Kreikan arkaainen kausi käsittää antiikin Kreikan historiassa ajan kreikkalaisten polisten eli kaupunkivaltioiden synnystä persialaissotiin eli noin 700 eaa.–480 eaa.Pomeroy s. 82 Arkaaista kautta edelsivät niin sanotut Kreikan pimeät vuosisadat (noin 1100–900 eaa.) ja geometrinen kausi (noin 900–700 eaa.), ja sitä seurasi Kreikan klassinen kausi (noin 480–330 eaa.)

Arkaaisella kaudella kreikkalainen kulttuuri ja kieli levisivät siirtokuntien perustamisen myötä ympäri Välimeren ja Mustanmeren alueita. Myös kaupankäynti, taide ja kirjallisuus kukoistivat. Kreikkalaisissa kaupunkivaltioissa (polis) kehittyi tällä ajalla demokratia.

Taidehistoriassa arkaaisen kauden alkuvaihe noin 700–600 eaa. oli niin kutsuttua orientalisoivaa kautta. Käsitteellä arkaainen kausi viitataan historiallisen arkaaisen kauden jälkimmäisen puoliskon taiteeseen noin vuosina 600–480 eaa.Antiikin käsikirja, "orientalisoiva tyyli"Antiikin käsikirja, "arkaainen"

Antiikin lähteet

Arkaainen kausi on ensimmäinen ajanjakso Kreikan historiassa, josta on säilynyt nykypäivään riittävästi tietoa, jotta voidaan puhua todellisista tapahtumista, henkilöistä ja ajankohdista. Arkaaisen ajan kirjoituksia on säilynyt nykypäivään myöhempien kirjailijoiden ansiosta. Kirjallisten lähteiden lisäksi nykypäivään on säilynyt piirtokirjoituksia ja numismaattista lähdeaineistoa. Arkeologista lähdeaineistoa on myös enemmän kuin aikaisemmilta kausilta.Pomeroy s. 83–84

Historia Kaupunkivaltioiden synty

Yleisen käsityksen mukaan kreikkalaiset kaupunkivaltiot eli polikset kehittyivät 700-luvun eaa. alussa. Tästä on kuitenkin kiistelty, ja muiden mielipiteiden mukaan kaupunkivaltiot saivat alkunsa jo minolaisella kaudella (noin 1700 eaa.) tai vasta kun demokraattinen valtiomuoto otettiin käyttöön (500-luvun eaa. lopulla). Yleisen käsityksen mukaan kaupunkivaltiot, polikset, saivat alkunsa jonkinlaisen yleisen auktoriteetin, kuten kansankokouksen, perustamisen yhteydessä.Orrieux s. 37

600-luvulle eaa. tultaessa monet kreikkalaiset yhteisöt kreikkalaisessa maailmassa Sisiliasta Joonian rannikolle saakka olivat järjestäytyneet kaupunkivaltioiksi. Suurin osa kaupunkivaltioista olivat olleet tärkeitä keskuksia jo mykeneläisellä kaudella. Useimmat arkaaisella kaudella perustetuista kaupunkivaltioista olivat pieniä ja käsittivät kaupungin lisäksi vain pienen alueen sen ympärillä. Useissa paikoissa kaupunkivaltiot muodostuivat rauhanomaisesti, kuten Megarassa ja Korintissa. Mutta esimerkiksi Spartassa neljä Spartan kaupungin alun perin muodostanutta kylää pakottivat läheisen Amyklain kylän liittymään heihin. Myös ympäröivä Lakonia alistettiin Spartan valtaan. Läheinen Argos ei koskaan pystynyt saamaan haltuunsa koko ympäröivää Argoliin aluetta, vaan alueelle jäi pieniä itsenäisiä kaupunkivaltioita. Monet alueet eivät koskaan yhtyneet yhdeksi kaupunkivaltioksi. Esimerkiksi Theba oli pitkään ollut Boiotian tärkein kaupunki, mutta se ei koskaan saanut läheisiä alueita valtaansa. Noin vuoteen 700 eaa. mennessä kaupunkivaltiot olivat pitkälti saavuttaneet ne rajat jotka niillä tuli olemaan koko arkaaisen kauden läpi ja sen jälkeenkin.Pomeroy s. 84–86

Kreikassa oli lisäksi useita alueita, joissa ei muodostunut kaupunkivaltioita. Näitä alueita ja niillä asuvia ihmisiä kreikkalaiset kutsuivat nimellä ethnos (”heimo” tai ”kansa”). Tällaisia alueita oli etupäässä Pohjois-Kreikassa (Makedonia, Thessalia jne.) ja Peloponnesoksella (Arkadia, Akhaia). Näillä alueilla ei ollut vahvaa keskusvaltaa tai kaupunkeja, eivätkä ne näytelleet kovin suurta roolia arkaaisella kaudella. Kaupunkivaltioiden asukkaat pitivät näiden alueiden ihmisiä takapajuisina. Ihmisiä yhdisti kuitenkin samojen jumalien palvominen ja ne pystyivät toimimaan yhteistyössä ulkoisen vaaran uhatessa. Alueiden välillä oli kuitenkin suuria eroja. Esimerkiksi Boiotia oli yhtenäinen ethnos, mutta samalla alueella sijaitsi useita kaupunkivaltioita ja sen asukkaat identifioivat itsensä kotikaupunkinsa mukaan. Attikassa taas kaikki asukkaat pitivät itseään ateenalaisina. Ateenasta tuli tärkeä kaupunki, koska se pystyi käyttämään koko Attikan resursseja. Theballa oli käytettävänään vain kaupunki ja sen lähiympäristö. Myöskään Peloponnesoksen ethnokset Elis, Akhaia ja Arkadia eivät Boiotian lailla muodostaneet yhteistä polista.Pomeroy s. 86rrieux s. 36

Kaupunkivaltioiden synnyn taustalla oli 700-luvulla eaa. syntynyt maanomistajien yläluokka. Kaupunkivaltioiden muodostuminen vaihteli eri alueiden välillä. Pääpiirteiltään muodostuminen tapahtui niin, että alueita aikaisemmin hallinneiden basileusten eli kuninkaiden virka lakkautettiin tai hänen valtaansa vähennettiin rajusti. Kuninkaan virkaan aikaisemmin kuuluneet tehtävät jaettiin useamman virkamiehen kesken. Samalla vanhemmista aristokraateista koostuneiden neuvostojen tärkeys kasvoi kansankokousten kustannuksella. Perustettiin useita eri virkoja, joiden tehtävät olivat hallinnollisia, sotilaallisia, uskonnollisia ja juridisia. Virat eivät kuitenkaan olleet perinnöllisiä ja virkakaudet olivat rajoitettuja. Suurissa poliksissa, kuten Ateenassa virkoja oli paljon enemmän kuin pienemmissä. 400-luvun alussa Ateenassa virkoja oli jo 700. Myöhemmin tästä hallintomuodosta käytettiin nimeä oligarkia. Arkaaisella kaudella tätä nimeä ei tosin käytetty. Johtavan yläluokan jäsenet kutsuivat itseään nimellä aristoi (”parhaat miehet”), josta sana aristokratia on juonnettu. Yleensä korkeimmat virat eivät muodostaneet minkäänlaista hierarkiaa, mutta joissain kaupunkivaltioissa yhtä virkaa pidettiin korkeimpana. Esimerkiksi Ateenassa ja monessa muussa kaupungissa tätä korkeinta virkamiestä kutsuttiin arkontiksi. Korintissa ja Jooniassa korkein virkamies oli prytanis.Pomeroy s. 87–89

Yleensä basileus-arvonimi säilyi korkeimman uskonnollisen johtajan tittelinä. Joissain paikoissa, kuten Argoksessa basileus säilytti perinteisen valtansa vielä 600-luvulle. Feidon onnistui käyttämään basileuksen asemaa tekemällä itsensä tyranniksi eli yksinvaltiaaksi. Myös Spartassa kuninkaanvalta säilyi pitkään. Spartan kuninkaita oli aina kaksi ja he hallitsivat yhdessä. Spartan kuninkaiden valta ei kuitenkaan ollut täydellinen ja suurin valta heillä oli sotatoimien komentajina. Spartan kuninkaiden valtaa säätelivät muun muassa eforeina tunnetut virkamiehet.Pomeroy s. 89–90

Siirtokuntien perustaminen 360px|thumb|Kreikkalaisia siirtokuntia 700-500 -luvuilla eaa.

Tänä aikana alkoi myös kreikkalaisten ympäri Välimerta ja Mustaamerta ulottunut asutustoiminta. Siirtokuntien perustaminen alkoi 700-luvun eaa. puolivälissä ja sitä kesti aina noin vuoteen 500 eaa. asti. Sen tuloksena kreikkalainen maailma ulottui lännessä Espanjasta itään Kolkhiiseen asti. Syitä olivat muun muassa kreikkalaisten tarve hankkia metalleja ja maata uusille poliksille. Siirtokunnan perustaminen oli yksi kaupunkivaltioiden ensimmäisistä ja vaikeimmista päätöksistä. Perustajakaupungin (metropolis) koko väestön oli oltava siirtokunnan perustamisen takana. Uudelle kaupungille valittiin paikka ja perustaja (oikistes). Perustajaksi valitun henkilön tuli johtaa siirtokunnan perustajat uudelle kaupungin paikalle ja huolehtia kaupungin puolustuksesta ja organisoinnista. Metropoliista muutti siirtokuntaan myös perustajakaupungin kulttien pappeja. Siirtokunta oli kytköksissä emokaupunkiin sukulaissuhteiden ja yhteisen uskonnon kautta. Muilta osin siirtokunta oli itsenäinen.Pomeroy s. 90–93

Arkeologiset tutkimukset ovat osoittaneet että siirtokuntien perustaminen tapahtui kahtena aaltona. Ensimmäinen aalto aloin noin 750 eaa. ja suuntautui Italiaan ja läntiselle Välimerelle. Toinen aalto alkoi vuosisataa myöhemmin ja suuntautui Aigeianmeren pohjoispuolelle ja Mustallemerelle. Ensimmäisiä Italiaan siirtokuntia perustaneita olivat Euboian Khalkiin ja Eretrian asukkaat. 700-luvun alussa he perustivat Pithekussain kauppa-aseman Kymenlahden edustalla sijainneelle Ainarian saarelle. Saarelta käsin pystyttiin hyödyntämään läheisellä saarella olleita rautalöytöjä sekä käymään kauppaa mantereen asukkaiden kanssa. Euboialaiset perustivat pian muitakin siirtokuntia. Kyme perustettiin vuonna 757 eaa. mantereelle ja Sisiliaan perustettiin Naksos (734 eaa.), Leontinoi (729 eaa.), Katane (729 eaa.) ja Rhegion (712 eaa.). Peloponnesokselta käsin perustettiin myös siirtokuntia Italiaan. Akhaialaiset perustivat 700-luvun lopulla Sybariin ja Krotonin. Sparta perusti ainoan siirtokuntansa Taraksen vuonna 712 eaa. Korinttista käsin perustettiin Korkyra (noin 734 eaa.) ja Syrakusa (733 eaa.). Syrakusasta tuli ajan myötä Sisilian mahtavimpia kaupunkeja. Italian ulkopuolelle perustettiin myös siirtokuntia. Kyrene perustettiin Pohjois-Afrikan rannikolle noin 630 eaa. ja Massilia (nykyinen Marseille) noin vuonna 600 eaa.Pomeroy s. 93–94

500-luvun eaa. alkupuolella kreikkalaisten mahdollisuudet perustaa siirtokuntia läntisen Välimeren alueelle vähenivät, kun Karthago alkoi perustaa omia siirtokuntiaan alueelle. Kreikkalaiset suuntasivat tämän vuoksi katseensa Hellespontokselle ja sen takaiselle Mustallemerelle. Alueilla oli hyvät mahdollisuudet maanviljelykseen ja kalastukseen. Aktiivisin siirtokuntien perustaja oli Miletos, joka perusti useita merkittäviä siirtokuntia, muun muassa Kyzikoksen (675 eaa.). Megara puolestaan perusti Byzantionin, Khalkedonin ja Herakleia Pontiken.Pomeroy s. 94–95

Siirtokuntiin lähdettiin yleensä viljeltävän maa-alueen toivossa. Kaikki eivät kuitenkaan voineet muuttaa ja maanomistajien osuus kaupunkivaltioiden asukkaiden keskuudessa laski ajan myötä. Monet köyhät maanviljelijät joutuivat vuokraamaan maata rikkailta maanomistajilta.Pomeroy s. 96–97

Tyrannit

Monessa kaupunkivaltiossa nousi vuosien 670–500 eaa. välillä valtaan niin sanottuja tyranneja (tyrannos). Tällä tarkoitettiin yksinvaltiasta, joka laittomasti anasti vallan itselleen. Alkujaan sanalla ”tyranni” ei ollut sen nykyistä negatiivista merkitystä. Aristokraatit vastustivat tyranneja, mutta muut kansalaiset eivät välttämättä pitäneet tyrannien valtaa pahana. Tyranniat olivat yleensä lyhytikäisiä ja kestivät parhaimmillaan vain muutaman sukupolven ajan. Tyrannit kuuluivat yleensä itse aristokratiaan ja heillä oli yleensä ollut jokin tärkeä virka kaupungissa ennen vallan anastamista. Tyrannien nousu valtaan perustui yleensä eri aristokraattiryhmien väliseen valtataisteluun. Kreikkalaiset kutsuivat tällaisia poliksen sisäisiä konflikteja sanalla stasis. Tyrannit, jotka pystyivät estämään tällaiset konfliktit, olivat yleensä suosittuja muun kansan keskuudessa. Tyrannit saivat myös tukea aristokraateilta, jotka oli suljettu pois korkeimmista viroista. Myös palkkasotilaita saatettiin käyttää ja joskus tällaista apua saattoi tulla muilta tyranneilta, tai kuten Jooniassa, Persialta.Pomeroy s. 106–108

Tyrannien valtaannousu johti yleensä väkivaltaan rikkaita aristokraatteja kohtaan. Heitä ajettiin maanpakoon ja heidän maansa takavarikoitiin. Tyrannit säätivät myös lakeja jotka rajoittivat aristokraattien valtaa. Monet kaupunkivaltiot kukoistivat tyrannien hallintoaikoina. Tyrannien jälkeläiset eivät yleensä onnistuneet yhtä hyvin. Usein tyrannien seuraajat syrjäytettiin ja heidän perheensä ajettiin maanpakoon ja oligarkit palasivat valtaan. Ero tyrannioita edeltäneisiin oligarkioihin oli kuitenkin se, että niissä vähäosaisemmat kansalaiset halusivat ottaa osaa päätöksiin. Tyrannien säätämiä lakeja, jotka suosivat köyhempiä kansalaisia oli myös hyvin vaikea kumota.Pomeroy s. 108–109

Ateena ja demokratian synty