Panaman tasavalta eli Panama on noin 4 miljoonan asukkaan valtio Keski-Amerikassa. Sen rajanaapurina on lännessä Costa Rica ja idässä Kolumbia. Panama sijaitsee Karibianmeren ja Tyynenmeren välisellä kannaksella, joka yhdistää Etelä- ja Pohjois-Amerikan. Maan halki kulkeva Panaman kanava puolestaan yhdistää Tyynenmeren ja Atlantin. Maan strategisen sijainnin takia Yhdysvallat on ollut kiinnostunut maan asioista, ja vuonna 1989 se hyökkäsi maahan syrjäyttääkseen entisen liittolaisensa Manuel Noriegan. Panamassa on Amazonin jälkeen läntisen pallonpuoliskon suurimmat sademetsät. Panama tuottaa vientiin kahvia, sokeria, banaaneita ja katkarapuja.
Maantiede thumb|left|Panaman kartta Panama sijaitsee Väli-Amerikan kapeimmalla osalla, ja sen pinta-ala on 75 420 km². Maa on venytetyn S-kirjaimen muotoinen valtio Karibianmeren ja Tyynenmeren välisellä kannaksella. Kapeimmillaan kannas on noin 50 kilometriä leveä.Encyclopædia Britannica. Tyynenmeren rannikko on erittäin matala, ja siksi vuorovesi on poikkeuksellisen raju, yli seitsemän metriä, kun taas Karibianmeren puolella se on vain kymmenesosan tästä.
Panaman jakaa kahteen rannikkoon sen halki kulkeva vuoristoketju ja toisaalta länsi- ja itäosaan Panaman kanavan alueella oleva vajoama. Läntistä osaa hallitsee Serranía de Tabasará- ja itäistä osaa Cordillera de San Blas. Suurin osa maasta sijaitsee alle 700 metrin korkeudessa.Geographica, s. 405.
Tyynenmeren rannikkotasangolla on Azueron niemimaa. Tyynenmeren rannikko on muutenkin rikkonaisempi kuin Karibianmeren rannikko. Panaman yli 1 600 saaresta suurin osa sijaitsee Tyynellämerellä. Panamaa halkovat useat joet, mutta niistä suurin osa on lyhyitä. Karibianmereen laskevista joista merkittävin on Chagresjoki, josta patoamalla muodostunut Gatunjärvi on tärkeä osa Panaman kanavaa. Muita merkittäviä jokia ovat Tyyneenmereen laskevat Chepo ja Tuira.
Ilmasto on Karibianmeren ja Tyynenmeren rannikoilla erilainen, sillä Karibianmeren rannikko saa huomattavasti enemmän sateita pasaatituulten ansiosta kuin Tyynenmeren rannikko. Lämpötilaltaan Panama jakautuu kolmeen vyöhykkeeseen. Noin 90 prosenttia maasta on alle 700 metrissä kuumalla vyöhykkeellä, jossa lämpötila harvoin laskee alle 26 asteen. Keskikorkeuksissa (700–1 500 metriä) on lauhkeampaa ja yli 1 500 metrissä kylmää. Vuoriston länsiosissa esiintyy jopa pakkasia.
thumb|left|120px|Leveänokkamomotti (Electron platyrhynchum) Panaman luonnon monimuotoisuus liittyy sen geologiseen historiaan; Etelä- ja Pohjois-Amerikka ovat olleet vuoroin yhdessä, vuoroin erossa toisistaan. Alueella on kehittynyt endeemisiä lajeja. Omaperäisiin lintuheimoihin kuuluvat tukaanit ja kolibrit.Wildlife Lonely Planet Endeemisiä lintulajeja on 12, ja Keski-Amerikan kotoperäisiä lajeja on yli sata.Panama Endemic Birds Birding Panama
Historia Ensimmäiset asukkaat Panaman alue on ollut asutettu jo ainakin 12 000 vuotta. Alueella ennen eurooppalaisten tuloa asuneen väestön määrästä on hyvin erilaisia arvioita. Kolme suurta kansaa olivat kunat, guaymít ja chocót. He viljelivät maissia, puuvillaa, kaakaota, juureksia ja hedelmiä. He asuivat ruokokattoisissa majoissa ja nukkuivat riippumatoissa. He olivat taitavia keramiikan, kiven ja kullan työstämisessä ja käyttivät paljon kultakoruja, mikä tuki myyttiä Eldoradon kultakaupungista.
Espanjalaiskausi Ensimmäinen Panamankannasta tutkinut eurooppalainen oli espanjalainen Rodrigo de Bastidas, joka etsi alueelta kultaa vuonna 1501. Kristoffer Kolumbus tutki sitä seuraavana, ja Vasco Núñez de Balboa matkasi ensimmäisenä Panamankannaksen yli Tyynenmeren rannikolle 1513. Espanjalaiset alistivat pian maata asuttaneet chibcha- ja chocó-kansat ja tuhosivat suurelta osin näiden kulttuurin.
Espanjalaiset perustivat vuonna 1519 Panama-nimisen kaupungin, josta tuli ensimmäinen eurooppalainen asutuskeskus Tyynenmeren rannalla. Siitä tuli myös merkittävä välietappi Perun valloittamisessa. Panama ja Karibianmeren rannikolla sijaitseva Portobelo olivat tärkeitä kauppakeskuksia. Ne houkuttelivat myös englantilaisia merirosvoja, sillä Henry Morgan tuhosi Panaman 1671 ja Edward Vernon Portobelon 1739. Samana vuonna alue siirrettiin Uuden-Granadan varakuningaskunnan alaisuuteen.
Osana Kolumbiaa Maa oli Espanjan siirtomaana vuoteen 1821, jolloin se liittyi osaksi Simón Bolívarin johtamaa Suur-Kolumbiaa. Panamalla oli jonkin aikaa oma kuvernööri, mutta vuoden 1843 perustuslaki siirsi vallan Bogotáan. Pian tämän jälkeen Panamasta tuli Kolumbian osavaltio.
Panaman kanavaa oli suunniteltu ensimmäistä kertaa jo 1500-luvulla, ja vuosina 1880–1889 ranskalainen kanavayhtiö teki Ferdinand de Lessepsin johdolla ensimmäisen yrityksen kanavan rakentamiseksi. Hankkeen kaaduttua kanavayhtiön konkurssiin Yhdysvaltain presidentti Theodore Roosevelt käynnisti sen uudelleen 1902. Yhdysvaltain hallitus katsoi kuitenkin Kolumbian asettamat ehdot liian vaativiksi ja käynnisti suunnitelman Panaman irrottamiseksi Kolumbiasta. Yhdysvaltain tukemana Panama itsenäistyi 3. marraskuuta 1903 ja luovutti Yhdysvaltain hallintaan Panaman kanavavyöhykkeen.
Itsenäisyyden ensimmäiset kuusi vuosikymmentä 1903–1968 Panaman ensimmäinen perustuslaki antoi Yhdysvalloille mahdollisuuden puuttua sotilaallisesti Panaman sisäisiin asioihin, jos maassa oli levottomuuksia. Yhdysvallat käyttikin oikeuttaan vuosina 1908, 1912, 1918 ja 1925. Panama oli vuosina 1903–1968 varakkaan oligarkian hallitsema perustuslaillinen demokratia. Panaman kanava avattiin liikenteelle vuonna 1914, mutta se oli Yhdysvaltain hallinnassa aina vuoteen 1999 saakka.
Ensimmäiseen maailmansotaan Panama liittyi 7. huhtikuuta vuonna 1917 julistamalla sodan Saksalle. Toisen maailmansodan aikana Japanin hyökättyä joulukuussa 1941 Pearl Harbouriin sijoitettiin Panamaan kymmeniä tuhansia amerikkalaisia sotilaita vastaamaan Panaman kanavan turvallisuudesta.
Arnulfo Arias oli kolmasti Panaman presidenttinä (1940–1941, 1949–1951 ja lyhyesti lokakuussa 1968 ennen sotilasvallankaappausta). Hän oli vuosina 1932–1936 Panaman presidenttinä toimineen Harmodio Ariaksen nuorempi veli.
Panaman sotilasdiktatuuri 1968–1989 Omar Torrijos 1968–1981 pienoiskuva|oikea|Omar Torrijos Vuonna 1968 Panaman asevoimat syrjäyttivät juuri vaaleilla valitun presidentin Arnulfo Ariasin. Vallankaappauksen johdossa olivat majuri Boris Martinez ja everstiluutnantti Omar Torrijos, joka nousi uuden sotilashallinnon johtoon. Sotilashallinto kesti yli kaksi vuosikymmentä. Sotilashallinnon aikana kahdessa vaiheessa sen otteet olivat suuremmassa määrin väkivaltaisia: ensin hallinnon alkuaikoina, jolloin se taisteli pro-Arias sissejä vastaan sekä kärsi jossain määrin myös sisäisistä valtataisteluista. Toisen kerran otteet koventuivat hallinnon loppuvaiheessa 1980-luvun puolenvälin jälkeen Noriegan aikana. Näiden jaksojen välissä 1970-luku oli varsin rauhallista aikaa. Monet ovat pitäneet Torrijosin aikaa eräänlaisena "edistyksellisen johtajavaltaisuuden" (caudillismo) aikakautena. 1970-luvulla sotilashallitus saikin sekä taloudellisen eliitin että syvien kansankerrosten suosiota, sillä politiikka oli toisaalta yritysystävällistä, vaikka valtion roolia taloudessa painotettiinkin – ja toisaalta hallituksen projektit myös kohensivat ihmisten elinoloja. Sotilashallinnon valtansa tueksi vuonna 1978 perustama Demokraattinen vallankumouspuolue PRD on edelleen johtavia poliittisia liikkeitä Panamassa, vaikka puolue onkin yrittänyt etäännyttää itseään Noriegan ajan historiastaan.
Omar Torrijosin historiallinen saavutus oli vuonna 1977 Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carterin kanssa allekirjoitettu Panaman kanava -sopimus eli Torrijos-Carter -sopimus (Torrijosin-Carterin sopimus) Yhdysvaltain senaatin vuonna 1978 ratifioiman sopimuksen mukaan kanavavyöhyke (Panama Canal Zone) lakkasi olemasta erillisenä 1.10.1979 mennessä ja itse Panaman kanava siirtyi Panaman hallintaan 31.12.1999 mennessä. Yhdysvallat oli hallinnut aluetta lähes koko 1900-luvun. Kolumbian valtion kanssa vuonna 1903 tehdyn sopimuksen mukaan Yhdysvallat sai hallintaansa alueen, jolle kanava oli tarkoitus rakentaa, ja vuonna 1914 avattu Panaman kanava oli sitten ollut koko olemassaolonsa ajan Yhdysvaltain hallinnassa.
Omar Torrijos kuoli 52-vuotiaana elokuussa 1981 häntä kuljettaneen Panaman ilmavoimien lentokoneen syöksyessä huonossa säässä viidakkoon Panaman länsiosassa. Kaikki koneessa olleet viisi ihmistä saivat surmansa. Torrijosin ideologia (Torrijismo) oli erikoinen ja paradoksaalinen sekoitus sosialismia ja vapaata markkinataloutta. Torrijosin aika oli diktatuurin aikaa, mutta keskeinen voima oli Omar Torrijosin karismaattinen persoonallisuus, joka oli kiistattomienkin saavutusten ohella keskeinen syy hänen suosioonsa yksinvaltaisuudesta ja epädemokraattisuudesta huolimatta.
Manuel Noriega 1981–1989 Omar Torrijosin keskeisiä liittolaisia oli Manuel Antonio Noriega, jonka tuki palkittiin ylennyksillä ja nimityksellä sotilastiedustelun päälliköksi. Torrijosin kuoltua vuonna 1981 mystisessä lento-onnettomuudessa nousi turvallisuuselinten johtaja Manuel Noriega kulissien takana maan vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi. Noriegalta puuttui Torrijosin karisma ja Noriega hallitsikin mieluiten kulisseista, kun taas karismaattinen Torrijos viihtyi joukkojen edessä. Panamasta tuli Noriegan taustalla johtaessa Yhdysvaltain tärkeä alueellinen liittolainen, joka tuki Nicaraguan contra-kapinallisia vasemmistohallitusta vastaan sekä El Salvadorin taistelua vasemmistolaisia FMLN-sissejä vastaan. Vuonna 1983 Noriegasta tuli asevoimien komentaja ja hänen asemansa Panaman vahvana miehenä selkiytyi entisestään. Yhdysvallat tuli kuitenkin lisääntyvästi epäluuloiseksi Noriegan luotettavuudesta; ilmeni, että Noriega myi palvelujaan myös muille tiedustelu-organisaatioille ja lisäksi Noriega oli yhteistoiminnassa huumekartellien kanssa. Vuonna 1988 ristiriidat tulivat julkisiksi, kun Noriegaa vastaan nostettiin Yhdysvalloissa syytteet huumeiden salakuljetuksesta,.
Yhdysvaltojen hyökkäys Panamaan 1989 Yhdysvaltain presidentti George H. W. Bush määräsi 20.12.1989 Panamaan sotilaallisen operaation, jonka tavoitteena oli syrjäyttää Panaman sotilasdiktaattori Manuel Noriega ja tuoda hänet Yhdysvaltoihin tuomittavaksi huumekauppaan liittyvistä syytteistään. Sotilaallinen invaasio alkoi hyökkäyksillä strategisiin kohteisiin. Taistelut jatkuivat viikkoja. Noriega pakeni Vatikaanin lähetystöön ja antautui sitten 3.1.1990 amerikkalaisille, minkä jälkeen hänet lennätettiin välittömästi Yhdysvaltoihin. Sotilasoperaatiossa kuoli 23 amerikkalaista ja 516 panamalaista. YK:n yleiskokous tuomitsi Yhdysvaltain sotilaallisen operaation Panamaan. Yhdysvaltain sotilasoperaatiosta käytettiin nimeä Operaatio Just Cause.
Panamaa vuosina 1981–1989 hallinnut sotilasdiktaattori Manuel Noriega tuomittiin Yhdysvalloissa huumeiden salakuljetuksesta ja rahanpesusta pitkään vankeustuomioon, jonka jälkeen hänet siirrettiin huhtikuussa 2010 Ranskaan vastaamaan syytöksistä huumerahojen pesusta valtakaudellaan Ranskan pankeissa. Toukokuussa 2017 Noriega kuoli Panamassa, jonne hänet oli siirretty Ranskasta vuonna 2011 vastaamaan syytteistä poliittisten vastustajiensa sieppauksista valtakaudellaan.
Panama demokratian paluun jälkeen 1990–