Matti Johannes Reunamäki (25. heinäkuuta 1940 Tampere – 3. marraskuuta 2023 Tampere) oli suomalainen jääkiekkohyökkääjä ja -valmentaja. Reunamäki oli Tampereen Kilpa-Veljien 1960-luvun huippuhyökkääjä, joka pelasi SM-sarjassa 11 kautta ja 178 ottelua tehopistein 80+57. Hän oli myös voittamassa Kooveen toistaiseksi ainoata Suomen mestaruutta vuonna 1968. Suomen maajoukkueessa Reunamäki esiintyi 113 ottelussa tehden tehopisteet 31+24. Hän edusti Suomea kuudessa arvoturnauksessa: neljä kertaa maailmanmestaruuskisoissa ja kahdesti olympialaisissa. Reunamäki toimi Leijonien kapteenina vuosina 1966–1968.
Valmentajana Reunamäki edusti kolmen kauden verran sekä Kooveeta että Tampereen Ilvestä. Lisäksi hän valmensi 1970-luvulla alle 20-vuotiaiden ja alle 18-vuotiaiden maajoukkueita. Reunamäki toimi myös Suomen Jääkiekkoliiton liittovaltuuston valmentajaedustajana vuosina 1975–1984 ja Ilveksen valmennuspäällikkönä vuosina 1977–1984.Lahti & Paavola, 2004. Hänet aateloitiin Suomen Jääkiekkoleijonaksi vuonna 1986, ja Koovee myönsi Reunamäelle seuran kunnianumeron vuonna 2007.
Pelaajaura TK-V Tampereen Nekalan kaupunginosassa varttunut Reunamäki pelasi nuorena Tampereen Kilpa-Veljien (TK-V, nyk. Koovee) riveissä jääkiekon lisäksi myös jalkapalloa ja lentopalloa. TK-V oli työläisperheen lapselle itsestäänselvä valinta. Jääkiekko valikoitui päälajiksi vuonna 1952. Ensimmäiset luistimensa Reunamäki osti Heino Pullilta.Sundstén, 2016.
Uran alku ja mitaliputki Reunamäki nousi 17-vuotiaana TK-V:n edustusjoukkueeseen sen pelatessa Suomensarjassa kaudella 1957–58. TK-V voitti Suomensarjan pohjoislohkon ja eteni kevään SM-karsintaan, missä se voitti kaikki kolme otteluaan ja nousi takaisin ylimmälle sarjatasolle. Reunamäki onnistui karsinnoissa maalinteossa Karhu-Kissoja vastaan.
Kausi 1958–1959 oli Reunamäen ensimmäinen SM-sarjassa. Heti avausottelussaan Reunamäki otti koko uransa suurimman yhden ottelun jäähymäärän: kolme kahden minuutin rangaistusta. Ensimmäisen SM-sarjamaalinsa hän teki seuraavassa ottelussa KalPaa vastaan Kuopiossa 7. joulukuuta 1958. Nousijajoukkue TK-V oli voittaa jopa Suomen mestaruuden, kun se johti viimeisessä ottelussa paikallisvastustaja Tapparaa kahden erän jälkeen jo maalein 3–0, mutta Tappara nousi kolmannessa erässä tasoihin ja vei mestaruuden yhden pisteen erolla hopeaa saavuttaneeseen TK-V:hen. Mitali oli Kilpa-Veljien jääkiekkohistorian ensimmäinen miesten tasolla. SM-hopean lisäksi TK-V:lle jaettiin myös Työväen Urheiluliiton mestaruus, sillä se sijoittui TUL:n jäsenseuroista parhaiten. Reunamäki pelasi kauden kaikissa 18 ottelussa ja teki niissä tehopisteet 6+4=10.
TK-V:n kauden 1959–1960 ensimmäisessä SM-sarjaottelussa joulukuussa Tapparan Kalevi Numminen taklasi Reunamäkeä sääntöjen vastaisesti niin, että Reunamäki löi päänsä jäähän ja menetti tajuntansa. Hänen hengityksensä lähes pysähdyttyä päähän kohdistuneen iskun seurauksena katsomossa ollut lääkäri Risto Eerola antoi hänelle tekohengitystä pukusuojassa, ja sen jälkeen Reunamäki vietiin Hatanpään sairaalaan, missä hänellä todettiin aivotärähdys. Monien muiden tavoin Reunamäki pelasi ilman kypärää, ja tapauksesta kirjoitetuissa lehtijutuissa vaadittiin Jääkiekkoliittoa tekemään kypärän käyttö säännöissä pakolliseksi. Kypäräpakosta päätettiinkin liitossa keväällä, ja se astui voimaan heti seuraavalle kaudelle. Reunamäki puolestaan palasi kaukaloon oltuaan sivussa neljän ottelun ajan ja summasi lopuissa 13 ottelussaan tehopisteet 5+2=7. TK-V saavutti lopulta SM-pronssia.
Kauden 1960–1961 TK-V aloitti seitsemän ottelun voittoputkella, mutta seuraavista yhdeksästä sen onnistui voittaa vain kaksi. Hyvän alkukautensa ansiosta Kilpa-Veljet oli kuitenkin pitkään sarjassa toisena, kunnes neljänneksi viimeisellä kierroksella sarjajohtaja Tappara voitti TK-V:n ylivoimaisesti maalein 12–0 ja Rauman Lukko nousi maalieron turvin kiinni hopeaan. Reunamäki koki jälleen kovia tapparalaisten käsittelyssä, sillä tällä kertaa hänen kyynärluunsa murtui ja kauden viimeiset kolme ottelua jäivät väliin. Tuloksena oli toinen perättäinen SM-pronssi, ja Reunamäki saavutti 15 ottelussa vaatimattomat tehopisteet 4+2=6.
Sen sijaan kausi 1961–1962 oli henkilökohtaisten tilastojen valossa Reunamäen uran paras: Hän saavutti 18 SM-sarjaottelussa tehopisteet 11+17=28, mitkä oikeuttivat pistepörssin viidenteen sijaan ja syöttöpörssin voittoon. Helmikuussa Reunamäki teki myös uransa ensimmäisen hattutempun, kun TK-V voitti HIFK:n ylivoimaisesti lukemin 14–2 Helsingin Jäästadionilla. TK-V:n kausi oli niin ikään menestys, sillä se saavutti historiansa toisen SM-hopean ja neljännen perättäisen mitalin noustuaan viimeisellä kierroksella maalieron turvin Tapparan ohi.
Uusintaottelu ja vaisut vuodet Kaudella 1962–1963 Reunamäen hyvä vire jatkui hänen tehtyään 18 ottelussa tehopisteet 15+7=22 ja oltuaan SM-sarjan pistepörssin kymmenes. Mukaan mahtui viiden pisteen ilta (3+2) paikallisvastustaja TP-V:tä vastaan ja neljä maalia Töölön Vesan verkkoon. TK-V kuitenkin putosi helmikuun alussa mitalitaistelusta hävittyään HJK:lle ja päätyi neljänneksi, joten joukkueen ja Reunamäen mitaliputki katkesi.
Kauden 1963–1964 loppu oli mieleenpainuva. Ennen viimeistä kierrosta tamperelaiskolmikko Tappara, Ilves ja TK-V oli sarjan kärjessä tasapistein. Jääkiekkoliiton kilpailusääntöjen mukaan tasapisteissä mestaruutta ei voitu ratkaista maalierolla, vaan siitä oli suoritettava uusintaottelu sarjan ensimmäiseksi ja toiseksi sijoittuneiden välillä. Tapparan maaliero oli kolmikosta selvästi paras, joten kaikkien voittaessa oman viimeisen kierroksen ottelunsa se olisi varmasti toinen uusintaottelijoista – Ilveksen maaliero oli viisi maalia parempi kuin TK-V:n. Kaikki kolme myös voittivat viimeisen ottelunsa: Tappara Lukon maalein 6–1, Ilves Karhut 6–3 ja TK-V WU:n peräti maalein 10–2. Tämä tarkoitti sitä, että Ilveksen ja TK-V:n maalierot olivat yhtä suuret, mutta TK-V jätti Ilveksen pronssille ja pääsi Tapparan vastustajaksi mestaruusotteluun tehtyjen maalien turvin. Uusintaottelua oli Koulukadulla seuraamassa silloinen SM-sarjan ennätysyleisö 10 655 katsojaa. Tappara meni alussa jo 3–0-johtoon, mutta Markku Pulli, Heino Pulli ja Reunamäki toivat Kilpa-Veljet tasoihin vielä ennen ensimmäistä erätaukoa. Tappara kuitenkin voitti lopulta maalein 5–3, ja TK-V:n oli jälleen tyytyminen hopeaan. Reunamäen tehopisteet kauden 18 ottelussa olivat 14+4=18 ja uusintaottelussa 1+0.
Seuraavat kolme kautta olivat TK-V:lle vaikeita. Kaudella 1964–1965 joukkue sijoittui kohtalaisesta alkukaudesta huolimatta kymmenen joukkueen sarjassa vasta seitsemänneksi, kun se saavutti vuodenvaihteen jälkeisistä kymmenestä ottelustaan vain kaksi voittoa ja yhden tasapelin. Reunamäki teki kauden 18 ottelussa ainoastaan 6+3=9 tehopistettä. Kaudelle 1965–1966 SM-sarja laajeni 12 joukkueeseen ja joukkueet jaettiin kahteen lohkoon, joissa pelattujen kahden kierroksen perusteella ne etenivät keväällä ylempään ja alempaan loppusarjaan. TK-V jäi omassa alkusarjalohkossaan viimeiseksi, mutta onnistui alemmassa loppusarjassa välttämään putoamisen kerättyään yhden pisteen enemmän kuin HJK. Henkilökohtaisella tasolla Reunamäen kausi sujui edellistä paremmin: hän teki 19 ottelussa tehopisteet 10+9=19 ja hänet arvostettiin myös SM-sarjan Herrasmiespelaajaksi, sillä hänelle ei tuomittu kauden aikana yhtään rangaistusta. Lohkojaoista luovuttiin kaudella 1966–1967, mutta joukkuemäärä pysyi 12:ssa. TK-V:n sijoitus oli toistamiseen kahdeksas, ja Reunamäen pistesaldo 21 ottelussa oli 7+5=12 – pisteistä peräti viisi (1+4) tuli heti avausottelussa Lukkoa vastaan. Reunamäki toimi kauden aikana ensin joukkueensa varakapteenina ja sitten kapteenina Heino Pullin oltua loppukaudesta loukkaantuneena.
Suomen mestaruus ja pelaajauran päätös pienoiskuva|Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harry Lindblad luovuttaa Kanada-maljan Koo-Veen kapteenille Matti Reunamäelle. Kesällä 1967 TK-V muutti nimensä muotoon Koo-Vee. Kaudelle 1967–1968 päävalmentajaksi tuli Esko Niemi, joka muun muassa vei joukkueensa kahdeksi viikoksi harjoitusleirille Tampereen ystävyyskaupunki Kiovaan ammentamaan oppia neuvostoliittolaisilta. Niemen alaisuudessa Koo-Veen otteet kohenivat edelliskausista, ja SM-sarjasta muodostuikin Ilveksen ja Koo-Veen välinen taistelu. Joukkueensa kapteeniksi valitun Reunamäen kausi oli rikkonainen: syksyllä hänen nenänsä murtui harjoituksissa seuratoveri Jussi Ruohosen luistimen iskusta, ja keväällä häneltä murtui puolestaan kylkiluu Grenoblen olympialaisissa. Hän pelasikin SM-sarjan 20 ottelusta vain 12, ja tehopisteitä kertyi ainoastaan 0+3=3. Kylkiluun murtumasta huolimatta Reunamäki palasi kokoonpanoon Reipasta vastaan kauden viimeiseen otteluun, joka ratkaisi mestaruuden kohtalon, sillä Kilpa-Veljet olivat pisteen edellä Ilvestä ennen viimeistä kierrosta. Koo-Vee voitti ottelun maalein 5–4 ja juhli historiansa ensimmäistä Suomen mestaruutta Lahden tekojääradalla 7. maaliskuuta 1968. Ottelua oli lähtenyt Tampereelta katsomaan "pari, kolme linja-autollista tamperelaisia jääkiekkohulluja", mikä oli tuohon aikaan harvinaista. Ottelun jälkeen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harry Lindblad luovutti kapteeni Reunamäelle Kanada-maljan ja häntä kannettiin kultatuolissa ympäri kenttää.
Syksyllä 1968 Koo-Vee voitti myös Suomen Cupin kaadettuaan ensin välierässä HIFK:n lukemin 8–5 ja sitten loppuottelussa SaPKon lukemin 10–2. Ottelun jälkeen toimitsijat yrittivät turhaan löytää palkintojenjakajaa ja pokaalia, jotka Jääkiekkoliitto oli ilmeisesti unohtanut järjestää paikalle. Reunamäki pelasi välierässä, mutta oli loppuottelusta sivussa. SM-sarjakaudella 1968–1969 hän pelasikin alkukauden sairastelun vuoksi vain seitsemässä ottelussa tehden tehopisteet 2+1=3. Reunamäki esiintyi viimeisen kerran SM-sarjaottelussa pelaajana 2. helmikuuta 1969 Upon Palloa vastaan.
Maajoukkue vasen|pienoiskuva|Maajoukkue lähdössä Pohjois-Amerikan kiertueelle; pelaajat Matti Reunamäki, Seppo Nurmi ja Matti Keinonen kuluttavat aikaansa purukumin parissa odotellessaan koneen lähtöä. (1967). Reunamäki valittiin ensimmäisen kerran vuotta nuorempana Suomen nuorten (alle 19-vuotiaiden) maajoukkueeseen helmikuussa 1958, kun Suomi kohtasi Ruotsin kahdesti. Ensimmäisessä ottelussa hän teki Suomen molemmat osumat Ruotsin voittaessa lukemin 6–2. Toinen ottelu päättyi Ruotsille lukemin 3–1. Seuraavana vuonna Reunamäki oli taas joukkueessa, kun Suomi voitti Norjan lukemin 1–0 ja hävisi Ruotsille lukemin 3–2 Pohjoismaiden välisessä turnauksessa. Reunamäki teki toisen Suomen maaleista Ruotsia vastaan, joten hänen saldokseen nuorten maajoukkueessa muodostui kolme maalia neljässä ottelussa.
A-maajoukkueeseen Reunamäki valittiin ensimmäisen kerran 20-vuotiaana joulukuussa 1960, kun Leijonat matkusti valmentaja Derek Holmesin johdolla Osloon kaksoismaaotteluun Norjaa vastaan. Muut kaksi ensikertalaista olivat Anssi Salonen ja vasta 17-vuotias Jarmo Wasama, joka tosin ei pelannut kummassakaan ottelussa. Reunamäki esiintyi vain 28. joulukuuta pelatussa maaottelun ensimmäisessä osassa, jonka Suomi hävisi lukemin 4–2. Toista maaotteluaan Reunamäki sai odottaa päivälleen vuoden verran, kunnes kutsu kävi päävalmentajaksi tulleen Joe Wirkkusen joukkueeseen. Vastassa oli jälleen Norja, ja jälleen Suomi hävisi (lukemin 3–1). Helsingin Sanomat raportoi kuitenkin, että "Reunamäki oli ilahduttava ilmestys: nopea ja äärettömän yrityshaluinen. Ei hullumpi esiintyminen." pienoiskuva|Kooveelaiset Matti Reunamäki, Heino Pulli ja Seppo Nikkilä maajoukkueessa 1960-luvulla.