Taiwanin alkuperäiskansat (), myös Taiwanin aboriginaalit, formosalaiset, ovat Taiwanissa asuvia alkuperäiskansoja, jotka muodostavat noin 2 % saaren väestöstä eli noin 530 000 henkilöä.
Valtio tunnustaa tällä hetkellä 16 alkuperäiskansaa: amisit, atayalit, paiwanit, bununit, puyumat, rukait, tsout, saisiyatit, yamit, thaot, kavalanit, trukut, sakizayat, seediqit, hla'aluat ja kanakanavut. Nämä 16 alkuperäiskansaa eivät kuitenkaan vastaa täysin jakautumista esimerkiksi alkuperäiskansan oman identifioitumisen perusteella.Teng (2004): s. 104–105 Kansallisella tasolla alkuperäiskansojen etuja valvoo Alkuperäiskansojen neuvosto, joka toimii toimeenpanevan Yuanin alaisuudessa.
Historia Tutkimusten mukaan alkuperäiskansat ovat saattaneet asua Taiwanissa 8000–15 000 vuotta eristyksessä ennen han-kiinalaisten saapumista. Taiwanin alkuperäiskansat kuuluvat austronesialaisiin kansoihin. Austronesialaisten kielten alkukoti on Taiwanissa.
Vuonna 1603 Ming-dynastian aikainen purjehtija Chen Di kutsui Taiwanin alkuperäisväestöä nimellä ”idän villit” (). Samaan aikaan hollantilaiset kutsuivat saaren alkuperäisväestöä joko ”intiaaneiksi” tai ”mustiksi”, koska katsoivat saarelaisten olevan samanlaisia kuin Indonesian saariston alkuperäisväestön.Teng (2004): s. 61–65 1600-luvun alkupuolella hollantilaisten lisäksi myös espanjalaiset yrittivät perustaa siirtokuntia saarelle. Osaksi Qing-dynastiaa saari päätyi vuonna 1683. Kiinalaiset pyrkivät aluksi pysyttelemään erossa alkuperäisväestöstä, mutta tämä kävi alati vaikeammaksi, kun muutto Kiinan mantereelta Taiwaniin kiihtyi.
Japanin vallan aikana Taiwan oli Japanin siirtomaa vuosina 1895–1945. Japanin valtakauden alussa arviolta puolet saaren maista oli alkuperäiskansojen hallussa ja nämä olivat käyneet sissisotaa Qing-dynastian viranomaisia vastaan.
Alkuperäiskansa vastusti japanilaisia yhdessä paikallisten kiinalaisten kanssa useaan otteeseen. Yksi merkittävimmistä oli tapauksista oli vuonna 1930 alkanut Wushen tapaus, jota johti seediqeihin kuulunut Mona Rudao.
Vuonna 1911 japanilaiset siirtomaaisännät laskivat, että alkuperäisväestön lukumäärä oli 121 950.
Toisen maailmansodan jälkeen Kuomintangin vetäydyttyä Taiwaniin han-kiinalaisten määrä kasvoi radikaalisti parilla miljoonalla vain muutamassa vuodessa, mikä vaikutti negatiivisesti alkuperäisväestöön. Kuomintang esimerkiksi kansallisti kaiken maan vuoristoalueilla, joissa alkuperäisväestö säilytti vähäisen käyttöoikeuden maahan, ja mandariinikiinasta tehtiin Taiwanin ensisijainen kieli. 1960-luvulla säädettiin laki, jonka tarkoituksena oli virallisesti suojella alkuperäisväestön maita, mutta todellisuudessa nämä sidottiin maahan, koska mikäli maata ei viljelty kymmeneen vuoteen, siitä tuli automaattisesti valtion omaisuutta. Tämän seurauksena alkuperäisväestö joutui hylkäämään muun perinteisen kulttuurin lähes kokonaan.
Yksipuoluejärjestelmän purkauduttua 1980-luvulla alkuperäisväestön olot alkoivat hieman paranemaan: esimerkiksi vuoden 1994 perustuslaissa heidät tunnustettiin saaren alkuperäisväestöksi.
1980-luvulta lähtien monet ryhmät ovat vaatineet alkuperäiskansoille laajempaa itsemäärämisoikeutta ja taloudellista kehitystä. 2000-luvulla alkuperäiskansojen asemaa on pyritty parantamaan valtion toimesta, jotta muun muassa alkuperäiskansojen kulttuuri ja kieli olisivat paremmin esillä.
Vuonna 2016 presidentti Tsai Ing-wen pyysi alkuperäiskansoilta anteeksi näiden kohtaamaa valtiojohtoista kaltoinkohtelua. Vuonna 2018 säädettiin laki alkuperäiskansojen oikeuksien turvaamiseksi. Kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä on tunnustettu Taiwanissa alkuperäiskansojen juhlaksi vuodesta 2016 lähtien, mutta Taiwanissa sitä vietetään 1. elokuuta.
Nykystatus ja ongelmat Vuosisatojen ajan alkuperäiskansojen ja Taiwanille muualta saapuneiden välillä oli konflikteja ja taloudellista kilpailua. Kielenvaihto, assimilaatio ja jatkuva kontakti siirtomaavaltojen kanssa aiheuttivat kielikuolemaa ja kulttuuri-identiteetin menetystä.
Kautta 1900-luvun alkuperäisväestöön viitattiin sanalla ”barbaari”. Alkuperäiskielisten mukaiset nimet sallittiin taiwanilaisissa henkilökorteissa vasta 1995. Suurin osa alkuperäisväestöstä käyttää edelleen kiinalaisia nimiä. Taiwanin hallitus on pyrkinyt tukemaan alkuperäiskansojen kulttuurin ja kielen elpymistä erilaisten kehitysprojektien kautta. Alkuperäisväestö on nykyään näkyvä osa Taiwanin asevoimia: siinä missä alkuperäisväestö muodostaa nipin napin 3 % koko maan asukkaista, maan asevoimien erikoisjoukoissa heillä on paikka paikoin jopa 60 % edustus. Yliedustukseen on vaikuttanut se, että työttömyys alkuperäisväestön keskuudessa on ollut huomattavasti korkeampaa ja palvelus asevoimissa on siksi ollut houkutteleva valinta.
Yksi huomattava ongelma on se, että kymmenkunta alkuperäiskansaa, joista käytetään kollektiivista nimitystä pingput, ei ole saanut valtion virallista tunnustusta toistaiseksi. Alkuperäiskansojen oikeudet ja mahdollisuudet harjoittaa perinteisiä elinkeinojaan ja metsästää eivät myöskään aina toteudu.
Uskonto ja kulttuuri Suurin osa alkuperäiskansoista on kristittyjä, mutta myös paikallista animismia harjoitetaan jonkin verran. 1990-luvulta lähtien karismaattinen kristillisyys on kasvattanut kannatustaan alkuperäisväestön keskuudessa.
Alkuperäisväestön kulttuuri on tullut alati näkyvämmäksi ympäri Taiwania 2000-luvun kuluessa. Perinteisiä taiteenmuotoja elvytetään alkuperäisväestön keskuudessa ja sitä otetaan osaksi myös modernia populaarikulttuuria. Henkilöt, jotka ovat lähes kokonaan assimiloituneet Taiwanin kiinalaisväestöön, ovat myös pyrkineet saamaan kontaktia alkuperäisväestöön kuuluviin juuriinsa.
Lähteet
Viitteet
*