right|thumb|300px|Moskovan välirauhansopimuksella vuonna 1944 luovutetut alueet. Porkkalan vuokra-alue palautui vuonna 1956. Karjala-kysymyksellä tarkoitetaan yleensä luovutetun Karjalan ja muiden Suomen jatkosodan jälkeen Neuvostoliitolle menettämien alueiden palauttamisesta käytävää keskustelua. Kysymykseen viitataan myös käsitteillä Karjalan kysymys, Karjala-keskustelu tai luovutettujen alueiden palautuskeskustelu. Vaikka nimitys Karjala-kysymys viittaakin näennäisesti vain luovutettuun Karjalaan, sillä tarkoitetaan useimmiten myös muiden luovutettujen alueiden eli Petsamon, Sallan–Kuusamon alueen ja Suomenlahden ulkosaarten palautuskeskustelua. Suomen virallisen kannan mukaan rajojen muuttamiseen ei ole tarvetta. Presidentti Sauli Niinistön ollessa Suomen tasavallan presidenttinä, hän totesi, että virallisella Suomella ei ole vaatimuksia Venäjälle, mutta Suomi on valmis keskustelemaan asiasta, jos Venäjä haluaa. Palautusta ei ole nyky-Venäjältä kysytty, mutta Venäjä on antanut ymmärtää, että vastaus olisi kielteinen.
Sotien jälkeen Urho Kekkonen piti asiaa esillä epävirallisissa neuvotteluissa Neuvostoliiton johdon kanssa, mutta vaiensi julkisen keskustelun Suomessa. Palautuskysymys on jäänyt kylmän sodan aikaisen vaikenemisen jälkeen kansalaiskeskustelun asteelle, koska merkittävät puolueet eivät ole nostaneet sitä aktiiviseen keskusteluun tai kannattaneet sitä. Kansalaisjärjestöistä näkyvimmät ovat olleet Karjalan Liitto ja ProKarelia.
Vuosina 2004–2005 tehtyjen mielipidemittausten mukaan palautusta kannatti noin kolmasosa suomalaisista ja vastusti runsas puolet. Palautuksen perusteluiksi sanotaan karjalaisia ja Suomea kohdanneen vääryyden korjaaminen, ryöstösaaliiksi koettujen alueiden palautus ja taloudelliset syyt. Palautuksen kannattajien tekemien laskelmien mukaan palautus olisi taloudellisesti kannattavaa, mutta laskelmia on arvosteltu. Palautuksen suurimpina ongelmina koetaan rahoitus, alueen noin 350 000 asukkaan venäläisväestö ja Venäjän vastatoimien pelko. Osa katsoo asian jo vanhentuneen.
Kysymyksen historia
Toinen maailmansota Talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa Suomi joutui luovuttamaan suuren osan Karjalaa, osan Sallaa ja Kuusamoa, Petsamon Kalastajasaarennon sekä Suomenlahdella sijaitsevat Suursaaren, Tytärsaaren ja Lavansaaren. Koska luovutetusta Karjalasta evakuoidun väestön lukumäärä oli paljon suurempi kuin harvaan asutusta pohjoisesta tai Suomenlahden saarilta evakuoidun, alueluovutukseen liittyvät ongelmat leimautuivat nimenomaan ”Karjala-kysymykseksi”. Pääministeri Risto Ryti olisi J. K. Paasikiven ja Väinö Tannerin tukemana halunnut taloudellisista syistä jättää ainakin osan karjalaisista luovutetulle alueelle. He suunnittelivat karjalaisille mahdollisuutta valita kanta-Suomeen muuttamisen ja kotiseudulleen jäämisen välillä. Lähes kaikki karjalaiset kuitenkin päättivät itse, etteivät jää Neuvostoliiton asukkaiksi.
Syntynyt Karjala-kysymys painottui evakkojen asuttamiseen, mutta myös palautuksen vaatimiseen. Karjalaiset kunnat ja seurakunnat perustivat Karjalan liiton puolustamaan karjalaisten etuja, ja eduskunta sääti pika-asutuslain, jonka käsittelyssä pääministeri Ryti antoi karjalaisia katkeroittaneen lausunnon, ettei evakoilla ole oikeutta korvauksiin.Ryti närkästytti karjalaiset Eduskunta päätti kuitenkin toisin 9. elokuuta 1940, ja osa karjalaisten menetyksistä korvattiin.Laki alueluovutuksen johdosta menetetyn omaisuuden korvaamisesta
Jatkosodan aikana Suomi valloitti menetetyt alueet takaisin ja miehitti lisäksi suuren osan Itä-Karjalaa. Eduskunta päätti 6. joulukuuta 1941 liittää Moskovan rauhassa menetetyt alueet takaisin Suomeen, mutta Neuvostoliitto ei päätöstä hyväksynyt. Suuri osa karjalaisista evakoista palasikin sodan aikana kotiseudulleen. Toivottiinpa sodan aikana ratkaisua myös Itä-Karjalan kysymykseen Suomen armeijan edetessä syvemmälle Neuvostoliiton alueelle. Vuonna 1944 karjalaiset kuitenkin joutuivat lähtemään suurhyökkäyksen tieltä uudelleen evakkoon. Evakkoon lähtö tapahtui kiireesti, ja harva sai mukaansa paljoakaan omaisuutta.
Moskovan välirauhansopimuksessa 19. syyskuuta 1944 kaikki vuonna 1940 luovutetut alueet joutuivat uudestaan Neuvostoliitolle samoin kuin niiden lisäksi myös koko Petsamo.
Suomessa ei täysin ymmärretty eikä hyväksyttykään evakkoon lähtöä. Moni siirtokarjalainen joutui kokemaan ryssittelyä. Tilojaan osittain luovuttamaan joutuneet länsisuomalaiset saattoivat katkerina tokaista, että: ”Olisitte jääneet sinne Karjalaanne”, kun taas siirtokarjalaiset katsoivat jäämisen mahdottomaksi.
Pariisin rauhanneuvotteluissa Paasikiven johtama valtuuskunta olisi halunnut keskustella rajakysymyksestä, mutta Suomen annettiin antaa vain yksi lausunto näkemyksistään, eikä rajantarkastuksista keskusteltu. Pariisin rauhansopimuksessa Suomen rajat vahvistettiinkin samoiksi kuin ne olivat olleet jo vuoden 1944 välirauhansopimuksen mukaan. Karjalan palautuskysymys käsitti nyt myös Petsamon aluepalautuksen.
Kylmä sota Kylmän sodan aikana suomettuneessa Suomessa Karjalasta vaiettiin julkisesti, ja poliittiset neuvottelut käytiin salassa. Presidentti Paasikivi yritti pari kertaa ottaa asian esille. Paasikiven muistelmien mukaan hän ajatteli YYA-sopimuksen jatkamisen hintana olevan Karjalan palautus. Kylmän sodan aikana Kekkosen lisäksi erityisesti ministeri Johannes Virolainen oli tunnettu palautuksen puolestapuhuja. Absolutistina tunnettu Virolainen lupasi ottaa ryypyn, kun Karjala palautuu.
Tuolloinen tasavallan presidentti Urho Kekkonen otti asian useasti esille neuvotteluissaan Neuvostoliiton edustajien kanssa.Mikko Laitinen: "Kekkonen nosti Karjala-kysymyksen esiin 1968". Verkkouutiset 18.9.2003. Myös Saimaan kanavan eteläosa oli jäänyt luovutetulle alueelle, mutta 1960-luvun alussa tehtiin sopimus, jolla kanava ja kapea maakaistale sen varrella vuokrattiin Suomelle 50 vuodeksi. Kanavasta neuvoteltaessa Kekkonen oli ehdottanut, että sen länsipuolelle jääneet alueet sekä Viipuri palautettaisiin Suomelle, mutta näin ei tapahtunut.Etelä-Saimaa, 8. kesäkuuta 2002: Saimaan kanavan avaaminen ratkaistiin Tamminiemen saunassa Vuonna 1968 Kekkonen ehdotti Leonid Brežneville Viipurin alueen palauttamista, mutta Brežnev ei suostunut. Kekkonen ei halunnut kysymystä esille julkisesti. Hän huomautti vuonna 1956 Karjalan Liitolle jyrkkäsanaisesti Liiton vaatimuksista ottaa asia esille Neuvostoliiton kanssa ja pyysi, että Karjalan asiasta vaiettaisiin julkisuudessa.Kekkonen kehottaa vaitioloon Kekkonen kehottaa vaitioloon, ptoukkar.fi
Kekkonen piti palautusta suurena unelmana ja palautumattomuutta suurimpana epäonnistumisenaan. Keskeinen argumentti hänellä oli Saksojen kysymys. Kun Neuvostoliitto ehdotti Saksan demokraattisen tasavallan tunnustamista, Kekkonen sanoi hinnaksi Karjalan palautuksen. Max Jakobson kertoo kirjassaan Tilinpäätös, että Karjalan palautus oli Kekkoselle pakkomielle. Erityisesti Porkkalan palautuksen yhteydessä vuonna 1955 Kekkonen ja Paasikivi toivoivat myös muiden alueiden palautusta. Kekkonen keskusteli asiasta suurlähettiläs Lebedevin kanssa, mutta Neuvostoliitolla ei ollut tähän halua. ETYK-konferenssissa vuosina 1973–1975 Suomi ei enää ottanut palautusta esille. Vuonna 1977 Kekkonen tosin näpäytti hieman neuvostojohtoa kieltäytymällä illallisesta Suomelta viedyssä Viipurissa pitkän Neuvostoliiton-matkan jälkeen jatkaen matkaa suoraan Suomeen. Tapaus on kuvattu Jukka Seppisen Menetetty Karjala? -teoksessa.
Neuvostoliiton hajoaminen Vapaa keskustelu aiheesta alkoi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, ja siitä lähtien kiinnostus palautukseen onkin ollut kasvavaa. Alueet jäivät Neuvostoliiton paikan ottaneen Venäjän federaation omistukseen. Monet ovat pitäneet hajoamisen jälkeistä aikaa otollisena palautukselle. He ovat harmitelleet ”tilaisuuden käyttämättä jättämistä” ja syyttäneet presidentti Mauno Koivistoa saamattomuudesta. Koivisto ei koko presidenttikautenaan osoittanut halua palauttaa alueita ja halusi vaientaa keskustelun. Kun Neuvostoliitto oli hajoamaisillaan, Koivisto lähetti Moskovaan ulkoministeri Pertti Paasion kertomaan, että Suomi ei vaadi Karjalaa takaisin.Koivisto halusi vaientaa kokonaan keskustelun Karjalan palauttamisesta, Verkkouutiset 23.1.1998
Suomi irtaantui 21. syyskuuta 1990 yksipuolisesti Pariisin rauhansopimuksen sotilaallisista pykälistä, mutta rajakysymykseen ei otettu kantaa. YYA-sopimuksen katsottiin Suomessa sopivan huonosti Euroopan unionin rakennelmiin, ja neuvottelut sopimuksen muuttamisesta aloitettiin vuonna 1991.
Kainuun Sanomien tietojen mukaan loppuvuonna 1991 Venäjän presidentti Boris Jeltsinin hallitus tarjosi Suomen korkeimmalle johdolle mahdollisuutta ostaa Karjala. Myynti olisi ollut jatkoa Baltian maiden itsenäistymiselle. Mauno Koivisto olisi lehden mukaan nimittänyt salaisen komitean selvittämään luovutetun Karjalan alueella olevan infrastruktuurin arvon sekä perusrakenteiden kunnostuksen kustannukset. Työryhmä työskenteli vuodenvaihteessa 1991–1992 ja kokoontui muun muassa Santahaminassa. Ryhmä koostui kymmenkunnasta yhdyskunta- ja kaupunkirakentamisen asiantuntijasta, ja sen arvion mukaan Karjalan kauppahinta olisi ollut noin 64 miljardia markkaa. Infrastruktuurin kunnostus olisi tullut maksamaan paljon enemmän, jopa noin 350 miljardia markkaa. Kainuun Sanomien mukaan Koivisto piti hintaa liian kalliina.Raimo Viirret. Karjala oli kaupan 1991. Kainuun Sanomat 15.8.2007 Tuolloin ulkoministerinä toiminut Paavo Väyrynen kertoi Suomen Tietotoimistolle, ettei hän tiedä mitään Kainuun Sanomien väitteistä. Samoin kertoi silloin ulkoministeriön poliittista osastoa johtanut Jaakko Blomberg STT:lle ja Yleisradiolle 18. elokuuta 2007. Saman päivän aamuna Kainuun Sanomien haastattelussa hänellä oli kuitenkin ollut mielikuva työryhmästä. Väyrysen mukaan tuolloin keskusteltiin ainoastaan siitä, että ”yritykset ja yksityiset saattaisivat voida ostaa tai vuokrata maata Karjalan alueelta”. Koiviston Karjala-selvitys outo asia ulkopolitiikan sisäpiirille, Kaleva 15.8.2007 Sen sijaan tuolloinen pääministeri Esko Aho piti Koiviston asiantuntijaryhmää mahdollisena.Esko Aho: Karjalan palautus ei kuulosta uskottavalta. Yle Uutiset 16.8.2007 Venäjän entinen valtiosihteeri Gennadi Burbulis kiisti Karjalaa koskaan tarjotunVenäläispoliitikko uhkaa haastaa Kainuun Sanomat oikeuteen, Yle Uutiset 21.8.2007 ja Koivisto tarjousta koskaan saaneensa, saati asiantuntijaryhmää nimenneensä. Jeltsinin hallituksen neuvonantajana toiminut Andrei Fjodorov kertoi Helsingin Sanomille, että hän oli ollut vuosina 1991–1992 mukana Venäjän hallituksen perustamassa 6–8 henkilön ryhmässä, joka oli laskenut Karjalan palauttamisen hintaa Suomelle. Hinnaksi arvioitiin 15 miljardia dollaria. Hänen mukaansa Koivisto ja Väyrynen tiesivät näistä epävirallisista keskusteluista ja yhteydenotoista. Kun Kainuun Sanomat syyskuussa 2007 kysyi Jaakko Blombergilta Fjodorovin haastattelun jälkeen uudestaan Karjala-työryhmästä, Blomberg sanoi suoraan, että hänellä on mielikuva, että Karjalan palauttamisen hintaa laskettiin ulkoministeriössä. Presidentin roolin hän kuitenkin kiisti asiassa.Kainuun Sanomat 6.9.2007 Väyrynen on kommentoinut, ettei mitään vakavasti otettavia viestejä Karjalan myymisestä Venäjältä tullut, mutta totesi, että asiasta oli liikkeellä ”kaikenlaisia huhuja ja väitteitä”. Pekka Hakala kirjassa Viipuri, venäläisten kaupunki kerrotaan jonkin verran 1990-luvun alun tilanteesta. Sen mukaan Venäjän johdolla oli tuolloin ajatus myydä Karjala Suomelle rahapulassa.