frame|right|Lapis niger on vanhimpia tunnettuja latinankielisiä piirtokirjoituksia. Se kirjoitettiin niin, että ensimmäinen rivi kirjoitettiin oikealta vasemmalle, toinen vasemmalta oikealle, kolmas oikealta vasemmalle ja niin edelleen.
Varhaislatina tai arkaainen latina tarkoittaa latinaa ennen klassista aikakautta eli kaikkea latinaa ennen vuotta 75 eaa.
Fonologisia erityispiirteitä varhaislatinassa ovat toisen deklinaation päätteet -os ja -om (klassisessa latinassa ne ovat -us ja -um) sekä sellaisten diftongien olemassaolo kuten oi ja ei (klassisen latinan aikaan ne olivat kehittyneet muotoihin ū tai oe ja ī). Tämä lisäksi kirjain C edusti sekä C- että G-äänteitä. Monissa tapauksissa klassinen latina muutti intervokaalin /s/:n /r/:ksi, mikä tunnetaan rhotasismina. Rhotasismilla oli vaikutusta deklinaatioihin: varhaislatinan honos, honoris on klassisessa latinassa honor, honoris ("kunnia").
Kieli- ja muoto-oppi (erot klassiseen latinaan)
Substantiivit
Ensimmäinen deklinaatio (a)
Ensimmäisen eli a-deklinaation substantiivit päättyvät yleensä a-kirjaimeen, ja ne ovat feminiinejä.
puella, –aī tyttö f. yksikkö monikko nominatiivi puella puellai akkusatiivi puellam puellā genetiivi puellās/-es/-ai puellōm/ -āsom datiivi puellai puellaīs/-eīs/ -abos ablatiivi puellād puellaīs/-eīs/ -abos vokatiivi puella puellai lokatiivi puellā puellaīs/-eīs
Toinen deklinaatio (o)
Toisen eli o-deklinaation substantiivit ovat yleensä joko maskuliineja tai neutreja.
campos, –oī kenttä, tasanko m. saxom, –oī kivi(paasi) n. yksikkö monikko yksikkö monikko nominatiivi campos campoī saxom saxa akkusatiivi campom campōs saxom saxa genetiivi campoī campōm/ -ōsom saxoī saxōm/ -ōsom datiivi campōi campoīs saxōi saxoīs ablatiivi campōd campoīs saxōd saxoīs/ -oes vokatiivi campe campoī saxe saxoī lokatiivi campō campoīs saxō saxoīs/ -oes
Huomattakoon, että genetiivin monikolla on kaksi eri päätettä: vanhempi -ōm, joka vastaa muinaiskreikan -ōn-päätettä, ja myöhäisempi varhaislatinan muoto -ōsom. Koska rhotasismin takia varhaislatinan /r/ ja /s/ olivat usein keskenään vaihdettavia, muoto -ōsom kehittyi klassiseen latinaan muotoon -ōrum.
Kolmas deklinaatio
Kolmanteen deklinaatioon kuuluu kaikennäköisiä ja -sukuisia substantiiveja.
regs –es kuningas m. yksikkö monikko nominatiivi regs reges akkusatiivi regem reges genetiivi regis regōm datiivi regei regebos ablatiivi regeid regebos vokatiivi regs reges lokatiivi regei regebos
Se, miksi nominatiivimuoto regs ei ole muodossa rex, havainnollistaa hyvin erästä varhaislatinan ominaisuutta: kirjainta X käytettiin harvoin edustamaan äänteitä /ks/ tai /gs/. Niinpä sanat kirjoitettiin muotoihin 'ks', 'cs' tai jopa 'xs'.
Persoonapronominit
Persoonapronomineja on löydetty paljon varhaislatinan piirtokirjoituksista, mikä on mielenkiintoista koska klassisessa latinassa niitä käytetään hyvin harvoin. Kaikissa persoonissa yksikön akkusatiivi ja ablatiivi ovat samannäköiset.
ego, minä tu, sinä suī, hän itse yksikkö nominatiivi ego tu - akkusatiivi mēd tēd sēd genetiivi mis tis sei datiivi mihei, mehei tibei sibei ablatiivi mēd tēd sēd monikko nominatiivi nōs vōs - akkusatiivi nōs vōs sēd genetiivi nostrōm, -ōrum, -i vostrōm, -ōrum, -i sei datiivi nōbeis, nis vōbeis sibei ablatiivi nōbeis, nis nōbeis sēd
Relatiivipronomini
Varhaislatinassa relatiivipronomini on yleinen, varsinkin piirtokirjoituksissa. Sen muoto on hyvin vaihteleva.
queī, quaī, quod joka, mikä maskuliini feminiini neutri yksikkö nominatiivi queī quaī quod akkusatiivi quem quam quod genetiivi quoius, quoios quoia quoium, quoiom datiivi quoī, queī, quoieī, queī ablatiivi quī, quōd quād quōd monikko nominatiivi ques, queis quaī qua akkusatiivi quōs quās quōs genetiivi quōm, quōrom quōm, quārom quōm, quōrom datiivi queis, quīs ablatiivi queis, quīs
Verbit Preesens ja perfekti
Varhaislatinan verbien muodoista ja muoto-opista ei ole paljoa todisteita, ja piirtokirjoituksissa esiintyvissä muodoissa on paljon ristiriitoja. Siksi alla luetellut muodot on luotu piirtokirjoitusten ja muiden indoeurooppalaisten kielten kuten muinaiskreikan, oskin, umbrin ja muiden itaalisten kielten murteiden perusteella.
indikatiivin preesens: esse indikatiivin preesens: facere vanha klassinen vanha klassinen yksikkö monikko yksikkö monikko yksikkö monikko yksikkö monikko ensimmäinen persoona som, esom somos, sumos sum sumus fac(e/ī)o fac(e)imos facio facīmus toinen persoona es esteīs es estis fac(e/ī)s fac(e/ī)teis facis facitis kolmas persoona est sont est sunt fac(e/ī)d/-(e/i)t fac(e/ī)ont facit faciunt
indikatiivin perfekti: esse indikatiivin perfekti: facere vanha klassinen vanha klassinen yksikkö monikko yksikkö monikko yksikkö monikko yksikkö monikko ensimmäinen persoona fuei fuemos fui fuimus (fe)fecei (fe)fecemos feci fecīmus toinen persoona fuistei fuisteīs fuisti fuistis (fe)fecistei (fe)fecisteis fecisti fecistis kolmas persoona fued/fuit fueront/-erom fuit fuerunt (fe)feced/-et (fe)feceront/-erom fecit fecerunt
On mielenkiintoista, että monet varhaislatinan muodot muistuttavat enemmän nykyespanjan kuin klassisen latinan muotoja. Tosiasiassa tämä on vain sattumaa, eikä nykyespanjan ja varhaislatinan muodoilla ole juuri tekemistä keskenään. Esimerkiksi espanjan somos tulee klassisen latinan sanasta sumus, koska latinan lyhyt u kehittyi espanjan o:ksi. Samoin latinan lyhyt i muuttui e:ksi antaen espanjaan muodon fue (latinassa fuit).
Katso myös
Latinan historia
Luokka:Latina