Pohjoismaiden maantiede on vaihtelevaa, ja sitä käsitellään maantieteessä yhtenäisenä alueena pikemmin kulttuurihistoriallisista kuin puhtaasti luonnonmaantieteellisistä syistä; alueen valtiot eli Pohjoismaat muodostavat omankaltaisensa valtioiden joukon.
Pääosan Pohjoismaista muodostaa Fennoskandia, johon kuuluvat Suomi sekä Skandinavian niemimaan Ruotsi ja Norja. Fennoskandian geologiaa hallitsee vanhasta peruskalliosta muodostuva Fennoskandian kilpi. Nuorempia sedimenttikiviä on Fennoskandian kilven reunoilla kuten Ruotsiin kuuluvissa Gotlannin ja Öölannin saarilla samoin kuin Pohjoismaiden naapurina etelässä olevassa Virossa. Karjalan kannaksella Suomen kaakkoispuolella samoin kuin Tanskassa on jääkauden kasaamina runsaasti irtaimia maalajeja kallioperän päällä. Norjan ja Ruotsin rajalla sijaitsee vuoristo Skandit, joka ylettyy Suomeenkin asti ja sen korkein kohta on yli 2 kilometriä merenpinnan yläpuolella.
Norja on hyvin vuoristoinen maa.
Vuoristoisen Norjan vastaisen rajan lisäksi Ruotsissa on laaja tasaisempi alue.
Suomi on tasainen maa lukuun ottamatta Pohjois-Suomea. Suomen korkein vuori, Halti, sijaitsee Skandeilla.
Tanskassa on hyvin tasaista, korkein kohta on vain noin 173 metrin korkeudessa.
Islanti, Euroopan toiseksi suurin saari ja Pohjoismaiden suurin (jos Grönlantia ei lasketa), on vuoristoisempi kuin Tanska tai Suomi, sen korkein kohta on 2 199 metrin korkeudessa. Islannissa on myös paljon tulivuoria ja jäätiköitä.
Kirjallisuutta
Lähteet
*