Länsigöötanmaanpystykorva () on ruotsalainen lyhytjalkainen, tarmokas koirarotu. Rodun historia ulottuu viikinkiajalle, jolloin se toimi lehmäpaimenena ja vahtikoirana. Rodusta huolehtii Ruotsissa Specialklubben för Västgötaspets ja Suomessa Länsigöötanmaanpystykorvat.

Rotu oli vuonna 2025 Suomen 81. eniten rekisteröity koirarotu. Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi joka vuosi noin 100–200 länsigöötanmaanpystykorvaa.

Ulkonäkö pienoiskuva|Länsigöötanmaanpystykorva Länsigöötanmaanpystykorvan ruumiinrakenne on vankka. Se on korkeuttaan pidempi (säkäkorkeuden suhde pituuteen on ihannetapauksessa 2:3). Matalaraajaisen koiran ihannesäkäkorkeus on uroksilla 33 cm, nartuilla 31 cm; poikkeama: +2 cm, –1 cm ihannekoosta on sallittu. Turkki on lyhyt ja kova, alusvilla tuuheaa ja pehmeää. Yleisimmät värit ovat harmaa, harmaanruskea, kellanruskea, punaisenruskea tai punaisenkeltainen. Selässä ja kyljissä on tummempaa peitinkarvaa. Lapojen päällä on rodulle tyypillinen valjaskuvio. Valkoinen on sallittu: rajoitettu kaulus, jaloissa saa olla valkoista kunhan valkoinen ei mene oli polven, rinnassa saa olla valkoista ja päässä voi olla ohut piirto. Koiralla tulisi olla poskikuviointi (kuten suden tai jämtlanninpystykorvan kasvoissa). Koiran kuono on tylppä ja kirsu musta. Korvat ovat keskisuuret, pystyt ja hyvin liikkuvat.

Länsigöötanmaanpystykorvan erikoispiirteenä on häntien monimuotoisuus. Rodussa esiintyy synnynnäistä töpöhäntäisyyttä, ja koiran hännän pituus voi olla mitä tahansa täysin hännättömästä pitkään häntään. Töpöhäntiä esiintyy eri mittaisina. Kun typistäminen oli sallittu, hännät typistettiin 10 cm:n pituuteen. Häntäänsä länsigöötanmaanpystykorva voi kantaa eri tavoilla, joko alhaalla, sirpillä tai kippuralla. Näyttelyissä häntien pituuteen ei kiinnitetä huomiota arvostelussa. Hännän typistäminen kiellettiin Suomessa vuonna 1996.

Luonne ja käyttäytyminen Lyhyistä jaloistaan huolimatta länsigöötanmaanpystykorva on ponteva koira. Luonteeltaan se on uskalias, valpas, älykäs, ystävällinen ja energinen, ja sillä on taipumus haukkua. Rodun liikunnantarve on suuri, joten koiran kanssa voi harrastaa esimerkiksi agilityä, tokoa tai paimentamista. Kouluttaminen on melko helppoa, ja länsigöötanmaanpystykorvia on käytetty myös pelastuskoiratoiminnassa.

Länsigöötanmaanpystykorva sopii hyvin perhe- ja seurakoiraksi. Se rakastaa seuraa ja leikkii mielellään toisten koirien kanssa, mutta parhaiten se viihtyy perheensä kanssa eli laumassaan.

Alkuperä thumb|270px|Länsigöötanmaanpystykorva agilityradalla

Rotu on nimensä mukaisesti kotoisin Länsi-Götanmaalta.Lindholm, Åsa. Svenska Hundraser - Ett Kulturarv, s. 26-32, 37. Sellin & Partner, Tukholma: 2008. . Sen uskotaan olevan yli tuhat vuotta vanha, sillä ilmeisesti jo Skånen ja Länsi-Götanmaan viikingit käyttivät sitä paimenkoirana, talonvahtina ja tuhoeläinten kuten rottien pyydystäjänä. Lyhytjalkaisena koirana se kunnostautui etenkin lehmien kaitsennassa, sillä matalaa paimenta lehmät eivät helposti yllä potkaisemaan. Rotu paimentaakin lehmiä näykkimällä niitä kintereistä.

Yhtäläisyydet welsh corgin kanssa mainitaan lukuisissa lähteissä, mutta erimielisyyttä on kuitenkin siitä, veivätkö viikingit rodun Ruotsista Englantiin vai päinvastoin. Viikinkien tiedetään aloittaneen retkensä Britteinsaarille jo 800-luvun alussa. Uusimpien tutkimusten perusteella asiantuntijat uskovat ruotsalaisen rodun olleen olemassa ensin.

Jo 1800-luvun lopulta asti suurin osa rodunedustajista löytyi Varaslättenistä, mutta rotu oli kuitenkin levinnyt Skaraborgin kaikkiin osiin. Vuonna 1942 toinen maailmansota vaikutti resursseihin myös puolueettomassa Ruotsissa: muun muassa ruokaa ja polttoainetta jouduttiin säännöstelemään. Tämä vaikutti myös länsigöötanmaanpystykorvan kantaan, joka oli hiipumaisillaan. Kaksi asialleen omistautunutta miestä, Björn von Rosen ja Karl-Gustaf Zetterstén, onnistuivat kuitenkin etsimään jäljellä olleita yksilöitä. Zetterstén oli kiinnostunut eläimistä, erityisesti hevosista. Vieraillessan toreilla tutkimassa ardennienhevosia hän pani merkille alueelle tyypillisen koiran, jonka ulkonäkö ja paimenominaisuudet miellyttivät häntä. Sodan sytyttyä hän kuitenkin keskittyi muihin asioihin. Björn von Rosen oli puolestaan kuuluisa kynologi, joka edisti 1940-luvulla jämtlanninpystykorvan elvyttämistä. Samoihin aikoihin hän muisteli lapsuutensa kesiä Länsi-Götanmaan maaseudulla, jolloin hevosvaunujen kyydissä oli usein näkynyt pieniä, pystykorvaisia ja lyhythäntäisiä paimenkoiria. Hänen tiedusteltua asiasta tuttaviltaan moni oli sitä mieltä, että paikallinen koira tulisi hyväksyä virallisesti.

Vuonna 1942 von Rosen laittoi ilmoituksen paikalliseen lehteen, jossa etsi rodunedustajia sekä niihin liittyvää tietoa – yksi vastaajista oli Zetterstén, mistä alkoi heidän yhteinen työnsä rodun eteen. Zetterstén hyötyi silloisesta asuinpaikastaan Varassa, joka kuului Länsi-Götanmaahan ja hänellä oli laaja kontaktiverkosto. Hän kyseli työpaikassaan Varan koulussa, tiesivätkö oppilaat jotain tietyntyyppisestä paikallisesta koirasta, ja hänen saamansa vihjeet johtivat lopulta ensimmäisten yksilöiden luokse. Polttoainepulan takia Zetterstén pyöräili Länsi-Götanmaan maaseudulle. Nils-Ersgårdenista hän löysi Topsy-nimisen nartun, joka oli tyypiltään juuri mitä hän oli etsimässä. 12-vuotiaana se oli liian vanha jalostukseen, mutta onneksi sen jo olemassa olleita jälkeläisiä eli lähiseuduilla, joten Zetterstén kävi paikalliset kennelit ja maatilat läpi löytääkseen ne.

Samaan aikaan von Rosen oli saanut vihjeitä lehti-ilmoitukseensa liittyen, ja kuultuaan Zettersténin edistyksestä saapui hän itsekin paikan päälle. Miehet pyöräilivät yhdessä uusiin paikkoihin nähdäkseen, olivatko heille kirjeitse ilmoitetut koirat oikeaa tyyppiä – suurin osa heidän tutkimistaan yksilöistä ei kuitenkaan ollut piirteiltään tarpeeksi rodunomaisia ja sekarotuisuus näkyi niistä selkeästi. Näin ollen vain kourallinen oikeantyyppisiä yksilöitä löydettiin. Zetterstén pyöräili kuitenkin myöhemmin uudelleen ympäri maakuntaa, ja hän löysi samalla uusia yksilöitä jalostusohjelmaansa. Hänestä tuli sittemmin yksi ensimmäisiä virallisia, Ruotsin Kennelliiton alaisia länsigöötanmaanpystykorvan kasvattajia.

Syksyllä 1942 rotutyypilliset länsigöötanmaanpystykorvat kutsuttiin Ruotsin Kennelliiton Göteborgissa järjestämään näyttelyyn, jossa kiinnostus niitä kohtaan oli erittäin suurta. Von Rosen laati rotumääritelmäluonnoksen käyttäen Topsyä mallina, ja Ruotsin kennelliitto hyväksyi rodun vuonna 1943. Alkuperäinen nimi oli svensk vallhund, ruotsalainen paimenkoira; nykyinen nimi västgötaspets otettiin käyttöön vuonna 1953. Koiran käyttö paimennustehtävissä on vähentynyt, kun tehokkaammat paimenkoirat, kuten bordercolliet, ovat korvanneet sen.

Suomessa ensimmäiset länsigöötanmaanpystykorvat rekisteröitiin vuonna 1958. Oma rotuyhdistys Länsigöötanmaanpystykorvat – Västgötaspetsen ry. perustettiin vuonna 1991. Alkuun yhdistys oli rotua harrastava yhdistys. Rotuyhdistysoikeudet se saavutti vuonna 2007.

Terveystilanne pienoiskuva|Länsigöötanmaanpystykorva Länsigöötanmaanpystykorva elää usein sangen pitkäikäiseksi. Rodun keskimääräinen elinikä on noin 12 vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rodun edustajia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet ja sydänsairaudet. Länsigöötanmaanpystykorvan merkittävimmät terveysongelmat ovat lonkkaniveldysplasia, kyynärnivelen inkongruenssi, muutamat silmäsairaudet ja dyskinesia.

Länsigöötanmaanpystykorva on matalaraajainen koirarotu, mikä voi altistaa käyrille eturaajoille sekä kyynänivelen inkongruenssille. Käyräjalkaisuus taas voi altistaa koiran iän myötä nivelongelmille, esimerkiksi nivelrikolle. Vähintään kohtalaista kyynärnivelen inkongruenssia esiintyy kuitenkin vain 2 %:lla rodun edustajista.

Luuston sairauksista seurataan myös lonkkaniveldysplasiaa. Noin 64 %:lla länsigöötanmaanpystykorvista on terveet lonkat (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla A tai B), kun taas kohtalaista tai vaikeaa lonkkaniveldysplasiaa esiintyy vain 3 %:lla rodun edustajista (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla D tai E).

Erilaisista silmäsairauksista rodulla esiintyy ylimääräisiä silmäripsiä (distichiasis) sekä rodulle ominaista verkkokalvosairautta. Paroksysmaaliset dyskinesiat ovat ryhmä sairauksia, joissa esiintyy toistuvia kohtauksellisia liikehäiriöitä ilman tajunnanmenetystä. Sairautta esiintyy länsigöötanmaanpystykorvilla. Osa sairastuneista länsigöötanmaanpystykorvista ovat olleet toisilleen läheistä sukua, mikä viittaa rodussa esiintyvän tautimuodon perinnöllisyyteen.

Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Länsigöötanmaanpystykorvat ovat keskimääräistä koirarotua sisäsiittoisempia. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10 %. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25 % ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25 %, joka on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Länsigöötanmaanpystykorvan jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut 31 %.

Katso myös Welsh corgi cardigan Welsh corgi pembroke

Lähteet Länsigöötanmaanpystykorvat ry Rotumääritelmä (Suomen Kennelliitto, pdf) KoiraNet-jalostustietojärjestelmä

Viitteet

Aiheesta muualla

Specialklubben för Västgötaspets Swedish Vallhund Club of America

Luokka:FCI 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat Luokka:SKL 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat Luokka:Pystykorvat Luokka:Paimenkoirat Luokka:Ruotsalaiset koirarodut Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit