thumb|Moderni traktori (John Deere) Traktori (< 'traktori, vetäjä' < 'vetää') on raskaiden esineiden siirtelyyn ja erilaisten työkoneiden vetämiseen tarkoitettu moottoriajoneuvo.
Traktorin kehitys thumb|upright|Englantilainen automobiili-traktori vuodelta 1905 thumb|Fordson-traktori vuodelta 1921 thumb|Traktorin korjausta vuonna 1943 thumb|Farmall Super FC vuodelta 1955 Ensimmäiset moottorivetäjät eli traktorit valmistuivat 1800-luvun puolivälin jälkeen. Niissä oli voimanlähteenä höyrykone. Ensimmäinen valmistusmääriltään tuhansiin noussut traktorimalli oli Henry Fordin Fordson 1910-luvulla. Menestys perustui traktorin keveyteen ja edullisuuteen. 1930-luvulla tehtiin kaksi merkittävää innovaatiota: traktoreihin tuli ilmakumirenkaat, ja Harry Ferguson kehitti kolmipistenostolaitteen työkoneiden kiinnittämiseen.
Traktoreiden alkuvaiheet Suomessa Suomessa traktoria kutsuttiin aluksi höyryauralaitokseksi ja sitten moottorivetäjäksi. Suomenruotsissa traktori on sen sijaan ollut alun perinkin en traktor traktori-ilmoittelun yhteydessä. Aivan ensimmäinen traktori Suomessa oli ruotsalainen Avance vuonna 1901 ja ensimmäinen polttomoottorikäyttöinen oli sekin ruotsalainen Saunderson A, joka tuotiin 1908. Ensimmäiset traktorit Suomessa olivat kuitenkin yleensä yhdysvaltalaisia Allwork-moottorivetäjiä, joita toi maahan Keskusosuusliike Hankkija.
Suomessa alkoi 1919 myös kotimaisen Kullervo-traktorin valmistus. Valmistuksen kalleus, venemoottorin heikko jäähdytyskyky ja ulkomaisten traktorien lisääntynyt tuonti pakottivat vuonna 1924 lopettamaan tuotannon 500 kappaleen jälkeen.Valmet ja muut kotimaiset: Kullervo keräsi kiitoksia, sivu 5, Olli J. Ojanen, Alfamer, 1996 Vuoteen 1936 mennessä oli niin sanottuja autotraktoreita valmistettu yksi Lapinjärvellä ja Juupajoella sekä Paraisilla, jossa vuoteen 1948 mennessä niitä rakennettiin enintään 60. Rosenlew valmisti Porissa 1940 yhden. Sotien jälkeen oli suuri traktoripula, johon Vaasassa vastattiin tekemällä 12 Vaasa-traktoria ja Tampereella 880 Takra-traktoria, mutta jälkimmäisen valmistus lopetettiin liian kalliina ja edellisen tekniikka oli jäänyt vanhaksi.
1946: kolmipistenostolaite Kolmipistenostolaitteen läpimurto tapahtui, kun harmaa Ferguson TE-20 tuli markkinoille vuonna 1946. Siinä oli 29-hevosvoimainen bensiinimoottori (myöhemmin myös petrolikäyttöinen ja diesel), neljä vaihdetta ja kolmipistenostolaite. TE-20:tä valmistettiin noin puoli miljoonaa kappaletta. Toinen merkittävä traktorimerkki sodan jälkeisessä Suomessa oli Fordson. Sen Major-malli oli erittäin haluttu työkone jälleenrakennus-Suomessa, jossa traktorien maahantuontia säädeltiin tiukasti.
1950-luku: tuontisäännöstelyä ja merkkikirjavuutta Ulkomaiset traktorit olivat Suomessa 1950-luvun alkupuoliskolla tuontisäännöstelyn piirissä. Ostajan oli tyydyttävä sellaiseen traktorimerkkiin, jonka hän onnistui saamaan. Traktorien merkkikirjavuus muodostui suureksi, ja joitakin traktorimerkkejä rekisteröitiin vain muutamia kappaleita. Valmet rakensi ensimmäiset kolme traktorin prototyyppiä vuonna 1950 ja aloitti traktorien sarjatuotannon vuonna 1953. Traktorien tuontisäännöstely purettiin syyskuussa 1957, jolloin ostajille koitti valinnanvapaus. Dieselmoottori syrjäytti bensiini- ja petrolimoottorit traktorien voimanlähteenä.Olli Näri (toim.): Koneellistuva maataloutemme, s. 86–89. Vihti: Vakola, 1987. 1950-luvun mittaan etenkin Fergusonin osuus Suomen traktorikannasta lisääntyi voimakkaasti: vuonna 1950 merkkiä oli traktoreista seitsemän prosenttia, ja vuonna 1959 osuus oli noussut 24 prosenttiin.Koneellistuva maataloutemme, s. 101.
1960-luku: traktorimyynnin huiput Suomessa 1960-luvun suosituimmissa traktoreissa oli tehoa 40–50 hevosvoimaa. Vaihteita oli tyypillisesti 6 eteen ja 2 taakse. Muutamissa traktoreissa vaihteiden määrä saatiin kaksinkertaistetuksi ilman kytkintä käytettävän pikavaihteen avulla. Kyntöä helpottivat vetovastukseen perustuva painonsiirtojärjestelmä ja tarvittaessa kytkettävä tasauspyörästön lukko. Traktorimyynnin huippuvuosi oli Suomessa 1963, jolloin myytiin lähes 16 000 traktoria. Suosituimpia merkkejä olivat Fordson, Massey Ferguson, Valmet, David Brown ja Nuffield. 1960-luvun puolivälissä traktorien määrä ylitti Suomen kutistuvan hevoskannan vahvuuden. Tällöin noin kaksi kolmasosaa Suomessa käytössä olleista traktoreista oli brittiläisvalmisteisia.Otavan Iso tietosanakirja, osa 8, palsta 1567. Helsinki: Otava, 1964.
1970-luku: turvaohjaamo suojaa Vuonna 1969 tulivat Suomessa pakollisiksi uusiin traktoreihin turvaohjaamot, jotka ovat pelastaneet monta ihmishenkeä traktorin kaatuessa ja toimineet sääsuojana. Samaan aikaan alkoivat yleistyä synkronoidut vaihteistot ja hydrostaattiset ohjaukset. 1970-luvulla suosioon nousivat 60–80–hevosvoimaiset traktorit. Ohjaamojen melutasoa ja tärinää saatiin alennettua, kun ohjaamo suunniteltiin jo tehtaalla traktorin osaksi ja se asennettiin kumityynyjen päälle. Aikaisemmin ohjaamot oli yleensä tehty Suomessa, ja melutaso saattoi nousta jopa 100 desibeliin. Vuonna 1979 melurajaksi tuli 85 dB. Vuonna 1977 Suomen eniten rekisteröidyt traktorimerkit olivat Massey-Ferguson (25 prosenttia), Ford ja Fordson (23 %) ja Valmet (19 %). Kymmenen yleisintä merkkiä kattoi 97 prosenttia koko traktorikannasta. Kaikkiaan Suomessa oli tällöin käytössä 215 315 traktoria.Näri: Koneellistuva maataloutemme, s. 101.
1980-luku: nelivetoa ja elektroniikkaa Nelivetoisten traktoreiden läpimurto tapahtui 1980-luvun alkupuoliskolla. Vuonna 1981 lähes puolet ja vuonna 1986 jo kolme neljästä Suomessa uutena myydyistä traktoreista oli nelivetoisia.Olli Näri (toim.): Koneellistuva maataloutemme, s. 105. Sen jälkeen takavetoisia traktoreita on myyty hyvin vähän. 1980-luvun lopussa alkoi elektroniikka lisääntyä traktoreissa. Esimerkiksi nostolaitteen toimintoja hallittiin uusimmissa malleissa sähköisesti ja toimintoja automatisoitiin. Vaihteiden määrä nousi jopa kymmeniin, huippunopeus nousi 30:stä 40 km/h:iin ja melutasoa saatiin alennettua parhaimmillaan 75 desibeliin. Suomen traktorimyynnissä Valmet alkoi tehdä selvää pesäeroa Fordiin ja Massey Fergusoniin.
Traktorin rakenne Traktorissa on yleensä turboahdettu, nykyään aina dieselkäyttöinen moottori ja suuret hokkikuvioidut renkaat. Pelkästään taajama-alueilla käytettävässä traktorissa käytetään palarenkaita, joissa kulumiskestävyys kaduilla ajettaessa on tavallista traktorinrengasta parempi. Nelivedolla ajettaessa eturenkaat kuluvat nopeammin, sillä niiden pyörintänopeus on 3–5 % suurempi kuin takapyörien. Maantieajossa neliveto kannattaa kytkeä pois päältä. Nykytraktorit ovat paremman vetokyvyn ja suurten työkoneiden kiinnityksen takia nelivetoisia, koska tällöin saadaan tehokkaampi painonjakauma jolloin traktori vetää työkonetta paremmin.
Nykyään traktoreissa on turvaohjaamo pakollisena, työkoneiden kiinnittämistä varten kolmipistenostolaite ja perävaunun tai työkoneiden vetämistä varten vetokoukku. Joissakin malleissa on myös kolmipiste-etunostolaite työkoneiden kiinnittämiseksi traktorin eteen. Sellaisen saa lisävarusteena useimpiin traktoreihin. Etukuormain on varsinkin karjatiloilla yleinen traktorin runkoon tukevasti kiinnitetty monikäyttöinen lisävaruste. Etukuormaimeen voi kiinnittää moniin eri töihin pystyviä varusteita, esimerkkinä lumiaura tai suurten heinäpaalien käsittelyyn käytettävä hydraulinen koura. thumb|Valmet 505
Eri traktorityyppejä Traktorit voidaan luokitella vetotavan ja ohjattavuuden mukaan takavetoisiin traktoreihin, nelivetoisiin traktoreihin ja runko-ohjattaviin traktoreihin. Lisäksi on olemassa monia erikoiskäyttöä varten suunniteltuja traktoreita. Nelivetoinen traktori on ollut myös Suomessa vallitsevin tyyppi jo 1990-luvulta asti johtuen nelivedon paremmasta hyödynnettävyydestä traktorin erilaisissa työtehtävissä. Toisaalta lisääntynyt traktorin akselipaino ja rengaskoko aiheuttavat traktorissa tehonhävikkiä. Nelivedon hyödyntäminen varsinkin 1990-luvun alkuvuosina ei tuonut täyttä etua, koska parempaan ja tehokkaampaan moottoriteknologiaan ei panostettu vaan nelivedoissa käytettiin pääasiassa samoja moottoreita kuin takavedoissa.
Traktoreita on kehitetty hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin, näitä traktoreita nimitetään yleensä erikoistraktoreiksi. Vuoristo-olosuhteisiin ja jyrkille rinteille, joissa tavallisella maataloustraktorilla ei voi työskennellä, on kehitetty täysin omanlaisiaan ajoneuvoja. Vuoristotraktoreissa painopiste on laskettu mahdollisimman alas, raideleveyttä on kasvatettu, kaikki pyörät ovat pienempiä ja samankokoisia. Vuoristossa tarvitaan erityisesti niittämiseen ja heinän kuljettamiseen sopivia traktoreita, joissa teräpalkki sijoitettiin traktorin sivulle. Ensimmäisiä merkkejä olivat Linder-yhtiön Junior ja Bauerfreund sekä saksalaisen Kramerin Alles-Schaffer. Nykyisiä tunnettuja merkkejä ovat Terratrac, Unitrac, Geotrac, Metrac ja Moynty.
Hedelmä- ja viinitarhoilla on omia traktorityyppejä, joiden näkyvin piirre on pieni koko ja erityisen kapea raideväli. Riviviljelyyn kehitettiin jo traktoriteollisuuden alkuvaiheessa omia mallejaan.
Telaketjutraktori
Telaketjutraktoreita tai telatraktoreita kehitettiin myös jo traktorituotannon alkutaipaleella, mutta niiden varsinainen läpimurto tapahtui 1980-luvulla, jolloin Caterpillar esitteli Mobil-trac-järjestelmän, jossa metallinen telaketju korvattiin keinokumisella telaketjulla. Rakenne on ominaisuuksiltaan verrattivssa ilmakumirenkaaseen, joten ajonopeutta voitiin nostaa. Rakenne on äänenvoimakkuudeltaan hiljaisempi kuin metallinen telaketju. Telaketjulla saavutetaan alhaisempi maahan kohdistuva pintapaine kuin renkaalla, mikä ehkäisee maan tiivistymistä. Myös pyörien luistamisesta aiheutuva tehohäviö poistuu kokonaan telatraktorissa. Telaketjutraktoreita valmistettiin erityisesti IVY-maissa, joissa niiden esikuvina toimivat toisessa maailmansodassa käytetyt tykinvetäjät ja panssarivaunut. Itäblokin merkkejä olivat muun muassa Harkovan traktoritehtaan HTZ ja Neuvostoliiton traktoritehtaissa valmistettu KD mallisto. Länsimaissa kaikilla suurilla valmistajilla on telatraktoreita, mutta varsinainen uranuurtaja on maanrakennusalalla toimiva Caterpillar.
Nykyaikainen maataloustraktori
Moottori Nykyaikaisen traktorin moottori on yleensä 3-, 4- tai 6-sylinterinen vesijäähdytteinen, usein turboahdettu suorasuihkutusdiesel. Ruiskutus ohjataan useimmissa traktoreissa sähköisesti. Yhteispaineruiskutus ja moniventtiilitekniikka ovat yleistymässä kiristyvien päästönormien takia. Iskutilavuus sylinteriä kohti on yleensä hieman yli 1 litra eli tyypillinen nelisylinterinen moottori on 4,0–4,5-litrainen.
Suosituin teholuokka Suomessa on 100–140 hevosvoimaa (74–103 kW). Tätä suurempia traktoreita käytetään enimmäkseen traktoriurakoinnissa. 100-hevosvoimaiset traktorit ovat yleensä 4-sylinterisiä ja 140-hevosvoimaiset 6-sylinterisiä. Suurimman tehon käyntinopeus traktorin moottorissa on 2000–2500 r/min. Suurin vääntömomentti saavutetaan noin 1 500 kierroksella. 100-hevosvoimaisen traktorinmoottorin suurin vääntö on noin 400 Nm.
Voimansiirto Vaihteita traktorissa on eteenpäin yleensä vähintään 16. Joissakin malleissa vaihteita on jopa 70. Useimmissa traktoreissa ajosuunta vaihdetaan mekaanisella tai hydraulisella, öljykylpyisiin kytkimiin perustuvalla suunnanvaihtajalla. Näin taaksepäin saadaan samat ajonopeudet kuin eteen. Ajokytkin on pienimmissä traktoreissa kuiva, suuremmissa käytetään öljykylpyisiä monilevypakkoja, joiden yhteydessä on 3–6 pikavaihdetta. Näiden avulla ajonopeutta voidaan muuttaa kytkintä käyttämättä ja monissa traktoreissa pikavaihteen valinta on automatisoitu. Muun muassa Valtraan ja Fendtiin saa varusteena nestekytkimen. Kaikkein kehittyneimmissä traktoreissa ajovoimansiirto on portaaton, hydraulis-mekaaninen CVT-järjestelmä.
Hydrauliikka