George Herbert Mead (27. helmikuuta 1863 South Hadley, Massachusetts Yhdysvallat – 26. huhtikuuta 1931) oli yhdysvaltalainen filosofi, psykologi ja sosiaalipsykologi.
Mead tunnetaan pragmatistisen koulukunnan filosofina yhdessä John Deweyn sekä William Jamesin ja Charles S. Peircen kanssa.Israel Scheffler, Four pragmatists – Critical Introduction to Peirce, James, Mead and Dewey, 1974. Hän opiskeli Harvardin yliopistossa ja opetti Michiganin ja Chicagon yliopistoissa. Saksassa vieraillessaan Mead opiskeli Leipzigin yliopiston psykologisessa laboratoriossa Wilhelm Wundtin johdolla ja tutustui myös hegeliläiseen ajatteluun ja hermeneuttiseen historianfilosofiaan, joita hän opiskeli Wilhelm Diltheyn luennoilla Berliiniin yliopistossa.Meadin henkilö- ja vaikutushistoriaa on tarkastellut Gary A. Cook teoksessaan George Herbert Mead – Making of a Social Pragmatist (1993).
Palattuaan Yhdysvaltoihin Mead kehitteli behavioraalista merkityksenteoriaa. Sen mukaan kielen merkitykset rakentuvat ärsykkeiden ja reaktioiden vuorovaikutuksessa: toimijoiden ennakoidessa toistensa käyttäytymistä ja vastatessaan toistensa eleisiin. Hänen mukaansa kieli on historiallisesti syntynyt, kun eleet ovat saaneet yhteisen symbolisen merkityksen. Koska kielen ja käsitteellisen ajattelun ehtona on ihmisten välinen heijastusvaikutus, siihen liittyy myös itsestä tietoisuuden synty. Meadin mukaan tietoisuus ja minuus kehittyvät yksilöiden vuorovaikutuksessa. Niiden yleisinhimilliset piirteet säilyvät ja siirtyvät sosiaalisesti rakentuneessa sekä kieleen ja kulttuuriin paikantuvassa ”yleistyneessä toisessa” (the generalized other), joka koostuu samastumisen kautta muovautuneesta yksilöminuuksien yhteenliittymistä.George Herbert Mead, Mind, Self and Society, s. 154.
Yleistynyt toinen muodostaa kulttuurisen kerroksensa, jota ei voida redusoida yksilötoimijoihin. Meadin myöhemmässä ajattelussa kyse ei ollut enää hänen alun perin kannattamastaan behaviorismista vaan idealismista, jossa näkyivät myös nuoruudessa saadut hegeliläiset vaikutteet. Mead tunnetaankin psykologisen behaviorismin arvostelijana mutta myös Immanuel Kantin transsendentaalifilosofisen individualismin kriitikkona.Meadin filosofian suhdetta sosiaalipsykologiaan on tarkastellut Jukka Hankamäki väitöskirjassaan Sosiaalipsykologian sydän (2016). Niiden tilalle hän tarjosi omaa yhteiskunnallisesti ja pragmatistisesti muotoiltua ihmiskäsitystään, jota voidaan kutsua sosiaaliseksi behaviorismiksi.Sosiaalisen behaviorismin käsite sisältyi Meadin kirjoituksista ja hänen oppilaidensa luentomuistiinpanoista toimitetun kokoelman Works of George Herbert Mead osan 1 nimeen ”Mind, Self, and Society – From the Standpoint of Social Behaviorist” (toim. Charles W. Morris, 1934) ja lukuun ”The point of view of social behaviorism”.
Mead siirtyi Chicagon yliopistoon Deweyn saatua sieltä professorinviran. Hänet nimitettiin Deweyn seuraajana 1907 filosofian professoriksi, jossa tehtävässä hän toimi kuolemaansa asti 1931. Chicagon vuosinaan Mead kehitteli merkityksen teoriaansa ja näkemyksiään minuuden ja persoonallisuuden synnystä suureksi yhteiskuntatulkinnaksi. Häntä pidetään sosiaalipsykologian klassikkona ja eräänä vuorovaikutuksellisen lähestymistavan teoriahistoriallisena luojana.James A. Schellenbergin (1978) lisäksi Robert M. Farr näkee Meadin keskeisenä sosiaalipsykologian tieteenalan kehittymiselle teoksessaan The Roots of Social Psychology – 1872–1954 (1996), jossa hän omisti Meadille kokonaisen pääluvun.
Mead kuului vaikutusvaltaiseen psykologiseen ryhmittymään, Chicagon sosiologiseen koulukuntaan sen eräänä perustajana. Mead liitetään symboliseksi interaktionismiksi kutsuttuun sosiologiseen suuntaukseen.Herbert Blumer teoksessaan George Herbert Mead and Human Conduct (2004). Siinä inhimillinen yhteiselämä nähdään tulkintaprosessina, jossa ihmiset ohjaavat itseään ja toisiaan antamalla merkityksiä tilanteille, tapahtumille ja asioille. Elämä nähdään keskinäisenä vuorovaikutuksena, joka tapahtuu symbolien ja viestinnän välityksellä.Herbert Blumer teoksessaan Symbolic Interactionism – Perspective and Method (1969).
Elämä ja vaikutushistoria
Mead syntyi 27. helmikuuta 1863 Massachusettsin South Hadleyssä, Yhdysvalloissa. Hänen isänsä Hiram Mead oli kongregationaalisen seurakunnan pappi, joka nimitettiin homiletiikan professoriksi Oberlinin teologiseen seminaariin (The Oberlin Theological Seminarium) vuonna 1869. Tämän vuoksi perhe muutti Ohioon. Hiram Mead kuoli vuonna 1881. Äiti Elisabeth (o. s. Billings) opetti kahden vuoden ajan Oberlinissa ja toimi 1890–1900 osastonsa presidenttinä South Hadleyn Mount Holyoke Collegessa.Mitchell Aboulafia, ”George Herbert Mead”, Stanford Encyclopedia of Philosophy.
Opiskellessaan Oberlin Collegessa vuodesta 1879 alkaen Mead kyseenalaisti lapsuudessa oppimansa teologiset näkemykset, ja häntä on pidetty uskonnollisena kapinallisena.James A. Schellenberg teoksessaan Masters of Social Psychology (1978, s. 39). Suoritettuaan Bachelor of Arts -tutkinnon 1883 Mead toimi lyhyen ajan opettajana sekä rautatieyhtiön palveluksessa. Vuonna 1887 Mead kirjoittautui Harvardin yliopistoon, jossa opetti hänen ihailemansa uushegeliläinen filosofi Josiah Royce. Mead omaksui saksalaiseen idealismiin sisältyneet hegeliläiset ja romanttiset vaikutteet Roycen edustaman objektiivisen idealismin muodossa. Sen mukaan ulkomaailmalla on todellinen olemassaolo vain subjektin tietämänä, ja filosofian historiaa tulkitaan eräänlaiseksi Kaitselmuksen realisaatioksi, jossa yksilösubjektit voivat olla yhteydessä toisiinsa universaalin kommunikaation kautta. Harvardissa Mead hankkiutui hyviin väleihin William Jamesin kanssa asuen lyhyen aikaa hänen luonaan.George Cronk, ”George Herbert Mead”, Internet Encyclopedia of Philosophy.
Suoritettuaan Master of Arts -tutkinnon 1887 Mead hakeutui Saksan Leipzigiin yhdessä ystävänsä Henry Castlen kanssa talveksi 1888–1889 ja osallistui siellä Wilhelm Wundtin filosofian opetukseen. Vuonna 1889 hän siirtyi kahdeksi vuodeksi Berliinin yliopistoon, jossa hän opiskeli fysiologista psykologiaa Hermann Ebbinghausin johdolla. Hän valmisteli väitöskirjaa ohjaajanaan Wilhelm Dilthey, jonka historianfilosofisille luennoille hän osallistui. Mead jätti kuitenkin väitöskirjansa kesken. Vuonna 1891 Mead avioitui Henry Castlen siskon Helenin kanssa ja siirtyi opettamaan Michiganin yliopistoon fysiologista psykologiaa, filosofian historiaa, Immanuel Kantin filosofiaa ja kehitysajattelua.Meadin Saksan-vuosista ks. Matthias Jungin artikkelia ”From Dilthey to Mead and Heidegger – Systematic and historical relations”, Journal of the History of Philosophy, vol. 33, no. 4, Oct. 1995, pp. 661–677.
Michiganin yliopistossa Mead perehtyi pragmatistiseen filosofiaan tutustuen John Deweyhin. Vuonna 1894 Mead siirtyi yhdessä Deweyn kanssa Chicagon yliopistoon, jossa hän toimi filosofian assistenttina (assistant professor) ja vuodesta 1902 apulaisprofessorina (associate professor). Vuonna 1907 hänet nimitettiin ilman väitöskirjaa professoriksi. Hän osallistui elämänsä loppupuolella aktiivisesti Chicagon kunnalliseen elämään. Mead toimi paikallisessa ei-kristillisessä setlementtiliikkeessä, jota on luonnehdittu radikaalin älymystön keskustelukerhoksi.Hans Joas Meadia aatehistoriallisesti käsittelevässä teoksessaan G. H. Mead – A Contemporary Re-Examination of His Thought (1985, s. 22). Lähes 40-vuotisen opetusuran tehtyään Mead kuoli sairauskohtaukseen Chicagossa huhtikuun 26. päivänä 1931.
Meadin filosofia
Mead julkaisi elämänsä aikana toista sataa artikkelia mutta ei yhtään kirjaa. Meadin artikkeleiden ja luentojen kokoelmajulkaisemisen aloitti teos Mind, Self and Society – From the Perspective of Social Behaviorist, jonka toimitti hänen oppilaansa, semiootikko Charles Morris vuonna 1934. Meadin julkaistujen ja hänen julkaisemattomien kirjoitustensa bibliografiaa pitää yllä Brockin yliopiston ”Mead Project 2.0” -tietokanta, jossa Meadin artikkelit on uudelleenjulkaistu.Ks. Mead-bibliografiaa Brockin yliopiston kotisivuilla.
Monenkirjavan julkaisutoimintansa ohella Mead ilmaisi ajattelunsa perusainekset opetustoimensa yhteydessä, josta ne kulkeutuivat eri tieteenaloille. Suurin osa hänen vaikutuksestaan esiintyykin välittyneessä muodossa. Muun muassa symbolisena interaktionismina tunnetun lähestymistavan loi meadiläisistä aineksista hänen oppilaansa Herbert Blumer, jolta myös koulukunnan nimi on peräisin. Laajasta vaikutuksesta johtuen kiista yhdestä tai oikeasta Mead-tulkinnasta on tarpeeton, vaikka Mead olikin ajattelunsa rakentamisessa järjestelmällinen ja hänen tavoitteenaan oli yhtenäinen teoria.Hankamäki 2015, s. 231.
Merkityksen teoria
Mead tutki eläinten eleitä ja havaitsi Charles Darwinin teosta Expression of Emotions in Man and Animals (1872) tulkiten, että yhden eläimen teon alkuvaiheiden voidaan nähdä muuttavan toisten eläinten reaktioiden jatkoa.Mead, Mind, Self and Society, s. 15. Mead vertasi ihmisten käyttäytymistä eläinten käyttäytymiseen ja päätyi käsitykseen, että ihmisillä sellaisen toiminnan määrä, jota ei viedä päätökseen, on suurempi kuin eläimillä. Mead oletti, että tekoa aloitettaessa eleet voivat viestiä jotain teon merkityksestä, vaikka sitä ei vietäisi päätökseen (esim. toisilleen murisevien koirien tapauksessa). Lopulta hän päätteli, että merkitykset määräytyvät niistä seurauksista, joita toimijat odottavat, eikä merkitysten muodostumiselle ole olennaista, mitä myöhemmin tapahtuu. Mead muotoilee merkityksenteoriansa pääajatuksen seuraavasti:
Ihmisen henkisten kykyjen kehittymiselle keskeinen on kyky konditionaaliseen ajatteluun, ts. mahdollisuuksien kuvittelu tai ”jossittelu”. Mead selitti ihmisen kielellisiä kykyjä aivotoimintojen materiaalisella kehittyneisyydellä. Jotta kieli olisi ymmärrettävää ja eleillä olisi tietty merkitys, niiden pitää herättää vuorovaikutuksen toisissa osapuolissa reaktioita tai vastineita, jotka ovat toiminnallisesti samanlaisia kuin reaktion aiheuttavan osapuolen esittämät ärsykkeet. Artikkelissaan ”A Behavioristic Account of The Significant Symbol”Mead Journal of Philosophy -lehden numerossa 19 vuonna 1922 julkaistussa artikkelissaan ”A Behavioristic Account of The Significant Symbol” (s. 162). Artikkeli on julkaistu myös Mead-kokoelmassa Selected Writings. Mead määritteli merkityksellisen symbolin seuraavasti:
Meadin kielikäsitykseen liittyy voimakas yhteisöllinen painotus, joka sisältää kehäpäätelmän. Kehä voidaan tosin nähdä laajenevana ja täydentyvänä hermeneuttisena kehänä. Ongelmana säilyy merkitysten alkuperä: mistä merkitykset syntyvät vuorovaikutuksen kehään? Ongelmaa on pyritty lähestymään emergentin materialismin näkökulmasta, tai se on nähty ratkeamattomana.Hankamäki 2015, s. 225–230. Mead kirjoitti emergenssistä ennen Karl Popperia vuonna 1900:
Sosiaalisen elementin korostuminen ja toisaalta naturalistisen, biologisen ja behavioristisen argumentin hylkääminen tekivät Meadin ajattelusta yhteisöllisesti ylivirittynyttä ja johtivat myös ristiriitoihin. Jännitteitä voidaan selittää merkkeinä Meadin aikakaudelle ominaisista sosiaalitieteiden oikeuttamispyrkimyksistä.Esim. Robert M. Farr (1996) näkee meadiläisyyden keskeisenä sosiaalipsykologian tieteenalaidentiteetille, sillä meadiläisyys korosti yhteiskunnallisen tapahtumatason itsenäisyyttä tutkimustoiminnan kohteena.
Minuuden, persoonan ja subjektin synty
Meadiin oli vaikuttanut voimakkaasti Charles Cooleyn teos Human Nature and the Social Order (1902). Cooley oli omaksunut Adam Smithin vuonna 1759 julkaistusta teoksesta The Theory of Moral Sentiments käsityksen, että ihmisten täytyy asettua toistensa asemaan voidakseen toimia yhteiskunnassa. Cooleyn mukaan minuudet kehittyvät heijastellessaan muiden ihmisten arvioita omassa itsessään. Mead liitti ajatuksen kielikäsitykseensä ja vuorovaikutuksen sekä roolinoton käsitteeseen.