Nigerin tasavalta eli Niger on sisämaavaltio Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat Nigeria, Tšad, Libya, Algeria, Mali, Burkina Faso ja Benin. Maa itsenäistyi vuonna 1960 ja se oli sotilaiden hallitsema yksipuoluejärjestelmä vuoteen 1991 asti.
Suurin osa Nigerin 1,27 miljoonan neliökilometrin pinta-alasta on Saharan autiomaata ja Sahelia. Niinpä arviolta 22-miljoonainen väestö keskittyy maan eteläosaan. Nigerillä on suuret uraanivarat, mutta se on silti maailman köyhimpiä ja vähiten kehittyneitä maita.
Niger kuuluu vuonna 2024 virallistettuun Sahelin liittoon.
Nigerin ilmavoimien eversti Amadou Abdramane ja presidentin apulainen Ibro Amadou Bacharou ilmoittivat helmikuussa 2026 maan käynnistävän liikekannallepanon valmistautuakseen sotaan Ranskaa vastaan. Nigerin presidentti Abdourahamane Tchiani on syyttänyt Ranskaa uuskolonialismista ja valtion epävakauttamisesta. Lisäksi hän on syyttänyt Ranskan presidentti Emmanuel Macronia sekä Beninin ja Norsunluunrannikon johtajia Nigerissä toimivien islamististen terroristiryhmien tukemisesta.
Maantiede
Pinnanmuodot ja vesistöt Nigerin pinta-ala on 1 267 000 neliökilometriä. Se on pohjois–eteläsuunnassa noin 1 200 kilometriä ja itä–länsisuunnassa noin 1 460 kilometriä pitkä. Se on pinnanmuodoiltaan varsin tasainen valtio. Pohjoisosassa on useita ylänköalueita, joita halkovat vadien laaksot. Nigerin keskiosissa on Algerian rajalta etelään kulkeva Aïrvuoristo. Massiivi on jakautunut laaksojen eristämiksi vuorisaariksi. Sen ja samalla koko Nigerin korkein kohta on 2 022 metriin kohoava Mont Idoukal-n-Taghès. Aïrin länsi-, etelä- ja itäpuolella on aavikkomaista tasankoa. Idässä oleva Saharan Ténéré käsittää yli puolet koko maan pinta-alasta. Nigerin koillisosassa on 800–1000 metrin korkuinen Djadon ylänkö ja keskisissä itäosissa yli 700 metriin kohoava Termit.
Nigerin tärkein vesistöalue on maan lounaisosassa, jossa Nigerjoki virtaa sen halki 550 kilometrin matkan. Nigerissä jokeen virtaa sivujokia sen etelärannalta, kun taas pohjoisessa on pääosin vanhoja harvoin täyttyviä jokiuomia. Toinen merkittävä vesistöalue on maan kaakkoisosassa, joka kuuluu Tšadjärven valuma-alueeseen. Nigerin ja Nigerian rajalla virtaava Yobe kuljettaa järveen vettä sadekaudella. Tšadjärven pinta-ala vaihtelee huomattavasti vuodenajan mukaan. Kun järvi on suurimmillaan, Nigerin puolelle siitä ulottuu 2 800 neliökilometriä. Järven pinta-ala on kuitenkin pienentynyt 50 vuodessa 90 prosentilla 1960-luvun jälkeen.
Ilmasto Kaksi kolmasosaa Nigerin pinta-alasta on Saharan autiomaata, ja loppu kuuluu Sahelin alueeseen. Suurin osa maasta kuuluu siis kuivaan aavikkoilmastoon. Sahelin ilmastovyöhykkeeseen taas kuuluu yksi lyhyt sadekausi. Tammi–helmikuussa Saheliin puhaltaa aavikolta kuiva harmattan, mutta huhti–toukokuussa alueella alkaa vaikuttaa Atlantilta puhaltavat pasaatituulet, jotka ennustavat sadekauden alkua. Sadekausi kestää kuukaudesta neljään kuukauteen, ja elokuu on useimmilla alueilla sateisin kuukausi.
Nigerin lämpötilat kuuluvat maailman korkeimpiin, ja toukokuussa vuorokauden ylin lämpötila ylittää 40 °C koko maassa. Tammikuu on viilein kuukausi, mutta päivän korkeimmat lämpötilat ylittävät silloinkin 30 °C lähes kaikilla mittauspisteillä. Aavikkoalueilla lämpötila voi kuitenkin öisin laskea nollan tienoille.
Oheinen Niameyn ilmastotaulukko on edustava maan eteläosalle.Country Guide: Niger BBC Weather
Luonto Saharan alueella kasvillisuus on hyvin niukkaa, mutta pohjoisen vuoristoisilla alueilla on enemmän välimerellistä ja Afrikan vuoristokasvillisuutta. Sahelin pohjoisosassa kasvillisuus on ruohikkoa, mutta alueen eteläosassa kasvillisuuteen tulee mukaan myös puita. Aivan eteläisin osa Nigeristä kuuluu metsäisempään Sudanin kasvillisuusalueeseen, jossa kasvaa muun muassa apinanleipäpuita ja Combretaceae-heimon puita. Nigerjoen varrella on etiopianpalmyrapalmuja.
Historia Ennen siirtomaa-aikaa Varhaisimmat arkeologiset löydöt Aïrin vuoristosta, Ténérén autiomaasta ja Agadezin kaupungin läheltä ovat neoliittiselta kivikaudelta. Muinaisten asukkaiden elinkeinoja olivat metsästys ja keräily; kalliomaalaukset kertovat karjanhoidosta. Ensimmäisellä vuosituhannella eaa. Etelä-Libyassa asuneet garamantit tekivät ryöstöretkiä alueella asuneiden negridiheimojen keskuuteen. Roomalaiset tunkeutuivat Saharan eteläpuolelle ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina. Antiikin lähteiden mukaan he saavuttivat 100-luvun alussa ”Agisimban etiopialaisen maan”, jota monet tutkijat pitävät Aïrin ylätasankona. Saharan ylittävä vilkas karavaanikauppa johti kaupunkien (Marendet, Agadez, Tahoua, Zinder, Maradi) syntyyn. Pohjois-Afrikasta tuotiin käsityötuotteita, taateleita, viikunoita ja rusinoita, trooppisesta Afrikasta kultaa, norsunluuta ja orjia. Arabi- ja berberikauppiaiden mukana alueelle levisi islam.
thumb|left|Bornoun sulttaanin neuvosto vuonna 1826. 600-luvulta lähtien Nigerin alue kuului keskiaikaisiin Länsi-Sudanin valtioihin: länsi- ja lounaisosat Songhaihin, itäosa Kanemiin ja myöhemmin Bornuun, ja eteläosa hausojen valtakuntiin, etupäässä Gobiriin. 1500-luvulla Songhain kulta-aikana siihen kuului myös alueen keskiosa. 1700-luvun puolivälissä lounaisosan valloittivat Aïrin tuaregit. 1800-luvun alussa fulbet kapinoivat Oman dan Fodion johdolla. Länsi- ja eteläosat liitettiin Sokotoon. Ennen eurooppalaisten tuloa alueella vallitsi feodalismi, johon liittyi orjanomistajayhteiskunnan ja alkukantaisen yhteisöjärjestelmän piirteitä.
Siirtomaa-aika Ensimmäiset eurooppalaiset tutkimusmatkailijat saapuivat alueelle 1700–1800-lukujen vaihteessa. 1800-luvun lopussa Ranska alkoi vallata siirtomaita Länsi-Sudanin sisäosista. Vuonna 1899 se lähetti Tšadjärvelle sotilasretkikunnan, joka hävitti asutusta ja ryösti Zinderin kaupungin. Vuonna 1900 perustettiin Ranskan Länsi-Afrikan Senegalin–Nigerin siirtomaahan kuulunut Zinderin autonominen sotilasalue, joka vuonna 1910 muutettiin Nigerin sotilasalueeksi. Asukkaiden vastarinta puhkesi usein muslimipappien johtamiksi aseellisiksi kapinoiksi. Tuaregit kapinoivat vuosina 1914–1918, minkä jälkeen ranskalaiset hävittivät Aïrin seutua. Vuonna 1922 Nigeristä tuli erillinen Ranskan Länsi-Afrikkaan kuulunut siirtomaa, jonka keskuksena toimi aluksi Zinder ja vuodesta 1926 lähtien Niamey.
Ranskalaiset hajottivat sulttaanikunnat pieniksi hallintoalueiksi, joiden johtajina toimi usein perinteisestä ylimystöstä riippumattomia henkilöitä. Syrjäseuduilla siirtomaaherrat säilyttivät kuitenkin perinteiset hallintotavat ja turvautuivat vanhan ylimystön tukeen. Väestö pakotettiin maksamaan veroja, suorittamaan pakkotöitä ja toimimaan plantaasiviljelmien ja kaivosten halpana työvoimana.
Siirtomaavallan riisto ja toistuvien kuivien kausien aiheuttamat nälänhädät synnyttivät 1920–1930-luvuilla spontaanin vastarintaliikkeen, joka alkoi järjestäytyä toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1946 perustettiin Nigerin edistyspuolue, joka liittyi Rassemblement démocratique africain -järjestöön. Samana vuonna Niger sai Ranskan yhteisön merentakaisen alueen aseman. Kuvernöörin yhteydessä alkoi toimia neuvoa-antava yleisneuvosto, johon kuului etupäässä perinteisen ylimystön jäseniä. Vuonna 1951 edistyspuolueesta irtaantui sen vasen siipi, joka perusti itsenäisyystaistelua johtaneen Nigerin demokraattisen liiton (vuodesta 1958 lähtien Sawaba). Poliittisia uudistuksia vaatineista ammattiliitoista tuli vuonna 1957 Mustan Afrikan työtätekevien liiton jäsen. Vuonna 1956 ranskalaiset joutuivat perustamaan paikallisen väestön valitsemia kunnallishallintoja ja vuonna 1957 muodostettiin afrikkalaisten johtama hallitus. Demokraattinen liitto voitti kuntavaalit Niameyssa ja sen johtaja Djibo Bakary nimitettiin hallituksen päämieheksi. Vuoden 1958 kansanäänestyksen tuloksena Niger julistettiin Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi tasavallaksi. Samana vuonna järjestetyissä kansalliskokouksen vaaleissa edistyspuolue sai enemmistön paikoista ja sen johtajasta Hamani Diorista tuli pääministeri. Vuonna 1959 hyväksyttiin tasavallan ensimmäinen perustuslaki. Lokakuussa hallitus kielsi Sawaba-puolueen ja ammattiliittojen keskusjärjestön toiminnan. Bakary ja muut Sawaban johtajat pakenivat ulkomaille, monia sen kannattajia ja ammattiyhdistysaktivisteja pidätettiin.
Itsenäisyyden aika Niger julistautui itsenäiseksi 3. elokuuta 1960 ja erosi Ranskan yhteisöstä. Marraskuussa kansalliskokous hyväksyi uuden perustuslain ja valitsi maan ensimmäiseksi presidentiksi edistyspuolueen pääsihteerin Hamani Diorin. Hänen aikanaan Nigeriin pystytettiin yksipuoluejärjestelmä, joka valvoi kaikkea yhteiskunnallista toimintaa. Vuonna 1961 maa solmi yhteistyösopimuksen Ranskan kanssa. Ranska piti Nigerissä joukkojaan ja hallitsi sen ulkomaankauppaa, raha-asioita, maanpuolustusta ja koulutusjärjestelmää. Taloudellisia ja yhteiskunnallisia uudistuksia pyrittiin toteuttamaan ulkomaisen avun ja pääoman avulla. Samalla kannustettiin paikallista yrittäjyyttä ja perinteinen ylimystö säilytti valtansa. Valtion virkakoneiston ylläpitoon kului yli 40 prosenttia budjettivaroista. Maanviljelijöiden ja palkkatyöläisten asema pysyi heikkona.
Vuonna 1963 sotilaat tekivät epäonnistuneen vallankaappausyrityksen. Vuonna 1964 perustettiin Sawaban johtama opposition Isänmaan demokraattinen rintama, joka kehotti kansaa aseelliseen kapinaan. Hallituksen onnistui kuitenkin tukahduttaa Sawaban aseellisten joukkojen toiminta. 1960–1970-lukujen vaihteessa maa alkoi jälleen kriisiytyä. Vuosina 1968–1974 Sahelin kuivuuden takia puolet väestöstä oli nälkäkuoleman partaalla ja virkamiehiä syytettiin korruptiosta. Vuonna 1974 upseerit kaappasivat vallan Seyni Kountchén johdolla. Samana vuonna ranskalaiset joukot vedettiin maasta ja Kountchén johtama vallankumousneuvosto onnistui muuttamaan ulkomaisten yritysten kanssa tehtyjä sopimuksia kaivannaisvarojen hyödyntämisestä.
Kountchén hallinto vakautti maata ja sai aikaan jopa pientä talouskasvua. Se päättyi 1980-luvun alussa jälleen uuteen kuivuuskauteen. Libyan kanssa välit olivat huonot. Libyalaiset radiolähetykset paikallisilla kielillä rohkaisivat tuaregeja ja hausoja kapinaan, ja syrjäytetyn presidentin poika johti Tripolissa Nigerin silloisen hallinnon vastaista ryhmää, jota Libyan kerrottiin myös rahoittavan. Maiden rajalla oli jopa aseellinen välikohtaus.
Seyni Kountché kuoli vuonna 1987. Hänen seuraajansa Ali Saibou aloitti vallan siirtämisen siviileille. Maa sai uuden perustuslain vuonna 1989. Maa siirtyi monipuoluejärjestelmään vuosina 1990–1992. 1990-luvun alkupuoliskolla maata koettelivat opiskelijalevottomuudet ja tuaregien kapina. Vuonna 1993 uudeksi presidentiksi valittiin ensimmäisillä vapailla vaaleilla Mahamane Ousmane. Kenraali Ibrahim Baré Maïnassara syrjäytti hänet 27. tammikuuta 1996 vallankaappauksessa. Maïnassara kuoli vuoden 1999 vallankaappauksessa, jossa Daouda Malam Wanké otti väliaikaisesti vallan. Saman vuoden joulukuussa uudeksi presidentiksi valittiin vaaleilla Tandja Mamadou.
2000-luvun alussa tuaregit kapinoivat toistamiseen. 18. helmikuuta 2010 Nigerissä tapahtui sotilasvallankaappaus, jossa armeija syrjäytti valtakauttaan pidentämään pyrkineen Tandja Mamadoun. Tammikuussa 2011 pidettiin vaalit mutta selkeää voittajaa ei ollut. Uusintavaaleja lykättiin useasti.
Vaalit saatiin pidettyä vuonna 2011, jolloin voittajaksi tuli Mahamadou Issoufou. Hän sai 58 prosenttia annetuista äänistä. Hän esitti vaalikampanjassaan kunnianhimoisia tavoitteita, kuten maan ravinto- ja juomavesitilanteen parantamisen, rautatien rakentamisen ja turvallisuuden parantamisen. Hänet valittiin tehtäväänsä uudelleen vuonna 2016. Hänen kautensa päättyi vaalitappioon vuonna 2021.