Alavus () on Suomen kaupunki Etelä-Pohjanmaalla Lapuanjoen yläjuoksulla. Kaupungissa asuu ihmistä, ja sen pinta-ala on km2, josta km2 on vesistöjä. Väestötiheys on asukasta/km2.
Alavuden alueella eteläpohjalainen lakeus vaihtuu Suomenselän mäkimaisemaksi. Alavus tunnetaan kymmenistä järvistään, jotka ovat muulla Etelä-Pohjanmaalla harvinaisia. Alavudella sijaitsee myös kansainvälisesti arvokas Kuivasjärven lintujärvi.
Järviä on 60 kappaletta ja rantaviivaa yhteensä 324 kilometriä. Seinäjoelle on matkaa Alavuden keskustasta vajaa 60 kilometriä ja Tuurin kauppakylään noin seitsemän kilometriä.
Alavuden naapurikunnat ovat Alajärvi koillisessa, Kuortane pohjoisessa, Seinäjoki lännessä, Virrat etelässä ja Ähtäri idässä. Entisiä naapurikuntia ovat Seinäjokeen liitetyt Nurmo ja Peräseinäjoki. Vuonna 2013 Alavuteen on liitetty Töysän kunta.
Nimi Alavuden nimi on alun perin vesistönimi, joka viittaa alempana jokireitillä sijaitsevaan järveen. Vanhin tunnettu kirjallinen maininta on Alavojervi vuodelta 1557 ja Alandhe tresk 1571. Kirkollisen ja kunnallisen hallinnon kehittyessä nimi Alavojärvi tuli vuonna 1673 perustetulel saarnahuonekunnalle. Ruotsinkielisessä muodossa nimi kirjoitettiin Alavoträsk ja lyheni muotoon Alavo, joka on säilynyt paikkakunnan virallisena ruotsinkielisenä rinnakkaisnimenä. 1800-luvulla tavallisin suomenkielinen kirjoitusasu oli Alavuus, joka vakiintui 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa nykyiseen viralliseen ja suulliseen muotoon.
Historia Asutuksen synty Ihminen saapui Alavuden seudulle heti mannerjään peräydyttyä. Vanhimmat seudulta löytyneet kivikauden aikaiset löydöt sijoittuvat Suomusjärven kulttuurin aikaan, noin 8000–5000 eaa. Kiviaseet, nuotion pohjat, kodan jäännökset ja palaneet luut kertovat paljon kivikautisen väestön elämästä.Perälä 1986, s. 41–45 Rantaviivan siirtyessä lännemmäksi myös asutus Alavuden alueella väheni huomattavasti, eikä siitä ole löydetty merkkejä kivikauden lopulla. Rautakautiset esineet osoittavat edullisen liikesijainnin ja hyvien kala-apajien houkutelleen paikalle väkeä jatkuvasti, vaikka suora vesitie olikin jo katkennut maankohoamisen vuoksi.
Asutus pysyi liikkuvana pyyntikulttuurina aina 1500-luvulle. Hämäläiset käyttivät seutua reittinä erämaihinsa ja Pohjanlahdelle. Savolaista kaskenpolttajaväestöä alkoi 1500-luvun lopulla asettua seudulle. Lapuanjoen laakson yläosaa kutsuttiinkin 1600-luvulla Lapuan Savoksi. Savolaisten kulttuuri oli jonkinlainen pysyvän maatalouden ja liikkuvan pyyntikulttuurin välimuoto. Suurin osa seudun väestöstä siirtyi muualle. Lopullinen asuttaminen tapahtui lännestä, pääasiassa Kyröjoen ja Lapuanjoen keskijuoksulle, jonne asettui satakuntalaisperäistä väestöä.
Alavuden vesistönimissä on nähtävissä jälkiä alueen saamelaisasutuksesta, joka on väistynyt alueelta 1500-luvun tienoilla. Saamelaisperäisiä nimiä ovat esimerkiksi Kaidesluoma (joki), Kuorasjärvi, Kuotesjärvi, Kätkänjoki, Paatsjoki ja Sapsalampi. Kaidesluoma on muotoutunut saamen sanasta skaidi, joka tarkoittaa jokihaarojen väliin jäävää niemimäistä maa-aluetta. Kuoras-nimi puolestaan tulee saamen pikkusiikaa merkitsevästä sanasta guora, joka toisaalta liittyy myös suomen kuore-sanaan. Kuotesjärvi saa nimensä järven kannasmaisesta saaresta, jota ilmaistaan esimerkiksi nykyisessä inarinsaamessa sanalla kuotku - kapea saari, joka luoteen aikana yhdistyy mantereeseen. Kätkänjoki-nimen taustalla on saamen ahmaa merkitsevä sana geatki, paats-nimi merkitsee 'käpyä' ja Sapsalammen sapsa on muotoutunut siikaa merkitsevästä kantasaamen muodosta sapse.
Uudenkaarlepyyn kaupungin perustaminen Lapuanjoen suulle oli tärkeä tapahtuma Alavuden historiassa. Vuonna 1617 määrättiin Näsijärven pohjoispäässä sijaitseva Ruovesi Uudenkaarlepyyn kauppapiirin. Kuljetukset tapahtuivat Suomenselän yli pitkin Näsijärven muinaisen laskujoen vartta. Tämän vaiheen alkaessa Alavuden seutu oli vielä niin harvaan asuttu, että siellä oli veroluetteloiden mukaan vain kuusi taloa.
Liikennettä välitti aluksi vain Hämeestä Pohjanmaalle johtanut ratsupolku, joten kaupankäynti jäi varsin vaatimattomaksi. Alavuden kehitys olikin hidasta koko 1600-luvun ajan. Tilanne muutti kuitenkin 1600-luvun lopulla, kun Ruovedeltä Uuteenkaarlepyyhyn rakennettiin maantie. Talojen lukumäärä oli noussut sadassa vuodessa ainoastaan kahteenkymmeneen. Taloja oli 1700-luvun lopussa jo yli sata ja asukasluku nousi lähelle kahta tuhatta.
Seurakunnan synty Alavuden seutu kuului aluksi Ilmajoen seurakuntaan. Vuonna 1674 Alavudesta muodostettiin Ilmajoen saarnahuonekunta. Alavudesta tuli 1701 kappeliseurakunta ja se sai oman papin. Alavus liitettiin vuonna 1798 kappeliseurakunnaksi vasta perustettuun Kuortaneen kirkkoherrakuntaan. Alavutelaiset olivat tyytymättömiä siihen, että kirkkoherra asui Kuortaneella, joten vuonna 1835 Alavudesta tuli emäseurakunta jonka kappeliseurakunnaksi Kuortane puolestaan liitettiin ja vuonna 1837 Kuortaneen kirkkoherra muutti Alavudelle. Koko pitäjän nimeksi tuli vielä tuolloin Kuortane. Kuortane ja Alavus erotettiin kumpikin omaksi emäseurakunnakseen 1859 ja Alavus sai takaisin vanhan nimensä. Käytännössä seurakuntien ero tapahtui kuitenkin vasta 1875. Töysä erosi omaksi kirkkoherrakunnaksi vuonna 1896.
Ensimmäinen kirkko rakennettiin Alavudelle todennäköisesti 1677, toinen kenties 1740-luvulla. Vuosina 1823–1825 rakennettu, Carl Ludvig Engelin suunnittelema kirkko tuhoutui tulipalossa 1912. Vain Carl Bassin suunnittelema kellotapuli säilyi. Kaupungin nykyinen Kauno Kallion piirtämä rapattu tiilikirkko valmistui 1914.
Alavuden taistelu Suomen sodassa Alavudella käytiin tärkeä taistelu, joka tunnetaan nykyisin Alavuden taisteluna. Suomen kenttäarmeija oli saanut perääntymisvaiheen aikana 14. heinäkuuta 1808 voiton Lapualla, mutta venäläiset uhkasivat tehdä sen tyhjäksi valloittamalla Alavuden tärkeän tienristeyksen. Carl Johan Adlercreutz päätti tällöin vallata Alavuden takaisin ja hyökkäsi 17. elokuuta noin 4 000 miehen voimin lähes puolta pienemmän venäläisjoukon kimppuun. Suomalaiset ryhmittyivät hyökkäykseen Alavuden kirkon vaiheille ja etenivät hyökkäykseen Alavudenjärven länsirantaa etelään. Röyskön tilan mailla Adlercreutz itse johti hyökkäystä venäläisten vasenta sivustaa vasten. Alipäällikköinään hänellä olivat muun muassa Vänrikki Stoolin tarinoista tutut Karl Leonhard Lode ja Johan Reinhold von Törne. Kun nykyisen Harrin kesäteatterin tienoilla sijainnut Härkönen oli vallattu rynnäköllä, venäläisiä ajettiin takaa puolitoista peninkulmaa pitkin Kuortaneen-Ruoveden harjua. Alavuden voittoa Suomen armeija ei kuitenkaan osannut käyttää hyväkseen.
pienoiskuva|Alavuden vaakuna (1952–2012).
Autonomian aika oli Alavudella ripeän kehityksen kautta. Uutta peltoa raivattiin ja väkiluku moninkertaistui. 1900-luvun alussa ylitettiin jo kymmenentuhannen asukkaan raja.
Rautatieliikenteen vaiheet Alavuden liikennesijainti oli parantunut entisestään Haapamäen–Seinäjoen rautatien avautuessa 1883. Rata linjattiin kuitenkin noin 3 kilometriä kirkonkylän pohjoispuolelta. Keskus jakautui kahtia, asemanseuduksi ja kirkonseuduksi. Maantieyhteyden merkityksen vähentyessä kehityksen painopiste siirtyi ainakin osittain asemanseudulle. Tämä kaksijakoisuus on ilmeisesti jossain määrin heikentänyt kaupunkimaisemman asutuksen kasvua. Toinen kasvua jarruttanut tekijä oli tiheään asutun kaupallisen vaikutusalueen puuttuminen. Naapurikunnat ovat Suomenselän tapaan pieniä ja kuntien väliset etäisyydet ovat pitkät. Alavuden liikennesijainti heikkeni 1971, jolloin Pohjanmaan rataa oikaistiin Alavuden ohi Tampereelta suoraan Seinäjoelle. Alavus oli kauppalana 1974–1976 ja kaupunginoikeudet se sai 1. tammikuuta 1977.
Vuoden 2013 alussa Töysän kunta yhdistyi Alavuden kaupunkiin kuntaliitoksen myötä. Alavuden uudeksi vaakunaksi otettiin silloinen Töysän vaakuna.
Maantiede pienoiskuva|Töysänjokea Alavudella. Alavuden kaupunki sijaitsee Pohjanmaan ja Järvi-Suomen vedenjakajan Suomenselän tuntumassa kaakkoisella Etelä-Pohjanmaalla. Se jakaantuu kahteen suunnilleen yhtä suureen osaan, itäiseen ja läntiseen, jotka ovat hyvin erilaisia. Läntinen puolisko on tasaista, aavistuksen verran luoteeseen kallistuvaa, pienten järvien ja soiden luonnehtimaa. Se on juuri sellaista, miksi Suomenselän suomaa tavallisesti kuvaillaan. Itäosa muistuttaa enemmän hämäläistä maisemaa.
Maisema Maisemallinen raja läntisen suomaan ja itäisen mäkimaan välillä noudattaa suurin piirtein Lapuanjoen ja sen suurimman sivuhaaran Nurmonjoen välistä vedenjakajaa. Alavuden länsiosan maisemat ovat vaihtelevat. Suomenselän lakialueita luonnehtivat osittain puuttomat aapasuot, mutta alemmilla mailla on myös juovikkaita kermikeitaita.
Vesistö Lapuanjoki alkaa Kukkolammesta Virroilta ja laskee savirantaiseen Rimpijärveen sekä edelleen kauniiseen kallio- ja hiekkarantaiseen Sapsalampeen. Täältä joki jatkuu Pahajoki-nimisenä ja virtaa mm. Alavudenjärven läpi kohti Kuortaneenjärveä. Alavuden länsiosan vedet keräävä Nurmonjoki alkaa Vehkajokena Vehkajärvistä aivan Suomenselän laelta. Allasjärvien kautta virrattuaan joki jatkuu allasjokena, kunnes se muuttuu hieman leveämmäksi Ahvenjoeksi Myllyjoen yhdyttyä siihen. Ahvenjoki virtaa aluksi Jääskänjärven läpi ja jatkuu edelleen Seinäjoen rajalle, jossa se levenee Lehmijoen haarassa Nurmonjoeksi. Nurmojoki saa vielä Kuorasluoman kautta Kuorasjärven vedet Alavuden puolelta. Nurmonjoki purkautuu Lapuanjoen pääuomaan Lapuan kaupungin keskustassa. Kaksi kilometriä leveä ja kymmenen kilometriä pitkä Kuorasjärvi on Alavuden suurin järvi. Yhdessä Jääskänjärven kanssa se poikkeaa rannoiltaan Suomenselälle tyypillisistä suolammista. Järvien kiviset ja hiekkaiset moreeniselännerannat ovat niin jyrkkiä, ettei vesialue pääse laajalti ruohottumaan. Näistä rannoista onkin tullut yksi läheisen Seinäjoen kaupungin tärkeimmistä virkistysalueista.
Luonto Järvien ja soiden väliin jäävät metsät ovat yleensä puolukkatyypin kankaita, joiden pinnassa jäkälikkö usein paljastaa peruskallion läheisyyden. Jääkauden tasaiseksi silottamia avokallioita on varsin paljon. Muutamilla ympäristöstään hiukan korkeammalle kohoavilla moreeniselänteillä maaperä on hedelmällisempää. Metsät vaihtuvat niillä kuusikkoisemmiksi mustikkatyypin kankaiksi.
Läntisen Alavuden selänteiden suhteelliset korkeudet jäävät tavallisesti alle kymmenen metrin. Itäisellä mäkimaalla 20–30 metrin korkeuserot ovat tavallisia. Kalliopaljastumia on runsaasti. Kallioiden väliin on usein patoutunut pieni lampi. Laaksot ovat pienehköjä, joten luonto ei ole tarjonnut kovin hyviä edellytyksiä maanviljelykselle. Metsätalouden merkitys onkin itäisellä Alavudella huomattava. Alueen halki pohjois–eteläsuunnassa kulkeva Lapuanjoen latvahaaran laakso poikkeaa kuitenkin jyrkästi ympäristöstään. Leveän laakson pohjalla kiemurtelee pieni Pahajoki. Näsijärven muinaisen meriyhteyden pohjalle kerrostui aikanaan runsaasti hienojakoisia aineksia. Ne ovat nykyisin erinomainen perusta maanviljelykselle. Lapuanjoen kuuluisa lakeus alkaa täältä, joskin vielä vaatimattomana.
Itäisen Alavuden luonnosta erottuu mäkimaan sekä harju- että laaksoseudun lisäksi kolmaskin alue. Se ei ehkä ole luonnonmaisemallisesti erityisen merkittävä, mutta elinkeinoelämän kannalta se on tärkeä. Koillisesta nimittäin suuntautuu kohti Lapuanjokea Kätkänjoen laakso. Joki leviää Ranta-Töysän järveksi hiukan ennen laskemistaan Lapuanjokeen asemanseudun pohjoispuolella. Kätkänjoen viljelyaukeat eivät vedä vertoja Lapuanjoen laaksolle. Metsät ovat sille tyypillisempiä muun itäisen Alavuden tapaan. Toiminnallinen yhteys ympäristöön on vahva. Itäisen Alavuden metsävarat on edullisinta kuljettaa laaksojen suuntaisesti Ranta-Töysään. Kun asemanseutukin on lähellä, ovat edellytykset puunjalostukselle hyvät.
Aluerakenne Kaupunginosat pienoiskuva|Alavuden keskustaajaman kartta OpenStreetMapissä 7/2013. Alavuden asemakaavoitettu alue on jaettu seuraaviin kaupunginosiin:
Töysän keskusta Tuuri Salmi Tusa Röyskö Kaarti Kolisto Kirkkokangas Ritola Lahdenkylä