Filosofiakäsityksellä tarkoitetaan filosofisen koulukunnan tai filosofin käsitystä siitä, mitä filosofia on. Filosofian voi katsoa olevan itsessäänkin filosofinen ongelma, sillä filosofien keskuudessa ei ole yksimielisyyttä siitä, mikä filosofian luonne tai tarkoitus on.
Historialliselta taustaltaan filosofia on ollut tiedettä, jonka tarkoituksena on ollut maailman selittäminen. Tällaista filosofiaa ovat edustaneet muun muassa Aristoteles, Descartes, Bacon ja looginen empirismi. Henkilökohtaisen filosofian perinteessä filosofia kytkeytyy läheisesti yksilön elämään ja se pyritään elämään itse todeksi. Tämä kuvaa muun muassa Sokrateen, Kierkegaardin ja Sartren lähestymistapaa. Jotkut aatteelliset filosofiat puolestaan pyrkivät muuttamaan maailmaa. Tällaisia ovat muun muassa marxilainen ja feministinen filosofia.Seppänen, Juha: Johdatus filosofiaan .
Filosofia ajatusten selventämisenä 1900-luvun akateemista filosofiaa Pohjoismaissa ja englanninkielisessä maailmassa on paljolti hallinnut ajatus filosofiasta ajatusten selventämisenä. Tämän näkemyksen merkittävimpiin edustajiin kuuluvat muun muassa filosofit Ludwig Wittgenstein, Rudolf Carnap sekä W. V. O. Quine. Tämän edelleenkin vaikuttavan filosofiakäsityksen varsinainen perustaja ja tärkein tiennäyttäjä on kuitenkin englantilainen filosofi Bertrand Russell, joka seuraavassa kuvaa näkemystään siitä, mitä filosofia on.
Filosofian kohteet
Kantatiede
Filosofia tutkii kysymyksiä, joita muut tieteet eivät vielä tutki. Se hahmottaa ja jäsentää todellisuuden alueita, joihin systemaattinen tiede ei vielä ole saanut tukevaa jalansijaa. Näin se on kaksi ja puoli tuhatta vuotta palvellut kantatieteenä, uusia erityistieteitä synnyttävänä "tieteiden äitinä". Tämä työ jatkuu nykyään varsinkin logiikan, kielitieteen ja kognitiotieteen alalla.
Maailmankatsomustiede
Filosofia ylittää yksityiset tieteet myös rakentamalla niiden pohjalle kokonaisvaltaisia maailmankatsomusten järjestelmiä. Erityistieteiden summa jollain hetkellä ei vielä riitä maailmankatsomukseksi, vaan niiden yhteensitomiseksi tarvitaan kokonaiskuvaa todellisuuden luonteesta, tiedon hankkimisen edellytyksistä sekä ihmisen tehtävistä maailmassa.
Kriittinen tiede
Filosofian kriittisenä tehtävänä on kaiken kulttuurin ennakkoehtojen, sisällön ja vaikutusten analysointi ja arvostelu. Kohteisiin kuuluvat muun muassa kielet ja käsitejärjestelmät, aatteet ja uskonnot, poliittiset järjestelmät ja oikeusjärjestelmät, tieteet ja taiteet, jopa itse filosofiakin. Näin tulevat määritellyiksi kohteen perusteella filosofian alueet kuten kielifilosofia, uskonnonfilosofia, yhteiskuntafilosofia, oikeusfilosofia, tieteenfilosofia ja taiteenfilosofia. Minkä tahansa tieteen peruskäsitteet, teoriat ja menetelmät voivat olla filosofian tutkimuskohteita. Erityistieteiden tieteenfilosofia, jonka tulisi olla läheisessä yhteistyössä kyseisen alan omien tutkijoiden kanssa, liittyy läheisesti logiikkaan, tietoteoriaan ja yleiseen tieteenfilosofiaan, joissa tarkastellaan erityistieteille yhteisiä tiedon rakenteita ja päättelemisen muotoja.Niiniluoto, Ilkka: Tiede, filosofia ja maailmankatsomus: filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta. Otava, Helsinki 1984. .
Filosofian menetelmät
Eräillä filosofian alueilla hyödynnetään muiden tieteiden menetelmiä. Esimerkiksi loogikot käyttävät täsmällisiä matemaattisia käsitteenmuodostustapoja ja metodeja. Filosofianhistorioitsijat taas soveltavat yleisen historiantutkimuksen piirissä kehitettyjä lähdekritiikin ja tekstien tulkinnan menetelmiä. Niillä filosofia aloilla, joilla pyritään uusiin filosofisiin tuloksiin, käytetään Ilkka Niiniluodon mukaan tavallisesti ajattelutapaa, jonka vaiheita ovat problematisointi, eksplikointi ja argumentaatio.
Problematisointi
Filosofinen ajattelu alkaa yleensä ongelmien synnyttämisestä. Lähtökohtana voi olla mikä tahansa tietoon, todellisuuteen tai arvoihin liittyvä näkemys, jota ei ole aikaisemmin pidetty problemaattisena. Kriittisen epäilyn avulla filosofi yrittää tuoda esiin kohteena olevaan käsitykseen liittyviä epäselviä ilmaisuja tai kyseenalaisia oletuksia.
Eksplikointi
Toisena vaiheena on filosofisen ongelman vastausyritysten muotoileminen. Tähän selventämisvaiheeseen kuuluu kysymysten täsmentäminen, käsitteiden analysointi ja määritteleminen, uusien ajatusten esittäminen sekä filosofisten väitteiden ja käsitysten muotoileminen. Joissakin tapauksissa tuloksena voi olla ongelman eliminointi siten, että se näytetään kielen epäselvästä käytöstä johtuvaksi valeongelmaksi.
Argumentointi
Kolmantena vaiheena on vastausyritysten arviointi ja vertailu, ts. argumenttien esittäminen niiden tueksi tai niitä vastaan. Relevantteja kysymyksiä tässä yhteydessä ovat muun muassa seuraavat: Onko esitetty ratkaisu ristiriidaton, selkeä ja yhteensopiva muiden pätevien filosofisten teesien kanssa? Onko se vastaus esitettyyn ongelmaan? Kykeneekö se mielenkiintoisella tavalla käsittelemään muita samankaltaisia ongelmia? Esitetyt argumentit voivat puolestaan johtaa uusien filosofisten ongelmien heräämiseen, näiden ratkaisuyrityksiin jne., mikä antaa filosofiselle keskustelulle samanlaista sisäistä jatkuvuutta kuin muidenkin tieteenalojen kehityksessä on havaittavissa.”
Filosofian edistyminen
Filosofia on Niiniluodon mukaan kriittistä ajattelua ja keskustelua, ei useinkaan valmiita ja lopullisia oppeja vaan pyrkimystä käsitteiden ja ajatusten selventämiseen, jäsentämiseen ja uudelleenarviointiin. Kuten muutakin tiedettä, tätä toimintaa voidaan arvioida sen uutuuden, selkeyden, tarkkuuden, systemaattisuuden, perusteellisuuden, syvällisyyden ja hedelmällisyyden mukaan. Nämä kriteerit ovat julkisia ja objektiivisia, ja siksi ne mahdollistavat myös koulukuntarajat ylittävän arvioinnin.
Filosofian piirissä voidaan saavuttaa pysyvästi arvokkaita tuloksia: hedelmällisiä kysymyksenasetteluja, ongelmien strukturointia osaongelmiksi, selventäviä käsitteellisiä erotteluja, sisällöllisesti uusia ajatuksia ja oivalluksia sekä vakuuttavia päättelyitä. Tällainen edistyminen ei välttämättä merkitse lopullisten oppien syntymistä, vaan sitä, että ongelmia voidaan muotoilla täsmällisemmin ja niiden ratkaisuyrityksiä voidaan arvioida aiempaa paremmin.
Monet filosofiset argumentit ovat loogisesti väljiä. Joskus kuitenkin perustelut positiivisille filosofisille johtopäätöksille esitetään aukottomasti osoittamalla, että joistakin lähtökohtaoletuksista A seuraa loogisesti johtopäätös B. Muut filosofit voivat kiistää johtopäätöksen B pätevyyden kritisoimalla oletuksia A, sillä mitään premissejä ei voi dogmaattisesti hyväksyä filosofisen ajattelun lähtökohdiksi. Mutta ponnistelut eivät tässäkään tapauksessa ole valuneet hukkaan. Johtopäätöksen B sijasta vain on tullut todistetuksi väite ”jos A, niin B”.
Filosofiassa voidaan saavuttaa myös negatiivisia tuloksia, esimerkiksi osoittamalla jokin intuitiivinen käsitys tai oletusten joukko ristiriitaiseksi. Negatiiviset tulokset voivat rajata pois kestämättömiä kantoja, paljastaa piileviä oletuksia tai osoittaa, että jokin ongelma on asetettu harhaanjohtavalla tavalla. Tällöin filosofinen edistys voi näkyä siinä, että keskustelu ei enää jatku samojen oletusten varassa.
Filosofian edistymistä voidaan tarkastella myös historiallisena muutoksena. Timo Vuorion mukaan ajatus siitä, ettei filosofia olisi lainkaan edistynyt 2500 vuoden aikana, on vaikeasti puolustettava. Hänen mukaansa filosofiassa ei ole kyse vain mielipiteistä, vaikka filosofiset väitteet eivät tavallisesti olekaan empiirisen tieteen väitteiden kaltaisia. Filosofisessa keskustelussa voidaan hänen mukaansa esittää kantoja, joita voidaan pitää oikeampina tai virheellisempinä suhteessa esitettyihin perusteisiin, taustaoletuksiin ja käsitteellisiin erotteluihin.
Vuorio kuvaa filosofian kehitystä osittain filosofisten käänteiden kautta. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi uuden ajan filosofiaan liittyvä epistemologinen eli tietoteoreettinen käänne, Kantin jälkeinen transsendentaalinen käänne ja 1900-luvun filosofiaa luonnehtinut kielellinen käänne. Käänteet eivät hänen mukaansa ole yleensä yksittäisen argumentin seurauksia, vaan laajempia muutoksia siinä, millaisia kysymyksiä pidetään filosofisesti keskeisinä ja millä käsitteillä niitä käsitellään. Tämän vuoksi filosofian edistyminen voi ilmetä myös siinä, että myöhemmät filosofit tarkastelevat aikaisempia ongelmia uudesta näkökulmasta.
Filosofian edistyminen eroaa kuitenkin monien erityistieteiden edistymisestä. Luonnontieteissä edistys voidaan usein yhdistää havaintojen, kokeiden ja teorioiden kumuloitumiseen, kun taas filosofiassa keskeistä on usein käsitteellinen ja argumentatiivinen muutos: kysymysten täsmentyminen, erottelujen tarkentuminen ja taustaoletusten paljastuminen. Vuorion mukaan filosofinen keskustelu etenee muun muassa siten, että uudet näkökulmat pakottavat aiemmat käsitykset korjautumaan, täsmentymään tai puolustautumaan. Tällainen keskustelun jatkuminen voi olla filosofisen edistyksen muoto, vaikka lopullista yksimielisyyttä ei saavutettaisi.
Filosofian edistymistä voidaan siten ymmärtää ainakin kolmessa mielessä. Ensinnäkin filosofia voi edistyä käsitteellisesti, kun epäselviä käsitteitä analysoidaan ja erotellaan toisistaan. Toiseksi se voi edistyä argumentatiivisesti, kun perustelujen rakenne, premissit ja johtopäätökset tehdään selvemmiksi. Kolmanneksi se voi edistyä historiallisesti, kun uudet kysymyksenasettelut muuttavat sitä, miten aiempia ongelmia ymmärretään. Näissä merkityksissä filosofian edistyminen ei edellytä sitä, että filosofia päätyisi lopulliseen oppijärjestelmään, vaan sitä, että filosofinen keskustelu tuottaa kestäviä selvennyksiä, kritiikkiä ja uusia tapoja jäsentää ongelmia.
Katso myös
Filosofia ja tiede Metafilosofia
Lähteet
Kirjallisuutta
Byckling, Eero: Mitä filosofia tutkii?. Teoksessa , s. 27–35.
Aiheesta muualla
Luokka:Metafilosofia