thumb|Emil Stumppin piirros Willi Baumeisterista 1927. Willi Baumeister, synt. Friedrich Wilhelm (22. tammikuuta 1889 Stuttgart, Saksan keisarikunta – 31. elokuuta 1955 Stuttgart, Länsi-Saksa) oli saksalainen taidemaalari, graafikko, taideteoreetikko, taideopettaja ja lavastussuunnittelija, joka kuului Saksan abstraktin taiteen johtohahmoihin ja tuli tunnetuksi taktiileista maalauksistaan.Otavan Suuri Ensyklopedia, s. 8276
Baumeisterin töihin kuuluu sekä orgaanisia että geometris-konstruktiivisia sommitelmia. Reliefimäisiksi pohjustettuja värimaalauksia maalattuaan Baumeister siirtyi puhtaaseen abstraktismiin. Ennen pitkää hän päätyi synteesiin. Siihen ovat vaikuttaneet voimakkaasti primitiivinen taide ja surrealismi. Hän liittyi vuonna 1930 Cercle de Carré -ryhmään ja vuonna 1932 Abstraction-Création-ryhmään.
Baumeister maalasi myös kone- ja urheiluaiheisia töitä, ennen kuin vuonna 1936 alkoi soveltaa täysin nonfiguratiivista tyyliä. 1940-luvulla Baumeister pyrki primitiivisen taiteen vaikutuksesta yhdistämään konstruktiivisia ja surrealistisia aineksia. Hän kirjoitti vuonna 1947 julkaisun Das Unbekannte in der Kunst ("Tuntematon taiteessa").
Hän oli professorina Kunnallisessa taideteollisuuskoulussa (Städelschule) Frankfurtissa vuosina 1928–1933. Kansallissosialistien valtaantulon jälkeen Baumeister irtisanottiin opetusvirastaan maaliskuussa 1933 ja hänen taidettaan alettiin yhtäkkiä pitää sairaana "rappiotaiteena". Neljä hänen teostaan oli esillä Münchenissä vuonna 1937 järjestetyssä ”Entartete Kunst” -näyttelyssä. Hän toimi professorina myös Stuttgartin taideakatemiassa vuosina 1946–1955.
Suku ja koulutus Hänen isänsä Wilhelm Baumeister (1847–1931) toimi hovin nuohoojamestarina. Hän oli opiskellut konetekniikkaa Stuttgartin polyteknillisessä korkeakoulussa, mutta joutui jo varhain ottamaan hoitaakseen isänsä yrityksen, joka oli tuolloin siirtymässä kolmannelle sukupolvelle. Willin äiti Anna, o.s. Schuler (1861–1945) oli koristemaalari Friedrich Wilhelm Schulerin tytär. Anna oli taiteellisesti hyvin lahjakas. Willi sai perheeltään ensimmäiset taiteelliset virikkeensä, samoin kuin hyvän annoksen ahkeruutta ja kädentaitoja. Jo lapsena hänen mieluisimpia lelujaan olivat paperi ja kynä. Noin 16-vuotiaana hän päätti hakeutua taideakatemiaan, mutta isänsä pyynnöstä hän kouluttautui ensin koristemaalariksi vuosina 1905–1907; korkeatasoisen työnsä ansiosta hän suoritti koulutuksen etuajassa ja läpäisi kisällintutkinnon.
Jo oppipoika-aikanaan vuosina 1905–1906 Baumeister pääsi opiskelemaan Kuninkaalliseen taideakatemiaan (Königliche Akademie) ja osallistui Robert Poetzelbergerin piirustustunneille. Hän otti lisäksi opetusta taiteilija Josef Kerscheeinsteinerilta. Hän osallistui tunnetun väriteoreetikko Adolf Hölzelin sommitteluluokalle vuoteen 1912 saakka. Siellä hän tutustui Oskar Schlemmeriin (1888–1943) ja Otto Meyer-Amdeniin (1885–1933), joiden kanssa hän solmi elinikäisen ystävyyden.
Keväällä 1911 Baumeister opiskeli kolmen kuukauden ajan Pariisissa Cercle International des Beaux-Arts -yhdistyksessä (Kansainvälinen kuvataideyhdistys). Vuonna 1913 hän osallistui ensimmäistä kertaa näyttelyyn Berliinin Der Sturm -galleriassa, ja vuonna 1914 hän toteutti neljä seinämaalausta Kölnin Deutscher Werkbund-näyttelyyn. Hän matkusti myös Amsterdamiin, Lontooseen ja Pariisiin. pienoiskuva|Üecht-Gruppenin näyttelyjuliste, Stuttgart 1919. Willi Baumeister palveli ensimmäisessä maailmansodassa marraskuusta 1914 joulukuuhun 1918, ja palvelus vei hänet Balkanille, Ukrainaan ja Kaukasukselle. Hän osallistui kuitenkin näyttelyihin myös sotavuosina. Vuonna 1915 hän tapasi Wienissä Oskar Kokoschkan ja arkkitehti Adolf Loosin. Palattuaan sodasta hän jatkoi opintojaan Stuttgartin taideakatemiassa vuonna 1920 ja valmistui vuonna 1922. Hänen ainutlaatuinen taiteellinen uransa oli kuitenkin alkanut jo vuosina 1913–1914, ja se jatkui ensimmäisten menestysten ja tunnustusten myötä vuosina 1919–1927. pienoiskuva|Atelierbild III, 1929.
Taiteilija-ura
Stuttgartin aika Palattuaan ensimmäisestä maailmansodasta Willi Baumeister sai opintonsa päätökseen Stuttgartin taideakatemiassa vuonna 1920. Vuonna 1919 hän liittyi berliiniläiseen taiteilijaryhmään ”Novembergruppe” (Marraskuun ryhmä), jonka oli perustanut muun muassa Max Pechstein. Samana vuonna hän perusti Oskar Schlemerin ja muiden taiteilijoiden kanssa Stuttgartissa ”Üecht-Gruppe”-ryhmän. Tuolloin hän alkoi luonnostella lavastuksia ja pukuja Stuttgartin teattereiden esityksiin sekä suuntautua kaupalliseen taiteeseen, kuten mainontaan ja painotuotteisiin.
Samaan aikaan hän alkoi saada yhä enemmän julkista huomiota. Ranskalaiset kontaktit, erityisesti yhteys Fernand Légeriin vuodesta 1922 sekä pian myös Le Corbusieriin tekivät hänet tunnetuksi Saksan rajojen ulkopuolella jo varhain.
Vuonna 1923 Baumeister tapasi taiteilija Margarete (Margrit) Oehmin (1898–1978), joka pyysi häneltä palautetta töistään. Margarete Oehm piti vuosina 1924 ja 1925 kaksi näyttelyä Stuttgartissa, mutta luopui taiteellisista tavoitteistaan mentyään naimisiin Willin kanssa marraskuussa 1926. Heille syntyi vuonna 1928 tytär Krista ja vuonna 1933 tytär Felicitas.
Vuonna 1924 Baumeister tutustui arkkitehti Heinz Raschiin; he pysyivät ystävinä koko elämänsä ajan, ja Rasch vahvisti Baumeisterin kiinnostusta arkkitehtuuria kohtaan, joita Baumeister toteutti niin kutsutuissa "Seinämaalauksissaan". Samana vuonna hän matkusti Pariisiin, missä hän tapasi Fernand Légerin ja Le Corbusier’n lisäksi taiteilija Amedée Ozenfantin ja taidekriitikko Michel Seuphorin (1901–1999). Vuonna 1924 Baumeister kutsuttiin Württembergin rakennusneuvontakeskuksen asiantuntijaksi talojen värityksen alalla, ja hän vastasi asuinkompleksien värityksestä koko Württembergin alueella. Hän suunnitteli lavastuksen Georg Friedrich Händelin Ariodante-oopperaan Stuttgartin Landestheater-teatterille.
Vakaumuksellisena soveltavan taiteen edustajana hän liittyi vuonna 1927 ”ring NEUE werbegestalter” -ryhmään (Uusien mainosmuotoilijoiden piiri), johon kuuluivat myös Kurt Schwitters ja muita merkittäviä saksalaisia typografeja. Willi Baumeisterille, kuten koko eurooppalaiselle avantgardelle merkittävin tapahtuma oli kuitenkin Stuttgartissa vuonna 1927 järjestetty laaja Deutscher Werkbund-näyttely ja sen yhteydessä toteutettu kuuluisa Weißenhofsiedlungin asuinalue. Hän ei ainoastaan suunnitellut sinne lukuisia painotuotteita ja näyttelyosastoja, vaan myös sisusti useita huoneita teoksillaan.
Frankfurtin aika Vuonna 1928 Baumeister otti vastaan kutsun opettajaksi Frankfurtin kaupungin taideteollisuuskouluun (Städelschule). Hänet palkattiin aluksi opettamaan mainosgrafiikkaa, typografiaa ja kankaiden painantaa. Hänet olisi varmasti otettu mielellään vastaan myös maalausluokan opettajaksi, mutta sitä tehtävää hoiti tuolloin Max Beckmann. Baumeisterille myönnettiin professorin arvonimi.
Vuonna 1930 hän liittyi muiden taiteilijoiden, muun muassa Wassily Kandinskyn ja Kurt Schwittersin ohella Cercle et Carré -taiteilijaryhmään. Monet saksalaiset museot hankkivat hänen maalauksiaan kokoelmiinsa. Opetus ja professuuriin liittyvät velvollisuudet kävivät niin vaativiksi, että hän pystyi maalaamaan vain ajoittain.
Kansallissosialistien vallankaappauksen jälkeen Willi Baumeisterin professuuri Taideteollisuuskoulussa lakkautettiin maaliskuussa 1933 ja hänen kollegansa Albert Windisch ja Wilhelm Biering pakotettiin ottamaan haltuunsa Baumeisterin kurssit. Myös hänen professorikollegansa Max Beckmann pakotettiin eroamaan. Palattuaan Stuttgartiin huhtikuussa 1933 Baumeister elätti itsensä pääasiassa kaupallisella taiteella, vaikka hän matkusti myös Sveitsiin, Italiaan ja Ranskaan. Baumeister oli ollut kiinnostunut luola- ja kalliotaiteesta 1920-luvun puolivälistä lähtien ja myöhemmin kaikenlaisesta esihistoriallisesta taiteesta, joka (kuten monien muidenkin 1900-luvun taiteilijoiden kohdalla) vaikutti hänen omaan tuotantoonsa. Vuodesta 1935 alkaen hän teki usein retkiä arkeologisille kaivauksille, ja näiden myötä hänen kokoelmansa esihistoriallisia ja ei-länsimaisia esineitä kasvoi vähitellen.
Willi Baumeister tapasi vuonna 1936 ystävänsä, arkkitehti Heinz Raschin välityksellä wuppertalilaisen lakkatehtaan omistajan tohtori Kurt Herbertsin ja aloitti työt yrityksessä vuonna 1937. Hänen rinnallaan työskenteli siellä muita natsihallinnon tuomitsemia taiteilijoita. Vuonna 1937 osana valtakunnallista "rappiotaide" -kampanjaa lukuisia Baumeisterin paneelimaalauksia, vesivärejä, painokuvia ja piirustuksia takavarikoitiin 16 museosta eri puolilta Saksaa. Neljä hänen teostaan oli esillä natsien "Entartete Kunst" ("Rappiotaide") -kiertonäyttelyssä vuosina 1937–1938. Vuonna 1938 Baumeister talletti suuren määrän teoksia Sveitsiin Baselin Kunsthallen kokoelmiin suojatakseen niitä kansallissosialisteilta.
Vuoteen 1941 asti, jolloin Saksan valtakunnankulttuurikamari kielsi häntä maalaamasta ja pitämästä näyttelyitä, Baumeisterilla oli silti lukuisia tilaisuuksia esitellä töitään muissa Euroopan maissa. Kiellosta ja jatkuvasta valvonnasta huolimatta hän jatkoi taiteellista työskentelyään Herbertsin maalitehtaalla tekemänsä työn ohella. Kun Wuppertalin tehdas muuttui pommitettuna asumiskelvottomaksi vuonna 1943 ja sitten toisen pommituksen jälkeen myös Baumeisterin talo Stuttgartissa tuhoutui, hän muutti perheensä kanssa Urachiin Schwabenin Jura-vuoristoon. Siellä hän kirjoitti käsikirjoituksen kirjaansa Das Unbekannte in der Kunst ("Tuntematon taiteessa").
Toisen maailmansodan jälkeen Baumeisterille, kuten monille muillekin saksalaisille taiteilijoille ”Stunde Null” (nollahetki) eli toisen maailmansodan loppuminen merkitsi kaivattua uutta alkua. Hänen taiteellinen tuotantonsa ei ollut täysin pysähtynyt vuosina 1933–1945, mutta nyt taiteen tekeminen saattoi jälleen tapahtua julkisesti. Jo muutama viikko sodan päättymisen jälkeen Willi Baumeisteria harkittiin Stuttgartin taideakatemian johtajaksi tai opettajaksi. Hän otti maaliskuussa 1946 vastaan professuurin ja oman maalausluokan. Hän jäi eläkkeelle helmikuussa 1955.
Hänen maineensa Euroopassa kasvoi tasaisesti. Pariisissa vuonna 1948 häntä kutsuttiin nimellä ”Le Picasso Allemand” (saksalainen Picasso). Vuoden 1949 lopulla hänen ystävänsä Fernand Léger kirjoitti: ”Minun silmissäni Baumeisterilla on äärimmäisen tärkeä asema nykyaikaisten saksalaisten taiteilijoiden joukossa.” Baumeister piti näyttelyitä, kirjoitti lukuisia artikkeleita, opetti ja toimi taidekilpailujen tuomaristoissa; ennen kaikkea hän maalasi herkeämättä ja oli vuoden 1945 jälkeen työskennellyt maalaustelineen ääressä lähes päivittäin. Kiihkeätempoinen elämä pakotti hänet vetäytymään terveyskylpylään vuonna 1949.
Baumeister palasi aiemman toimintansa pariin ja loi pitkän tauon jälkeen jälleen näyttämölavastuksia ja -pukuja. Vuonna 1947 Stuttgartissa esitetty baletti ”Liebeszauber” (Rakkauden lumous) oli yhtä suuri menestys kuin vuonna 1949 Essenissä esitetty näytelmä ”Monte Cassino”. Lisää suunnittelutöitä seurasi aina vuoteen 1953 saakka.
Syksyllä 1947 julkaistiin hänen kirjansa Das Unbekannte in der Kunst ("Tuntematon taiteessa") ensimmäinen painos. Teoksessa, joka luetaan modernin ajan taideteorioiden klassikoihin ja jonka kirjoittamisen Baumeister aloitti sodan viimeisinä vuosina, hän pohtii taiteellista luomistyötä ja katsojan roolia. Hän esittää myös katsauksen abstraktin taiteen historiaan. Baumeisterin varhainen panos modernin, abstraktin taiteen ymmärtämiseen oli merkittävä; myöhemmin hän puolusti tätä taidesuuntausta kiihkeästi kaikkia yrityksiä vastaan asettaa se vastakkain esittävän taiteen kanssa, mistä esimerkkinä toimivat vuonna 1949 alkaneet Darmstadtin keskustelut (Darmstädter Gespräche).
Viimeiset vuodet