Kiinan kommunistinen vallankumous oli poliittinen ja yhteiskunnallinen vallankumous, joka johti Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) johtaman Kiinan kansantasavallan perustamiseen lokakuussa 1949. Kansantasavallan perustaminen käytännössä päätti Kiinan sisällissodan, jossa Mao Zedongin johtama KKP oli taistellut Tšiang Kai-šekin johtamaa Kuomintangia (KMT) vastaan. Kommunistien ja nationalistien väliset taistelut jatkuivat osassa maata vuoteen 1950 asti.
Taustaa Kommunistisen vallankumouksen onnistumisen kannalta tärkeänä on pidetty nationalistien johtaman Kiinan ongelmia. Kiinan tasavalta kärsi 1930- ja 1940-lukujen aikana laajamittaisesta korruptiosta, nopeasti kasvaneesta inflaatiosta ja jatkuvasta köyhyydestä. Lisäksi maan koulutettu eliitti oli vieraantunut nationalistijohdosta ja sotaherrojen vaikutusvalta jatkui.
Kommunistit taas olivat 1930-luvulla vahvistaneet kannatustaan muun muassa maareformikokeiluilla Pohjois-Kiinassa. Merkittävänä kommunistien vahvistumisen kannalta on pidetty myös sitä, että pitkän marssin aikana Mao Zedong oli noussut KKP:n kiistattomaksi johtajaksi. Maon ajamat poliittiset ohjelmat sekä hänen ajattelunsa ja persoonansa vaikuttivat merkittävästi KKP:n kehitykseen ja Kiinan kommunistisen vallankumouksen seurauksiin.
Tapahtumat Japanin antautuminen toisessa maailmansodassa vuonna 1945 päätti KKP:n ja KMT:n rakoilleen toisen yhteisrintaman. Osapuolet kävivät sodan jälkeen Yhdysvaltojen välittämiä neuvotteluja koalitiohallituksen muodostamisesta. Myös Josif Stalin yritti kannustaa Maoa yhteistyöhön KMT:n kanssa. Neuvottelut päättyivät, kun KMT hyökkäsi marraskuussa 1945 kommunisteja vastaan. Nationalisteilla oli vuonna 1946 noin 4,3 miljoonaa sotilasta. Kommunistien kansan vapautusarmeijaan kuului vuonna 1948 2,8 miljoonaa sotilasta.
Sodan alussa näytti siltä, että Kuomintang kukistaisi kommunistit pohjoisessa. Nationalistit etenivät vauhdikkaasti alkuvuoteen 1947 asti, mutta Pohjois-Kiinan ja Mantšurian valloituksen jälkeen nationalistijoukkojen resurssit olivat loppu. Kommunistien joukot kykenivät kukistamaan määrällisesti suuremman nationalistiarmeijan useissa taisteluissa vuosina 1948–1949, muun muassa Keski-Kiinassa Huaijoen laaksossa käydyssä taistelussa, joka tunnetaan Huaihain sotaretkenä. Tammikuussa 1949 kommunistit saivat haltuunsa Peipingin (nyk. Peking).
Mao Zedong julisti lokakuun 1. päivänä vuonna 1949 virallisesti Kiinan kansantasavallan perustetuksi Pekingissä. KMT:n ja KKP:n väliset taistelut jatkuivat vuoden 1949 loppuun ja joillakin alueilla vuoteen 1950 asti, mutta nationalistit joutuivat vetäytymään ja pakenivat lopulta mantereelta Taiwanin saarelle.
Länsimaisen historiankirjoituksen mukaan välitön syy vallankumouksen onnistumiselle oli Kiinan ja Japanin välinen sota, joka oli raunioittanut tasavallan talouden, mikä taas johti riiston sekä korruption noidankehään. Kiinan kommunistinen puolue taas katsoo, että kommunistisessa vallankumouksessa kyse oli vapautuksesta, jolla Kiinan kansa kukisti kolonialismin.
Aluksi Kiinan kansantasavaltaa hallittiin niin kutsutun uuden demokratian kautta, johon kuului näennäinen monipuoluejärjestelmä. Uuden demokratian kausi loppui vuonna 1953, jolloin hyväksyttiin uusi perustuslaki.
Lähteet
Katso myös
Kiinan kansantasavallan historia
Luokka:Kiinan sisällissota Luokka:1940-luku Luokka:Vallankumoukset Luokka:Kommunismi Aasiassa