Leopold II, synt. Peter Leopold Joseph; (5. toukokuuta 1747 Wien – 1. maaliskuuta 1792 Wien) oli Itävallan arkkiherttua, Toscanan suurherttua vuosina 1765–1790 sekäPyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari vuosina 1790–1792.Leopold II 1747–1792 Emerson Kent Edeltäjänsä, veljensä Joosef II:n tavoin Leopold II kuului valistuneisiin itsevaltiaisiin.
Leopoldin vanhemman veljen Karlin kuoltua vuonna 1761 päätettiin, että hän perisi isältään Toscanan suurherttuakunnan, joka muutettiin sekundogenituuriksi, toisen pojan perintömaaksi. Tämä järjestely oli ehtona hänen avioliitolleen infanta Maria Luisan, Espanjan kuningas Kaarle III:n ja Saksin prinsessa Maria Amalian tyttären kanssa 5. elokuuta 1765 Innsbruckissa. Vain muutama päivän tämän jälkeen hän isänsä kuoltua 13. elokuuta 1765 nousi 18-vuotiaana Toscanan suurherttuaksi.
Suku ja koulutus, avioliitto Hän oli keisarinna Maria Teresian ja keisari Frans I:n kolmanneksi vanhin poika. Leopold sai aluksi pappiskoulutusta, mutta pakotettuna suoritettujen teologisten opintojen uskotaan muuttaneen hänen mielensä kirkon vastaiseksi.
Perheen sisällä, Itävallassa ja koko Pyhässä saksalais-roomalaisessa valtakunnassa, hänet tunnettiin aina yksinkertaisesti nimellä Leopold, mutta Toscanan suurherttuana häntä kutsuttiin yleensä nimellä "Pietro Leopoldo" ja harvemmin nimellä "Leopoldo I". Vain kuusivuotiaana hänestä oli jo tarkoitus tulla Modenan perijättären Maria Beatrice d'Esten tuleva aviomies. Hänen vanhemman veljensä Karl Josefin kuolema isorokkoon 14-vuotiaana 18. tammikuuta 1761 johti kuitenkin uudelleenjärjestelyyn, jonka mukaan Leopold määrättiin tärkeämmän Toscanan suurherttuakunnan perijäksi, hänen nuorempi veljensä Ferdinand saisi Modenan perintöprinsessan puolisokseen.
Tulevaa hallitsijarooliaan silmällä pitäen hän sai huolellisen koulutuksen valistuksen vallitsevien suuntausten mukaisesti. Hänen opettajiinsa ja opettajiinsa kuuluivat kenraali, kreivi Franz von Thurn-Valassina, joka myöhemmin seurasi Leopoldia Firenzeen hänen ylikamariherranaan ja ensimmäisenä sekä tärkeimpänä neuvonantajanaan; tämän nuorempi veli Anton, joka toimi Firenzessä ylimmäisenä taloudenhoitajana koko neljännesvuosisadan ajan; Jacob Sauboin Lorrainesta, jolle Leopold myöhemmin uskoi suuren perheensä koulutuksen Firenzessä; vallonialainen Jean Brasseur; jesuiitta Franz Lehner; ja ennen kaikkea merkittävä oikeustieteilijä Carl Anton Martini (vuodesta 1779 paroni zu Wasserberg), Wienin yliopiston siviilioikeuden professori, joka oli kotoisin Trentinosta ja opetti Leopoldille perustuslakioikeutta, kansainvälistä oikeutta ja siviilioikeutta vuosina 1761–1765.
Nuoren arkkiherttuan kirjeet ja muistiinpanot paljastavat jo terävän ja valppaan havaintokyvyn ja älykkyyden, suuren oppimishalun, erityisen kiinnostuksen luonnontieteisiin ja teknologiaan, tietynlaisen varhaiskypsyyden ja palavan halun erottua joukosta ja saada hyväksyntää, lähes pedanttisen järjestyksenrakkauden rinnalla huumorintajua, hyväntekeväisyyttä ja hyväntahtoisuutta sekä satunnaista taipumusta melankoliaan, joka luultavasti periytyi hänen isältään. Franz Thurnin arvion mukaan hän hallitsi viidentoista vuoden iässä "erittäin hyvin ranskaa, saksaa ja latinaa sekä hieman böömiä (tšekkiä)", ja tuolloin, silmällä pitäen hänelle tarkoitettua Toscanan hallintoa, hän alkoi opiskella italiaa oppiakseen kielen, josta sitten hänen avioliittonsa jälkeen Napolissa kasvaneen Maria Luisan kanssa tuli hänen varsinainen perhe- ja arkikielensä sekä hänen henkilökohtaisimpien kirjoitustensa kieli.
Thurnin arvion mukaan hän erottui erityisesti suuresta laskutaidostaan ja erittäin hyvästä uskonnon, maallisen ja kirkkohistorian, maantieteen ja luonnonhistorian tuntemuksestaan, mutta hän ei ollut "kovin vahva kirjallisen ilmaisun taidossa". Tuolloin äiti Maria Teresia kritisoi poikaansa ensisijaisesti ulkonäön laiminlyönnistä, käsialan ja tyylin huolettomuudesta sekä ajoittaisista "huonoista mielialoista" ja hypokondriakohtauksista.
Matkaa isänsä ja veljensä saattajana Frankfurtiin Joosef II:n kruunajaisiin keisariksi maalis-huhtikuussa 1764 seurasi myöhemmin samana vuonna hovimatka Pressburgiin Unkarin valtiopäivien avajaisiin ja myöhemmin matka Joosefin kanssa Ylä-Unkarin kaivoskaupunkeihin heinäkuussa. Elokuun lopussa hän matkusti Tonavaa pitkin hovin mukana Komárnoon, Esztergomiin, Vácsiin ja Győriin, ja lokakuussa hän kiersi Böömiä ja Määriä Joosefin kanssa. Näin hän oli jo saanut vaikutelman "imperiumin" alueesta sekä Pyhän Stefanuksen ja Pyhän Venceslauksen kruunun maista ennen kuin matkusti vanhempiensa, vanhempien sisarustensa ja hovin kanssa heinäkuussa 1765 Grazin, Klagenfurtin, Lienzin ja Brixenin kautta Innsbruckiin, josta hän tapasi morsiamensa Maria Luisan, joka oli saapunut Espanjasta Genovan kautta.
Häät pidettiin 5. elokuuta 1765 Innsbruckin Pyhän Jaakobin seurakunnan kirkossa. Sulhasen vakava suolistosairaus latisti juhlallisuudet, ja kun potilas oli viimein turvassa, keisari Frans kuoli äkillisesti ja odottamatta 18. elokuuta. Tämä teki kiistanalaiseksi loppuun asti väitellyn kysymyksen siitä, pitäisikö Leopoldin ottaa Toscana hallintaansa vain käskynhaltijana isänsä elinaikana, kuten hänen isänsä oli toivonut vai heti hallitsijana, kuten Espanjan hovi halusi. Varustautuneena keisari Fransin vuoden alussa kirjoittamilla yleisemmillä ohjeilla ja Maria Teresian Innsbruckissa miehensä kuoleman jälkeen laatimilla erittäin tarkoilla ja yksityiskohtaisilla ohjeilla, toipuva Leopold matkusti vaimonsa kanssa Firenzeen, jonne he saapuivat 13. syyskuuta 1765.
Suurherttua pienoiskuva|Toscanan suurherttua Leopold, Anton Raphael Mengs 1770. Toscanan talous oli erittäin kriittisessä tilassa Italian suuren nälänhädän äskettäisen päättymisen seurauksena. Uudelle hallitsijalle entistä tuskallisempaa oli pian hänen valtaannousunsa jälkeen Wienissä veljensä Josephin kanssa puhjennut kiista. Joseph, kuolleen keisarin yleisperillisenä, vaati " Toscanan reservikassassa" jäljellä olevien varojen vapauttamista Itävallan valtionvelan suunnitellun muuntamisen toteuttamiseksi . Tämän konfliktin tappio herätti L: ssä vihamielisyyttä hänen "despoottista" veljeään kohtaan, joka ei koskaan täysin parantunut. Franz Thurnin kuoleman jälkeen (jota Maria Theresia moitti vakavasti siitä, ettei hän ollut estänyt kiistan puhkeamista) Maria Theresa nimitti entisen Madridin-suurlähettilään, kreivi Franz Xaver Wolf von Rosenberg-Orsinin hoitamaan Toscanan asioita Anton Thurnin ehdotuksesta ja L:n pyynnöstä. Syksyllä 1766, kun Rosenberg otti hallinnon ohjat haltuunsa Lorrainen holhoushallituksen edelliseltä johtajalta, kenttämarsalkka markiisi Antonio Botta-Adornolta, alkoi suuri Toscanan uudistushanke . Rosenberg ja Pompeo Nerin, Francesco Maria Giannin ja Angelo Tavantin ympärille muodostunut toscanalainen uudistusryhmä tekivät menestyksekästä yhteistyötä tässä hankkeessa. Viljakaupan vapauttamisen alkuvaiheen askeleiden ja maan taloudellisten olosuhteiden kattavan tilastollisen selvityksen, "grande inchiesta del 1766", jälkeen säädettiin 18. syyskuuta 1767 laki, joka takasi viljan, jauhojen ja leivän myynti-, kauppa- ja kuljetusvapauden. Rosenbergillä oli merkittävä rooli sen luomisessa, ja tämä laki sai koko eurooppalaisen fysiokraattien puolueen huomion ja hyväksynnän.
Hänen Toscanan hallituskautensa viimeisten vuosien uudistuksista merkittävimpiä ovat vuoden 1786 rikoslaki, jota ylistettiin ja ihailtiin kaikkialla Euroopassa . Tämä laki vahvisti kuolemanrangaistuksen, kidutuksen ja rikoksista tuomittavien vankeusrangaistusten lakkauttamisen, jotka aiemmin oli säädetty ediktillä. Se määräsi aikaan nähden epätavallisen lieviä tuomioita ja hylkäsi kokonaan "rikosten monarkiaa vastaan" käsitteen. Huomionarvoisia ovat myös huolellisesti valmistetut suunnitelmat koko Toscanan koulutusjärjestelmän kattavaksi uudistamiseksi , joita ei lopulta saatu päätökseen Leopoldin lähdön vuoksi Toscanasta. Muita merkittäviä uudistuksia ovat näiden vuosien aikana luodut yhteydet Pestalozziin, Eberhard August Wilhelm Zimmermannille, Brunswickin hovineuvoselle ja professorille , annettu toimeksianto laatia asiantuntijalausunto Pisan ja Sienan toscanalaisista yliopistoista ja ehdotuksia niiden laajentamiseksi, ehdotusten laatiminen yhtenäisestä koulujärjestelmästä ja lopulta epäonnistuneet suunnitelmat pysyvien teattereiden perustamiseksi kuuteen suureen kaupunkiin.
Keisari pienoiskuva|Keisari Leopold II, Anton Hickel 1790 jälkeen. Leopold II tuli keisariksi vanhemman veljensä Joosef II:n kuoltua lapsettomana vuonna 1790, jolloin Itävalta oli pahassa kriisissä. Unkari, Tiroli ja Itävallan Alankomaat kapinoivat. Tämä johtui Joosef II:n yltiöpäisestä uudistusinnosta, joka oli loukannut lähes kaikkia kansalaispiirejä muun muassa uskonnon harjoittamiseen liittyvine rajoituksineen, sekä huonosti hoidetusta ulkopolitiikasta. Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 17, 1983, s. 272
Jo ennen hallituskauttaan Leopold II:ta oli pidetty taitavana hallintomiehenä. Hän oli usein varovainen ja osasi jäädä odottamaan tilanteen kehitystä ennen päätöksiä. Lisäksi hänellä oli taitoa luovia vaikeissa tilanteissa ja sovitella. Hän kukisti kapinat kovalla kädellä ja peruutti veljensä tekemät kansalaisia suututtaneet uudistukset. Friedell, E.: Uuden ajan kulttuurihistoria, Helsinki WSOY 1999, s. 334–335 Vaikka hän purki osan Joosefin Habsburgien hallintoalueille asettamasta keskitetystä valtiokoneistosta, hän piti voimassa Joosefin säädökset, jotka vapauttivat talonpojat ja myönsivät enemmän uskonnonvapautta ei-katolisille.
Ranskan vallankumouksen suhteen Leopold II oli aluksi odottavalla kannalla. Hän ei halunnut vaarantaa maansa sisäistä eikä ulkoista rauhaa sisarensa Marie Antoinetten vuoksi, joka oli Ranskan kuningas Ludvig XVI:n puoliso. Kun näytti siltä, että vallankumous pyyhkii tieltään koko monarkian ja että hänen sisarensa on hengenvaarassa, hän päätti toimia. Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 17, 1983, s. 488
Yhdessä Preussin kuninkaan Fredrik Vilhelm II:n kanssa Leopold II piti Pillnitzin kokouksen 25. elokuuta 1791. Mukana kokouksessa oli Saksin vaaliruhtinas Fredrik August III. Preussin ja Itävallan johtajat tekivät liiton, jossa tarjoutuivat johtamaan interventiota Ranskaan. Itävalta irtisanoi kokouksessa vanhan liittosopimuksensa Ranskan kanssa. Sota Ranskaa vastaan syttyi jo muutaman kuukauden kuluttua.
Leopold II ehti hallita vain puolitoista vuotta ennen äkillistä kuolemaansa keuhkokuumeeseen 44-vuotiaana 1. maaliskuuta 1792 Wienissä, palattuaan juuri Prahasta kruunajaisistaan. Hän jätti 16 lasta jatkamaan hallitsijasukua.Leopold II Habsburgs
Perintö Vain kaksi kuukautta hänen kuolemansa jälkeen Ranska julisti sodan Itävallalle. Leopoldin jälkeen keisarin valtaistuimelle nousi vanhin hänen kahdeksasta pojastaan, Frans II. Keisarin muita poikia olivat Toscanan suurherttuaksi hänen jälkeensä tullut Ferdinand III, maineikas sotapäällikkö arkkiherttua Kaarle sekä arkkiherttua Johann.
Veljensä Joosefin tavoin Leopold sai vaikutteita valistuksen ajattelusta ja hän päätti rakentaa tehokkaan valtiokoneiston feodaalisten etujen kustannuksella. 25-vuotisen Toscanan suurherttuakunnan hallituskautensa aikana hän rationalisoi osavaltioidensa vero- ja tariffijärjestelmiä ja kannusti edustuslaitoksen kehittämistä. Hänen aikanaan poistettiin Toscanasta myös kuolemanrangaistus.
Yksityiselämä Elinaikanaan Leopold II tuli tunnetuksi siitä, että hänellä oli useita eri kansallisuuksia edustaneita rakastajattaria. Hänen kuolinpesästään paljastui ajan oloihin nähden huomattavan suuri kokoelma pornografiaa.
Taiteiden suojelija