Viipurin lukio eli Viipurin kymnaasi (saks. Gymnasium zu Wiburg) oli saksankielinen oppilaitos Viipurissa, joka toimi vuosina 1805–1841/42. Kymnaasi oli ylin oppilaitos Venäjän Viipurin kuvernementissa (vuosina 1802–1811 nimeltään Suomen kuvernementti), myöhemmin Vanhaksi Suomeksi kutsutulla alueella, josta sittemmin muodostui Viipurin lääni osana Suomen suuriruhtinaskuntaa. Kymnaasi muodosti yhdessä piirikoulun ja kahden alkeiskoulun kanssa uuden koulujärjestelmän, joka otettiin kuvernementissa käyttöön keisari Aleksanteri I:n koulu-uudistuksen yhteydessä.

Oppilaitos kuului aluksi Tarton keisarillisen yliopiston koulupiiriin, ja Viipurin kuvernementin liityttyä Suomen suuriruhtinaskuntaan 1812 sille perustettiin oma konsistori (oma hallintoelin) Viipuriin. Vuonna 1841 kymnaasi alistettiin suoraan Porvoon tuomiokapitulin alaisuuteen ja yhdistettiin piirikoulun kanssa kuusiluokkaiseksi ruotsinkieliseksi oppilaitokseksi. Muutos oli täysin toteutunut vuoteen 1845 mennessä.

Tausta thumb|Aleksanteri I:n koulu-uudistus edellytti kuvernementinkoulun eli kymnaasin perustamista valtakunnan jokaiseen kuvernementin pääkaupunkiin.

Viipurin kuvernementin koululaitos rakentui 1700-luvulla saksalaisen kaupunkikoulun sekä vuodesta 1788 lähtien niin sanotun normaalikoulun (Hauptschule) varaan. Jälkimmäinen perustettiin osana Katariina II:n käskynhaltijakuntauudistusta.Hornborg & Lundén Cronström 1961, s. 14–15. Normaalikoulu rakennettiin Pietarin saksalaisen Petrischulen mallin mukaan. Petrischule oli vuodesta 1783 nimetty koko Venäjän keisarikunnan saksankielisten alueiden pää- ja normaalikouluksi.Jyrki Paaskoski: ”Vanhan Suomen hallintohistoria”, teoksessa Eljas Orrman & Jyrki Paaskoski (toim.): Vanhan Suomen arkistot – Arkiven från Gamla Finland. Helsinki: SKS, 2012, s. 130.

Viipurin koulua leimasivat sellaiset aikansa moderneiksi katsotut piirteet kuin valtiollinen koulujen valvonta ja rahoitus, koulun ja kirkon erottaminen toisistaan sekä ruumiillisen kurituksen kieltäminen. Kouluun kuului tyttöosasto, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Viipurin tyttökoulu (Fruntimmersskolan i Viborg) ja jota pidetään Pohjois-Euroopan vanhimpana tyttöjen ylempänä oppilaitoksena. Osastoa johti Ernestine Lehmann vuodesta 1800 kuolemaansa 1839 saakka.Robert Schweitzer: Die Wiborger Deutschen. Helsinki: 1993, s. 51–52.

Paavali I:n vuonna 1797 antama kielto opiskella ulkomaisissa yliopistoissa katkaisi Viipurin kuvernementin nuorisolta aiemmat opintiet Turkuun ja saksalaisiin yliopistoihin. Heidät ohjattiin sen sijaan venäläisiin oppilaitoksiin.Hornborg & Lundén Cronström 1961, s. 15. Saksankielisen Tarton yliopiston perustaminen 1802 avasi kuvernementin nuorisolle uuden kotimaisen opintien ja loi tärkeän pohjan kymnaasin perustamiselle.Hornborg & Lundén Cronström 1961, s. 16–17.

Aleksanteri I:n koulu-uudistus käynnistyi vuonna 1802 annetulla asetuksella, jolla perustettiin kansanvalistusministeriö ja jaettiin valtakunta yliopistojen alaisiin koulupiireihin. Liivin-, Viron- ja Kuurinmaan kuvernementit sekä Viipurin kuvernementti (nimetty uudelleen Suomen kuvernementiksi 1802) yhdistettiin yhteiseksi, saksankieliseksi koulupiiriksi Tarton yliopiston valvontaan.Jyrki Paaskoski: ”Vanhan Suomen hallintohistoria”, teoksessa Eljas Orrman & Jyrki Paaskoski (toim.): Vanhan Suomen arkistot – Arkiven från Gamla Finland. Helsinki: SKS, 2012, s. 131. Vuonna 1804 annettiin valtakunnan oppilaitoksia koskevat statuutit, joiden mukaan jokaiseen kuvernementin pääkaupunkiin tuli perustaa piirikoulu sekä kuvernementinkoulu eli kymnaasi.Hornborg & Lundén Cronström 1961, s. 17.

Perustaminen ja organisaatio

thumb|Viipurin kymnaasi kuului alkuaikoinaan Tarton keisarillisen yliopiston alaisuuteen Liivinmaalla. Viipurin kymnaasi aloitti toimintansa vuonna 1805 samaan aikaan kuvernementin kaupunkeihin perustettujen saksalaisten piirikoulujen kanssa.Harald Hornborg & Ingegerd Lundén Cronström (toim.): Viborgs gymnasium 1805–1842: biografisk matrikel. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland nr 388. Helsingfors: SLS, 1961, s. 17–18. Kymnaasin käyttöön hankittiin kaksi tonttia Karjaportinkadun varrelta Viipurista. Niissä oli koulutilojen lisäksi myös opettajien asuntoja. Valmentavana oppilaitoksena toimi piirikoulu, joka vastasi lähinnä entistä tuomiokirkkokoulua, kun taas ensimmäinen ja toinen alkeiskoulu muodostivat koulujärjestelmän alimman tason.Hornborg & Lundén Cronström 1961, s. 18.

Viipuriin perustettiin lisäksi erillinen kuvernementin koulujen johtajan virka, jonka tehtävänä oli valvoa paikan päällä kuvernementin kouluasioita. Opettajakunta rekrytoitiin suurelta osin Viro- ja Liivinmaalta sekä pienemmässä määrin Pohjois-Saksan yliopistokaupungeista, ja vuodesta 1805 lähtien opettajilta vaadittiin muodollista pedagogista pätevyyttä.

Matematiikan ja luonnontieteellisten aineiden lehtoraatin ensimmäinen haltija oli Erik Gabriel Melartin, joka nimitettiin kymnaasin yliopettajaksi samana vuonna kuin oppilaitos perustettiin, ennen kuin hän muutama vuosi myöhemmin nousi johtamaan sekä oppilaitosta että koko Viipurin läänin koululaitosta.Kyllikki Tiensuu: ”Melartin, Erik Gabriel”, Biografiskt lexikon för Finland 2. Ryska tiden (2009). Ensimmäisen opettajakollegion ytimen muodostivat lisäksi neljä nuorta opettajaa, Ludwig Purgold (1780–1821), August Wilhelm Tappe (1778–1830), Georg Ernst Plate (1784–1856) ja Friedrich Werther, jotka olivat useiden kollegoidensa tavoin tulleet Viipuriin toimittuaan aiemmin kotiopettajina baltiansaksalaisissa aatelisperheissä.Robert Schweitzer: Die Wiborger Deutschen. Helsinki: 1993, s. 53–54.Heidi Hakkarainen: ”Viipurin lukion kirjaston kokoelmaluettelo vuosilta 1805–1860 kasvatus- ja kirjahistoriallisena lähteenä”, Kasvatus & Aika 18(4), 2024, s. 70. Ainoa vanhan pääkoulun opettajakollegion opettaja, joka siirtyi uuteen kymnaasiin, oli latinanopettaja C. F. Mattha.J.W. Ruuth & Erkki Kuujo: ”Koululaitos”, teoksessa Viipurin kaupungin historia III, 1710–1812. Lappeenranta, 1975, s. 227.

Alistussuhteet ja hallintohistoria thumb|Erik Gabriel Melartin, myöhemmin Turun arkkipiispa, johti kymnaasia 1810–1815.

Kun Viipurin kuvernementti liitettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan 1812, tammikuun 1812 yhdistämismanifestin yhdeksäs pykälä määräsi Viipurin kymnaasin siirrettäväksi Porvoon piispan ja tuomiokapitulin alaisuuteen. Määräys herätti tyytymättömyyttä entisen Viipurin kuvernementin saksankielisten säätyläisten keskuudessa, jotka pitivät Porvoon tuomiokapitulia ruotsinmielisenä.Antti Räihä: ”Kaivattu vai kielletty menneisyys?”, teoksessa Historiallinen poikkeuskausi vai omaleimaisen Viipurin perusta?, VSKS Toimitteita 20, s. 53.

Kymnaasin rehtori Erik Gabriel Melartin vastusti alistamista Porvoon tuomiokapitulin alle ja ehdotti sen sijaan, että oppilaitos siirrettäisiin suoraan Turun keisarillisen akatemian alaisuuteen, omalla konsistorillaan Viipurissa. Ehdotusta vastusti piispa Magnus Jacob Alopaeus, mutta Melartinin linja sai lopulta hallituksen kannatuksen. Vuoden 1814 julistuksella vahvistettiin, että Viipurin läänin koululaitos jätettäisiin toistaiseksi ennalleen, kunnes vastaperustettu Turun koulukomissio antaisi asiasta ehdotuksensa.Hornborg & Lundén Cronström 1961, s. 18–19. Kenraalikuvernööri Gustaf Mauritz Armfelt tuki nimenomaan Melartinin vastustusta, sillä Viipurin koululaitos oli tiiviiden Saksan-yhteyksiensä ansiosta tasoltaan korkeampi kuin muualla Suomessa.Robert Schweitzer: Die Wiborger Deutschen. Helsinki: 1993, s. 63.

Turun koulukomissio valvoi tämän jälkeen Viipurin läänin kouluja viiden vuoden ajan, kunnes keisari vapautti sen tehtävästä 1819 komission omasta pyynnöstä. Viipurin kymnaasin hallinto siirrettiin sen sijaan Viipuriin perustetulle konsistorille, johon kuuluivat puheenjohtajana Porvoon piispa ja jäseninä kymnaasin kaikki yliopettajat. Rehtori johti kokouksia piispan poissa ollessa. Kuvernementin muut koulut siirtyivät samalla Porvoon tuomiokapitulin alaisuuteen. Tämä erityisasema säilyi kymnaasilla vuoteen 1841 saakka.Hornborg & Lundén Cronström 1961, s. 19.

Opetus

Kymnaasissa oli kolme luokka-astetta: Prima, Secunda ja Tertia, joista Prima oli ylin. Opetus alkoi tavallisesti kello kahdeksan aamulla ja jatkui, ruokailutauon jälkeen, kello viiteen iltapäivällä, joskin keskiviikkoisin ja lauantaisin koulupäivä oli lyhyempi. Loma-aikoja oli kuusi viikkoa sekä kesällä että talvella. Opetuskielenä oli saksa.Hornborg & Lundén Cronström 1961, s. 20–21.

Vuonna 1806 Tarton yliopiston alaisille oppilaitoksille annettujen statuuttien mukaan kymnaasiopetuksen tuli olla piirikouluja vaativampaa mutta samalla selvästi erillistä yliopisto-opetuksesta; sen tuli perustua vuoropuheluun opettajan ja oppilaan välillä pelkän ulkoa opettelun sijaan. Jokaiselle oppilaalle osoitettiin lisäksi joku yliopettajista henkilökohtaiseksi ohjaajaksi, joka vastasi oppilaan opinnoista ja käytöksestä.

Opettajakuntaan kuului alun perin kahdeksan virkaa: yliopettaja uskonnossa, filosofiassa, antropologiassa ja raamatuneksegetiikassa, yksi latinan kielessä ja kirjallisuudessa, yksi saksassa sekä kreikan filologiassa, retoriikassa ja runousopissa, yksi matematiikassa, fysiikassa ja luonnonhistoriassa, yksi historiassa, maantiedossa ja tilastotieteessä, yksi opettaja venäjän kielessä ja kirjallisuudessa (lehtoriksi vuodesta 1829), yksi opettaja ranskan kielessä sekä yksi opettaja ruotsin kielessä ja kaunokirjoituksessa. Viimeksi mainittu virka perustettiin vasta 1814 ja täytettiin 1815.Hornborg & Lundén Cronström 1961, s. 20.

Kymnaasissa toimi kaikkiaan 38 opettajaa sen olemassaolon aikana; heistä kaksitoista oli saksalaisia, yksi venäläinen, yksi ranskalainen ja 24 syntyperäistä suomalaista. Saksalainen aines opettajakunnassa väheni huomattavasti oppilaitoksen ensimmäisen vuosikymmenen jälkeen: vuoden 1816 jälkeen saksalaisia opettajia oli enää kolme, vaikka opetuskieli pysyi saksana aina lakkauttamiseen saakka. Kymnaasin loppuaikoina ainoat mannertyskätaustaiset opettajat olivat filosofian opettaja Johann Loebnitz ja latinan opettaja Diedrich Mangelus, kun taas syntyperäisiin opettajiin kuuluivat muun muassa Josef Wegelius Kiteeltä (toisten tietojen mukaan Ruokolahdelta) ja Josef Europaeus Parikkalasta.Robert Schweitzer: Die Wiborger Deutschen. Helsinki: 1993, s. 63–64.Yrjö Kaukiainen, Risto Marjomaa & Jouko Nurmiainen (toim.): Viipurin läänin historia 4: Vanhan Suomen aika. Karjalan kirjapaino, Joensuu, 2013, s. 190.

Kirjasto

Kymnaasin kirjasto perustettiin 1805 Tarton koulukomission johdolla. Vanhan pääkoulun kirjakokoelma, joka oli koottu vuoden 1793 tulipalon jälkeen, käsitti vain 322 nidettä ja oli syntynyt enemmän sattumalta kuin suunnitelmallisesti. Historian professori Georg Friedrich Pöschmann[et] (1768–1812), joka vastasi Tarton komissiossa Viipurin hallintoalueen kouluista, korosti 1806 julkaisemassaan kouluohjelmassa kunnollisen kirjaston merkitystä toimivalle koululle.Heidi Hakkarainen: ”Viipurin lukion kirjaston kokoelmaluettelo vuosilta 1805–1860 kasvatus- ja kirjahistoriallisena lähteenä”, Kasvatus & Aika 18(4), 2024, s. 70–72.

Luetteloinnista vastasi aluksi Ludwig Purgold, joka huolehti kirjaston kartuttamisesta. Kokoelma kasvoi nopeasti: 1 075 nimekettä oli merkitty luetteloon 1806, 1 713 vuonna 1810 ja yli 2 700 vuonna 1815, minkä jälkeen kasvu hidastui aina vuoteen 1841 saakka. Vertailun vuoksi Viipurin kaupunginkirjasto, jonka opettaja August Wilhelm Tappe perusti 1808, käsitti vuonna 1810 vain 1 356 nimekettä, joista 90 prosenttia oli saksankielisiä; kymnaasin kirjasto oli jo tuolloin suurempi ja monikielisempi, ja siihen kuului kirjallisuutta saksaksi, latinaksi, ranskaksi ja venäjäksi sekä myöhemmin ruotsiksi.Hakkarainen 2024, s. 73–74.