poliitikkoja syytetään toisinaan imperialismista.

Kolonialismi on nimitys imperialistiselle siirtomaapolitiikalle. Siinä vahvempi valtio pyrkii saamaan alistamistaan alueista mahdollisimman paljon hyötyä itselleen.kolonialismi. Kielitoimiston sanakirja, Kotimaisten kielten keskus ja Kielikone Oy 2020. Viitattu 8.7.2021. Tieteen termipankki erottelee merkitykset seuraavasti: ”imperialismi kuvaa maailmanlaajuista systeemiä, jotakin joka johtaa keskuksesta (metropole) ulospäin eli saa alkunsa emämaasta. – – Kolonialismi taas on jotakin, jota tapahtuu paikan päällä kohdealueella, ns. siirtomaassa.”kolonialismi. Tieteen termipankki 17.6.2021. Viitattu 22.7.2021. Uuskolonialismi viittaa ilmiöön, jossa vanhat siirtomaavallat pyrkivät saamaan entisissä siirtomaissaan vaikutusvaltaa ei-sotilaallisin keinoin.

Englannin kielessä sanaa imperialism käytettiin ensimmäistä kertaa 1830-luvulla Napoleonin valloituksista. Pian sillä alettiin viitata myös Rooman valtakuntaan ja Brittiläiseen imperiumiin. Sanan merkitys oli alusta lähtien enimmäkseen kielteinen, vaikka sitä Britanniassa ja vähäisemmässä määrin Yhdysvalloissa käytettiin myös myönteisessä sävyssä kansallisten etujen puolustamisesta sekä länsimaisen sivilisaation hyötyjen levittämisestä muualle maailmaan.imperialism (n.). Online Etymology Dictionary. Viitattu 7.7.2021. Sana sai nykyisen perusmerkityksensä 1800-luvun lopulla.Strang 2000, ”Imperialism and Colonialism”. Tuolloin alkanutta kiihkeää siirtomaiden tavoittelun kautta kutsutaan uudeksi imperialismiksi ().

David Strang (2000) erottaa toisistaan kolonialistisen eli siirtomaa-ajan (noin 1500–1830) ja sitä seuranneen imperialistisen aikakauden (noin 1880–1960-luku). Kolonialistisella kaudella siirtomaihin asettui suuri määrä emämaiden väestöä (kolonisaatio). Imperialistisella kaudella siirtomaihin siirtyi lähinnä erilaisia johtotehtävissä toimineita korkea-arvoisia virkamiehiä ja yksityisyrittäjiä, jotka johtivat siirtomaita mutta muodostivat lukumääräisesti vain pienen vähemmistön alueen koko väestöstä.

Historia

Muinaiset imperiumit

Ensimmäiset imperiumit syntyivät jo muinaisina aikoina. Erityisesti Lähi-itää ja Välimeren ympäristöä hallitsivat toisiaan seuraavat imperiumit, kuten Assyria, Persia, Aleksanteri Suuren johtamat kreikkalaiset ja myöhemmin Rooma. Myös Kiinassa syntyi jo varhain suuria valtakuntia. Esimodernit imperiumit olivat maatalousyhteiskuntia. David Strangin (2000) mukaan on epäselvää, missä määrin perinteisten imperiumien valtarakenteita voi verrata varhaismodernin ja uusimman ajan imperialismiin, jolle oli ominaista merentakaisten siirtomaiden hankkiminen kaukana emämaasta. Varhaisissa imperiumeissa toisistaan erotettiin soturiyläluokka sekä alkutuotannon piirissä työskentelevät maalaiset, kun taas moderni imperialismi loi kokonaisten kansakuntien välisen hierarkian. Yhteistä on silti poliittisen ylivallan luominen ja säilyttäminen. Vielä suurempi on muinaisten maatalousimperiumien ero uuskolonialismiin, jota leimaavat taloudelliset riippuvuussuhteet.

Kiihkeimmän imperialismin kausi

pienois|pysty|Cecil Rhodesin Kap–Kairo-rautatietä havainnollistava pilakuva. Rhodesin haaveena oli ”maalata kartta punaiseksi”.Woodhouse, Christopher Montague: Cecil Rhodes. Encyclopaedia Britannica. Viitattu 7.7.2021. (Brittiläinen imperiumi on perinteisesti merkitty punaisella.) 1400- ja 1500-lukujen löytöretkien myötä eurooppalaiset valtiot alkoivat uuden ajan alussa hankkia siirtomaita Amerikasta, Intiasta ja Itä-Intiasta. Erityisesti Espanja, Portugali, Britannia, Ranska ja Alankomaat haalivat siirtomaita Amerikan rannikolta ja Länsi-Intiasta. Kolumbiaanisen vaihdon seurauksena uuden maailman lauhkean ja subtrooppisen vyöhykkeen väestö ja yhteiskunnat korvautuivat eurooppalaistaustaisella väestöllä ja heidän kulttuurillaan. Muuttoliike ei rajoittunut pelkästään ihmisiin, vaan myös muita eliölajeja siirtyi mantereelta toiselle. Luontaisten vihollisten puuttuessa tulokaslajit usein syrjäyttivät kotoperäiset lajit. Suuri vaikutus oli erityisesti taudinaiheuttajilla, joille Amerikan alkuperäisväestöllä ei ollut vastustuskykyä.kolumbiaaninen vaihto. Tieteen termipankki 8.9.2020. Viitattu 22.7.2021.

Emämaista siirtomaihin kohdistuva laajamittainen muuttoliike päättyi Amerikan itsenäisyyssotiin vuosien 1776 ja 1830 välillä, ja eurooppalaisten suurvaltojen haltuun jäi lähinnä kauppa-asemia ja sokeriplantaaseja. Seurasi puolen vuosisadan mittainen hiljaisempi vaihe, jona Kuninkaallinen laivasto hallitsi maailman meriä.

Uusi, aiempaakin kiihkeämpi imperialismin vaihe käynnistyi vuoden 1880 jälkeen. Länsi-Euroopan perinteisten siirtomaavaltojen joukkoon liittyivät Saksa, Italia, Japani, Venäjä ja Yhdysvallat. Aiemmin siirtomaavalta oli keskittynyt Afrikan ja Aasian rannikoille, mutta nyt eurooppalaisten valta levittäytyi myös sisämaahan. Siirtomaan asemaan joutui likimain koko Afrikka, suuri osa Aasiasta sekä useimmat Tyynenmeren saaret. Yhdysvallat valloitti itselleen Espanjan siirtomaaimperiumin rippeet. Muuttoliikkeet emämaasta siirtomaihin jäivät aiempaa pienemmiksi ja rajoittuivat upseereihin, virkamiehiin, kauppiaisiin, plantaasinomistajiin ja lähetyssaarnaajiin. He muodostivat siirtomaiden eliitin mutta olivat alkuperäisväestöön verrattuna pieni vähemmistö. Uuden imperialismin katsotaan päättyneen ensimmäiseen maailmansotaan, jonka alkaessa eurooppalaiset suurvallat, Yhdysvallat ja Japani hallitsivat noin 85 prosenttia maapallon maapinta-alasta.Magdoff, Harry & McDougall, Walter A.: New Imperialism. Encyclopædia Britannica 18.4.2021. Viitattu 18.4.2021.

Viimeistään 1900-luvun alussa imperialismi sai yksiselitteisen kielteisen merkityksen. Tähän vaikuttivat Yhdysvaltojen raa’asti tukahduttama itsenäisyysliike Filippiineillä sekä J. A. Hobsonin Imperialism: A Study (1902). Jälkimmäisellä oli huomattava vaikutus nousevaan kommunistiseen liikkeeseen. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kansainliitto yritti tuloksetta hillitä imperialismia. Toiseen maailmansotaan johtanutta Saksan, Italian, Neuvostoliiton ja Japanin aggressiivista laajentumispolitiikkaa voi pitää uudenlaisena imperialismina.

Siirtomaavallan purkautuminen

Osa siirtomaista itsenäistyi jo maailmansotien välisenä aikana. Useimmat Aasian siirtomaat itsenäistyivät heti toisen maailmansodan päätyttyä. Siirtomaavallan purkautuminen eli dekolonisaatio kiihtyi 1960-luvulla, ja viimeistään 1980-luvulla lähes kaikki entiset siirtomaat joko itsenäistyivät tai saivat emämaahan nähden tasavertaisen aseman. Kun 1700- ja 1800-luvuilla itsenäisyyttä oli vaatinut eurooppalaistaustainen väestö, olivat 1900-luvun itsenäisyysliikkeet alkuperäisväestön nationalistisia liikkeitä. Emämaista saapunut väestö yleensä vastusti itsenäisyyttä, koska se merkitsi etuoikeutetun aseman päättymistä. Useimmat 1900-luvun siirtomaat itsenäistyivät rauhanomaisesti, mutta esimerkiksi Indokiinassa ja Algeriassa paikalliset kävivät pitkän itsenäisyyssodan ranskalaisia vastaan.Strang 2000, ”Decolonization”.

Siirtomaajärjestelmän purkautumisen myötä imperialismi on saanut uusia merkityksiä. Kylmän sodan vuosina kolmannen maailman riippuvuus länsimaista ja monikansallisista yrityksistä nähtiin usein ”uusimperialismina” tai ”uuskolonialismina”. Perinteinen poliittinen valta korvautuu näissä teorioissa taloudellisella herruudella, kehittymättömien kansantalouksien riippuvuudella ulkomaisista investoinneista.

Imperialismin teoriat

Valtavirran käsityksiä

Encyclopædia Britannican mukaan imperialismin syille on olemassa neljä pääasiallista selitysmallia. Taloudelliset teoriat katsovat imperiumin tarjoavan emämaalle alueita, joihin se voi investoida ja viedä ylituotantoaan ja liikaväestöään. Marxilaisen tulkinnan mukaan imperialismi on kapitalismin myöhäinen vaihe ja sen väistämätön seuraus, jossa kapitalistiset taloudet kilpailevat keskenään valloittamalla käyttöönsä uusia alueita. Toinen näkökulma korostaa ihmisluonnon ja valtioiden taipumusta kilpailla keskenään ja levittää valtaansa. Toisinaan tähän liittyy kohtalonomainen ajatus ylivertaisten kansojen oikeudesta hallita heikompiaan. Kolmas teoria korostaa imperialismin tarjoamaa turvallisuutta, kuten sotilastukikohtia, raaka-aineita, kauppareittien hallintaa ja helposti puolustettavia rajoja. Neljäs argumentti perustelee imperialismia moraalisista näkökulmista ja katsoo, että sen tavoitteena on vapauttaa vieraat kansat tyranniasta ja viedä emämaan ylivertaista järjestelmää ulkomaille. Moraalisen perustelun tueksi on toisinaan esitetty lähetystyön tarpeellisuus.

Länsimaisen historiantutkimuksen valtavirta ei pidä uusimman ajan imperialismia kapitalismin tuotteena. Uudelle imperialismille oli eri maissa erilaisia syitä. Esimerkiksi Ranskassa siihen vaikutti halu palauttaa kansakunnan kunnia Ranskan–Preussin sodassa (1870–1871) kärsityn tappion jälkeen. Saksassa Otto von Bismarck käytti aluelaajennuksia oman sisäpoliittisen valtansa pönkittämiseen, kun taas Britannia halusi turvata etunsa Välimerellä ja Intiassa. Merkittäviä tekijöitä olivat myös usko kansalliseen ja rodulliseen ylivertaisuuteen sekä yleinen vallanhalu. On kuitenkin kiistanalaista, milloin ja missä jokin tietty syy oli ratkaiseva, ja koko imperialismin selittävän teorian laatiminen on osoittautunut mahdottomaksi. Jos uusien siirtomaiden hankkimista esimerkiksi perustellaan halulla turvata nykyiset omistukset, herää kysymys, miksi ensimmäinen siirtomaa hankittiin. Harry Magdoffin & Walter McDougallin (2021) mukaan imperialismi on kuin mikä tahansa historiallinen tapahtuma: pitkään jatkuneiden kehityskulkujen ja ainutlaatuisten olosuhteiden tuotos, jota koskeviin päätöksiin vaikuttavat sekä poliittiset, sotilaalliset, taloudelliset että psykologiset näkökohdat.

Useimmat imperialismin selitykset keskittyvät emämaiden olosuhteisiin. Silti myös siirtomaiden tapahtumat olivat merkittäviä. Paikallisten vastarinta vaikutti osaltaan siihen, että varhaismodernin ajan epämuodollinen valta-asema vaihtui 1800-luvulla yhä tiukempaan ja keskusjohtoisempaan siirtomaapolitiikkaan. Toisaalta siirtomaajärjestelmä oli riippuvainen siitä, että ainakin osa paikallisista suostui yhteistyöhön.

Klassisia selitysmalleja