Kanadaneskimokoira (, , ) on vanha kanadalainen rekikoirarotu. Sillä ei ole mitään tekemistä pienen valkoisen amerikaneskimokoiran kanssa, joka on läheisempää sukua saksanpystykorville ja on aina toiminut seurakoirana. Tieteelliseksi nimeksi on aikoinaan esitetty Canis borealisHamilton Smith, Charles. The Naturalist’s Library: Vol. XIX, Mammalia: Dogs, Vol. II, s. 127. Chatto & Windus: Piccadilly..

Ulkonäkö Kanadaneskimokoira on voimakas, pystykorvainen, vahvarakenteinen, kippurahäntäinen ja tuuheaturkkinen pystykorva. Se on suurikokoinen ja pitkäselkäinen. Sillä on kiilamainen pää ja vinot silmät.

Uroksen säkäkorkeus on 58–70 senttimetriä ja nartun 50–60 senttimetriä. Uros painaa 30–40 kilogrammaa ja narttu 18–30 kilogrammaa. Karvapeite on tiheä ja paksu, peitinkarva kovaa ja noin 7–15 cm pitkää. Uroksilla karvasta muodostuu kaulaan ja lapoihin kaulus.Rotumääritelmä: Kanadaneskimokoira. Suomen Kennelliitto, 21.8.2018. Viitattu 17.7.2021.

Sallitut värit ovat: puhtaanvalkoinen; kirsu, huulet ja silmäluomet pigmentoituneet (ei saa olla albiino) valkoinen vähäisin kellertävin, kanelinruskein tai punaisin merkein; silmien ympärillä tai korvissa harmaat tai mustat merkit valkoinen; joko koko päässä tai vain silmien ja korvien ympärillä kellertävät, kanelinruskeat, punaiset, harmaat tai mustat merkit; rungossa (yleensä kupeessa tai lonkassa) jonkin edellä mainitun värinen pieni laikku valkoinen kellertävin, kanelinruskein, punaisin tai mustin merkein; kumpaakin väriä suunnilleen yhtä paljon kellertävä, kanelinruskea tai punainen; rinnassa ja/tai raajoissa ja rungon alaosassa valkoista soopeli, tummanharmaa tai musta; rinnassa ja/tai raajoissa ja rungon alaosassa valkoista; toisinaan valkoinen alue ulottuu osittain myös kaulan ympäri hopeanharmaa tai harmahtavan valkoinen kellertävä tai ruskea; musta peitinkarva (riista/agouti)

Luonne ja käyttäytyminen Kanadaneskimokoira on vahvatahtoinen koira, joka tarvitsee itsevarman ja johdonmukaisen omistajan. Se on rohkea, uskollinen ja omistajaansa kiintynyt. Sen tyypillisin ääntelytapa on ulvominen eikä se juurikaan hauku. Se on sitkeä ja kestävä, minkä vuoksi se pärjää hyvin ankarissa ja kylmissä olosuhteissa. Se tarvitsee paljon liikuntaa ja onkin parhaimmillaan työkoirana. Sen luontevin elinympäristö on erämaa tai maaseutu. Kerrostaloon se ei sovi.

Rotu on erittäin dominoiva muita koiria kohtaan, minkä vuoksi valjakon yksilöt tulee valita erittäin harkiten. Ihmisiin se suhtautuu kuitenkin erittäin ystävällisesti eikä sen tule olla heitä kohtaan aggressiivinen. Sitä on kutsuttu "koiramaailman M4 Shermaniksi", ja se onkin erittäin voimakas ja kestävä. Se soveltuu paremmin pitkänmatkan reenvetoon kuin nopeaan sprinttikisaan.

Alkuperä ja historia Kanadaneskimokoira on erittäin vanha rotu. Uusimpien DNA-tutkimusten mukaan se ei ole ainakaan läheistä sukua muille nykyisille rekikoirille, kuten siperianhuskylle ja alaskanmalamuutille, vaan sen kantarotu oli nyt jo sukupuuttoon kuollut kookas ja leveäkalloinen siperialainen koira. Tämä siperialainen koira kulki eskimoiden mukana heidän matkatessaan Siperiasta Pohjois-Amerikkaan, missä siitä kehittyi kanadaneskimokoira. Se on samaisten tutkimusten mukaan sukua grönlanninkoiralle.Kaaro, Jani. Ratkesiko mysteeri? Tutkijat selvittivät, mistä vahva kanadaneskimokoira on kotoisin. Seura-lehti, 7.3.2020. Viitattu 17.7.2021. Canadian Kennel Clubin mukaan nykyinen populaatio pohjautuu Eskimo Dog Research Foundationin kasvattamiin koiriin.Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 658. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.

Eskimot käyttivät rotua aiemmin paitsi taakan ja reen vetoon, myös karhun ja hylkeen metsästykseen. Se liikkui heidän mukanaan alueelta toiselle ravinnon perässä.

Vaikka kanadaneskimokoira oli kotialueellaan aikanaan erittäin yleinen, sen määrä alkoi merkittävästi huveta 1900-luvulla – pienemmän ja nopeamman, rekikoirakisoissa ylivoimaisen siperianhuskyn saapuminen Pohjois-Amerikkaan vähensi sen suosiota, minkä lisäksi 1960-luvun lopulla myös moottorikelkan käyttö vähensi rodun tarvetta työkäyttöön. Kun vielä 1920-luvulla rodun kanta oli 20 000 yksilöä, 1970-luvulla se oli huvennut vain 200 yksilöön. Canadian Kennel Clubin ja muiden kanadaneskimokoirasta kiinnostuneiden osapuolten onnistui kuitenkin pelastaa se sukupuutolta ja aloittaa projekti sen suojelemiseksi. Nykyisin sekä Canadian Eskimo Dog Association että Inuit Sled Dog International tukevat sen jalostusta.

Kanadaneskimokoira kuului aiemmin FCI:n hyväksymien rotujen listalle numerolla 211, mutta poistettiin sieltä, kun sen rotumääritelmä korvattiin tanskalaisen grönlanninkoiran rotumääritelmällä. Vuonna 2018 FCI kuitenkin päätti virallistaa kanadaneskimokoiran uudelleen sekä julkaista sen päivitetyn rotumääritelmän.

Vuonna 1959 myös Amerikan kennelliitto (AKC) poisti kanadaneskimokoiran virallisista roduista, johtuen koirien pienestä lukumäärästä. 1970-luvulla rotua alettiin kuitenkin elvyttää uudestaan. Isossa-Britanniassa sekä kanadaneskimokoira että grönlanninkoira luokitellaan "eskimokoiraksi". Ne ovat kuitenkin kotoisin eri alueilta ja niillä on jonkin verran rakenteellisia eroja, jotka myös FCI rodun uudelleen hyväksymisen myötä tunnustaa.

Toukokuussa 2000 Nunavutin territorio julisti kanadaneskimokoiran viralliseksi kansalliseläimekseen.The Official Animal of Nunavut: The Canadian Inuit Dog. Legislative Assembly of Nunavut. Haettu 14.5.2021. Hansard Official Report. Legislative Assembly of Nunavut, 1. toukokuuta 2000. Haettu 14.5.2021.

Terveystilanne Kanadaneskimokoira on säilynyt hyvin terveenä, sillä sen jalostuksessa tärkeintä ovat olleet hyvät työskentelyominaisuudet ja luonne.

Lähteet

Viitteet

Aiheesta muualla

Luokka:FCI 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat Luokka:SKL 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat Luokka:Pystykorvat Luokka:Rekikoirat Luokka:Kanadalaiset koirarodut