Lännen tyttö () on Giacomo Puccinin kolminäytöksinen ooppera. Oopperan libreton ovat kirjoittaneet Guelfo Civinini ja Carlo Zangarini. Teos kantaesitettiin Metropolitan Operassa vuonna 1910. Teoksen Suomen ensi-esitys oli Suomalaisessa Oopperassa lokakuussa 1937.
Tammikuussa 1907 Maestro Puccini matkustaa Elviran kanssa New Yorkiin seuraamaan Manon Lescautin Amerikan ensi-iltaa. Matkan aikana hän näkee kolme David Belascon lännenaiheista näytelmää ja eräs niistä oli The Girl from the Golden West. Maestro Puccinin englannin kielen taito oli vaatimatonta, mutta häntä kiehtoi primitiivinen lavastus, uhkea metsämaisema ja rajaseudun asukkaiden karkeat hahmot.
Teoksen tausta
Ooppera sijoittuu Kalifornian kultaryntäyksen vuosiin 1848–1850. Sinä aikana Kalifornian asukasluku kasvoi kolmessa vuodessa kuusinkertaiseksi. Valtavia ongelmia syntyi alkuperäisten asukkaiden ja uusien siirtolaisten välille. Alueella rehotti suuri laittomuus. Kirjailija David Belascon isä oli alkuperäisiä Forty-Ninerseja. Häneltä David kuuli autenttisia tarinoita. Eräs tarinoista oli ullakolla piilotteleva vertavuotava lainsuojaton. Oopperan hahmot ovat osittain todenperäisiä ja osittain ajan stereotypioita. Oopperassa on vain kolme naista; Minnie, Wowkle ja Nina Micheltorena. Ninakin on esillä vain keskusteluissa. He edustavat naisia, joita Kaliforniassa oli vuonna 1850 vain 8 % ja kultakentillä heitä oli vain 2 %. Minnie edustaa myös Amerikassa syntynyttä sukupolvea, kotoisin Soledadista. Dick Johnson edustaa vanhaa asujaimistoa. Hän on alun perin espanjalaisen maanomistajan poika, joka on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin suuren maahanmuuttajamäärän vuoksi. Jack Rance on onnenetsijä Itärannikolta, josta olosuhteista johtuen tehdään seriffi. Mainarit ovat vanhan maailman ihmisiä, jotka ovat saapuneet etsimään rikkautta ja onnea.
Oopperan kirjoittaminen ja nimiongelma
Villi länsi oli kiehtonut Giacomo Puccinia jo nuoruudessa. Palattuaan Amerikasta 1907 Puccini pyysi Belascolta näytelmän kopiota. Sybil Seligman käännätti teoksen italiaksi ja Carlo Zangarini löytyi libretiksi. Puccini valitsi uuden oopperansa aiheeksi La fanciullan del Westin heinäkuussa 1907.
Puccinin yhteistyö ei onnistunut Zangarinin kanssa ja Giulio Ricordi hankki uudeksi libretistiksi Guelfo Civininin. Lopulta toukokuussa 1908 Puccini pystyi aloittamaan La fanciullan. Hän aloitti sävellystyön I näytöksestä kohtauksella, jossa mainarit saapuvat Polkaan. Työ eteni hitaasti ja se keskeytyi joulukuusta 1907 elokuuhun 1908 Puccinin perhettä koskeneen skandaalin vuoksi. Heidän palvelijansa Doria Manfredi teki itsemurhan ja Elvira Puccinia syytettiin kunnianloukkauksesta oikeudessa.
La fanciullan ensimmäinen näytös oli valmis tammikuussa 1910 ja toinen näytös huhtikuussa. Teoksen orkestrointi kesti tammikuusta heinäkuuhun 1910. Puccini ilmoittaa 28.7.1910 Ricordille teoksen olevan valmis.
Puccinin La fanciulla del West oli Metropolitan Operan kaikkien aikojen ensimmäinen maailman ensi-ilta. La fanciulla oli myös uuden Lincoln Centren Metropolitan Opera Housen ensimmäinen esitetty teos. Esitys oli ”akustinen testi” ja se pidettiin 11. huhtikuuta 1966.
Ensi-illassaan La fanciulla sai 55 esiinkutsua. Kriitikot suhtautuivat siihen ylistävästi, miltei varauksetta. Metropolitan Opera Company antoi säveltäjälle hopeisen tammenlehväseppeleen, jonka ensimmäinen Minnie, Emmy Destinn asetti Maestron päähän.
Oopperan nimen keksiminen oli oma ongelmansa. Oikea käännös englannin kielestä olisi La fanciulla dell’Occidente d’oro. Jos nimestä jätettäisiin pois kulta, nimi ei sanoisi mitään. Seuraavia ehdotuksia oli L’occidente della fanciulla, La Figlia del West tai pelkästään La occidente d’Oro. Lopulta löytyi kompromissiksi La fanciulla del West. Arnaldo Fraccaroli: "La vita di Giacomo Puccini", sivu 140 Mosco Carner: "Puccini", sivu 203
Oopperan musiikillinen tausta ja muutoksia
Puccini teki pieniä muutoksia vuoden 1910 julkaistuun partituuriin. Tärkeimpiä poistoja on ollut I näytöksessä Minnien ja Billy Jackrabbitin kohtaus ennen posteljoonin tuloa. Vuonna 1922 Puccini lisäsi 16 tahtia muodostaakseen II näytöksen rakkausduetolle kliimaksin. Siinä on erittäin vaikea korkea C. Nykyisin se on yleisesti poistettu.
La fanciulla oli oopperana uutta tyyliä. Puccini itse sanoi kyllästyneensä "sokeroituihin oopperoihin". La fanciullan upea toinen näytös on hienoimpia koko oopperataiteen historiassa. Teoksesta löytyy yllättäen paljon yhtäläisyyttä Richard Wagnerin oopperoihin. Se on eräänlainen lunastusooppera, jossa orkesteri toimii kertojana. Toisen näytöksen oven avautuminen ja lumituisku huoneeseen sekä Minnien hurja ratsastus lunastamaan sankarinsa viittaavat selvästi Die Walküreen. Oopperassa on myös moraali, ja se koskee ihmisen pelastautumista.
Paikallisvärin luominen musiikkiin on tehty käyttämällä alkuperäisiä lännenlauluja; The Old Dog Tray, Dear Old House ja Dooda Day. Lisäksi mukana on pätkiä ragtimesta ja espanjalaisesta Bolerosta. Intiaanisquawin tuutulaulun oletetaan olevan sanoiltaan alkuperäinen. Tietenkin Puccini loi myös alkuperästä muistuttavaa musiikkia.
La fanciulla del West on omistettu suurelle oopperan ystävälle Englannin kuningatar Alexandralle.
Ensi-ilta
Lännen tytön ensi-illan miehitys oli vahvasti italialainen: miespääosassa nähtiin Enrico Caruso ja Pasquale Amati, kapellimestarina Arturo Toscanini sekä ohjaajina David Belasco ja Tito Ricordi. Italiassa ooppera nähtiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1911 Roomassa (sitä edelsivät muun muassa esitykset Chicagossa, Bostonissa ja Covent Gardenin oopperassa Lontoossa).
Miehitys maailman kanta-esityksessä 10. joulukuuta 1910 Metropolitan Opera House, New York:
Kapellimestari Arturo Toscanini Minnie – Emmy Destinn Jack Rance – Pasquale Amato Dick Johnson (Ramerrez) – Enrico Caruso Nick – Albert Reiss Ashby – Adamo Didur Mainarit: Sonora – Dinh Gilly Trin – Angelo Bada Sid – Giulio Rossi Bello – Vincenzo Reschiglian Harry – Pietro Audisio Joe – Glenn Hall Happy – Antonio Pini-Corsi Larkens – Bernard Bégué Billy Jackrabbit – Georges Bourgeois Wowkle – Marie Mattfield Jake Wallace – Andrés de Segurola José Castro – Edoardo Missiano Posteljooni – Lamberto Belleri
Minnien ja Johnsonin roolit ovat kuuluisia vaikeudestaan. Monet laulajat ovat verranneet niitä Turandotin pääpariin. Myöhempinä vuosina Minnien roolissa on nähty mm. Renata Tebaldi, Birgit Nilsson sekä Carol Neblett. Kuuluisia Johnsoneita ovat olleet mm. Mario Del Monaco , Placido Domingo ja Giuseppe Giacomini.
Tunnettuja aarioita, duettoja ja kohtauksia
"Dalla mia casa son partito" – Jack Rance I näyt. "Laggiù nel Soledad" – Minnie I näyt. "Oh non temete, nessuno ardirà" – Minnien ja Dick Johnsonin rakkausduetto I näyt. "Ugh! Neve! Va! Riposati sul fieno" – Minnien ja Dick Johnsonin rakkausduetto II näyt. "Or son sei mesi" – tunnustusaaria Johnson II näytös "Una partita a poker" – Minnien ja Jack Rancen pokeripeli II näyt. "Ch’ella mi creda libero e lontano" – Dick Johnson III näyt.
Hahmot
Pääroolit Minnie, "Polkan" omistaja – sopraano Jack Rance, sheriffi – baritoni Dick Johnson (Ramerrez) – tenori Sivuroolit Nick, Polkan baarimestari – tenori Ashby, Wells Fargon edustaja – basso Billy Jackrabbit, intiaani (punanahka) – basso Wowkle, Billyn squaw – mezzosopraano Jake Wallace, kiertävä laulaja – baritoni José Castro, puoliverinen meksikolainen,Ramerrezin apuri – basso Posteljooni, Pony Express pikalähetti – tenori Mainarit Sonora – baritoni Trin – tenori Sid – baritoni Bello (Handsome) – baritoni Harry – tenori Joe – tenori Happy – baritoni Larkens – basso
Tapahtumapaikka ja -aika ja oopperan kesto
Aika: Kalifornian kultaryntäys 1849-1850 Paikka: Kaivosleiri Sierra Nevadan vuorilla Kaliforniassa Cloudy Mountain Camp
Kesto: I näytös 60 min, II näytös 47 min ja III näytös 28 min, yhteensä n. 2 h 15 min
Lyhyt juoniseloste
I näytös Polka majatalon saluuna. Nick sytyttelee lamppuja ja mainarit saapuvat. He aloittavat faron-korttipelin peluun. Larkens potee kovaa koti-ikävää. Vaeltava laulaja Jake Wallace saapuu ja laulaa kaihoisan laulun Che faranno i vecchi miel (Mitä tapahtuu vanhemmilleni). Jim Larkensille kerätään kolehti, jotta hän pääsisi takaisin kotiinsa. Sid jää kiinni väärinpeluusta ja sheriffi Jack Rance antaa tuomionsa. Sidin rintaan kiinnitetään kortti, jota ei saa ottaa pois. Hän ei myöskään saa enää pelata.
Wells Fargo pankin edustaja Ashby astuu sisälle ja sanoo olevansa maantierosvo Ramerrezin kannoilla. Nick ehdottaa maljaa Minnielle. Rance huomauttaa, että heidän tulisi juoda tulevalle rouva Rancelle. Sonora on päissään ja mustasukkaisuudessaan aloittaa tappelun sheriffin kanssa. Sonoran ase laukeaa kattoon ja samalla hetkellä Minnie ilmestyy saluunaan. Miehet antavat Minnielle lahjoja. Sonora antaa Nickille pussillisen kultaa ja maksaa laskunsa. Nick mittaa kullan ja laittaa loput tynnyriin, ”mainarien pankkiin”.
Minnie aloittaa oppituntinsa. Hän avaa Raamatun ja aloittaa keskustelun Psalmista numero 51. Minni kertoo Psalmin tarkoittavan, että syntisinkin ihminen pelastuu. Lukemisen jälkeen Minnie ojentaa Billy Jackrabittia.
Pony Express lähetti tuo postin. Ashby saa kirjeen Ramerrezin hylätyltä tyttöystävältä Nina Micheltorenalta. Kirjeessä Nina paljastaa Ramerrezin piilopaikan seuraavana. Happy, Bello ja Harry kommentoivat viehättävässä triossa lukemiaan asioita ja uutisia.
Rance maksaisi tuhat dollaria heti suudelmasta ja haluaisi mennä naimisiin Minnien kanssa. Minnie muistuttaa Rancen olevan naimisissa ja arvostaa yksin elämistä. Rance kertoo tarinansa tunteella: Dalla mia casa son partito (Lähdin kotoani). Minnie keskeyttää eikä halua kuulla sanaakaan asiasta. Minnien mielestä rakkaus on erilaista mitä Rance kuvailee. Laggiù nel Soledad (Kotona Soledadissa). Minnie muistelee lapsuudenkotiaan ja vanhempiensa rakkautta toisiinsa. Minnie haluaisi löytää isänsä kaltaisen, jota varmasti voisi rakastaa.
Nick tuo sisään muukalaisen. Hän sanoo olevansa Dick Johnson Sacramentosta. Rance epäilee. Epäluuloisuus lisääntyy kun Minnie tunnistaa tavanneensa miehen matkallaan Monteryhin. Rance tiukkaa muukalaiselta mikä toi hänet leiriin. Epäluuloiset kullankaivajat asettuvat Rancen puolelle. Minnie kuitenkin takaa muukalaisen ja mainarit Sonoran esimerkin mukaisesti tervehtivät yksi toisensa jälkeen tulijaa. Minnie ja Johnson menevät tanssimaan.
Samanaikaisesti Ashby raahaa sisään puoliveristä Ramerrezin joukkioon kuuluvaa José Castroa. Castro sanoo johdattavansa etsijät roistojen leiriin ehdolla, että hänet säästettäisiin. Hetkeä myöhemmin Castro näkee pomonsa (Johnsonin) tulevan toisesta huoneesta. Castro pyytää juotavaa ja samanaikaisesti hän kuiskaa Johnsonille joukon olevan lähistöllä. Saluunan tyhjentyessä miehistä vihellys ulkopuolelta kertoisi ryöstäjien olevan valmiina.
Rance ja mainarit lähtevät Ramerrezia jahtaamaan. Johnson jää Minnien kanssa kahdestaan saluunaan. Kuuluu vihellys. Johnson ei vastaa siihen. Minnie osoittaa tynnyriä ja sanoo siellä olevan mainarien koko omaisuuden. Joka ilta kullankaivajat kerääntyvät saluunaan vartioidakseen omaisuuttaan. Jos joku haluaisi kullan hänen olisi ensiksi suoriuduttava Minniestä. Johnson päättää lähteä. Minnie suostuu tapaamaan Johnsonin asunnossaan myöhemmin illalla hyvästelläkseen tämän. Lähtiessään Johnson sanoo, ettei Minnie tunne omaa arvoaan, hänellä on sydän puhdasta kultaa ja enkelin kasvot Avete un viso d’angelo (Teillä on enkelin kasvot!).
II näytös