Ludvig XIV (Ludvig Jumalan antama, , lisänimi Aurinkokuningas, , aikaisemmin Ludvig Suuri, ); (5. syyskuuta 1638 Saint-Germain-en-Layen linna, Ranskan kuningaskunta – 1. syyskuuta 1715 Versailles'n palatsi) oli Ranskan ja Navarran kuningas vuosina 1643–1715.
Hän oli kolmas Bourbon-sukuinen Ranskan hallitsija. Ludvigin 72-vuotinen valtakausi oli Ranskan, ja koko Euroopan, historian pisin.
Ludvig XIV nousi valtaistuimelle 4-vuotiaana, ja on näin kaikkien aikojen pisimpään hallinnut eurooppalainen valtionpäämies. Absolutismiin eli ehdottomaan itsevaltiuteen perustuva monarkia saavutti hänen aikanaan huippunsa, ja hallitsijasta muodostui kaiken toiminnan keskipiste. Ludvig XIV muistetaan kenties parhaiten hulppean Versailles’n palatsin rakennuttajana, feodalismin heikentäjänä ja kuninkaanvallan vahvistajana. Ludvig XIV oli sitä mieltä, että kuninkaalla on jumalallinen oikeus asemaansa.
Hänen valtakaudellaan Ranska kävi lukuisia sotia, joista merkittävimmät olivat Ranskan–Hollannin sota (1672–1678), yhdeksänvuotinen sota (1688–1697) ja Espanjan perimyssota (1701–1714). Ludvigin valtakaudella Ranskan kuningaskunnan sotilasmahti oli huipussaan, ja Ranskan armeijaa pidettiin pitkään lähestulkoon voittamattomana. Ludvig XIV laajensi sotimalla merkittävästi Ranskan alueita Euroopassa. Lisäksi hänen valtakaudellaan Ranskan siirtomaat laajenivat suuresti: hänen valtakautensa loppuun mennessä suuri osa Pohjois-Amerikkaa kuului Ranskalle (niin kutsuttu Uusi Ranska).
Ludvig XIV on yksi Ranskan tunnetuimmista ja arvostetuimmista kuninkaista. Hän toimi tieteen ja taiteen suojelijana, ja osittain hänen vaikutuksestaan ranskan kielestä tuli lähes kahdeksi vuosisadaksi koko Euroopan ylimystön lingua franca eli yleiskieli. Toisaalta Ludvig XIV:n käymät sodat tulivat hyvin kalliiksi: ne aiheuttivat valtavat inhimilliset ja taloudelliset tappiot. Ludvig XIV vainosi Ranskan protestantteja eli hugenotteja, ja sen vuoksi yli kaksisataatuhatta kansalaista pakeni Ranskasta muun muassa Sveitsiin, Alankomaihin, Saksaan ja Englantiin.
Lapsuus
Ludvig – Jumalan lahja thumb|left|150px|Anna Itävaltalainen ja hänen poikansa Ludvig XIV. vasen|pienoiskuva|177x177px|Dauphin, kruununprinssi Ludvig juuri ennen kuninkaaksi tulemistaan, Claude Deruet Sunnuntaina 5. syyskuuta 1638 noin kello 11 syntyi kruununperijä Louis, dauphin Saint-Germain-en-Layen linnassa. Pojan syntymää pidettiin melkoisena ihmeenä: hänen vanhempansa Ludvig XIII ja Anna Itävaltalainen olivat olleet naimisissa jo 23 vuotta ja heillä oli ennestään neljä kuolleena syntynyttä lasta. Lapselle annettiin nimeksi Louis Dieudonné (Ludvig Jumalan antama, Jumalan lahja). Syntymä nähtiin taivaallisen armon osoituksena. Jotkut aikalaiset olettivat, että Ludvig XIII ei ollut lapsen biologinen isä, koska yleisesti huhuttiin että hallitsija on homoseksuaali.
Pieni Ludvig sai jo syntyessään arvon ”Ranskan ensimmäinen poika” () ja perinteisemmän arvonimen Viennen kruununprinssi eli Dauphin. Kahden vuoden kuluttua Ludvigin syntymästä syntyi pikkuveli Filip, josta tehtiin aluksi Anjoun ja myöhemmin Orléansin herttua.
Ludvig XIV peri valtaistuimen isänsä Ludvig XIII:n kuoleman jälkeen 14. toukokuuta 1643. Koska Ludvig XIV oli alle viisivuotias, hänen äitinsä leskikuningatar Anna Itävaltalainen toimi sijaishallitsijana. Anna Itävaltalainen kuitenkin luovutti vallankäytön kardinaali Jules Mazarinille. Ranskan ylhäisaatelisto oli vallansiirtoon tyytymätön, koska se ei voinut hyväksyä vallan siirtymistä kardinaali Armand de Richelieun uskolliselle apulaiselle.
Neljän vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäisenä Louis ei ollut valtakunnan lakien mukaan vain hallitsija vaan myös 19 miljoonan alamaisensa ruumiiden ja omaisuuden omistaja ja häntä pidettiin "Jumalan edustajana maan päällä".
Kuninkaan kasvatus
thumb|201x201px|Kardinaali Mazarin toimi Ludvig XIV:n ministerinä ja kasvattajana Kardinaali Mazarin hoiti ministerin tehtäviä ja muita velvollisuuksia. Tämän lisäksi kardinaali nimitettiin kuninkaan ja tämän pikkuveljen Filipin, Anjoun herttuan henkilökohtaisen kasvatuksen ylivalvojaksi maaliskuussa 1646.
Ludvig XIV ei ollut kovin ahkera oppilas latinassa, historiassa, matematiikassa, italiassa tai piirustuksessa. Sen sijaan hän osoitti suurta kykyä maalaustaiteessa, arkkitehtuurissa ja musiikissa. Erityisen lähellä Ludvigin sydäntä oli tanssi, joka oli tuohon aikaan oleellinen osa herrasmiehen kasvatusta, täydellistä mielen ja ruumiin yhtäaikaista hallintaa. Ludvig XIV harrasti tanssia aina 27-vuotiaaksi vuoteen 1670 asti. Hän esiintyi julkisesti ensimmäisen kerran 12-vuotiaana ja 15-vuotiaana tanssi auringonjumala Apollonin osan kuuluisan Ballet royal de la Nuit esityksessä Pariisissa vuonna 1653, jonka oli ohjannut Monsieur Clément, Nemoursin herttuan lakeija. Libretto oli runoilija Isaac de Benseraden käsialaa.
Hän oli myös tenniksen esiasteen jeu de paumen harrastaja, jota hänelle suositteli terveydellisistä syistä hänen lääkärinsä. Versaillesin palatsin puistossa oli tätä tarkoitusta varten rakennnettu pelihalli. Hän soitti kitaraa ja tanssi hovin baleteissa. Hän rakasti myös metsästämistä ja oli loistava ratsastaja, kävelyretkiä, miekkailua, teatteria ja muita spektaakkeleita ja seurapelejä, ja oli suuri biljardin ystävä.
Värikäs lapsuus
Lapsena Ludvig XIV oli usein laiminlyöty ja ilman valvontaa, joka johti jopa hengenvaaraan, mutta hän välttyi täpärästi kuolemalta. Hänen äitinsä Anna Itävaltalainen ja kardinaali Mazarin antoivat pikku-Ludvigin palvelijoiden valvottavaksi, mutta nämä eivät kuitenkaan huolehtineet hänestä. Vähän alle viisivuotiaana hänet pelastettiin viime hetkellä hukkumasta Palais-Royalen puutarhan vesialtaaseen.
Kun Ludvig oli yhdeksänvuotias, Ranskan aateliset ja Pariisin porvarit kääntyivät Jules Mazarinia vastaan: Syttyi porvariston Fronde-kapina, joka kesti kuusi vuotta. Ludvig ei koskaan antanut anteeksi sitä pelkoa, alistamista ja nöyryytystä, jonka aateliset hänelle aiheuttivat. Tämä oli omiaan vahvistamaan uskomusta Jumalan antamasta lapsesta ja tämän erityisestä suojelusta.
Kymmenvuotiaana Ludvig sairastui isorokkoon. Lääkärit eivät antaneet mitään toivoa lapsen pelastumisesta, kun oli kulunut kymmenen päivää sairastumisesta – siitä huolimatta nuori kuningas selvisi. Kolmas läheltä piti -tilanne sattui 30. kesäkuuta 1648, kun kuningas sairastui ruokamyrkytykseen Bergues’n kaupungin valloituksen yhteydessä. Ludvigille annettiin viimeinen voitelu 7. heinäkuuta, ja vallanperimystä alettiin jo valmistella. Anna Itävaltalaisen henkilääkäri antoi kuninkaalle kuitenkin oksetuslääkettä ja sai näin kuninkaan toipumaan.
Fronde-kapinan koettelemukset
thumb|left|267x267px|Ludvig XIV 13-vuotiaana kruunajaisasussa thumb|150px|Louis II Condé oli kuninkaan kiihkeä vastustaja. Hän sai kuitenkin armahduksen vaikka hän kapinoi. Nuoresta kuninkaasta tuli kuninkaan neuvoston jäsen, kun hän pääsi ripille ja nautti ensimmäisen ehtoollisen 12-vuotiaana Saint-Eustachen kirkossa 25. joulukuuta 1649. Juuri samaan aikaan ylin aristokratia asettui Fronde-kapinassa kuninkaan arvovaltaa ja auktoriteettia vastaan.
Ylimmän aristokratian liikehdintä alkoi jo vuonna 1648. Kapinoinnin johdossa oli Contin prinssi Armand de Bourbon-Conti. Hänen veljensä Louis II Condé oli myötävaikuttamassa kapinointiin; molemmat ruhtinaat polveutuivat Bourbon-suvusta. Heidän tavoitteenaan oli syrjäyttää kardinaali Mazarin, jota syytettiin erityisesti liian kovaksi käyneestä verotuksesta. Vuonna 1650 korkea-arvoiset ruhtinaat pidätettiin, mutta heidät laskettiin melko pian takaisin vapauteen.
Fronde-kapinan vuoksi kardinaali Jules Mazarin lähti kahdesti maanpakoon Ranskasta Espanjaan. Helmikuun 8. päivä 1651 kuningataräiti Anna Itävaltalainen ja nuori Ludvig pyrkivät itsekin maanpakoon ja liittymään Mazarinin ryhmään. Kansa kuitenkin valtasi Louvren palatsin ja esti kuninkaallisen perheen matkaanlähdön.
Kapinointi jätti pysyvät jäljet Ludvig XIV:een. Tämä näkyi muun muassa sillä tavalla, että myöhemmin kuningas jatkoi kardinaali Richelieun työtä ja pyrki systemaattisesti vähentämään niin sanotun miekka-aateliston valtaa. Kuningas velvoitti aateliset palvelemaan erilaisissa hovin tehtävissä. Näin hän todellisuudessa siirsi hallintoa keskitetyn vallankäytön suuntaan, virkamiesaateliston varassa toimivaksi.
Pariisin parlamenttiin kokoontunut lit de justice julisti 13-vuotiaan kuninkaan täysi-ikäiseksi 7. syyskuuta 1651. Lähes kaikki valtakunnan merkittävät aristokraatit ja ruhtinaat kävivät vannomassa uskollisuudenvalansa kuninkaalle. Condén ruhtinaita ei nähty valaa vannomassa: he kokosivat Guyennessä armeijaa, jonka avulla he aikoivat hyökätä Pariisiin. Ludvig XIV voideltiin kuninkaaksi Reimsin katedraalissa 7. kesäkuuta 1651, mutta kaikki poliittiset toimet hän jätti kardinaali Mazarinin tehtäviksi. Ludvig XIV Itse keskittyi jatkamaan sotilaallista koulutustaan marsalkka Henri Turennen johdolla.
Vuonna 1653 kardinaali Jules Mazarin voitti kapinalliset ja ryhtyi rakentamaan poikkeuksellista hallintokoneistoa Ludvig oppilaanaan. Nuori kuningas sai myös Mazarinilta mieltymyksen taiteeseen, eleganssiin ja näyttävyyteen. Vaikka kuningas oli julistettu täysi-ikäiseksi, hän ei edes uneksinut asettavansa kardinaalin ehdotonta valtaa kyseenalaiseksi.
Sisäpolitiikka
Itsevaltiuden puolustus
thumb|left|200px|23-vuotias Ludvig XIV Charles Le Brun’n maalaamana. Ludvig päätti samoihin aikoihin ottaa todellisen vallan itselleen. Näin päädyttiin absoluuttiseen monarkiaan. Ludvig XIV tunnettiin myös lisänimellä Suuri, koska hän vahvisti monarkian asemaa yhteiskunnassa. Hänestä itsestään tuli itsevaltias, jolla oli Jumalalta saatu oikeus valtaansa. Kuningas julkaisi 13. huhtikuuta 1655 17 määräystä, joiden tarkoituksena oli täyttää kroonisesti tyhjiä valtion rahakirstuja. Väitetään että juuri tässä yhteydessä Ludvig XIV sanoi kuolemattoman lauseensa ”Valtio olen minä” (). Aihe on kiistelty, mutta ilmeisesti hän todella sanoi niin. Kuolinvuoteellaan vuonna 1715 Ludvig totesi: ”Minä poistuin, mutta valtio säilyy aina”. Ludvig XIV koki itsensä valtion ensimmäiseksi palvelijaksi.
Hänen päiväohjelmansa oli tarkasti määritelty tunti tunnilta ja koko hänen hovinsa noudatti tiukkoja sääntöjä, etikettiä ja hierarkiaa.
Nicolas Fouquet’n eliminointi
thumb|185x185px|Nicolas Fouquet. Loistavan pääministerin tuli erota tehtävästään, jotta Ludvig XIV pääsi itse loistamaan paremmin.
Kardinaali Jules Mazarin kuoli 9. maaliskuuta 1661. Sen jälkeen Ludvig XIV:n ensimmäinen toimenpide oli poistaa rahaministerin tehtävä ja ottaa koko hallituksen johtaminen henkilökohtaiselle vastuulleen. Kuninkaan lähipiiri ei kuitenkaan ollut vakuuttunut tämän valtionjohtotaidoista, joten Ludvig XIV:n tuli näyttää kykynsä ja näin todistaa arvovaltansa.
Kuusi kuukautta myöhemmin, 5. syyskuuta 1661, Ludvig XIV saavutti 23 vuoden iän. Kuningas noudatti nyt neuvonantajiensa mielipidettä ja pidätytti vaikutusvaltaisen ministerinsä Nicolas Fouquet’n (1615–1680). Fouquet oli kaikkivoipa talousministeri ja hallitsijan jälkeen Ranskan mahtavin henkilö. Nuori kuningas halusi osoittaa valtansa suuruuden, kun hän syrjäytti väärinkäytöksistä syytetyn ministerin.
Vaikka Fouquet olisikin syyllistynyt joihinkin väärinkäytöksiin, ei hän missään tapauksessa toiminut sen pahemmin kuin hänen edeltäjänsä Jules Mazarin tai seuraajansa Jean-Baptiste Colbert. Kahdeksan vuoden ministerikautensa aikana Fouquet jopa osoitti tehokkuutta: Ranskan valtiontalous oli kohentunut siitä tilasta, johon se joutui ensin kolmikymmenvuotisen sodan ja sitten Fronde-kapinan seurauksena vuoden 1648 seutuvilla. Kuninkaalla oli kuitenkin tarve näyttää, että hän hallitsi itse ja että hän saattoi eliminoida kenet tahansa, joka oli tullut liian kunnianhimoiseksi.
Kolmevuotisen oikeusprosessin jälkeen Fouquet'n korvaajaksi tuli Jean-Baptiste Colbert vuonna 1665. Voidaan sanoa että Aurinkokuninkaan todellinen vallankäyttö alkoi tästä.
Ensimmäiset suuret uudistukset