Punainen ristiTunnusmerkistä käytetään yleisnimeä "punainen risti" pienillä alkukirjaimilla ja järjestöstä erisnimeä "Punainen Risti" ensimmäisen Geneven sopimuksen kommentaarin suosituksen ja Suomen kansallisen lainsäädännön käytännön mukaan. eli Geneven risti on kansainvälisesti Geneven sopimuksissa määritelty tunnusmerkki eri maiden armeijoiden lääkintähuollon merkitsemiseksi ja Punaisen Ristin toiminnan tunnukseksi. Merkillä on erityinen asema kansainvälisessä humanitaarisessa oikeudessa. Vastaava asema on myös punaisella puolikuulla ja kolmannen pöytäkirjan mukaisella tunnusmerkilläLPIII 2 artikla (punaisella kristallilla) sekä nykyisin käyttämättömällä punaisella leijonalla ja auringolla. Nämä kaikki on Geneven sopimuksissa määritelty vaihtoehdoiksi punaiselle ristille eri maissa, ja niiden käyttöä koskevat samat määräykset ja niillä taataan käyttäjilleen yhtäläiset oikeudet. Ensimmäisessä Geneven sopimuksessa ja sen ratifioineiden maiden lainsäädännöissä on tarkasti eritelty merkin sallittu käyttö, ja kielletty kaikki muunlainen käyttö.
Geneven sopimuksissa selitetään, että punainen risti on alun perin syntynyt kunnianosoituksena Sveitsin valaliitolle. Sveitsiläinen liikemies Henri Dunant ehdotti vuoden 1859 Solferinon taistelussa saamiensa kokemusten perusteella kansainvälisten sodan oikeussääntöjen luomista ja vapaaehtoisuuteen tukeutuvien avustusjärjestöjen perustamista. Ehdotuksen mukaisesti jo vuonna 1863 perustettiin Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ja punainen tasasivuinen risti otettiin sen tunnukseksi, ja seuraavana vuonna solmittiin ensimmäinen Geneven sopimus, jossa merkin asema määriteltiin. Merkeistä risti, puolikuu ja leijona ja aurinko on määritelty vuonna 1949 päivitetyssä ensimmäisessä Geneven sopimuksessa ja kristalli Geneven sopimusten kolmannessa lisäpöytäkirjassa vuonna 2005.
Geneven sopimuksissa määritellyt tunnukset
Tunnusten käyttö pienoiskuva|right|Käytössä olevat tunnukset maittain: Punaisella ristillä ja muilla Geneven sopimusten määräämillä samanarvoisilla merkeillä on ainoastaan kaksi toisistaan eroavaa laillista käyttötarkoitusta. Merkit on varattu suojaamistarkoitukseen ja ilmaisevaan käyttöön. Merkkien kaikenlainen muu käyttö on kielletty. Geneven sopimuksissa on mainittu seuraavat sallitut käyttökohteet:
Suojamerkkinä thumb|right|Punaista ristiä käyttävällä lääkintähenkilöstöllä on oltava erityinen henkilökortti. Kuva Ranskan maavoimien myöntämästä kortista. (sisäaukeama) asevoimien lääkintähuollon ja hengellisen henkilöstön tunnuksina, kun ko. henkilökunta pitää merkkiä vasemmassa käsivarressaan olevassa käsivarsinauhassa, ja merkkiä käyttävillä on erityinen henkilökortti, jossa on käyttäjän valokuva tai sormenjälki,GCI 38 ja 40 artikla ja kaikki lääkintähuollon varusteet ja liput merkitään näillä tunnuksillaGCI 39 artikla, lääkintäilma-aluksissa, kun merkki näkyy ylä-, ala- ja sivupinnoillaGCI 36 artikla, sairaala-alusten merkitsemisessä siten, että valkoisessa laivassa on mahdollisimman suuria jokaisesta suunnasta näkyviä punaisia ristejä GCII 43 artikla, siviilisairaaloiden henkilökunnan käsivarsimerkeissä sota-aikana kuten ylläGCIV 20 artikla, ja haavoittuneiden ja sairaiden tai muuten hoitoa vaativien henkilöiden maa-, meri- ja ilmakuljetusten merkitsemiseksiGCIV 21 ja 22 artikla, sekä
Ilmaisevassa käytössä järjestötunnuksena rauhan aikana Punaisen Ristin yhdistysten toiminnassa Punaisen Ristin periaatteiden mukaisesti,GCI 44 artikla järjestötunnuksena sodan aikana kyseisessä toiminnassa, mikäli ei ole olemassa vaaraa sekoittaa käyttöä suojaamistarkoituksiin, järjestötunnuksena Punaisen Ristin kansainvälisten järjestöjen (ICRC ja IFRC) ja niiden henkilökunnan merkitsemiseen kaikissa tilanteissa, ja poikkeuksellisesti rauhan aikana sairaankuljetusten ja maksutonta hoitoa tarjoavien apuasemien merkitsemiseen kansallisen lainsäädännön ja Punaisen Ristin yhdistyksen suostumuksella.
Historia thumb|left|Sveitsin lippu, josta punainen risti on käänteinen versio. Tuliaseiden nopean kehitys 1800-luvulla johti siihen, että sodissa ja taisteluissa kaatuneiden ja haavoittuneiden määrät kasvoivat, ja heidän vammojensa vakavuus lisääntyi. Tämän lisäksi tehokkaiden aseiden käyttö esti taisteluiden uhrien auttamisen taisteluiden aikana. Tämä oli nähtävissä useissa sodissa 1800-luvun puolivälin jälkeen, kuten Krimin sodassa 1853-56, Italian toisessa itsenäisyyssodassa 1859 ja Yhdysvaltain sisällissodassa 1861-64. Eri valtioiden armeijoilla oli jokaisella käytössään erivärinen maakohtainen lippu lääkintähenkilöstön merkitsemiseen, mikä ei parantanut tilannetta: Itävalta käytti valkoista lippua, Ranska punaista, Espanja keltaista ja muut mustia tai muun värisiä. Krimin sodan aikana Sevastopolin piiritystä seuraamassa ollut ranskalainen sotakirurgi Jean Baptiste Lucien Baudens todisti useaan otteeseen taistelussa haavoittuneita auttamaan tulleiden lääkärien ja sairaanhoitajien tulituksen kohteeksi joutumista. Hän ehdotti helmikuussa 1857 helposti tunnistettavan ja erottuvan ja kaikille maille yhteisen lääkintähenkilöstön suojamerkin käyttöönottoa Revue des deux mondes -lehdessä julkaistussa artikkelissaan.
Baudensin ehdotus ei kuitenkaan saavuttanut kannatusta, mutta asia nousi uudelleen esille muutamia vuosia myöhemmin. Sveitsiläinen liikemies Henri Dunant oli liikematkansa aikana 24. kesäkuuta 1859 seurannut Solferinon taistelua, jossa hän todisti tuhansien vaikeasti loukkaantuneiden sotilaiden jäämistä ilman asianmukaista hoitoa. Näkemänsä pohjalta hän kirjoitti kirjan Solferinon muisto (, 1862), jossa hän ehdotti yksityisten vapaaehtoisuuteen perustuvien taisteluiden uhreja auttavien yhdistysten perustamista. Näistä yhdistyksistä kehittyi myöhemmin Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälinen liike.
Dunantin kirjan ajatukset saavuttivat Euroopan yläluokassa laajaa kannatusta, ja 9. helmikuuta 1863 viisi vaikutusvaltaista geneveläistä perusti Kansainvälisen komitean haavoittuneiden avustamiseksi, joka myöhemmin vaihtoi nimekseen Punaisen Ristin kansainvälinen komitea. Sen ensimmäisessä kokoontumisessa 17. helmikuuta komitea päätti ottaa yhtenäisen lääkintähuollon ja vapaaehtoisten avustusyhdistysten yhtenäisen tunnusmerkin käyttöönoton yhdeksi päätavoitteistaan. Ehdotus kirjattiin Genevessä lokakuussa 1863 järjestetyn kansainvälisen konferenssin sopimusehtojen luonnoksen artiklaan 9, jonka mukaan vapaaehtoisten sairaanhoitajien univormu tai merkki olisi identtinen ja sama kaikissa maissa, ja armeijoiden komentajien tulisi suojella heitä.
Konferenssin aikana komitean jäsen, lääkäri Louis Appia muistutti yhtenäisen kansainvälisen tunnuksen tärkeydestä ja toivoi, että konferenssi lisäisi luonnokseen ehdotuksen käsivarsinauhoista vasemmassa käsivarressa. Keskustelujen jälkeen ehdotusta laajennettiin määrittelemään, että käsivarsinauhoissa tulisi olemaan punainen risti. Ei ole täyttä varmuutta, miksi tuohon ehdotukseen päädyttiin. Ehdotus kirjattiin konferenssin kahdeksanteen päätöslauselmaan. Sveitsin edustajan ehdotuksen mukaisesti konferenssi suositteli lisäksi, että armeijoiden lääkintähuollon tunnuksena käytettäisiin yhtenäistä merkkiä.
thumb|right|Ensimmäinen Geneven sopimus vuodelta 1864, jossa punainen risti määriteltiin ensi kertaa suojamerkiksi. Konferenssin pohjalta järjestettiin Genevessä uusi Sveitsin koolle kutsuma diplomaattinen konferenssi elokuussa 1864, jossa kaksitoista Euroopan valtiota allekirjoitti 22. elokuuta ensimmäisen Geneven sopimuksen, jonka seitsemännessä artiklassa todetaan:
Suomennettuna artikla kuuluisi jotenkuten näin:
Punainen risti valkoisella pohjalla muistutti valkoista lippua, jota näyttävän sotilaan ampuminen oli ollut jo pitkään kansainvälisen humanitaarisen tapaoikeuden vastaista. Uusi tunnusmerkki oli punaisen ja valkoisen kontrastin takia hyvin näkyvä ja helposti erottuva myös kaukaa. Se oli käänteinen versio Sveitsin lipusta, joka Sveitsin kansainvälisen aseman takia oli symboli puolueettomuudesta. Punaisen Ristin kansainvälinen komitea oli perustettu ja Geneven sopimus allekirjoitettu Sveitsissä. Vuonna 1949 ensimmäiseen Geneven sopimukseen lisätyn 53 artiklan mukaan myös Sveitsin lipun ja kaikkien sitä muistuttavien merkkien käyttö kaupallisesti ja sveitsiläisten kansallistunnetta loukkaavalla tavalla on oltava kiellettyä.GCI 53 artikla Tämä artikla on sisällytetty kansalliseen lainsäädäntöön esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Saksassa, mutta ei esimerkiksi Suomessa.
Ei ole olemassa todisteita, joiden mukaan punaisen ristin käyttöönoton taustalla olisi uskonnollisia syitä, sillä merkistä oli alun perin tarkoitus tulla universaali. Risti kuitenkin herätti Euroopan ulkopuolella negatiivisia konnotaatioita.
Uutta tunnusmerkkiä käytettiin jo muutama kuukausi sen käyttöönoton jälkeen, kun Saksan–Tanskan sota syttyi vuoden 1864 alussa. Ranskan–Preussin sodassa (1870–1871) tunnusta käytettiin laajalti vielä väärin. Tämä korosti tarvetta tehokkaaseen väärinkäytöksiin puuttumiseen. Yksi merkittävimpiä ongelmia uuden tunnusmerkin käytössä kuitenkin oli se, että jotkut valtiot käyttivät sen sijasta omia merkkejään yhtenäisen ristitunnuksen sijasta.
thumb|Turkin Punaisen Puolikuun työntekijöitä ensimmäisen maailmansodan aikaan. Punainen puolikuu thumb|100px|left|Neuvostoliittolainen postimerkki, jossa on sekä punainen risti että punainen puolikuu. Turkkilaiset joukot käyttivät punaista puolikuuta lääkintähuollon merkkinä ensimmäistä kertaa vuoden 1877–1878 Venäjän ja Osmanien valtakunnan välisessä Turkin sodassa. Sekä Venäjä että Ottomaanien valtakunta olivat allekirjoittaneet ensimmäisen vuoden 1864 Geneven sopimuksen, jossa punaisen ristin asema armeijoiden lääkintähuollon tunnuksena oli määritelty. Sodan aikana käytetty punainen risti kuitenkin muistutti turkkilaisia ristiretkistä, joten he päättivät korvata merkin punaisella puolikuulla, joka saatiin karkeasti kääntämällä värit Osmanien valtakunnan lipussa, kuten punainen risti Sveitsin lipusta. Tämän uuden merkin käyttö levisi muihinkin muslimimaihin, ja se ratifioitiin punaisen ristin rinnalla vaihtoehtoisena suojamerkkinä vuosien 1929 ja 1949 uusituissa Geneven sopimuksissa. Punaisen puolikuun sirpit voivat osoittaa joko oikealle (esimerkiksi Qatarin Punainen Puolikuu) tai vasemmalle (esimerkiksi Turkin Punainen Puolikuu).
Iran, joka oli molempien sotivien maiden naapurivaltio ja vihollinen, luultavasti piti puolikuuta turkkilaisten symbolina. Tämä ilmeisesti johti siihen, että heidän kansallinen Punaista Ristiä vastaava avustusyhdistys alkoi käyttää tunnuksenaan punaista leijonaa ja aurinkoa. Leijona ja aurinko oli Iranin šaahin symboli viimeisen šaahin vallasta syöksemiseen asti. Punainen leijona ja aurinko otettiin punaisen puolikuun rinnalla mukaan Geneven sopimuksiin 1929 ja 1949.
Punainen kristalli Risti tulkitaan maailmalla usein uskonnolliseksi tunnukseksi ja sen vuoksi juutalaisilla alueilla, eli pääasiassa Israelissa, käytetään lippua, jossa ristin tilalla on daavidintähti. Israelissa toimiva Punainen Daavidinkilpi (; usein käännetty Punainen Daavidintähti) on Israelissa toimiva, Punaista Ristiä ja Punaista Puolikuuta vastaava kansallinen järjestö, joka on perustettu 1930. Se antaa lääketieteellistä apua hätätapauksissa ja hoitaa ambulanssi- sekä veripalvelua.
thumb|left|Israelin Magen David Adomin ensivastemoottoripyörässä näkyy punainen daavidintähti. Järjestö lisäsi vuonna 2005 vanhojen tunnusten rinnalle uuden merkin, punaisen kristallin. Punaisen kristallin hyväksyminen päätti osaltaan pitkään jatkuneen erimielisyyden Magen David Adomin jäsenyydestä IFRC:ssä. Tämä uusi kristallitunnus otettiin käyttöön joulukuussa 2005, mutta sen tarkoituksena ei ole korvata entisiä symboleja. Kansainväliseen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeeseen kuuluva yhdistys voi kuitenkin käyttää merkkejä samanaikaisesti ilmaisemistarkoituksessa (kuitenkaan ei siis esim. sotatilanteessa), jolloin muut merkit sijoitetaan punaisen kristallin sisäpuolelle:LPIII 3 artikla