Bertoluccin kuu tai Kuu (La luna) on Bernardo Bertoluccin ohjaama italialais-yhdysvaltalainen psykologinen draamaelokuva vuodelta 1979. Leskeksi jääneestä italialais-amerikkalaisesta oopperalaulajattaresta (Jill Clayburgh) ja hänen murrosikäisestä pojastaan (Matthew Barry) Roomassa kertovan elokuvan on käsikirjoittanut ohjaaja Bertolucci yhdessä Franco Arcallin sekä veljensä Giuseppe Bertoluccin ja tuolloisen vaimonsa Clare Peploen kanssa. Pääkuvaajana toimi Bertoluccin vakiokuvaaja Vittorio Storaro. Ennio Morriconen musiikin lisäksi elokuvassa kuullaan Verdiä, Mozartia ja Bee Geesiä.
Juoni Elokuvan aihe, italialaisen miehen suhde äitiinsä, alkoi kehittyä Bertoluccin mielessä psykiatrin vastaanotoilla. Freudilaisiin symboleihin viittaavan elokuvan alussa New Yorkissa asuva italialaissyntyinen oopperadiiva jää yllättäen leskeksi, kun hänen amerikkalaismiehensä kuolee sydänkohtaukseen. Hänen on lähdettävä pian kesäksi Roomaan työnsä takia, ja matkalle mukaan tulee hänen ainoa lapsensa, 15-vuotias poika, jonka italialaista isästä poika ei tiedä. Italiassa työhönsä uppoutunut itsekeskeinen äiti herää vähitellen näkemään poikansa ongelmalliseen elämäntilanteen heroiiniriippuvuuksineen. Äidin huolestuminen pojastaan saa vähitellen jopa insestisiä piirteitä, eikä tilannetta ainakaan heti paranna äidin paljastus, että pojan isä onkin italialainen.
Rooleissa
Roberto Benigni tekee elokuvassa pienen koomisen sivuroolin verhojen ripustajana.
Vastaanotto Kuu sai ristiriitaisia arvioita ja paljon kohua äidin ja pojan välisen seksuaalisuuden kuvaamisesta. Elokuvaa pidettiin raskaana, teennäisenä ja omaan napaansa tuijottavana. Roger Ebert kuvasi elokuvan juonta oopperamaisen epäuskottavaksi ja melodramaattiseksi ja sanoi Bertoluccin yrittävän saada ”saippuaoopperaa väkisin parittelemaan freudilaisen potilaskertomuksen kanssa”. Andrei Tarkovskin päiväkirjasta on löydetty elokuvalle vielä tylympi tuomio: ”Katsoin Bertoluccin Kuun. Hirviömäistä, halpahintaista ja vulgaaria roskaa.”
Helsingin Sanomien Helena Yläsen mielestä elokuva on kuitenkin ”liian kaunis vihattavaksi”. Vioistaan huolimatta elokuva avautuu hänestä katsojalle omaleimaisena, persoonallisena ja vivahteikkaana: ”Siinä ei ole turhaa elettä, interiööriä tai tavaraa. Kaikki ne luokittuvat jollekin kulttuurin tai sielunmaiseman hyllylle.”
Jill Clayburgh sai roolistaan Golden Globe-ehdokkuuden parhaasta naispääosasta draamaelokuvassa.
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Bernardo Bertoluccin ohjaamat elokuvat Luokka:Vuoden 1979 italialaiset elokuvat Luokka:Vuoden 1979 yhdysvaltalaiset elokuvat Luokka:Melodraamat Luokka:Päihdeaiheiset elokuvat