Turun linna (ruots. Åbo slott) on 1280-luvulla Aurajoen suulle perustettu linna Turussa. Se perustettiin alun perin Ruotsin kruunun hallintolinnaksi, mutta myöhemmin siitä tuli muun muassa Juhana III:n herttua-ajan renessanssilinna, Suomen kenraalikuvernöörin virka-asunto ja vankila. 1800-luvun lopulta alkaen linna on toiminut museokäytössä, joskin se vaurioitui pahoin Neuvostoliiton ilmavoimien pommituksessa kesällä 1941. Tämän seurauksena linnassa jouduttiin tekemään toisen maailmansodan jälkeen laajoja korjaus- ja restaurointitöitä.
Nykyään Turun linna luetaan Suomen tärkeimpien rakennushistoriallisten muistomerkkien joukkoon, ja Museovirasto on määritellyt sen yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Se on myös yksi Turun merkittävimmistä nähtävyyksistä. Vuonna 2006 linna oli Varsinais-Suomen viidenneksi suosituin matkailukohde 133 401 vierailijallaan. Turun kaupunginmuseo vastaa Turun linnan näyttelytoiminnasta ja yleisötyöstä. Lisäksi Turun linnan kirkko on suosittu vihkipaikka, ja linnan renessanssisaleja voi vuokrata juhlakäyttöön. Esilinnan kahvilaravintolassa järjestetään muun muassa keskiaikaisia rahvaanpitoja.
Linnan historia 1200-luku pienoiskuva|left|Pienoismalli Turun linnasta kastellivaiheessa on esillä Turun linnassa. Turun linnan rakennustöiden aloittaminen tapahtui samalla ajanjaksolla, kun Etelä-Suomi liitettiin osaksi Ruotsin kuningaskuntaa 1200-luvun keskivaiheilta lähtien. 1200-luvun loppuun mennessä olot olivat Etelä-Suomen alueella vakiintuneet vähitellen ja 1280 perustettiin Ruotsin kruunun käskynhaltijan eli "prefectus Finlandiae" virka. Ensimmäinen käskynhaltija oli Carolus Gustavi. Ruotsin oli rakennettava linnoja valtakunnan itäisen osan eli Etelä-Suomen ja siihen yhdistetyn Länsi-Karjalan puolustamiseksi sekä hallinnon järjestämiseksi. Aurajoen suulla sijainneelle luodolle alettiin rakentaa Ruotsin kuninkaan käskynhaltijan ja kruunun sotilaiden käyttöön tarkoitettua linnoitettua leiriä. Jussi-Pekka Taavitsainen: Kuopasta katsoen – varhainen Turku arkeologin silmin, Suomalainen Tiedeakatemia, Vuosikirja 2006, s. 56 Suomen alueen keskiaikaisista niin sanotuista valtakunnanlinnoista myös Viipurin linnan ja ehkä Hämeen linnankin perustaminen ajoittuu 1200-luvun lopulle.
Linnan varhaisimman vaiheen esikuvana on arveltu toimineen Visbyn 1288 valmistunut kaupunginmuuri, mutta mahdollisina muina esikuvina mainitaan myös Baltian maiden samalla aikakaudella rakennetut linnat sekä erityisesti Nyköpingshus Nyköpingissä Ruotsissa. Rakennusmateriaalina käytettiin aluksi harmaakiveä ja myöhemmin tiiltä. Yksityiskohdissa käytettiin lisäksi Gotlannista tuotua kalkkikiveä. Linna oli aluksi suorakaiteenmuotoinen 65 metriä pitkä ja 30 metriä leveä leirikastelli, jonka jokaisella sivulla oli portti. Leirin muurien länsipäässä kohosi porttitorni ja myöhemmin rakennettiin myös toinen torni linnan itäpäähän. Muurit olivat korkeudeltaan noin yhdeksän metriä ja niiden sisäpuolella sijaitsivat linnan päällikön asuinrakennus sekä linnan kappeli. Linnaan sijoitetut sotilaat leiriytyvät linnan muurien sisällä taivasalla.
Linnan rakentaminen saarelle oli keskeisen tärkeää, koska näin linnan piirittämisestä tehtiin vaikeaa. Linnasta käsin kyettiin myös valvomaan Aurajoen laivaliikennettä ja ylläpitämään meriyhteyksiä Ruotsiin. Linnan rakentamisen kanssa samoihin aikoihin oli ylempänä Aurajokea sijainneesta kauppapaikasta kasvanut Turun kaupunki. Kun paikalle siirrettiin vielä piispanistuin ja ryhdyttiin rakentamaan Turun tuomiokirkkoa, piispa alkoi kutsua itseään Turun piispaksi. Turun linnan erityisenä tehtävänä oli suojata kasvavaa Turun tuomiokirkon ympäristössä sijainnutta keskiaikaista kaupunkia, josta oli kasvanut samalla koko Ruotsin suomalaisen osan tärkein paikka. Linnan tärkein tehtävä ei kuitenkaan ollut kaupungin suojelu, vaan verojen keruu ja kuljetus Ruotsiin.
1300-luku pienoiskuva|Kuninkaansali oli koko Itämaan (Suomen) merkittävin maallinen huone 1300-luvun alusta 1500-luvun puoliväliin. Linnaleirin uudistaminen alkoi 1310-luvulla, kun olot olivat vakiintuneet enemmän ja linnaleiriä voitiin laajentaa pysyvämpääkin käyttöä varten. Linnan ulkomuureja ja länsi- ja itätornia korotettiin, kolme porttia muurattiin umpeen ja sisäänkäynti siirrettiin itäiseen porttitorniin. Linnapiha jaettiin poikittaisella välimuurilla kahteen osaan, jolloin länsitornista tuli niin sanottu sydäntorni, jossa oli viisi asuinkerrosta ja ampumakerros. Länsitorni oli kuin linna linnan sisällä, sillä sinne ei pystynyt kulkemaan kuin yhden ulko-oven kautta joka sekin pystyttiin hätätilanteessa nopeasti tuhoamaan. Linnan naiset oleilivat länsitornin rouvaintuvassa.
Ulkoapäin linna oli umpinainen harmaakivilinna, jonka muurissa oli ainoastaan ampuma-aukkoja, mutta sisälle linnaan rakennettiin kaksi siipirakennusta, toinen pohjoissivulle ja toinen eteläsivulle, joihin tuli yli 40 huonetta. Näin linnan keskelle muodostui pitkä ja kapea linnanpiha. Linnan sisällä liikkumista rajoitettiin puolustuksellisista syistä siten, että käynti linnan sisällä kävi linnapihan seinustoilla olleiden puisten parvikäytävien kautta, jotka pystyttiin hätätilanteessa tuhoamaan nopeasti. Myös kaikki suuremmat ikkunat olivat linnapihan puolella ja ulkomuurissa oli ainoastaan ampuma-aukkoja. Linnan Pohjoiseen siipeen rakennettiin palatsiosa, jonka pohjakerros toimi varastona, keskikerros linnantupana ja ylin kerros asuintiloina. Yksi linnan huoneista pohjoissiivessä oli aina sisustettuna kuningasta varten, siltä varalta että tämä sattuisi tulemaan vierailulle. Pohjoissiivessä sijaitsi myös nykyään Nunnakappeliksi kutsuttu kappeli, joka oli kaikille avoin ja sinne hakeutuivat myös linnan muurien ulkopuolella asuneet ihmiset. Linnan eteläinen siipi toimi linnan varastona. pienoiskuva|left|Pienoismalli linnan rakennusvaiheesta 1300-luvulta. Mallissa näkyy hyvin miten paljon linnaa laajennettiin rakentamalla pohjois- ja eteläsiivet asuintiloiksi. 1300-luvun uudistuksista vastasivat todennäköisimmin linnan päälliköt Lyder van Kyren (päällikkönä 1315–1322) sekä Matias Kettilmundinpoika (1324–1326). Matias Kettilmundinpojan kaudella linnassa vietettiin ensimmäistä kertaa ritariajan hovielämää. Hän järjesti linnassa juhlia, sisusti sen arvokkaasti ja hänellä oli seurueessaan muun muassa oma haukkametsästäjä. Hän ehti kuitenkin toimia virassaan vain pari vuotta, sillä hänen testamenttinsa on vuodelta 1326. Monet seikat viittaavat siihen, että linnan 1300-luvun alun uudistusten esikuvina toimivat saksalaiset aiempaa palatsimaisemmat linnat.
Olot Ruotsissa kävivät 1300-luvun puolivälistä lähtien epävarmemmiksi, kun kruunusta ryhdyttiin käymään veristä sotaa. Valtaistuimelle nostettiin 1364 saksalainen ruhtinas Albrekt Mecklenburgilainen, sen jälkeen kun Ruotsin aateliston enemmistö oli syössyt Maunu Eerikinpojan pois vallasta. Suomessa valtaa piti samanaikaisesti Bo Joninpoika Grip, joka oli rikkaana aatelisena saanut koko Suomen omaksi läänityksekseen. Hän vastusti uutta saksalaista syntyperää olevaa kuningasta ja pyrki Turun linnasta käsin estämään tämän pyrkimykset Suomessa. Linna kärsi pahoja vaurioita näiden valtataisteluiden aikana, kunnes se lopulta rappeutuneena ja yli kahdeksan kuukautta kestäneen piirityksen jälkeen luovutettiin uudelle kuninkaalle 1365. Linnan tuhoutuneet osat rakennettiin kuitenkin uudestaan entistä komeammiksi, ja 1300-luvun päättyessä Turun linna oli Pohjoismaiden suurimpia ja tärkeimpiä linnoja.
1400-luku 1400-luvulla linnassa seurasi jälleen uusi rakennusvaihe. Tällöin linnan salit holvattiin ja koilliskulmassa sijainnut puukappeli korvattiin kivirakennuksella, jonka toiseen kerrokseen suunnitellun kappelin rakennustyöt jäivät kuitenkin kesken. Linnan eteläsiipeen sijoitettiin varaston sijaan keittiö ja leivintupa, toiseen kerrokseen rakennettiin Iso linnantupa juhlia varten ja linnan voudin kamarin yläpuolelle kirjurintupa. Tällöin linnaan tehtyjen holvausten perusteella uudistusten esikuvina ovat olleet Pommerin ja Puolan linnat.
Erityisesti 1400-luvun loppupuolella valtionhoitaja Sten Sture vanhemman kaudella linna koki suuria uudistuksia, kun linnassa toteutettiin keskiajan laajimmat rakennustyöt. Linnan itätornia ja muureja korotettiin ja ne varustettiin ampumakäytävillä. Lisäksi linnaan rakennettiin katolinen kirkko, joka tunnetaan nykyään nimellä Sturen kirkko. Eteläsiiven keittiö- ja makasiinitiloja kohennettiin ja Iso linnantupa holvattiin pohjoissiiven kuninkaansalin tavoin kaksilaivaiseksi. Eteläsiiven holvit kuitenkin purettiin jo 1550-luvun lopulla. 1400-luvulla alettiin rakentaa myös varsinaisen päälinnan ulkopuolelle olevaa, nykyisin esilinnaksi kutsuttua varustusta.
Linna oli myös 1400-luvulla monien tapahtumien keskipiste. Siellä vierailivat muun muassa Kalmarin unionin kuninkaat Eerik Pommerilainen ja Kristian I sekä Ruotsin valtionhoitajat Kaarle Knuutinpoika Bonde, Eerik Akselinpoika Tott ja Sten Sture vanhempi.
1500-luku pienoiskuva|Uudessa kuninkaansalissa samoin kuin kuningattarensalissa näkyi aivan uudenlainen rakennustapa. Lattiat olivat samalla tasolla, huoneet avaria ja valoisia ja isot ikkunat avautuivat joka suuntaan. 1500-lukua voidaan pitää Turun linnan tapahtumarikkaimpana vuosisatana. Linnassa kävi tiuhaan ylhäisiä vieraita, sitä piiritettiin kuudesti ja sen merkitys oli valtakunnallisesti suuri. Erityisen katkeria taisteluita linnasta käytiin Kustaa Vaasan aloittamien Ruotsin vapaussotien aikana. Ruotsin irtauduttua Kalmarin Unionista 1523 oli keskiaikainen sotilaslinna jo hyvin vanhentunut. Kustaa Vaasa piti linnaa henkilökohtaisesti epämiellyttävänä, kun hän vieraili linnassa useaan otteeseen. Eräässä kirjeessään 1556 hän kirjoittaa linnan "raihnaisista taloista ja huoneista". Linnan ikkunoissa oli tällöin pergamenttiruudut, tulisijat olivat loppuun kuluneita ja huoneet olivat epäviihtyisiä.
Linnan sijainti oli kuitenkin vielä Vaasa-ajallakin tärkeä, joten Kustaa Vaasan määräyksestä linnassa aloitettiin laajamittaiset korjaus- ja laajennustyöt renessanssin hengessä. Vanhentuneet solakäytävät korvattiin porrastorneilla, jotka helpottivat liikkumista linnan sisällä. Pieni porrastorni valmistui 1550 ja iso porrastorni 1558. Päälinnan itäinen sisäänkäynti uusittiin rakentamalla laskusillan tilalle porrashuone 1558. Myös keskiaikaisen päälinnan yhteyteen sen itäpuolelle rakennettu matalampi esilinna sai lopullisen muotonsa 1576–1588. Sitä oli rakennettu monissa erissä linnasaaren kasvettua maankohoamisen ansiosta. Esilinnasta tuli neliömäinen rakennusryhmä, jonka pohjoisnurkassa sijaitsee viisikulmainen, eteläisessä siivessä kuusikulmainen ja itäisen sivustan keskikohdalla nelikulmainen torni. Lisäksi esilinnan itäisessä kulmauksessa sijaitsee pyöreä tykkitorni.
Sodankäynnissä uuden ajan alussa tapahtuneiden muutosten seurauksena keskiaikaiset linnat alkoivat menettää merkitystään, ja maankohoaminen oli liittänyt linnan mantereeseen. Myös Turun linnan puolustus siirrettiin vähitellen keskiaikaisen päälinnan ulkopuolelle esilinnaan ja maavallituksille. Koska päälinna oli menettänyt aiemman merkityksensä sodankäynnin kannalta, se voitiin Kustaa Vaasan hallituskaudella muuttaa renessanssityyliseksi asuinpalatsiksi saksalaisten, espanjalaisten ja puolalaisten esikuvien mukaan. Muutostöiden aikana päälinnaan rakennettiin esimerkiksi kokonaan uusi ylin kerros. Vastaavanlaisia uudistuksia toteutettiin 1500-luvulla myös useissa muissa valtakunnan tärkeimmissä linnoissa, kuten esimerkiksi Kalmarin linnassa. Kustaa Vaasan poika Juhana-herttua, myöhempi Ruotsin kuningas Juhana III, asui Turun linnassa 1556–1563. Kustaa Vaasa oli nimittänyt Juhanan Suomen herttuaksi 1556 samalla kun he yhdessä vierailivat Turussa. Juhanan muutettua asumaan Turun linnaan keskiaikainen puolustukseen tarkoitettu päälinna muuttui renessanssipalatsiksi ja vallanpitäjien edustajien asuinpaikaksi.