Suomen tasavallan presidentillä on nykyisin käytössään kolme adjutanttia. Sana adjutantti juontuu latinan kielen sanasta auttaa, avustaa (adiūtō). Adjutanttia tarkoittava ranskankielinen termi on aide-de-camp, jota käytetäänkin pääsääntöisesti kansainvälisissä yhteyksissä. Adjutantit ovat kulkeneet tasavallan presidentin mukana niin sodassa kuin rauhassa koko Suomen itsenäisyyden ajan.

Adjutantti-instituution synty Suomessa pienoiskuva|Kautta aikojen ensimmäinen Suomen tasavallan presidentin adjutantti, everstiluutnantti Carl Aejmelaeus-Äimä kuvattuna Kultarannassa, Graniittilinnan portailla. Suomen itsenäistymisestä lähtien Suomen puolustusvoimat on asettanut valtionpäämiehen käyttöön tarvittavan määrän upseereita hänen adjutanteikseen. Menettelytapa johtuu erityisesti tasavallan presidentin roolista puolustusvoimien ylipäällikkönä. Käytänne syntyi vuonna 1918 ratsuväenkenraali Carl Gustaf Emil Mannerheimin toimiessa valtionhoitajana. Mannerheimin vanhimpana adjutanttina toimi tuolloin kapteeni Heikki Kekoni. Kekoni palveli uransa myöhemmässä vaiheessa myös presidentti Relanderin ja presidentti Svinhufvudin adjutanttina heidän toimikausiensa ajan. Mannerheimin valtionhoitajakaudella yhtenä hänen adjutanteistaan toimi myös taidemaalari, reservin luutnantti Akseli Gallen-Kallela, joka oli merkittävästi vaikuttamassa muun muassa siihen, millaiseksi juuri itsenäistyneen Suomen valtionpäämiehen protokolla muodostui.

Instituution kehitys sotiin saakka Ensimmäinen tasavallan presidentti, Kaarlo Juho Ståhlberg, omaksui käyttöönsä Mannerheimin valtionhoitajakaudella luodun protokollan. Ståhlbergin linkki Mannerheimin käytössä olleeseen protokollaan syntyi hänen nuoremman adjutanttinsa, ratsumestari Aksel Falkenbergin kautta, joka oli toiminut heti vapaussodan jälkeen jonkin aikaa Mannerheimin adjutanttina.

Ståhlbergin vanhempana adjutanttina palveli tsaarin upseeri, everstiluutnantti Carl Aejmelaeus-Äimä, joka tunsi hyvin kansainvälisen tapakulttuurin. Ståhlbergin kaudella presidentin hallintoa hoidettiin 1919 annetun asetuksen mukaisesti erillisten siviili- ja sota-asiainkanslian toimin. Vanhempi adjutantti toimi sota-asiainkanslian päällikkönä, jonka vastuulle kuului muun muassa sotilaskäskyasioiden valmistelu ja esittely, sekä Puolustusvoimien nimityksiin, ylennyksiin ja kunniamerkkeihin liittyvät asiat. Valtionhallinnon uudelleen järjestelyjen myötä sota-asiainkanslia lakkautettiin heinäkuussa 1925 ja siviiliasiankanslian nimi muuttui tasavallan presidentin kansliaksi.

pienoiskuva|Presidentti Kyösti Kallio tarkastamassa kunniakomppaniaa Helsingin rautatieasemalla 19. joulukuuta 1940, vain hetkeä ennen kuolemaansa. Suoraan presidentin takana hänen adjutanttinsa eversti Aladár Paasonen. Presidentti Svinhufvudin kaudella alkoi niin kutsuttujen adjutanttitanssiaisten perinne. Ensimmäiset adjutanttitanssiaiset järjestettiin vuonna 1935, jolloin tanssiaisiin kutsuttiin muun muassa diplomaattikuntaa, Puolustusvoimien ylintä johtoa, presidenttiparin sukulaisia ja ystäviä sekä Presidentinlinnan henkilökuntaa ja heidän perheenjäseniään. Tanssiaisia järjestettiin vielä presidentti Kallionkin kaudella, mutta perinne katkesi talvisotaan, jonka jälkeen tanssiaisia ei ole enää järjestetty.

Presidentti Mannerheimin virkakauteen (1944–1946) liittyy poikkeus, jossa kahden häntä tasavallan presidentin adjutanttina palvelleen upseerin, eversti Ragnar Grönvallin ja majuri Bertil Nordlundin rinnalle Mannerheimille oli määrätty erikseen ylipäällikön tehtävän hoidossa avustava adjutantti, majuri (myöh. eversti) O. R. Bäckman. Bäckman oli toiminut jo jatkosodan aikana, vuodesta 1942 lähtien, ylipäällikön adjutanttina ja hän jatkoi siis nimenomaisesti tässä tehtävässä aina Mannerheimin virkakauden loppuun saakka.

Kohti nykyaikaa Aina vuoteen 1972 saakka tasavallan presidentillä oli käytössään kaksi adjutanttia, joista käytettiin nimitystä vanhempi ja nuorempi adjutantti. Vuonna 1972 perustettiin uusi 3. adjutantin virka. Kolmannen adjutantin päätehtäväksi ajateltiin tuolloin presidentti Kekkosen avustamista tämän jäädessä eläkkeelle. Samassa yhteydessä vanhemman adjutantin virkanimike muuttui 1. adjutantiksi ja nuoremman vastaavasti 2. adjutantiksi. Kolmen adjutantin kokoonpano vakiintui kuitenkin käytännössä vasta siirryttäessä presidentti Koiviston kaudelta presidentti Ahtisaaren kaudelle. Ensimmäinen tasavallan presidentin adjutantti, joka palveli peräkkäin kaikissa adjutantin tehtävissä – kolmannesta ensimmäiseksi (1972–1984) – oli eversti (myöh. kenraaliluutnantti) Lasse Wächter.

Mannerheimin valtionhoitajakaudesta saakka vahvana säilynyttä adjutanttien asemaa heikennettiin 1970-luvun lopulla asetuksen ja työjärjestyksen muutoksella, joka asetti presidentin kanslian päällikön adjutantteja ylempään asemaan.Soikkanen, Timo: Presidentin ministeriö II: Uudistumisen, ristiriitojen ja menestyksen vuodet 1970-81, s. 446. Otava/Ulkoasiainministeriö, Helsinki 2008.

Vielä Mauno Koiviston presidenttikauden alussa adjutantit olivat pääsääntöisesti hyvin kokeneita ja sotilasarvoltaan jopa kenraalikuntaa. Koivisto kuitenkin koki ongelmalliseksi sen, että virkaiältään jo hyvin kokeneet upseerit toimivat presidentin adjutantteina. Hän kertoo muistelmissaan todenneensa puolustusvoimain komentajalle, "ettei Suomi ole sen kokoinen maa, että presidentin adjutanttien pitäisi olla kenraaleja". Siten noin 1980-luvun puolesta välistä alkaen presidentin adujantit eivät ole enää olleet kenraaleja, vaan 1. ja 2. adjutantit pääsääntöisesti everstiluutnantteja tai komentajia ja 3. adjutantti majuri tai komentajakapteeni.

Siirryttäessä Koiviston kaudelta Ahtisaaren kaudelle vakiintui myös tapa, että adjutantteina palvelee samanaikaisesti kaksi maavoimien ja yksi merivoimien upseeri. Ainoa ilmavoimien upseeri, joka on palvellut tasavallan presidentin adjutanttina, on everstiluutnantti Börje Söderström. Söderström palveli nuorempana adjutanttina presidentti Relanderia ja Svinhufvudia sekä jatkosodan ajan presidentti Rytin vanhempana adjutanttina.

Adjutantit nykyään Tasavallan presidentin adjutantit toimivat nykyään kussakin adjutanttitehtävässä noin kaksi vuotta, jolloin adjutanttina palvellaan kokonaisuudessaan kutakuinkin kuuden vuoden ajan. Huolimatta siitä, että adjutantin palvelusaika on pituudeltaan sama kuin presidentin toimikausi, sitä ei ole kuitenkaan sidottu presidentin toimikausiin. Ainoa poikkeus tästä vaikuttaa olleen presidentti Ståhlbergin kohdalla, mutta syitä molempien adjutanttien samanaikaiselle vaihtamiselle yhdenaikaisesti presidentin vaihdoksen kanssa ei ole tiedossa.

Vaikka tasavallan presidentin adjutantin tehtävä onkin määräaikainen, on se silti eräällä tapaa elinikäinen. Tästä toimii esimerkkinä sekä presidentti Kekkosen että presidentti Koiviston hautajaiset, joissa edesmenneiden presidenttien arkkua ovat Hietaniemessä kantaneet heidän entiset adjutanttinsa.

Ennen nykyistä käytäntöä adjutanttien palvelusajat saattoivat venyä hyvinkin pitkiksi. Kenraalimajuri Ragnar Grönvall toimi tasavallan presidentin vanhempana adjutanttina Mannerheimille, Paasikivelle ja Kekkoselle yhteensä kahdeksantoista vuoden ajan vuosina 1944–1962. Yhtä pitkän uran adjutanttina teki myös erityisesti presidentti Kekkosen adjutanttina tunnetuksi tullut kenraaliluutnantti Urpo Levo.

Aina vuoteen 1988 saakka tasavallan presidentin 1. adjutantilla oli asunto Presidentinlinnassa, jolloin se kuitenkin remontin yhteydessä muutettiin kanslian tiloiksi. Nykyään adjutantin silloisen asunnon makuuhuone toimii kanslian eräänä neuvottelutilana.

Tehtävään määrääminen ja tunnukset Tasavallan presidentin adjutantin tehtävään ei ole mitään tiettyä urapolkua, vaan adjutanttien aiemmat palvelusurat voivat poiketa toisistaan merkittävästikin. Adjutantin tehtävään määrättävä on tyypillisesti suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon ja toiminut monipuolisesti Puolustusvoimien eri virkatehtävissä noin viidentoista vuoden ajan. Adjutantin tehtävään määräyksen antaa tasavallan presidentti puolustusvoimain komentajan esittelystä.

Puolustusvoimien ohjeistuksen mukaan yleisesikuntaupseerit käyttävät olkapunosta pukeutuessaan paraati- tai juhlapukuun. Ulkoisena tunnusmerkkinään tasavallan presidentin adjutantit kuitenkin kantavat myös palveluspuvussaan olkapunosta, joka on väriltään kullankeltainen. Kullankeltainen punos kuuluu myös merivoimien yleisesikuntaupseerien paraati- ja juhlapukuun, kun taas maa- ja ilmavoimien olkapunoksen väri on hopeanharmaa.

Adjutanttien tehtävät Adjutantit työskentelevät tasavallan presidentin kansliassa (TPK) adjutanttien yksikössä, mutta heidän virkansa säilyvät kuitenkin tehtävän ajan Puolustusvoimissa. Adjutanttien yksikköä johtaa 1. adjutantti. Tasavallan presidentin kansliasta säädetyn lain perusteella kanslian tehtävänä on muun muassa avustaa tasavallan presidenttiä presidentintoimeen kuuluvissa tehtävissä sekä huolehtia tämän henkilökohtaisesta ja käytössään olevien tilojen turvallisuudesta.

Tasavallan presidentin 1. adjutantti johtaa ylimmän tason valtiollisten tapahtumien, kuten Suomeen ja ulkomaille suuntautuvien valtiovierailujen ja itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton valmistelua sekä toimeenpanoa. 1. adjutantti toimii myös tasavallan presidentin protokollapäällikkönä, mikä rooli vanhimmalla adjutantilla on ollut jo adjutantti-instituution alusta lähtien.

Suomen valtiollisten ritarikuntien suurmestarina toimii tasavallan presidentti. Vuodesta 1981 lähtien 1. adjutantti on toiminut Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien hallituksen toisena sihteerinä. 2000-luvulta alkaen on myös tavaksi muodostunut kutsua 1. adjutantti Vapaudenristin ritarikunnan hallituksen kokouksiin.

Tasavallan presidentin 2. adjutantti toimii tarvittaessa 1. adjutantin sijaisena. 2. adjutantin tärkeimpiä tehtäviä ovat presidentin ulkomaanmatkojen valmistelu sekä tasavallan presidentin isännöimien, mittavampien kotimaassa järjestettävien tilaisuuksien valmistelu ja toimeenpano. Lisäksi 2. adjutantti huolehtii tarvittaessa presidentin puolison ohjelman valmistelusta ja toteutuksesta.

Tasavallan presidentin 3. adjutantti huolehtii ensisijaisesti presidentin päivä- ja kotimaan ohjelman valmistelusta ja toteutuksesta. Lisäksi 3. adjutantti avustaa tarpeen mukaan eläkkeellä olevia presidenttejä.

Valtionhoitajien ja presidenttien adjutantit vuodesta 1918 alkaen Alla olevassa taulukossa on esitetty kaikki Suomen valtionhoitajien ja tasavallan presidenttien adjutantteina toimineet henkilöt. +Presidentti (vuoteen 1919 asti valtionhoitaja)1. adjutantti

(vuoteen 1972 asti

vanhempi adjutantti)2. adjutantti

(vuoteen 1972 asti

nuorempi adjutantti)3. adjutanttiC. G. E. Mannerheim 1918–1919Kapteeni Heikki Kekoni

31.12.1918 astiVänrikki (res.) Bertel Rosenbröijer

1918–1919Everstiluutnantti

Kasimir Lilius

1.1.–16.4.1919Kapteeni

Heikki Kekoni

16.4.1919 astiKapteeni Heikki Kekoni

16.4.1919 alkaenLuutnantti (res.) Akseli Gallen-Kallela*

maaliskuu 1919 alkaenK. J. Ståhlberg 1919–1925Everstiluutnantti Carl Aejmelaeus-ÄimäAejmelaeus-Äimä, Carl Bror Emil, päällystökortti, Kansallisarkisto

1919–1926Ratsumestari Aksel Falkenberg

1919–1925Lauri Kristian Relander 1925–1931Luutnantti Väinö Erland Hämeen-AnttilaHämeen-Anttila, Väinö Erland, päällystökortti, Kansallisarkisto

1925–1926Everstiluutnantti (1929 eversti)

Heikki Kekoni

1926–1937Majuri (1937 everstiluutnantti) Börje Söderström

1926–1937P. E. Svinhufvud 1931–1937Eversti (1937 kenraalimajuri) Heikki Kekoni

26.2.1937 astiKyösti Kallio 1937–1940Eversti Aladár Paasonen

1937–1939 ja

1940–1941Majuri (1940 everstiluutnantti) Åke Slöör

1937–1941Risto Ryti 1940–1944Everstiluutnantti Åke Slöör

1941Majuri Bertil Nordlund

1941–1948Everstiluutnantti

Börje Söderström

1941–1944C. G. E. Mannerheim 1944–1946Everstiluutnantti (1945 eversti, 1955 kenraalimajuri)

Ragnar Grönvall

1944–28.2.1962J. K. Paasikivi 1946–1956Majuri (1955 everstiluutnantti) Jouko Suninen

1948–1955Kapteeni (1956 majuri, 1961 everstiluutnantti)

Urpo Levo